La Stoppa Ageno 2013

Olemme aiemminkin kirjoitelleet La Stoppan viineistä, ja tässä jälleen yksi kuvaus miltei legendaarisen Emilian alueen natutuottajan viinistä. Kyseessä valkoisista rypäleistä ilmeisen runsaalla kuorikontaktilla valmistettu Ageno, jonka vuosikerta on 2013. Tämä oli maistamistamme La Stoppan viineistä selvästi natuspektrin villeimmästä päästä.

Viini on nimetty tilan perustaja, lakimies Agenon mukaan. Se on sekoite malvasia di candiaa (90%), ortugoa ja trebbioanoa, jotka on kasvatettu luomumenetelmin, kerätty käsin ja maseroitu kuorineen 4 kk, käytetty spontaanisti ja kypsytetty 40 hl sammioissa "as long as necessary". 

Viini on väriltään kuparinruskea tyyppiä amber ale. Tuoksu on jännittävä, aivan ensimmäisenä mieleen tulee belgialainen geuze-olut. Tuoksussa on selkeä tallintakainen vivahde, taustalla yrttisyyttä ja hieman hunajaistakin kukkaisuutta. Maku on villiin tuoksuun nähden yllättävän tasapainoinen. Alku on täyteläinen, keskipaletti ei jää tyhjäksi tanniinin alkaessa tuntua kitalaessa ja ikenissä. Jälkimaussa on miellyttävän pitkä, pehmeä hapokkuus.

Viini toimii monien muiden oranssien tapaan parhaiten ruuan kanssa, ja näin syksyyn voisikin suositella tätä vaikkapa sieniruokien tai pitkään haudutellun juurespadan kaveriksi. 

Alta Allela Tallareta rosé 2018: natuviini Barcelonan reunamilta

Allelan viinialue on monille espanjalaisista viineistä pitävillekin tuntematon. Alue on yksi espanjan pienimmistä, mutta vierailua ajatellen se sijaitsee yllättävän helposti saavutettavissa: Allelasta on alle 20 kilometriä Barcelonan keskustaan. Suurkaupungin läheisyys on toisaalta siunaus viiniturismin vuoksi, mutta toisaalta kirous leviävän asutuksen ja viinitarhoja syövän rakentamisen vuoksi. Alueella on tarhoja vain 8 viinitilaa jotka viljelevät rypäleitä reilun 300 hehtaarin alalla (ts. 1 x 3 km kokoinen maa-ala, ei siis kovin valtava).

doallela.com

Viininviljelyllä Allelassa on pitkät, roomalaisten aikoihin ulottuvat juuret kuten kaikilla Espanjan välimeren rannikon viinialueilla on. Rannikon ja suurkaupungin läheisyys on ollut ennen modernia liikenneinfrastruktuuria valtava etu. 

Tarhat sijaitsevat rannikkoylängön molemmin puolin: Maresmen ala-alueen tarhat meren puolella ja Vallésin alueen tarhat mantereen puolella. Ilmasto on edellisessä voimakkaasti merellinen, Vallésin alueella vuorten suojassa selkeästi mantereisempi voimakkaampine vuorokautisine lämpotilanvaihteluinee ja niukempine sateineen. Vallésin maaperä on kalkkikivistä vuoristoa, Maresmessa maata peittää graniittia sisältävä hiekkainen maaperä eli paikallisittain "saulo", joka läpäisee hyvin vettä. Maaperä imee hyvin syyssateita, jotka saattavat rannikon tuntumassa olla varsin voimakkaita.

