Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


perjantai 30. elokuuta 2013

Uusi hakukone alkon viineille !

Emme ainakaan viiniwebin keskustelun perusteella ole ainoita viiniharrastajia, jotka kokevat alkon uuden hakukoneen olevan suoraan perkeleestä. Tämän jälkeen ei todellakaan enää jää epäilystä siitä, että Suomi on todellakin pudonnut kauas tietotekniikan kärkimaista. Toisaalta, saattaahan olla että kyseessä on tietoinen teko, jolla pyritään tekemään alkon kanssa asiointi mahdollisimman hankalaksi.

Oli tausta mikä hyvänsä, tosiasia on että alkon uusi hakukone on täysin käyttökelvoton. Joudun työssäni tekemään varsin paljon tiedonhakua, enkä ole 90-luvun kirjastojen hakujärjestelmien jälkeen törmännyt yhteenkään alkon hakukonetta hankalampaan. Siis täysin tuhoontuomittu kyhäelmä.

Toimii Iphonella !
Pelastus on kuitenkin saapunut. Tuttu kaveri on jo muutaman vuoden pitänyt yllä viinikartta-sivustoa. Itse en ole tästä toistaiseksi suuresti innostunut, sillä karttaosio sekoittaa tällaisen putkiaivon pakan täysin. Nyt sivustosta on kuitenkin ilmestynyt päivitetty mobiiliversio, joka toimii loistavasti! Samalla haulla pääsee käsiksi alkon tuotetietoihin, suomalaisessa mediassa ilmestyneisiin arvioihin eri viineistä sekä (vielä harvoihin) vertaisarvioihin. Tämä on alkun uuteen hakuun verrattuna suorastaan huikean helppo. Suosittelen Taskumattia (tasku)lämpimästi kaikille, kokeilkaa ainakin !

Ja Alkolle suosittelisimme pikaista parantamista. Tällä hetkellä ei voi kuin sääliä. Mr viinikartta on värkännyt kartan ja taskumatin omalla ajallaan harrastuksena peruspäivätyönsä ohessa, ja onnistunut tuhannesti paremmin kuin rakas monopolimme.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Pari lagrenia testissä; Colterenzio ja Terlan


Toista viiniä on maistettu aiemminkin, pari vuotta sitten Colterenzion tastingtilaisuudessa Ravintola Piemontessa Tampereella. Edellisestä kerrasta on aikaa. Itse asiassa Heikki maistoi tällä kertaa salaa kaadetun viinin sokkona. Aiemmin tällaiset sokkomaistot ovat osuneet päin mäntyä, joten hakuammunnalla lähdettiin jälleen. Maussa jokin kuitenkin muistutti kovasti Pohjois-Italiasta, ja arvauksena Lagrein oli oikein. Tuottaja meni kuitenkin väärin, luulin tätä Cantina Terlanin Lagreiniksi. Mutta lähelle kuitenkin.

Viini oli väriltään syvän purppurainen, vaalea rengas reunassa varsin kapea. Tuoksu oli punaisen marjainen ja yrttisen paahteinen. Suussa edellisten lisäksi melko tuntuvaa tammisuutta. Viini on tiukan hapokas. Suutuntuma on aluksi melko ohut tuoksun lupaamaan nähden. Lopussa tanniinit kuitenkin potkaisevat melkoisen töyssyn. 

Colterenzion lagrein 2010 oli muistikuvaani ohuempi. Edellisen kerran maistettu oli eri vuosikertaa (2007), ja tämä selittääkin varmaan eron. Tuo kyseinen vuosikerta oli nimittäin tuottajan kertoman mukaan 
paras aikoihin. Huono ei ollut tämäkään, ja me ainakin pidämme lagrein-viinejä yleisesti ottaen hyvinä. 

Alkon valikoimaan on tullut hiljattain Cantina Terlanin Lagrein Gries, josta a-marketti pyytää kohtalaisen suolaista hintaa. Tämän pullon kuitenkin maistoon hankimme vaikka sielua riipaisi. 

Viini oli väriltään syvän purppurainen, melko lähellä edellistä. Tuoksu oli pehmeämpi, mausteisempi. Suussa tämä oli selvästi hedelmäisempi ja täyteläisempi kuin Colterenzio; varsin tamminen ja mausteinen. Pitkä jälkimaku jopa makeahkon vaniljainen. 

Viineistä Colterenzion lagerein on mielestäni uskollisempi rypäleen omille aromeille, Gries ehken hivenen 'pumpattu'. Kumpikin näistä oli kuitenkin varsin nuori lagrein, ja molemmat tulevat varmasti kehittymään mielenkiintoisiksi muutamissa vuosissa. 

Tällaista paluuta Pohjoiseen Italiaan tänään. Etenkin hyvää rakennetta vaativien, selkeiden liharuokien kanssa nämä viinit ovat omiaan. Suosittelemme kuitenkin Lagreineja kaikille voimakkaista, omaleimaisista punaviineistä pitäville!

torstai 22. elokuuta 2013

Samppanjaa ja loppukesän satoa

 Menneenä sunnuntaina herkuteltiin taas olan takaa. Päivällä käytiin mökillä keräämässä tarveaineita illan keitoksiin. Pyörämatkan varrelta
Heikki onnistui löytämään pussillisen herkkutatteja, joita myös
onnistuttiin illan sapuskaan hukkaamaan. Samppanja oli laitettu
viilenemään jääkaappiin jo hyvissä ajoin aamulla.

