Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


tiistai 26. marraskuuta 2013

Chateau Yvonne La Folie 2011

Kuva:Vinatis
Tämä viikonloppuna avattu viini oli aivan loistava hinta-laatu löytö Vinatikselta. Maistelimme Loiren alueen punaisia taannoin 4Cateringin ja Sami Talbergin illallisella kauppahallissa, ja tykästyin raikkaaseen vibaan näissä viineissä. Niinpä edelliseen Vinatis-tilaukseen tuli mukaan myös muutamia tämän alueen viinejä, ja tämä ainakin iski meihin.

Viini on puhdas Cabernet Franc Saumur-Champignyn apellatiosta. Alue kuuluu vielä Anjoun alueeseen, mutta tästä itään alkaakin Touraine, jossa Cabernet Franc on valtalajike.  La Folie on muuten luomuviini, tästä vielä plussat näin torjunta-ainekohujen keskellä.

Viini on tuoksultaan marjainen ja keveä. Maussa marjaa, hentoa tammisuutta ja ennen kaikkea loistava happo yhdistyneenä keveähköihin tanniineihin. Viini ei ole ylettömän moniuloitteinen, mutta hapon, marjaisuuden ja tanniinien tasapaino on mielestämme aivan loistava. Viini sopii hyvin raikastavaksi vastapariksi rasvaisemmille ruuille, ja suhteellisen keveytensä ansiosta saattaisi hyvin toimia esimerkiksi sorsan tai kalkkunankin kanssa, etenkin jos kastike on tuhdimpi.

Loistava viini vinatikselta 11 eurolla. Tätä tilaamme takuulla vastaisuudessakin.

-Heikki-

lauantai 23. marraskuuta 2013

Boedecker Cellars Oregon pinot noir 2011

Kuva:Alko
Alkon lippulaivasta haettiin viiniä viime perjantai-illaksi, ja valintaperusteena oli tällä kerralla hauskasti kierrekorkillisuus. Olimme siis tällä reissulla korkkiruuvittomia, ja sitä paitsi loppupullo piti saada seuraavana päivänä kotiin Tampereelle.

Valinta osui lopulta tähän Willamette Valleyn viileässä kasvaneeseen pinot noiriin, aivan täysin summamutikassa. Viini osoittautui varsin mukavaksi: Melko runsaan hedelmäinen tuoksu, jossa toisaalta reipas mausteisuus mukana. Tammea oli selkeästi enemmän kuin eurooppalaisessa pinotissa.  Suussa keskitäyteläinen, kypsän marjainen ja maanläheinen. Puhtaaksi pinotiksi tämä oli melko täyteläinen, mikä saa hieman epäilemään 75% säännön hyödyntämistä... Viini ei kuitenkaan ollut missään nimessä huono, vaan hyvä raikas happo tasapainoinotti melko täyteläistä suutuntumaa kivasti. Maanläheisyys toi mieleen Uusi-seelantilaisen Central Otagonin pinotit. Tammea tässä oli melko reippaasti, ja se korostui etenkin jälkimaussa.

Hyvä viini, mutta alko parin kympin hintaan ei välttämättä täyttä vastinetta rahoille. NZ-pinoteista löytyy mielestäni tähän hintaan parempia ja edullisemmin yhtä hyviä.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Bistro le pot: upeat maut simppelissä paketissa

Kävimme kaveriporukalla viettämässä iltaa Tampereen uusimmassa herkkusyöttölässä, ja kokemus oli myönteinen. Porukassa oli 8 täysin erilaista ravintolankuluttajaa, ja rafla tuntui uppoavan kaikille. Jotakin moitittavaakin tosin, mutta ennen kaikkea: herkkua.

Bistro le Pot on siis Arto "hellahuone" Rastaan uusi ravintola vanhan Sevillan tiloissa Tampereen rautatieaseman itä- (eli oikealla) puolella. Sijainti lienee liikepaikkana varsin hyvä. Alue on ollut aiemmin laitapuolen kulkijoiden kansoittama läpikulkuväylä, mutta ratapihankatu, Tullintorin kauppakeskuksen remontti, Tornihotelli sekä läheinen Tamperetalo tuonevat asiakkaita. Näitä toki tarvitaankin suuren ravintolan täyttämiseksi.