Alta Allela on suhteellisen nuori, parikymmentä vuotta sitten perustettu tila. Tilan omistaa Josep Maria Pujol-Busquets, joka on alusta alkaen viljellyt rypäleitä luomumenetelmin. Tilan tarhat sijaitsevat rannikkovuorten meren puoleisilla rinteillä 100-250 metrin korkeudessa. Sato korjataan käsin optimaalisessa kypsyydessä ja eri tarhojen rypäleet viiniytetään erikseen myöhempää sekoittamista varten. Alta Allela on sivumennen sanoen lähinnä Barcelonaa sijaitseva viinitila alle 20 kilometriä Plaça de Catalonialta joten mikäli vierailu kiinnostaa, onnistuu se helposti.

kuva: Winestate

Tallareta on valmistettu pansa rosada-lajikkeesta, joka oli meille aiemmin täysin tuntematon. Edes Wine Grapes ei kyseistä lajiketta listaa, mutta googlettaminen paljastaa että kyseessä on xarel-lon punainen variantti jota kasvaa vain D.O. Allelan alueella. Alta allela tuottaa tästä harvinaisesta lajikkeesta hienon rosén, jota nyt maistoimme.

Tallareta on suodattamattomana lasissa samea, väriltään oranssiin taittava sipulinkuoren sävyinen.

Tuoksussa on valkeaa kukkaisuutta, persikkaa, vadelmaa, lakritsaista, fenkolista yrttisyyttä. Maku on runsas, täysin kuiva. Hapokkuus on napakka ja jälkimaku varsin pitkä. Jälkimakuun nousee aivan aavistus tanniinisuutta lyhyestä kuorikontaktista. Aromipuolella suussa korostuu persikkaisuus kietoutuneena edellä kuvattuun yrttisyyteen. Jälkimakuun happo tuo mineraalisen tuntuman, joka viipyilee suussa varsin pikään. Kokonaisuus miellyttävä, tuoksultaan aavistuksen natuhenkinenkin mutta täysin puhdas. Selkeä ruokaviini, joka kestää hyvin runsaampiakin annoksia.

Radikon Pinot Grigio 2015

Italian koillisnurkasta, Friuli-Venezia-Giuliasta, Collion ala-alueelta on noussut jo kymmenisen vuotta uudessa nousussa ollut kuorikontaktilla valmistettujen valkoviinien traditio, joka yhdistää Friulia ja rajantakaista Slovenian Goriska Brdan aluetta. Näiden 'oranssien' viinien uudet profeetat olivat 1990-luvulla tyyliin päätyneet Josko Gravner ja Stanislao Radikon. Herrat heräsivät kuorikontaktin hienouteen ja omintakeisuuteen, ja etenkin näiden tuottajien ribolla gialla-viinit ovat genren tunnetuimmat tuotteet.

Gravnerin tyyli on äärimmäisen puristinen: viinejä maseroidaan hyvin pitkään ja kypsytellään amforoissa vuosikausia. Radikonin tyyli on hieman lyhyempi, vain noin 30 päivän maseraatio ja käyminen suurissa tammisammioissa. Tämän jälkeen viini kypsyy vielä suurissa tammitynnyreissä kolmisen vuotta ennen liikkeelle laskua. Vuoden 2002 jälkeen viineihin ei lisätty sulfiittia missään vaiheessa vuosiin, eikä valmistuksen yhteydessä käytetä keinotekoista lämpötilan kontrollia sen paremmin maseraatio- kuin käymisvaiheessakaan. Viininvalmistustekniikkaa on hiottu vuosikausia, virheet myönnetty ja niistä opittu. Stanko Radikonin menehdyttyä joitakin vuosia sitten hänen poikansa Sasa on hieman lyhentänyt kypsytysaikaa, ja tämän myötä myös sulfiittia on alettu jälleen lisätä mutta hyvin maltillisesti.

Gravnerin viinitarhoja viljellään luomumenetelmin. Köynnökset on istutettu hyvin tiheään, jopa 10.000 köynnöstä hehtaarille. Synteettisiä torjunta-aineita ei käytetä ja muutkin kemikaalikäsittelyt pidetään minimissä. Sadonkorjuu tapahtuu (jo tiheään istutettujen tarhojenkin vuoksi) käsin ja tarkasti rypäleet valiten. Tuotto tarhoilta on alle 5 tonnia hehtaarilta.

