Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Moulin de Blanchon Haut Médoc 09 ja 08


Olemme vuosikausia sitten tilanneet viinimestarit.com:n kautta Chateau Moulin de Blanchonin Haut Médocia, ja erinäisiä vuosikertoja (2006-2011) on kertynyt kaappiin. Nyt varastimme coravinilla koe-erät vuosilta 2008 ja 2009 maistaaksemme, onko jompi kumpi jo pikku hiljaa avaamiskunnossa: Olemme maistelleet pari pulloa vuosien varrella, ja viinit ovat tähän saakka olleet varsin takakireitä tapauksia. Edellisestä testistä oli pari vuotta, joten oli taas aika tarkistaa ajan aikaansaannokset.

Vuosikerroista sanottakoon, että 2008 arviodaan olleen heikompi vuosi, sillä säät olivat varsin vaihtelevia kevään halloista kesän kylmien ja kuumien kuukausien vuorotteluun. Syksy oli paahtavan kuuma, joten rypäleet keräsivät nopeasti sokeria fenolisen kypsyyden jäädessä jälkeen.

2009 sen sijaan on yksi viime vuosikymmenten kolmesta huippuvuodesta (2005, 2009 ja 2010). Tasaisen lämmin kesä tuotti runsaan hedelmäisiä ja täyteläisiä viinejä, joskin jossain vaiheessa pelkona oli viinien heikko ikääntyvyys matalamman hapokkuuden vuoksi. Decanterin kymmenvuotistastingissa 2009-vuoden viinit kuitenkin saivat varsin hyviä arvioita.

Maistoimme siis rinnakkain kaksi samalla tavalla säilytettyä saman viinin vuosikertaa:

2008 on väriltään keskisyvää hennomman tiilenpunainen. Tuoksussa aistittavissa yrttiä, herukkaa ja  hentoa vaniljaa. Suussa keskitäyteläinen, melko puinen, hedelmäaromi jää aavistuksen taustalle. Jälkimaussa tanniini puraisee vielä ihan kunnolla. Pala kovaa vuohenjuustoa pehmetää, viini kesyyntyy rasvakalvon ja proteiinin ansiosta hetkessä. Sama tapahtunee jonkin lihaisan ruuan kanssa: viini lienee tällaisen kaveriksi tällähetkellä juuri passelissa iässä, joskin tanniinit ja edelleen varsin selkeänä nouseva herukkaisuus antavat lupauksen vielä useamman vuoden säilyvyydestä.

2009 on väriltään selvästi syvempi ja purppurainen. Tuoksu on maanläheisempi ja leveämpi, siinä herukkaisuus ei lainkaan niin selkeänä kuin -08:ssa vaan sen sijaan tuoksussa on karviaismarjaa.  Tuoksussa on tuntuvinaan aivan aavistus tallintaustaa, juuri sopivasti niin että aromiskaala on kiinnostava. Täyteläisempi ja pyöreämpi kuin vuotta iäkkäämpi, kuitenkin suussa soljuva ja linjakas. Jälkimaku on pitkä ja siinä marjaisuus nousee sekeämmin esiin. Tälläkin on vielä potentiaalista kypsytysikää useampia vuosia, mutta alkaa selkeästi olla lähempänä nautittavaa korkkauskautta kuin edellinen.

Mielenkiintoinen testi erilaisten kasvukausien vaikutuksesta: molemmat ovat jo sen verran iäkkäitä, että viinin iän vaikutus (10 vs 11 v) ei enää pitäisi vaikuttaa kovin merkittävästi. Testi myös toi esiin Coravin hyödyt: kahta pulloa olisi tuskin tullut avattua samana iltana, mutta nyt samplet sai helposti ja lisäksi tiedämme, millaisille ruuille nämä pullot kannattaa tulevien kuukausien aikana avata!

maanantai 18. marraskuuta 2019

Syksyinen menu juureksista

Talvi tekee tuloaan, ja loppusyksyn kotimainen sesonkiruoka on vahvasti juurespainotteista. Raikkautta saa kuitenkin sitruksista, sillä välimeren alueella appelsiinin ja mandariinin (sukulaisineen) satokausi on parhaimmillaan. Valmistimme kauden parhaista raaka-aineista kolmen ruokalajin illallisen, jonka kanssa nautimme kaapin kätköistä löytynyttä, passelin ikäistä Giacomo Fenocchion Barolo Bussiaa. Ilallisen ainekset olivat suhteellisen simppelit, mutta makua annoksiin saatiin ladattua reilusti!