Juomana oli Jacquessonin Cuvee 376, ja ruuat pyrittiin rakentamaan
tätä elegantiksi haukuttua juomaa tukemaan. Tässä onnistuttiinkin
varsin kohtuullisesti, eri annokset muuntelivat viiniä hienosti, eikä
se jäänyt yhdellekään ruualle jalkoihin. Viini maistettiin kuitenkin
ensin sinällään: Tuoksussa omenaa ja mineraalia, kohtalaisen voimakas
autolyysin paahtoleipä-aromi. Maku loistavan raikas ja omenainen,
mineraalinen ja hennon paahteinen. Pehmeät kuplat. Hieno raikas
samppis, vinatiksen 37 e on tästä pilkkahinta.

Herkuttelun aloitti perinteinen toast skagen katka- ja jokiravusta.
Simppeli alkuherkku, joka herätti nälän tulevan aterian edellä. Viini
toimi tässä hienosti. Majoneesinen rasvaisuus räjähti suusta, mutta
ravun maku jäi tuntumaan taustalle täydentäen hienosti viiniä
mineraalisuudella. Hieno yhdistelmä alkupalaksi!

Seuraavaksi syötiin varsinainen alkuruoka, maitopohjainen kurpitsakeitto, johon oli paistettu sattumiksi kanttarelleja. Keitto muutti viiniä melkoisesti, hedelmäisyys ja paahteisuus nousi enemmän
pinnalle. Tämä ilmeisesti keitossa olleen etikan tuoman hapon vuoksi. Tässä
yhdistelmässä sampanja oli pehmeämpi ja kosiskelevampi, edelleen
kuitenkin varsin raikas. Kanttarellien pähkinäinen maku sopi hyvin
yhteen viinin paahtoleipäisyyden kanssa.
Varsinaiseksi pääruuaksi sitten Tatti-perunapaistosta salvialla
maustettuna, pensaspapuja sekä voissa paistettuja ahvenfileitä. Ruoka
oli sinänsä mahtavaa, mutta viinin kassa erityisen loistavaa.
Ahventen ja viinin yhteisenä nimittäjänä voinen aromi, runsasta
tattiperunapaistosta viini tasapainotti hapokkuudellaan  ja lisäksi papujen mineraalisuus täydensi hyvin viinin aromimaailmaa. Sanalla sanoen, hyvää.

Lopuksi vielä vähän juustoja. Viinin todettiin toimivan hyvin pehmeän
nuoren brien kanssa, ei niinkään kypsemmille juustoille. Vanhan goudan kanssa yhdistelmä oli jopa hivenen epämiellyttävä. Avoid that.

Kotoisen juhla aterian päätteeksi ikääntyvä kellarinvartijakoira sai
oman osansa, sekoituksen kaikista ruuista pannujen ja kattiloiden
pohjalta. Syöntinopeudesta päätellen aromimaailmat toimivat hyvin
yhdessä. Samppanjan tuoksu ei häntä juuri miellyttänyt, isäntänsä
lasia nuuhkaisi ja nenäänsä nyrpisti.

Satokausi on nyt, iloitaan.
-Heikki-

perjantai 16. elokuuta 2013

Saxenburg private collection CS 2009: kummassa meistä on vika ?

Etsin kaapista jotakin erilaista maistettavaa, kun viimeaikoina on nautittu lähinnä vanhan maailman viinejä espanjasta ja ranskasta.Kylmän ja sateisen alkusyksyn päivän illaksi löysin kaapin perukoilta eteläafrikkalaisen CS:n, jonka olimme aikanaa saaneet tuliaisiksi. Itse en tällaista olisi varmaan tullut ostaneeksi, sillä jostain syystä en ole ollut suuri eteläafrikka-fani, sillä aiemman kokemuksen perusteella maan punaviinit ovat ylipaahtuneita ja paksuja. Ajattelin kuitenkin ongelman olleen siinä, että aiemmat viinit ovat olleet pääasiassa edullisemmasta päästä olevia massatuotteita. Tämä kyseinen Saxenburg ilmeisesti kuitenkin on laadukkaampi tuote, ja avasimmekin siten pullon melko suurin odotuksin.

Ja petyimme. Ilmeisestipoltetun kumin aromi viinissä on jossakin meriitti. Tuoksu oli suorastaan luotaantyöntävä: savua, nokea, kärähtäneitä autonrenkaita. Pienen tuulettelun jälkeen myös voimakas herukan aromi nousee esiin, ei kuitenkaan raikkaana vaan lähinnä viinimarjahillolla glaseerattu pihvi-tyyppisesti. Maku tuntuu aluksi hieman tuoksua siedettävämmältä, siinä on voimakas cassiksen aromi sekä eukalyptuksista yrttisyyttä. Tammea viini on saanut melko hillitysti, tai ainakaan sitä ei juuri aisti villin tykityksen keskeltä. Tanniinit viinissä ovat pehmeät, suutuntuma ylitsepääsemättömän täyteläinen.