Maistamamme Pinot Grigio on väriltääm kuin ikääntynyt ja ohentunut pinot noir. Tuoksultaan viini on kirpakka. Sen aromeista löytyy karpaloa, melonia, mantelimaista pähkinäisyyttä. Suussa viini on viiltävän hapokas ja kirpeä, samalla kuitenkin täyteläinen ja suun täyttävä. Suussa aromimaailma edelleen raikkaan marjaisa, mutta jälkimakuun nousee enemmän pähkinäisyyttä ja yrttisyyttä. Jälkimaku on happojen ja pienen tanniinien karvauden ansiosta pitkä ja miellyttävä.

Tämä Pinot Grigio on selkeä ruokaviini, sillä voimakkaiden happojensa ansiosta se huutaa jotakin runsasta vastapainokseen. Toiminee hyvin minkä tahansa kermaisen kanssa, mutta toisaalta pelittänee pienen tanniinipuraisun ansiosta hyvin vaikkapa porsaankin kanssa. Kauden täsmävinkkinä heitettäköön tähän ajatus kermaan muhennetuista korvasienistä kera uusien perunoiden. Vesi nousee kielelle jo ajatuksesta. Viiniä on saatavilla italialaisista nettikaupoista, jotka jätetään tässä tulevankin saatavuuden edistämiseksi mainitsematta.

loxarel a pel merlot 2017

Maistoimme taannoin Loxarelin a Pél Blancon, kuorikontaktivalkkarin Penedesistä, Vilafrancan pohjoispuolella sijaitsevalta Josep Mitjansin omistamalta tilalta. Tilasta ja valkoisesta a Pélistä löytyy juttua tästä puolentoista vuoden takaisesta jutusta.

Nyt alkon erikoiserissä oli viinin punainen versio, jonka myös hankimme maistoon. A Pél Negre on sekoitus garnacha tintaa ja merlota (joskin alkon sivut mainitsevat vain jälkimmäisen). Tarhoja, joilla rypäleet ovat kasvaneet viljellään biodynaamisin periaattein. Garnacha-köynnökset kasvavat Alt Penedesin alueella 500 metrissä, merlot-köynnökset Vilafrancan lähellä 250 metrissä.

Viini on käynyt amforassa, ja sitä on kypsytetty 3 kuukautta 500 litran tammitynnyreissä ja 3 kuukautta suurissa, yli 700 litran amforoissa. Valmistuksen yhteydessä viiniin ei ole lisätty sulfiittia.

Viini on väriltään erittäin syvän purppurainen. Tuoksu on ensisijaisesti mausteinen, ja maanläheinen, mutta taustalla on muhevaa kypsää marjaisuutta. Tällä en tarkoita hilloisuutta, vaan maanpohjan ja kypsän punaisten marjojen aromin yhdessä luomaa aromia. Suutuntumaltaan viini on melko täyteläinen, melko teräväkulmainen: hapokkuus on voimakas ja tanniinisuus ikeniä pureskeleva. Viini nuori ikä on selkeästi rakenteessa aistittavissa. Kokonaisuus on kuitenkin etenkin ruuan kanssa tasapainoinen ja miellyttävä, raikas mutta täyteläinen. Natuviiniksi hyvin puhdas, todennäköisesti reippaan hapokkuuden ansiosta.

Viini-lehden ikiraati piti viiniä ryöstöhintaisena (20 e) ja antoi sille 2/5 tähteä. Me emme aivan tähän arvioon yhdy. Napakkarakenteinen, merlot'n maanläheisiä ja garnachan marjaisia aromeja mukavasti yhdistävä raikas viini on kiinnostava tuttavuus. Etenkin ruokaviininä varsin monipuolisesti yhdistettävissä runsaan hapokkuutensa ja nuoren, terävähkön tanniinirakenteensa ansiosta. Erottuu juuri sopivasti massasta, mikä tekee tuotteesta kiintoisan.