Salaatti paahdetuista juureksista sekä hasselpähkinävoita

(4:lle)
400 g punajuurta (pieniä)
400 g maa-artisokkia
400 g mukulaselleriä (1 pieni)
salaattisekoitusta (tai sesongin mukaisesti hienoksi silputtua lehtikaalia, johon sekoitettu loraus öljyä ja hieman suolaa)
kourallinen hasselpähkinöitä
50 g voita
kauramaitoa (tai kermaa)
hunajaa
suolaa
mustapippuria

Harjaa kaikki juurekset hyvin. Pistele maa-artisokkiin reiät haarukalla kuoren palamisen estämiseksi. Laita ensin 225 asteiseen uuniin mukulaselleri puoleksi tunniksi, lisää sitten punajuuret ja 10 minuutin päästä maa-artisokat. Mukulaselleri kypsyy reilussa tunnissa, ja muiden juuresten pitäisi olla tässä vaiheessa myös kypsiä. Jos juurekset meinaavat palaa, laske ne aivan uunin alatasoon ja peitä tarvittaessa foliolla. Kun ovat kypsiä, ota uunista ja anna jäähtyä. Mukulaselleri täytyy kuoria, muita juureksia ei jos olet harjannut hyvin. Pilko juurekset suupaloiksi, ripottele päälle suolaa maun mukaan ja laita odottamaan.

Juuresten kypsyessä tee hasselpähkinävoi: Laita valurautapannuun 50 g voita ja paista sitä semikuumalla levyllä kunnes alkaa ottaa aavistuksen väriä. Lisää pannuun pähkinät ja paistele vielä minuutti. Kaada ruskistunut voi ja pähkinät sauvasekoittimen käyttöön soveltuvaan kippoon, lisää ensin 0,5 dl kauramaitoa ja soseuta. Lisää kauramaitoa, kunnes seos on kastikemaisen valuvaa. Lisää noin 1 rkl hunajaa, pari kierrosta pippuria ja maun mukaan suolaa.

Kokoa salaatti: Kastikkeen voi laittaa pohjalle tai päälle. Salaattisekoitusta kourallinen kullekin lautaselle, paahdetut juurekset päälle. Annos on simppeli mutta herkullinen, sillä ruskistetun voin ja hasselpähkinän runsas, aivan aavistuksen bitterinen yhdistelmä on loistava pari uunissa makeutuneille juureksille.

Punajuuriohratto

500 g punajuuria
2 salottia
3 kynttä valkosipulia
oliiviöljyä
1,5 dl ohranjyviä
1/2 plo valkoviiniä
litra kasvislientä
1 laakerinlehti
1 rkl timjamia
pari kierrosta mustaa pippuria
suolaa
1 dl raastetta kovasta vuohenjuustosta (tai pehmeää vuohenjuustoa sellaisenaan)

Paahda huolella harjatut punajuuret uunissa kuten edellisessä ohjeessa. Ota uunista, pilko ja soseuta sauvasekoittimella. Hienonna salotti ja kuullota tilkassa oliiviöljyä. Lisää lopussa valkosipulit ja kuullota vielä minuutti. Sekoita sipuliseos punajuurisoseen joukkoon, lisää timjami ja pippuri.

Laita kasvisliemi porisemaan, lisää siihen laakerinlehti. Kuullota ohraryynejä reilussa oliiviöljylorauksessa pari minuuttia kunnes alkavat ottaa hieman väriä. Lisää viini ja anna imeytyä. Lisää kasvislientä pari kauhallista kerrallaan. Kun ohra alkaa hieman pehmetä, lisää punajuurisose. Anna porista ja lisäile kasvislientä kunnes ohratto on kypsää. Lisää lopuksi juusto, mausta suolalla ja tarjoa heti.