Viini on todennäköisesti oikein laadukas tuote. Jostakin syystä tällainen hyvin voimakas, lähes nokinen tyyli ei istu minun suuhuni lainkaan. Mutta vika saattaa kyllä aivan hyvin olla minussa eikä viinissä.Olen ilmeisen yliherkkä tälle poltetulle maulle, sillä aistin vastaavaa myös uusi-seelantilaisen Julichierin pinot noirissa, joka kuitenkin on varsin arvostettukin viini käsittääkseni.

Eli tätä arviota ei kannata ottaa kovin vakavasti jos on tämän voimakkaan, savuisen tyylin ystävä. Minä en ole, ja jokaisella on oma makunsa. Tärkeintä on oppia se tuntemaan, ja siinä avuksi ovat juuri tällaiset mukavuusalueen ulkopuolelle tehtävät ekskursiot. Know your self.

Nyt lasissa Navarralainen Azul y Garanzan Seis de Azul. Mahtavaa mineraalitykitystä tuoksusta alkaen. Tästä minä tykkään.

maanantai 12. elokuuta 2013

Marokkalaisen lammasrosvon paistia ja La Caranyeta del cal pla 2009



Edellisessä Decantalolle tehdyssä tilauksessa saapunut La carenyeta del cal pla 2009 aukesi viikonloppuna mökillä syksyn viilenevässä illassa marokkolaishenkinsen aterian kyytipojaksi, eikä jättänyt lainkaan kylmäksi.

Illan ateriaa alettiin valmistella jo aamulla, koska määrä oli syödä illalla rosvonpaistia parin kilon lampaanviulusta. Hiekkakankaaseen kaivettiin kuoppa, täytettiin kivenmurikoilla, lämmitettiin kivet polttamalla läjä klapeja päällä. Tällä välin tuunattiin lampaanviulu pohjoisafrikkalaiseen makumaailmaan kahdella valkosipulilla, chilillä, mintulla, pippurilla ja juustokuminalla. Kokonaisia valkosipulin kynsiä piiloteltiin viuluun tehtyihin viiltoihin, ja loput mausteet kaadettiin punaviinin joukossa voipaperista, foliosta ja kastellusta sanomalehdestä muotoillun 'paistopussin' sisään marinadiksi.

Ulkona kivet olivat lämmenneet, hiilet siirretty sivuun kuopasta. Lammas pääsi tilalle ja sai 20 senttiä hiekkaa päälleen. Tähän päälle sitten tuli, jota pidettiin yllä kymmenisen tuntia. Illan hämärtyessä käytiin arkeologin tarkkuudella kaivuuhommiin, jotta vältyttäisiin taannoiselta paketin rikkomiselta lapiolla. Jos näin käy, häiritsee hiekka herkästi makunautintoa… Tällä kerralla paketti saatiin kokonaisena ylös. Yläpuoli oli hieman tummahko, mutta pienellä raaputtelulla saatiin kuivakka osa pois ja mahtavan meheväksi muhinut viulu lautaselle. Seuraksi oli minttu-jogurttikastiketta, punaista chilikastiketta, hummusta, mausteisia maalaisperunoita, tabboulehia ja vihreää salaattia. Mahtava ateria mahtavalle kaveriporukalle kesän lopettajaisiksi.

La Carenyeta tulee Prioratosta, Porreran kylästä. Kyseistä viiniä tuotetaan vuosittain varsin rajattu erä, vain 999 pulloa. Rypäleet tulevat yhdeltä pieneltä tarhalta, jossa kasvaa 70-80-vuotiaita cariñena- köynnöksiä. Tarha sijaitsee jyrkässä rinteessä 350-700 metriä meren pinnasta. Viini on kypsynyt ranskalaisessa tammessa 14 kuukautta.

Viinin väri on  syvän rubiininpunainen, hento rusehdus reunoilla. Liike lasissa on melko raskas, viini jättää selvät jalat lasin reunaan. Tuoksu on marjaisen mausteinen, paksu ja jopa lihaisan täyteläinen. Maku on paksu ja täysi. Hyvin kypsiä marjoja, lämmittävää kanelimaista mausteisuutta. Tanniinit ovat pyöreät, mutta antavat hyvän tasapainon täyteläisyydelle. Pieni hapokkuus täydentää kulmat, tästä saa hyvin otteen.

Viini istui mausteisten ruokien kylkeen oikein mainiosti, kentien kaikkein tulisimpien kastikkeiden kannsa syntyi hieman epämiellyttävä jälkipolte. Viinin ja ruuan aromimaailmat kohtasivat hienosti. Tämä paksuhko viini on kyllä ensisijaisesti kylmän talvi-illan juoma, mutta tälle loppukesän mauste-iloittelulle se oli passeli. Saatamme kyllä tilata, tätä lisää esimerkiksi joulua varten…



Kesä kääntyy syksyyn, lehdet ja viini alkavat punertaa. Iloitaan siitä.

-Heikki-