La Stoppa Macchiona 2011

Kuva: lastoppa.it

La Stoppan viinitila sijaitsee Emiliassa, Parman länsipuolella. Seudulla ei ole mainetta huippuviinialueena, mutta La Stoppa on ehdottomasti tutustumisen arvoinen tuottaja. Tila on tätä nykyä tunnettu ennen kaikkea non-interventionistisista viineistään, jotka saavat maseroitua pitkään ja siten maistuvat erittäin juurevilta.  Viinit valmistetaan alkuperäislajikkeista barberasta ja bonardasta. Näin ei kuitenkaan ole ollut aina, vaan välillä seikkailtiin vahvasti kansainvälisten lajikkeiden maailmassa.

Tilan on perustanut 1800-luvun jälkipuoliskolla lakimies Giancarlo Ageno, joka löysi paikan ja piti sitä suotuisana viinintuotantoon. Pantaleonin perhe hankki tilan omistukseensa 1970-luvulla. Tila sai mainetta, joka perustui alkuun kuitenkin kansainvälisiin lajikkeisiin. 1990-luvulla Elena Pantaleoni otti vastuun tilasta, ja pian havaitsi että paikalliset lajikkeet tuottavat mielenkiintoisempia viinejä. Cabernet sauvignon-köynnökeset saivat väistyä barberan ja bonardan tieltä.

Tilan 58 hehtaarista reilu 30 on viiniviljelmiä, loput luonnontilassa tilan biodiversiteetin turvaamiseksi. Tarhoja viljellään luonnonmukaisin menetelmin. Torjunta-aineina käytetään vain rikki- ja kupariyhdisteitä (joiden luonnonmukaisuudesta voi toki olla mitä mieltä haluaa). Tarhoilla kasvaa punaisia barberaa ja bonardaa sekä valkoisia malvasia di candiaa, ortugoa ja trebbianoa. Pantaleoni käyttää iäkkäiden köynnösten rypäleet pitkään ikääntyviin viineihin ja nuorten köynnösten  rypäleet nuorena juotaviin.

Viinit käyvät teräs- tai sementtitankeissa, ja ne saavat maseroitua pitkään kuortensa kanssa. Myös osa valkoisista viiniytetään tällä tavoin. Käyminen tapahtuu luonnonhiivoilla. Käymisen jälkeen viinit ikääntyvät neutraaleissa tammitynnyreissä ja saavat 'hengittää', minka katsotaan olevan välttämätöntä näille kuumassa ja kuivassa ilmastossa kypsyneille rypäleille. Viinit ikääntyvät pitkään myös pullossa, ja Elena Pantaleoni laskee viinit markkinoille vasta, kun katsoo niiden olevan optimaalisessa kunnossa.

Macchiona on 50/50 blendi barberaa ja bonardaa. Käsin poimitut rypäleet maseroituvat 40 päivää teräs-ja sementtisammioissa, käyvät suurissa tammisammioissa. Sulfiittia ei lisätä, viiniä ei kirkasteta.

Tuoksusta nousee ensin volatiilia happoa, joka nostaa heti perässään erittäin raikasta kirsikkaista marjaa. Tuoksussa on aavistus brettaa, yrttistä mausteisuutta ja jopa appelsiininkuorta. Suussa varsin täyteläinen viini, jonka hapokkaan rungon ympärille on rakennettu lihaksikkan täyteläinen raami. Viinin ikä huomioiden primääri marjaisuus on upeasti säilynyt ja korostuu edelleen suussa. Mausteisuus nousee esiin suun takaosassa. Tanniinirakenne on yllättävän runsas. Viini on tasapainoinen alusta loppuun, jälkimaku on pitkä.

Tämä oli hieno viini, jossa barbera ja bonarda esittelivät parhaita puoliaan. Pitkä maseraatioaika tuntuu rungokkuutena, jota näihin lajikkeisiin ei aina yhdistetä. La Stoppan viinejä saa italialaisista nettikaupoista, eivätkä niiden hinnatkaan ole laatuun nähden aivan valtavia. Lisäksi Vindirekt tuo La Stoppaa Suomeen, joten näihin voi törmätä myös ravintoloissa. Suosittelemme vahvasti maistamaan!!!

