La Stoppa Ageno 2013

Olemme aiemminkin kirjoitelleet La Stoppan viineistä, ja tässä jälleen yksi kuvaus miltei legendaarisen Emilian alueen natutuottajan viinistä. Kyseessä valkoisista rypäleistä ilmeisen runsaalla kuorikontaktilla valmistettu Ageno, jonka vuosikerta on 2013. Tämä oli maistamistamme La Stoppan viineistä selvästi natuspektrin villeimmästä päästä.

Viini on nimetty tilan perustaja, lakimies Agenon mukaan. Se on sekoite malvasia di candiaa (90%), ortugoa ja trebbioanoa, jotka on kasvatettu luomumenetelmin, kerätty käsin ja maseroitu kuorineen 4 kk, käytetty spontaanisti ja kypsytetty 40 hl sammioissa "as long as necessary". 

Viini on väriltään kuparinruskea tyyppiä amber ale. Tuoksu on jännittävä, aivan ensimmäisenä mieleen tulee belgialainen geuze-olut. Tuoksussa on selkeä tallintakainen vivahde, taustalla yrttisyyttä ja hieman hunajaistakin kukkaisuutta. Maku on villiin tuoksuun nähden yllättävän tasapainoinen. Alku on täyteläinen, keskipaletti ei jää tyhjäksi tanniinin alkaessa tuntua kitalaessa ja ikenissä. Jälkimaussa on miellyttävän pitkä, pehmeä hapokkuus.

Viini toimii monien muiden oranssien tapaan parhaiten ruuan kanssa, ja näin syksyyn voisikin suositella tätä vaikkapa sieniruokien tai pitkään haudutellun juurespadan kaveriksi. 

La Stoppa Barbera 2010

Taannoisessa keväämmällä tilatussa natulaatikossa oli mukana Italiassa Emilian alueella sijaitsevan La Stoppan viinejä, joista nyt osui maistettavaksi Barbera 2010.  (La Stoppasta enemmän tässä aiemmassa tekstissä.) Barberaa ei välttämättä miellä lajikkeeksi, joka hyötyy ikäännyttämisestä, sillä lajikkeen tunnetuin viljelyalue on Piemontessa jossa barbera on pitkään ollut selkeästi täytelajikkeen roolissa. Sitä on kasvatettu tarhoilla, joilla alueen tähti nebbiolo ei menesty. Tämä yhdistettynä barberan taipumukseen tuottaa valtavan suuria satomääriä on varmasti suurelta osin barberan yksioikoisen rustiikkisen, hapokkaan ja arkisen maineen takana.

Emilia-Romagnan viinialue sijaitsee Italian pohjoisosassa Po-joen laakson viljavilla mailla Bolognan ja Parman ympäristössä, ja alue onkin tunnetuin rikkaasta ruuantuotannostaan: Parmasta tulee sekä juustoa että kinkkua, ja pizzan jälkeen tunnetuin italialainen ruoka lienee pasta bolognese. Juomapuolella alueen (kyseenalainen) maine perustuu Lambrusco-viineihin, joiden laatu putosi taannoin voimakkaan kysynnän vuoksi kuin lehmän häntä (vrt. moselin riesling). Pirskahtelevat, hieman makeat ja hedelmäiset lambruscot vetosivat etenkin pohjoisamerikkalaiseen kuluttajakuntaan jotka takasivat lähes pohjattoman markkinan. Lambruscon laatu on kääntynyt viime aikoina nousuun, mutta Emilia-Romagna tuottaa myös kuplimattomia viinejä, joista osa on hinta-laatusuhteeltaankin oivallisia (taannoinen juttu linkin takana).

Viiniin käytettävät rypäleet ovat kasvaneet savimaalla, ja köynnösten ikä on 15 ja 40 vuoden välillä. Tarhoja viljellään luomumenetelmin. Rypäleet saavat poiminnan jälkeen maseroitua teräs- ja sementtitankeissa 40 vuorokutta ennen käymistä, joka tapahtuu ilman lämpökontrollia. Viiniä ikäännytetääbn sekä vanhoissa barrique-tynnyreissä että suuremmissa sammioissa. Tämän jälkeen viini pullotetaan suodattamatta ja sulfiittia lisäämättä, ja se kypsyy vielä pullossa "tarvittavan ajan", joka Elena Pantaleonin mielestä on vuosikausia. Eikä hän viinin laadun perusteella ole lainkaan väärässä!

Väri on syvä rubiininpunainen, suodattamattomana sakkainen. Runsasaromisessa tuoksussa on selkeä volatiili hapokkuus, joka antaa mukavaa nostetta kukkaiselle (orvokki) ja kirsikkaiselle yleisilmeelle, jonka taustalla on aavistus vaniljaa ja setriä, hieman syksyiseen maatuvaan lehteen vivahtavaa maanläheistä aromia. Tuoksu on viinin ikä huomioiden varsin nuorekas ja perussävyltään siis marjaisa. Suussa viinin ensituntuma on melko täyteläinen ja suun etuosan täyttävä. Tämä on on hapoiltaan varsin terhakka tapaus, ja hapokkuus on määrittävä rakenteellinen komponentti keskipaletilla, jolloin viini laukaisee voimakkaan syljenerityksen. Suun takaosassa nousee tanniinisuus, joka on kohtalaisen voimakas muttein kuitenkaan pureskeleva vaan paremminkin "silkkisen" hienojakoinen. Viini toimii suussa yhtenäisenä kokonaisuutena, ja nuorekas tuoksu ei turhaan lupaa raikasta viiniä.