Konseptina on ranskalainen bistro, ja tätä on onnistuttukin toteuttamaan melko hyvin. Tosin bistron listalla tuskin löytyisi näin valtavaa valikoimaa erilaisia patoja, mutta kuitenkin.

Tila on melko suuri, mutta sitä on onnistuttu jakamaan kahteen pienempään sivuhuoneeseen ja avaraan ravintolasaliin, joten hallimaista tunnelmaa ei synny. Sisustus on varsin puinen, ja osa seurueesta piti ravintolaa hieman liiaksi vanhan Sevillan oloisena. Tämä ei ole Sevillan tason muistaen positiivista. WC-tilat saivat myös kommentteja, muistuttivat hieman uimahallin vessaa huolimatta pöydälle levitellyistä hygieniatuotteista miestenkin WC:ssä.

Baarissa palvelu oli sisään tullessa loistavaa. Baarimestari tyytyi kysymään, onko tiskillä olut- vai siideri-ihminen ja teki drinkin tämän perusteella. Saamamme bitterinen juoma sisälsi viskiä, konjakkia, benedictineä ja appelsiinia, ja oli mahtavaa.

Seurueen ollessa lopulta kasassa siirryttiin sivuhuoneeseen pöytään. Kyseessä oli fonduehuone, ja joka pöydässä oli myös raclettepannu. Näitä ei nyt kuitenkaan käytetty, vaan tilasimme annosruokia listalta. Tosin tarjoilija oli tullessamme varsin vakuuttunut, että syömme kaikki fondueta. Kukaan ei tiedä miksi... Tarjoilijalla tuntui myös olevan kiire, kun kolmannen kerran tiedusteltiin että joko tilaatte, alkoi tuntua hieman kiusalliselta. Tällöin pyysimme viinilistaa, jota ei vielä oltu tarjottu. Alkukankeutta, toivottavasti.

Viiniksi emme saaneet haluamaamme Rhonelaista magnumpulloa, vaan kaksi pientä samalta alueelta. Varsin mehuinen ja mielestäni alueelle epätyypillinen viini, josta ei sen enempää tässä. Tai käsitykseni rhonelaisista on virheellinen, tiedä häntä.

Alkuruuaksi söin simpukkapannua pastisvoilla. Tästä kai turha sanoa muuta kuin että jos rakastaa pastista ja simpukoita, niin on myyty. Kuten minä.

Pääruuaksi söin papu-kasviscassoulet:n vuohenjuustolla gratinoituna. Tämä oli yksi yksinkertaisimmista ja parhaista kasvistuuista, mitä olen koskaan Suomessa ravintolassa syönyt. (Kiina on näissä aivan omassa kastissaan.) Pata oli syvän makuista, pavut maistuivat mutta eivät hallinneet. Itse cassoulet oli niin maukasta, että edes chevreta ei olisi tarvittu. Mahtavaa. Annos tarjottiin laudalla, jossa oli pieni keraaminen pata cassoulelle. Lisäkkeenä pienessä annoskulhossa oli uunijuureksia, joita kiitelivät kaikki niitä tilanneet. Ja muille tuli annostkateus. Juuri sopiva kypsyys ja makeus, sekä palsternakan tuoma aromaattisuus sokoituksessa. Myös muut seurueen ruuat olivat kiiteltyjä, etenkin karitsa bourgognen tapaan sekä ankka punakaalin kanssa. Ruoka annosteltiin itse lautaselle omaan tahtiin, eikä se jäähtynyt kannen alla pikku padassaa. Sai nautiskella rauhassa lämpimänä loppuun saakka. Toimii, sekä maku että esillelaitto!

Kokemus oli kerrassaan positiivinen. Mahtavia makuja ja toimiva konsepti. Täytyy vain toivoa, että tampererelainen yleisö löytää ravintolan ja mieltyy näihin makuihin. Tämä ei ole fine diningia, vaan aitoa ruokaa. Ja ennen kaikkea, hyvänmakuista. Vaikka kokonaisuudessa ei kaikki ollutkaan aivan viimeisen päälle kohdallaan, voi sen ottaa bistromaisena rouheutena. Ja keskittyä ensisijaisesti siihen tärkeimpään eli ruuan makuun, joka vetää meidät varmasti takaisin vielä jatkossakin.