Appelsiini-Mallaskakku

1 dl kaljamaltaita
2 appelsiinia
1 dl vettä
3 munaa
100 g voita
3 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljauutetta tai tanko raaputettuna

Raasta toisesta appelsiinista kuori ja purista molemmista mehu. Laita mehu, kuori ja vesi kattilaan ja kiehauta. Laita kaljamaltaat likoamaan appelsiiniveteen, lisää vanilja ja paloiteltu suklaa ja anna jäähtyä. Erottele munat. Vatkaa keltuaiset ja 2 dl sokeria vaahdoksi. Sulata voi pehmeäksi ja vatkaa joukkoon. Vatkaa valkuaiset ja loppu sokeri kovaksi vaahdoksi. Kääntele vaahdot sekaisin. lisää jäähtyneet maltaat vaahtoihin. Sekoita jauhot ja leivinjauhe, kääntele joukkoon. Kaada jauhotettuun irtopohjavuokaan ja paista 175-asteisess uunissa noin tunti alatasolla kunnes on keskeltäkin kypsää. Jäähdyttyä koristele appelsiininlohkoilla ja tomusokerilla.

Aterian alkuun nautittiin juuressalaatin kanssa varsin paahteista samppanjaa, joka toimi tämän parina hyvin. Jos ei halua kuohuvaa, niin jokin kunnolla tammitettu chardonnay ajaa myös asian varsin mukavasti. Alkosta löytyy vaikkapa pikkupullo Joseph Drouhinin Rullya, joka on varsin paahteinen ja pähkinäinen aromeiltaan ja suussa varsin runsas.

Ohraton kaverina meillä oli siis Baroloa, jonka aromimaailma oli varsin klassista tervaa, yrttejä ja kukkaisuutta. Tämän reilu 10-vuotiaan viinin tanniinit olivat edelleen runsaat, mutta kuitenkin jo nautittavaksi pehmenneet. Viini toimi hyvin juurevan ohraton kanssa, ja sen edelleen kohtalaisen kulmikas rakenne oli hyvä vastapari juuston runsastamalle ruualle. Alkon Baroloista voisi heittää pikkupullosuosituksena Ettore Germanon Serralungan, joka on edelleen nuori mutta pikkupullossa kenties nopeammin kypsynyt. Varman laatutuottajan viini.

Jälkiruualle sopii joko tuhti stout tai tietysti myös portviini, koska suklaa ja appelsiini!

Tällaisella taklattiin yksi syksyisen synkkä viikonloppu, ja toimivathan nämä vaikka pikkujouluissa jos sellaisia on suunnitteilla!




torstai 7. marraskuuta 2019

Montsant: Isoveli kainalossa

Montsant on kohtalaisen tuore espanjalainen laatuluokitusalue: Tämä tunnetumpaa DOCa Prioratia ympäröivä alue erotettiin DO Tarragonasta omaksi alueekseen vasta vuonna 2001. Alue sai alkunsa, kun osa Prioratin tuottajista halusi valmistaa raikkaampia ja "suuria" prioratilaisia helpommin lähestyttäviä viinejä. Yksi ensimmäisistä ja DO-statuksen kannalta oleellisista tuottajista on kuuluisien Mas Martinetin omistajasukuun kuuluvan Sara Perezin ja Mogadorin René Barbier nuoremman perustama Venus la Universal: Nimekäs tuottajapariskunta sai ajettua asiaansa tehokkaasti ja DO montsant tuli perustettua.

Montsantin viinihistoria ei kuitenkaan alkanut tästä, vaan alueella on tuotettu viiniä vuosisatoja. Itse asiassa Montsantin viininviljely on Prioratia tukevammin kiinni historiassaan. Molemmilla alueilla viljeltiin runsaasti viiniä 1800-luvulla, jolloin alueen viinejä käytettiin runsain mitoin mm. rhonelaisten viinien tukena etenkin heikompina vuosina. Viinikirva saapui alueelle suhteellisen myöhään 1800-luvun lopulla, ja sillä oli tuhoisat vaikutukset Prioratissa: Alueen karu maaperä ei mahdollista juuri muuta maataloutta kuin viinin- ja oliivinviljelyn ja toisen näistä pudotessa pelistä alkoi alueen tyhjeneminen. Samalla kun väki muutti Prioratin karuilta kukkuloilta Barcelonaan ja muihin suuriin kaupunkeihin työn perässä, säilyivät viljavamman Montsantin kylät asuttuina vaikka nekin toki kärsivät viinitarhojen tuhosta ja menettivät väestöään.

