Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


torstai 20. helmikuuta 2014

Max Ferd. Richter Graacher Himmelreich Riesling Auslese 2012

Kuva:Alko.fi
Viime viikonloppuna maistettiin myös mainiota ausleseä Saksan Moselista.  Varsinainen nimihirviö Max Ferd. Richter Graacher Himmelreich Riesling Auslese 2012 löytyy myös Alkosta, josta sitä saa 0.375 l pulloissa varsin kilpailukykyiseen vajaan 16 euron hintaan. Täytyy sanoa, että haimme viinin pelkästään suositusten perusteella ja emme kyllä pettyneet.

Tuoksu oli taattua rieslingiä. Ihanaa sitruunaan tuoksua, mineraalisuutta ja hunajaa löytyi tuoksusta. Maku seurasi hienosti tuoksua, ja parasta viinissä oli reipas hapokkuus, joka taittoi 90g/l jäännössokerin hienosti taka-alalle. Paikoitelen olisi voinut kuvitella juovansa puolikuivaa, sillä niin hyvin jäännössokeri pysyi taka-alalla. Kun viini sai avautua lasissa, niin se oli jo todella loistavaa. Suorastaan harmi, että tätä oli tarjolla vain pieni pullollinen.

Parhaimmillaan viini oli seuraavana päivänä, kun viini oli saanut tarpeeksi ilmaa ja aromit nousivat esiin upeasti. Toimi mainiosti yksikseen, mutta muutama kova juusto ja valkohomejuusto toimivat viinin kanssa upeasti. Taatusti suosittelemme tutustumaan tähän vielä nuoreen, mutta jo juotavaa ausleseen Moselista. Hinta-laatusuhde oli loistava jopa Alkon mittapuulla.  Me käymme myös hakemassa tätä muutaman pullon kypsymään viinikaappiin.


4 kommenttia:

  1. Alkoi suu napsaa, kun tätä luin. Vaikuttaa todella mainiolta. Pakko hakea. :)

    VastaaPoista
  2. .) Kannattaa hakea pullo maisteluun, ainakin sokoksen alkosta näytti tätä olevan.

    VastaaPoista
  3. Ehkäpä parasta, mitä Alkosta tällä hetkellä saa. Mutta tosiaan, tuoksu erityisesti on aika tukossa ekana päivänä, joten kannattaa pitää pari-kolme päivää auki.

    VastaaPoista
  4. Meidän mielestä ainakin parasta mitä Alkosta tällä hetkellä saa. Olisipa muukin alkon valikoma tällä tasolla...

    VastaaPoista