La Stoppa on Barberaa hienoimmillaan, mikä ei sinänsä yllätä tietäen talon omistautumisen Emilian alueen alkuperäislajikkeille joista barbera on yksi tärkeimmistä! Satsista on vielä maistamatta valkoinen Ageno 2010 ja Macchionan tuoreempi vuosikerta 2013!

La Stoppa Macchiona 2011

Kuva: lastoppa.it

La Stoppan viinitila sijaitsee Emiliassa, Parman länsipuolella. Seudulla ei ole mainetta huippuviinialueena, mutta La Stoppa on ehdottomasti tutustumisen arvoinen tuottaja. Tila on tätä nykyä tunnettu ennen kaikkea non-interventionistisista viineistään, jotka saavat maseroitua pitkään ja siten maistuvat erittäin juurevilta.  Viinit valmistetaan alkuperäislajikkeista barberasta ja bonardasta. Näin ei kuitenkaan ole ollut aina, vaan välillä seikkailtiin vahvasti kansainvälisten lajikkeiden maailmassa.

Tilan on perustanut 1800-luvun jälkipuoliskolla lakimies Giancarlo Ageno, joka löysi paikan ja piti sitä suotuisana viinintuotantoon. Pantaleonin perhe hankki tilan omistukseensa 1970-luvulla. Tila sai mainetta, joka perustui alkuun kuitenkin kansainvälisiin lajikkeisiin. 1990-luvulla Elena Pantaleoni otti vastuun tilasta, ja pian havaitsi että paikalliset lajikkeet tuottavat mielenkiintoisempia viinejä. Cabernet sauvignon-köynnökeset saivat väistyä barberan ja bonardan tieltä.

Tilan 58 hehtaarista reilu 30 on viiniviljelmiä, loput luonnontilassa tilan biodiversiteetin turvaamiseksi. Tarhoja viljellään luonnonmukaisin menetelmin. Torjunta-aineina käytetään vain rikki- ja kupariyhdisteitä (joiden luonnonmukaisuudesta voi toki olla mitä mieltä haluaa). Tarhoilla kasvaa punaisia barberaa ja bonardaa sekä valkoisia malvasia di candiaa, ortugoa ja trebbianoa. Pantaleoni käyttää iäkkäiden köynnösten rypäleet pitkään ikääntyviin viineihin ja nuorten köynnösten  rypäleet nuorena juotaviin.

Viinit käyvät teräs- tai sementtitankeissa, ja ne saavat maseroitua pitkään kuortensa kanssa. Myös osa valkoisista viiniytetään tällä tavoin. Käyminen tapahtuu luonnonhiivoilla. Käymisen jälkeen viinit ikääntyvät neutraaleissa tammitynnyreissä ja saavat 'hengittää', minka katsotaan olevan välttämätöntä näille kuumassa ja kuivassa ilmastossa kypsyneille rypäleille. Viinit ikääntyvät pitkään myös pullossa, ja Elena Pantaleoni laskee viinit markkinoille vasta, kun katsoo niiden olevan optimaalisessa kunnossa.

Macchiona on 50/50 blendi barberaa ja bonardaa. Käsin poimitut rypäleet maseroituvat 40 päivää teräs-ja sementtisammioissa, käyvät suurissa tammisammioissa. Sulfiittia ei lisätä, viiniä ei kirkasteta.

Tuoksusta nousee ensin volatiilia happoa, joka nostaa heti perässään erittäin raikasta kirsikkaista marjaa. Tuoksussa on aavistus brettaa, yrttistä mausteisuutta ja jopa appelsiininkuorta. Suussa varsin täyteläinen viini, jonka hapokkaan rungon ympärille on rakennettu lihaksikkan täyteläinen raami. Viinin ikä huomioiden primääri marjaisuus on upeasti säilynyt ja korostuu edelleen suussa. Mausteisuus nousee esiin suun takaosassa. Tanniinirakenne on yllättävän runsas. Viini on tasapainoinen alusta loppuun, jälkimaku on pitkä.

Tämä oli hieno viini, jossa barbera ja bonarda esittelivät parhaita puoliaan. Pitkä maseraatioaika tuntuu rungokkuutena, jota näihin lajikkeisiin ei aina yhdistetä. La Stoppan viinejä saa italialaisista nettikaupoista, eivätkä niiden hinnatkaan ole laatuun nähden aivan valtavia. Lisäksi Vindirekt tuo La Stoppaa Suomeen, joten näihin voi törmätä myös ravintoloissa. Suosittelemme vahvasti maistamaan!!!