-Heikki-

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Melini Brunello 2001

Pullo osui käteen viinikaapin italialaisesta hyllystä vahingossa, kun sysipimeänä sateisena iltana kaiveltiin kaappia ilman valoja. Tällä alkoi olla jo ikää, joten ei muuta kuin blop ja lasiin. Pullo oli tilattu muistaaksemme Enoteca Lucantonilta joskus pari vuotta takaperin. Kyseisen tuottajan brunelloja ei tosin enää näyttäisi heidän valikoimissaan olevan. Fattorie Melini on varsin vanha tuottaja, talo on perustettu vuonna 1705 eli jo ennen Chiantin aluleen määrittelyä. Ensimmäiset viinit tosin lienevät olleet melko erilaisia nykyisiin verrattuna, sillä lasipulloja alettiin käyttää vasta 1860...

Väriltään viini on tiilenpunainen, keskisyvä ja reunoiltaan rusehtava. Tuoksu on marjaisen mausteinen, raikas. Maku suussa on ikään nähden yllättävä. Ilmeisin marjaisuus on väistynyt, mutta mausteisuuden ja suklaisten aromien taustalla on silti selvänä aistittavissa punaisten puutarhamarjojen aromeja. Aromimaailma on siis jokseenkin odotetun lainen, mutta sen sijaan huomattava hapokkuus on se yllättävä piirre. Näin iäkkään viinin luulisi jo alkuperäisestä tuotteesta pehmenneen, joten voi vain kuvitella millaista tämä olisi ollut 10 vuotta sitten avattuna. Huh. Nyt hapokkuus on kuitenkin jokseenkin kohdallaan ainakin meidän makuumme, viini on hieno yhdistelmä iän tuomia aromeja ja hyvänä säilynyttä rakennetta. Tanniinit ovat keskivoimakkaat, selvästi pehmenneet. Jälkimaku on pitkä, marjaisen suklainen.

Viini oli siis hyvässä mallissa. Varsin harmillista että tätä oli vain yksi ainoa pullo, olisi hapokkuudesta päätellen kestänyt vielä parisen vuotta ikäännyttämistä ja olisi ollut mukava nähdä vieläkö tämä olisi parantunut vai joko ollaan nilkuttamassa kohti hautaa. Tässä vaiheessa kuitenkin vahvassa vauhdissa. Loistava viini pimeän illan iloksi.




sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Viinilehden vuoden parhaat 2013


KalevanViiniklubi aktivoitui jälleen maistamaan viinilehden ehdokkaat vuoden puna- ja valkoviineiksi. Tänä vuonna ehdokkaat olivat keskimäärin hieman viimevuotista kalliimpia, keskimääräinen pullohinta meni yli kahdenkymmen euron. Punaisissa finalistiehdokkaissa oli aavistus toistoa: Vina Pedrosa crianza oli ehdolla tänäkin vuonna, vuosikerta  toki oli seuraava. Muina ehdokkaina olivat Te Kairanga Runholder Pinot Noir 2009 ja NortonPrivada 2010. Valkoisella puolella pysyttiin tiukemmin vanhassa maailmassa, ehdolla oli klassinen alsacelainen riesling, Trimbach reserve 2010, Chablis Laroche 1er cru Vaudevey 2009 ja viimevuotiseen tapaan itävaltalainen viini, tällä kerralla riesling Bründmayer 2011.

Maistamassa oli yhdeksän viiniklubilaista, ja ensiksi maistettiin valkoisia puolisokkona. 

Ensimmäisessä lasissa tuoksu oli hillitty, hennon omenainen,kostean kivinen.Osalle tuli siitä mieleen katkarapu. Suussa tämä viini oli melko hento, maistui voimakkasti mineraaliselle ja aavistuksen omenaiselle. Hedelmä-aromit olivat melko lailla taka-alalla. Hapot olivat todella raikkaat. Maku oli pitkähkö, mineraalisen villasukkainen. Vaatii ehdottomasti ruokaa kylkeen, vaikkapa niitä katkarapuja ? Hyvä viini, vaatii keskittymistä. Aukesi hetken lasissa oltuaan ja hieman lämmettyään anteliaammaksi.