Montsantin massiivi
Montsantissa viininviljely elpyi pian varttamistekniikan keksimisen jälkeen, kun taas Prioratin tyhjentyneet kylät pysyivät hiljaisina aina 1900-luvun loppupuolelle, jolloin alueen viininviljely elvytettiin "viisikon" toimesta. Tämän huomaa vaikkapa siitä, että Prioratin kuuluisimmat tuottajat Clos Mogador, Clos del Obac ja Mas Martinet on kaikki perustettu 1970-luvulla, kun taas montsantin kuuluisimmat tuottajat ovat yli sata vuotta vanhoja ko-operatiiveja. Huomattavaa on sekin, että tämä Prioratin viininviljelyn modernisoinut ja elvyttänyt viisikko ei ollut paikallisia, vaan kyseessä oli kansainvälinen seurue joka oli huomannut alueen viininviljelypotentiaalin. Siten Prioratin nykyinen tyyli on syntynyt kansainvälisille markkinoille, ei niinkään paikallisesta perinteestä.

Tämä myös varmasti selittää osaltaan Prioratin asemaa yhtenä Espanjan arvostetuimmista alueista: Sen viinit tehtiin suuriksi ja voimakkaiksi, eli juuri sellaisiksi jotka erottuvat viinitastingeissa ja kilpailussa joukosta ja jäävät mieleen. Tällaiset korkea-alkoholiset, runsaasti tammetut ja hedelmäiset viinit ovat toki omiaan säväyttämään 30 maistetun viinin jälkeen, mutta niiden yhdistettävyys aterialla voi tuottaa vaikeuksia. Samaan aikaan Montsantin vaatimattomammat, perinteisesti paikalliseen kulutukseen ja ruokajuomaksi tuotetut viinit eivät aina säväytä pitkässä tastingissa, mutta paritettuna alueen ruuille ne voivat olla kovia tekijöitä.

Montsantin päärypäleet ovat samat kuin Prioratissa: Garnacha on viljellyin, carineña tulee kakkosena ja näiden perässä joukko kansainvälisiä lajikkeita, lähinnä syrah:ta, CS:a ja merlot:a. Valkoviinejä tuotetaan myös, joskin toki selvästi punaisia vähemmän. Rypäleinä näissä käytetään eniten garnacha blancaa, mutta myös macabeo/viuraa, pedro ximenesiä ja osin myös punaisia rypäleitä ilman kuorikontaktia.

Montsantin alue on selvästi Prioratia epäyhtenäisempi mikroilmastoiltaan ja maaperiltään. Aluetta onkin nyttemmin jaettu eri ala-alueisiin, joista on tunnistettu kuusi toisistaan poikkeavaa tuotantoaluetta:

Ala-alue Capcanesin ja Marcan kylien ympärillä Ebro-joen suuntaan avautuvalla tasangolla on Montsantin kuuminta seutua, jossa maaperä on osin llicorella-liusketta, mutta myös savi- ja lössimaata sekä kalkkikiveä. Serra de Llaberian vuoristo suojaa tarhoja välimereltä tulevalta kosteudelta ja tuulilta. Ala-alueella on tarhahehtaareja 845, kun koko Montsantissa niitä on 1912. Tunnetuin tuottaja tällä alueella on Celler del Capcanes, jonka tuottajat viljelevät satoja hehtaareja.

Tästä länteen sijaitsevat El Molarin ja Masroigin kylien tarhat (623 ha), jotka sijaitsevat edellämainitulta tasangolta nousevilla kukkuloilla lähempänä Prioratin alueen rajoja. Maaperä on suurelta osin punaista savimaata. Näiden lähempänä Ebro-jokea sijaitsevien alueiden ilmastoon vaikuttavat jokilaaksoa pitkin välimereltä puhaltavat tuulet edellämainittua aluetta voimakkaammin. Merkittävin tuottaja alueella on vanha Masroigin ko-operatiivi, joka tuottaa laadukkaita ja hinnaltaan varsin järkeviä viinejä.