Cornelissen Munjebel Rosso

Frank Cornelissen on merkittävä henkilö Etnan punaviinien nousussa maailman tietoisuuteen. Hän on Etnan "Mr. Natural Wine", jonka viinit ovat nousseet kulttimaineeseen ympäri maailman. Tämä belgialainen herra ihastui Etnan viineihin 1990-luvun lopussa, muutti Sisiliaan ja osti Contrada Barbabeccin vanhan viinitarhan Etnan pohjoisrinteeltä yli 900 metrin korkeudesta.

Hän alkoi viljellä tätä yli 100-vuotiasta, omilla varttamattomilla juurillaan kasvavaa nerello mascarlese-tarhaa äärimmäisen luonnonmukaisesti: Tarhaa ei muokata tai lannoiteta, köynnöksiä ei kasvukauden aikana juuri leikata ja ruiskutetaan kuparisulfaatilla vain äärimmäisessä hädässä.

Cornelissen pitää terroiria ensisijaisena ja rypäleitä toissijaisena: Hänen näkemyksensä mukaan kunkin alueen lajikkeet ovat vuosisatojen saatossa valikoituneet sellaisiksi, että ne pystyvät parhaalla mahdollisella tavalla ilmaisemaan kasvupaikkaansa.

Cornelissenin kellarifilosofia vaikuttaa hivenen kaksijakoiselta: Toisaalta hän kieltäytyy käyttämästä sulfiittia missään oloissa, mutta samalla luottaa vahvasti teknologiaan ja muun muassa suojaa viiniä argonkaasulla kellaritoimenpiteiden yhteydessä. Hän ei missään nimessä suostu kirkastamaan viinejään, toisaalta taas niiden ajaminen varsin pieniaukkoisistakin filttereistä on ok. Tämä filtteröinti ei mielestäni välttämättä vastaa naturaalia "nothing added, nothing taken away"-filosofiaa.

Munjebel rosso tulee 1925 istutetulta, 600 metrin korkeudessa sijaitsevalta nerello-tarhalta Etnan pohjoisrinteeltä Passopisciaron ja Rovitellon välistä. Viini on maseroitunut 2 kuukautta ja se on käytetty epoksitankeissa. Ennen pullotusta viini on filtteröity, ei kuitenkaan kirkastettu.

Viini on aavistuksen samea ja tiilenpunainen. Sen tuoksussa on appelsiininkuorta, vadelmaa, kirsikkaa ja hyvässä balanssissa oleva volatiilin hapon tuoma noste. Brettanomyces-tuotteita on aivan aavistus tuomassa kompleksisuutta: ei lantaisuutta, vaan hentoa lääkeyrttisyyttä. Suussa ensimmäisenä yllättää hyvin voimakas hiilihappo, joka valitettavasti peittää miellyttävän aromimaailman. Alun hiilihappohyökkäyksen jälkeen suutuntuman keskiosa tuntuu valjulta, kunnes jälkimaussa hedelmähappo ja kohtalaisen voimakkaat tanniinit puraisevat uudelleen. Viini ei tunnu tasapainoiselta, mikä on miellyttävän tuoksun jälkeen pettymys. Ruuan kanssa viini toimi aavistuksen paremmin, mutta jotenkin jää hieman häiritseväksi.

Viini on siis tuoksultaan hyvin miellyttävä, mutta valitettavasti emme pääse yli hiilidioksidin aiheuttamasta epätasapainosta. Pientä hiilidioksidia emme viinissä pidä virheenä. Esimerkiksi Sisilian matkallamme maistoimme ja tilasimme kotiin Bagolaro-tilalla omaan käyttöön ja kavereille tuotettua Malandrino-nimen saanutta natuviiniä, jossa oli enemmänkin kuin aavistus hiilidioksidia. Tässä oli kuitenkin enemmän hedelmärunkoa, joten viini tuntui myös suussa tasapainoiselta. Ainakaan tämä viini ei siis mielestämme ollut kaiken Cornelissen-hehkutuksen arvoinen, mutta kenties emme vain ymmärtäneet. Tuttavuus oli mielenkiintoinen, mutta ei välttämättä mennyt jatkoon.