Toinen viini oli vuoltu eri kivestä. Tuoksussa oli perikkaa, kukkaisuutta, hunajaa, aivan aavistus petrolia. Suussa viini on keskitäyteläinen, aavistuksen makea. Hapokkuus pitää kokonaisuuden raikkaana. Maku on keskipitkä, haipuvan hedelmäinen. Tämä, kuten mielestämme suurin osa jäännössokeria sisältävistä viineistä, hyötyisi ruuasta: Possua, tai vaihtoehtoisesti kalaa runsaalla kastikkeella vastapainoksi hapokkuudelle ja makeudelle. Tämä voisi periaatteessa toimia melko hyvin joulupöydässä, kenties.

Kolmas valkoinen oli väriltään vaalea. Tuoksu oli vahvasti sitruksinen ja hieman kukkaisa. Maku oli ennen kaikkea raikas. Greippiä, hieman raakaakin kivellistä hedelmää, sekä runsas mineraalisuus. Tämän viinin juttu oli raikkaus: Kuin kirkas jääkylmä vuoristopuro. Englannin sanaa 'crisp' on vaikea kääntää, mutta se kuvaa viiniä jo onomatopoeettisestikin. Tämä oli hienopiirteinen viini, jossa herkät aromit yhdistyivät erittäin raikkaaseen mutta tasapainoiseen rakenteeseen.


Ensimmäisenä punaisena tuli vastaan väriltään ohuin, läpikuultavan tiilenpunainen viini. Tuoksussaan oli mansikkaa, karhunvatukkaa ynnä muita punaisia puutarhamarjoja. Lisäksi tuoksussa tuntui yllättävänkin voimakas mausteisuus, joka toi viiniin moniulotteisuutta. Maku oli keskitäyteläinen, hapokas ja melko kevyttanniininen. Maussa tumman paahteisia nuotteja. Tasapainoisen raikas ja moniulotteinen viini, joka kestää voimakkaampiakin makuja.

Toisena oli täysin erilainen tapaus: Väriltään erittäin syvä purppura, lähes musta. Tuoksussa ylikypsiä, miltei hillomaisia marja-aromeja: Herukkaa, karhunvatukkaa. Lisänä tietty savuisuus, joka toi jo tuoksussa paksun vaikutelma. Maku allekirjoitti tämän: Erittäin täyteläinen, melko matalahappoinen ja hillomaisen marjainen. Isoa ja ilmeistä.

Viimeisenä viininä oli vain hieman edellistä intensiivisemmän värinen punkku. Tuoksussa erittäin selkeä vanilja, tumman hedelmäinen, mausteinen. Vanilja tuntuu jotenkin irraalisena tuoksussa, ja on sitä myös suussa. Hapokkuus on kohtalaisen hyvä, tanniinisuus kuitenkin korostettu. Hyötyi hapesta ja parani illan mittaan.

Sitten tulos: Valkoviineissä ensimmäisessä lasissa oli tietenkin Chablis, joka ei saanut kovinkaan suurta kannatusta. Tähän saattoi toki vaikutta se, että viini ei ollut saanut yhtään happea eikä sen seurana ollut ruokaa. Toisessa lasissa oli Trimbachin riesling, jota äänesti muutama klubilainen. Viimeisenä maistetun Bründmayerin rieslingin tasapainoisuus ja raikkaus ihastutti kaikkia, ja tämä saikin vahvimman kannatuksen vuoden valkkariksi. Meistä molemmat pitivät tätä ehdottomasti parhaana. Chablis:n puolustukseksi sanottakoon, että ainakin allekirjoittanut piti sitä ruokien kanssa maistettuna varsin hyvänä ja hienovaraisena viininä.