Suoraan Masroigista pohjoiseen sijaitsee La Figueran kylä, johon pääseminen ei kuitenkaan ole aivan suoraviivaista: Sijainti lähes 600 metrin korkeudessa takaa sen, että nousu kylään vaatii melkoista zigzag-mutkittelua (jossa 1,2 litrainen VW Polo joutuu koville). La Figueraa ympäröivät tarhat ovat kalkkikiveä, jossa garnacha tinta tuottaa raikkaita ja aromaattisia viinejä, joiden hapokkuus on korkeasta sijainnista johtuen omaa luokkaansa: keskimääräisen lämpötilan (13,4 C) perusteella La Figuera on Montsantin viilein alue.
Jyrkkä vuorenrinne Figuerasta kohti
Vilella Baixaa

Toinen korkealla sijaitseva kylä on Cornudella alueen koilliskulmassa. Tämän kylän tarhat sijaitsevat osin Montsantin massiivin huipulla jopa kilometrin korkeudessa. Tarhojen maaperä vaihtelee liuskeesta kalkkikiveen, seassa on kivikkoisia tarhoja. Lämpötilat aavistuksen Figueraa korkeampia ja sadetta saadaan enemmän.

Falsetin kylän ympäristössä saadaan edeltäviä alueita enemmän sadetta (650 mm vuodessa verrattuna Fiqueran 359 mm). Alue on toisaalta myös lämmin, ja sadonkorjuu alkaakin tyypillisesti muita alueita aiemmin. Maaperä Falsetin ympäristössä on pääasiassa hiekkainen, tuottajia on runsaasti ja pääasiallinen rypäle on garnacha.
Falsetin ko-operatiivi on Cesar Martinellin
tunnistettavaa arkkitehtuuria

Viimeinen ja pienin alue sijaitsee Pradell de Teixetan ympärillä Mont Pradelin meren puolella. Tarhat sijaitsevat jyrkillä rinteillä, ja niiden maaperä on samaa Panal-tyyppiä jota löytyy myös Terra Altasta: Kalkkipitoista fossiilista hiekkaa entisestä merenpohjasta. Meren läheisyyden vuoksi Pradellin alue on viileämpi ja sateisempi kuin muu Montsant. Vaikeahkojen viljelyolosuhteiden vuoksi tarhahehtaareja on vain parikymmentä ja tuottajia yksi ainoa.

Mitä Montsantin viinejä sitten kannattaisi maistaa? Alkon sivuilta haku "montsant" tuottaa 7 viiniä, joista 6 on kuivia punaviinejä ja yksi väkevöity punkku (Capcanesin Pansal de Calas, joka on kevyesti makea, mausteinen viini, jokata olemme maistaneet vuosia sitten Falsetin Celler de l'Aspicissa paritettuna maksapateelle. Vahva suositus tälle.). Toinen tunnettu viini on Capcanesin Peraj Petita, ko-operatiivin kosher-sarjan tuote. Lisäksi löytyy Masroigin Sola Fred tinto, jota alko kehtaa myydä lähes 17 eurolla (viinin kuluttajahinta on Espanjassa 4-5 euroa).