Punaisissa klubi oli jakautuneempi. Ensimmäisessä lasissa ollut Te Kairanga miellytti monia suhteellisen raikkaalla ja marjaisalla maullaan. Myös sen mausteisuutta kiiteltiin, ei ollut tyypillinen uuden maailman marjahyökypinot. Toisessa lasissa ollut Norton oli useimpien mielestä turhan tuhti, mutta sai tämäkin hajaäänen. Viimeisenä oli jäljellä Ribera del Dueron Pedrosa, joka taisi saada eniten lempiviini-ääniä. Melko täyteläinen, kuitenkin hapokkuuden ansiosta tasapainoisempi ja raikkaampi kuin Norton. 

Kaiken kaikkiaan viinit olivat mielestämme tyypillisiä alueensa edustajia, ja ne erottuivat toisistaan puolisokkomaistossa helposti. Kaikki viinit olivat hyviä, toki myös melko tyyriitä. (Tätä ei tietenkään alkon kanssa asioidessaan voi välttää. ) Valistunut arvauksemme Berglund-Rintahuumojen valinnoiksi ovat ison markkinointibudjetin Itävalta ja aina niin ihastuttava Uusi-Seelanti. Eli Bründlmayer ja Te Kairanga (Alueensa suurimpia tuottajia tämäkin, yllättäen). Saa nähdä osuuko

 -Heikki

perjantai 8. marraskuuta 2013

Pikkuisen parempaa isänpäivää


Isänpäiväksi suosittelemme hieman arvokkaampaa punaviiniä, joka löytyy alkonkin valikoimasta. Prioratin viinit ovat lähellä sydäntämme taannoisen vaellusreissun vuoksi, ja muutenkin katalonia on yksi lempikohteistamme Euroopassa. Priorat on aivan erityinen viinialue maaperänsä ja mikroilmastonsa vuoksi. Kesät ovat hyvin kuumia ja kuivia. Upeinta terroirissa on kuitenkin maaperä: llicorella-liuskekivinen maaperä, jossa on hyvin vähän orgaanista ainesta. Halkeilevassa kalliossa köynnökset kasvattavat hyvin syvät juuret ja selviävät kuivan kesän yli talven aikana syvälle kallioon varastoituvan veden ansiosta. 

Coma Vella 2005:a maistoimme hiljattain, ja pidimme varsin mukavana prioratilaisena. Viinissä tulevat mielestämme esiin alueen viineille tyypilliset piirteet varsin selkeästi. Viini on sekoite Garnacha 35%, Carinena 25 % Syrah 10 % CS 30 %. Tällainen Carnacha-Carinena-sekoite höystettynä syrah:lla ja/tai CS:lla on alueelle tavanomainen.

Tuoksussa tuntuu selkeä kypsä marjavoittoinen veto: Karhunvatukkaa, mustaherukkaa, mustikkaa. Lisäksi tuntuu makean maustepippurinen ja paahteinen aromi vuoden tynnyrikypsytyksen peruna. Prioratille tyypillisen viinin tästä tekee marjaisuuden ja mineraalisuuden liitto: liuskekiven voi maistaa suussaa, etenkin jos on tehnyt alueella viikon vaelluksen. (Pölyn ansiosta liuskekivi maistui tuolloin suussa kirjaimellisesti lounasta viinin kera polun varressa nautittaessa.) Tanniinit ovat voimakkaat, mutta selvästi pyöristyneet. Hapokkuudeltaan viini on melko maltillinen.

Viiniä kannattaa dekantoida pari tuntia ennen tarjoamista, se aukenee selvästi ja marjainen maku pääsee paremmin oikeuksiinsa.

Viinin kanssa suosittelemme sesongin mukaan hirvipaistia: Hanki haluamasi kokoinen hirven paisti, ja marinoi sitä punaviinin, oliiviöljyn, valkosipulien, pippurin, suolan ja yrttien (timjamia, salviaa…) kanssa yön yli muovipussissa jääkaapissa.  Laita tarjoilupäivänä uuniin miedolle lämmölle ja kypsennä mediumiksi (52-asteeseen).

Kastikkeeksi suosittelemme punaviini-karpalokastiketta:

Porkkanaa
juuriselleriä
salottisipulia
palsternakkaa
pippuria
laakerinlehti
timjamia
200g karpaloita
pari desiä punaviiniä
Puljongin lihalientä

Kuullota pilkottuja juureksia ja hienonnettua salottia voinokareen kanssa kattilassa. Lisää vettä ja viiniä sekä laakerinlehtiä ja timjami sekä pippureita. Lisää myös lihalientä ja karpalot. Keitä hiljaisella lämmöllä kasaan. Siilaa. Suolaa. Ennen tarjoamista lisää nokare voita.

Lisäkkeeksi sopivat syksyiset uunijuurekset: porkkanaa, palsternakkaa ja lanttua rouheiksi paloiksi, uunivuokaan öljyn, suolan ja hunajan kanssa.

Tällä viinillä ja lihaisalla, koleaan syksyyn sopivalla ruualla iskä ilahtuu!


sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Something Special


Viime viikonloppuna nautimme yhden elämämme parhaista viineistä. Viini oli hyvää sellaisenaankin, mutta erityisesti siihen liittyvien muistojen ja mielleyhtymien vuoksi: Viini ostettiin Katalonian reissulta, jolla esikoisemme oli mahassa mukana. Viini hankittiin ikään kuin hänen kunniakseen, avattavaksi syntymän jälkeen. Jälkikäteen huomasimme, että viinin rypäleet on poimittu samassa kuussa kuin tämän blogin kirjoittajat ovat alkaneet seurustella.

Tämä pullo hankittiin siis Recaredon talolta Sant Sadurnista. Kyseessä on talon lippulaiva, Turo D'en Mota. Vuosikerta oli 2001.  Kyseessä on ilmeisesti maailman pisimpään sakkojen kanssa kypsytetty cava, viini on saanut käydä toista käymistään 126 kuukautta. Tätä vuosikertaa on tuotettu vain 2770 pulloa.

Turo D'en motan tarha on alle hehtaarin kokoinen pläntti mäennyppylän kupeessa Sant Sadurnin luoteiskulmassa. Tarhalla kasvaa vanhoja Xarel-lo köynnöksiä, ja viini onkin siis sataprosenttinen Xarel-lo eikä sekoite kuten useimmat cavat. Viini on brut nature-kuiva. Ja mainittakoon vielä, että tämä on yksi niistä erittäin harvoista taloista, joissa toinen käyminen tapahtuu korkkikorkilla suljetussa pullossa.

Viini avattiin nyt viimein esikoisen syntymän jälkeen, aterialle tietysti. Aluksi maistettiin sellaisenaan: Hieno paahtoleipäisyys tuoksussa yhdistyneenä Xarel-lon hedelmäisyyteen, jota oli pitkästä iästä huolimatta uskomattomasti jäljellä: Persikkaa, hillottua sitruunaa. Kuplat olivat hyvin integroituneet, hitaasti nousevat. Ei kovin voimakasta kuplintaa, Italiassa tämä olisi ollut kenties frizzante. Maussa melko täyteläinen hedelmää. Voisuus tulee hienona tuomaan rakennetta, mutta hento pore ja hyvät hapot pitävät kokemuksen freesinä.

Viini muuttui, joka annoksella ja ajan kanssa. Alkuruokana olleet sinisimpukat houkuttelivat myös viinistä esiin teräksisiä ja mineraalisia piirteitä, kun taas hedelmä jäi enemmän taka-alalle. Tattirisotto sen sijaan oli niin täyteläinen, että se toi esiin hyvän hapokkuuden ja yllättäen hedelmäisyyden. Pääruokana tarjotun kanin parikyljyksen ja paahtojuuresten kanssa korostui pitkän ajan kuluessa integroituneet hiivan paahteiset aromit.

Kovien juustojen kassa tämä sen sijaan oli melko kamalaa, joten keskityimme Brie de Affinois (Kermaisista kermaisin brie, testatkaa!) ja tämän viinin nautintaan: Hillotut hedelmät ja raikastava hapokkuus, mahtava kombinaatio!

Tämä oli todennäköisesti yksi parhaista ellei paras koskaan maistamamme viini. Tosin pullo oli monella tavalla erityinen, joten arvostelukykymme saattaa olla alentunut. Mutta meille tämä oli erityistä.

-Katri ja Heikki-