Jos sitten lähtee paikan päälle maistelemaan tai tilaa viinejä nettikaupoista, alkaa valikoima muuttua kiinnostavammaksi. Ensinnäkin vahva suositus alussakin mainitulle Venus la Universalille, jonka Dido-sarja on oivallinen sekä punaisena (Falsetin garnachaa), valkoisena että etenkin runsaana ja kypsytettävänä roséna. Venus-sarjan viinit ovat hieman hintavampia, mutta etenkin Venus la Fiquera on kerrassaan upea, kukkainen ja hienostunut garnacha.
Venus la Universalin kellari, jossa hyllyllä
näkyy demijohn-pulloja joissa kypsyy
uusin viinikokeilu
Toinen suositeltava tuottaja on Vinyes Domenech, joka omistaa vanhoja tarhoja Capcanesin ympäristössä. Tarhoja viljellään luomumenetelmin, ja myös viininvalmistustilat on suunniteltu mahdollisimman energiatehokkaiksi. Tilan tunnetuin viini lienee Teixar, joka on valmistettu garnacha peluda- rypäleestä. Tämä "karvalehtinen" garnacha tuottaa tummamarjaisen, mausteisen ja lääkeyrttisen viinin joka on  rakenteeltaan runsas, ensin pyöreähkö mutta jälkimakua kohti rakeutuva viini, jossa lämmittävän korkea alkoholipitoisuus pysyy hyvin muun kokonaisuuden raameissa. Teixar on talvi-iltojen viini, ja jos kaipaa jotain raikkaampaa kannattaa tutustua àmforaan, joka on saviamforassa käynyt ja kypsynyt puhdas garnacha, johon ei ole lisätty sulfiittia. Viini on edellistä hieman kevyempi ja punaisemman marjainen, suussa yrttinen mutta raikas. Viinissä on jäntevyyttä, jonka ansiosta se toimii hyvin yleisruokaviininä. Sulfiitittomuudesta huolimatta viini on täysin puhdas eikä siinä ole aavistustakaan brettasta tai volatiliteetista. Valkoisista olemme maistaneet Ritaa, jolle myös yläpeukku. 

Myös Celler de Capcanesin viinejä voi varauksetta suositella, ja niitä löytyy melkoinen arsenaali hyvin edullisesta varsin arvokkaisiin. Jos täytyy mainita yksi, suosittelisimme vahvasta vanhojen köynnösten garnachasta tehtyä Cabridaa, joka on intensiivinen, punamarjainen ja kukkaisen aromaattinen viini, jonka tuoksua höystävät välimerelliset yrtit. Viini on varsin täyteläinen ja runsas, siinä on sekä alkoholin että glyseriinin tuomaa makeutta jonka vastapainona jykevät tanniinit ja raikastava hapokkuus. Iso viini, joka ei kavahda hieman hiillosta saaneitakaan ruokia.
Vi d'Ámfora vierellään garnacha blanca Porrerasta
Prioratin puolelta. Herkullisia molemmat

Vähemmän tunnettu tuottaja on Orto Vins, joka on Alvaro Palacioksen entisen enologin Joan Asensin projekti. Maistoimme tämän Maisroigissa sijaitsevan tuottajan viinejä laajalti, ja vaikka punaiset olivat erittäin hyviä nekin, nousuvat valkoiset, garnacha blancasta valmistetut viinit tähdiksi. Etenkin Blanc d'Orto Brisat, joka on kuorikontaktia saanut, hieman vanhaa tynnyriä nähnyt ja sakoista runsautta imenyt viini oli tuoksultaan omenainen, vahamainen ja sitruksenkuorinen. Suussa runsas mutta hapokkuuden ansiosta freesi, upean moniulotteinen viini erityisesti ruokapöytään.

Mainittakoon vielä Celler Laurona, joka tuottaa laadukkaita, runsaan hedelmäisiä ja hyvärakenteisia viinejä Falsetin alueen garnachasta käyttäen kansainvälisiä tukilajikkeita. Viinit ovat enemmän modernin tyylisiä, runsaan marjaisia ja kohtalaisen voimallisesti tammitettuja mutta silti tasapainoisia. Hinta-laatusuhde on näissä erinomainen, joten kannattaa kokeilla jos jossain törmää.

Viimeisenä vielä Ficaria vins Figuerasta. Maistamamme Cerverola 2013 oli hyvin upea garnacha-ilmiasu, täysin erilainen kuin alavampien ja lämpimämpien seutujen viinit. Vuosituotanto on 500 pulloa, mutta ainakin vuosikertaa 2014 on netitse saatavilla. Suosittelemme!

Kokonaisuudessaan Montsantin alue on selkeästi kasvanut pois Prioratin varjosta, jos se nyt todellisuudessa siellä on koskaan ollutkaan: Kansainvälinen näkyvyys ja tunnettuus on edellä kuvatuista