Frank Cornelissen on merkittävä henkilö Etnan punaviinien nousussa maailman tietoisuuteen. Hän on Etnan "Mr. Natural Wine", jonka viinit ovat nousseet kulttimaineeseen ympäri maailman. Tämä belgialainen herra ihastui Etnan viineihin 1990-luvun lopussa, muutti Sisiliaan ja osti Contrada Barbabeccin vanhan viinitarhan Etnan pohjoisrinteeltä yli 900 metrin korkeudesta.
Hän alkoi viljellä tätä yli 100-vuotiasta, omilla varttamattomilla juurillaan kasvavaa nerello mascarlese-tarhaa äärimmäisen luonnonmukaisesti: Tarhaa ei muokata tai lannoiteta, köynnöksiä ei kasvukauden aikana juuri leikata ja ruiskutetaan kuparisulfaatilla vain äärimmäisessä hädässä.
Cornelissen pitää terroiria ensisijaisena ja rypäleitä toissijaisena: Hänen näkemyksensä mukaan kunkin alueen lajikkeet ovat vuosisatojen saatossa valikoituneet sellaisiksi, että ne pystyvät parhaalla mahdollisella tavalla ilmaisemaan kasvupaikkaansa.
Cornelissenin kellarifilosofia vaikuttaa hivenen kaksijakoiselta: Toisaalta hän kieltäytyy käyttämästä sulfiittia missään oloissa, mutta samalla luottaa vahvasti teknologiaan ja muun muassa suojaa viiniä argonkaasulla kellaritoimenpiteiden yhteydessä. Hän ei missään nimessä suostu kirkastamaan viinejään, toisaalta taas niiden ajaminen varsin pieniaukkoisistakin filttereistä on ok. Tämä filtteröinti ei mielestäni välttämättä vastaa naturaalia "nothing added, nothing taken away"-filosofiaa.
Munjebel rosso tulee 1925 istutetulta, 600 metrin korkeudessa sijaitsevalta nerello-tarhalta Etnan pohjoisrinteeltä Passopisciaron ja Rovitellon välistä. Viini on maseroitunut 2 kuukautta ja se on käytetty epoksitankeissa. Ennen pullotusta viini on filtteröity, ei kuitenkaan kirkastettu.
Viini on aavistuksen samea ja tiilenpunainen. Sen tuoksussa on appelsiininkuorta, vadelmaa, kirsikkaa ja hyvässä balanssissa oleva volatiilin hapon tuoma noste. Brettanomyces-tuotteita on aivan aavistus tuomassa kompleksisuutta: ei lantaisuutta, vaan hentoa lääkeyrttisyyttä. Suussa ensimmäisenä yllättää hyvin voimakas hiilihappo, joka valitettavasti peittää miellyttävän aromimaailman. Alun hiilihappohyökkäyksen jälkeen suutuntuman keskiosa tuntuu valjulta, kunnes jälkimaussa hedelmähappo ja kohtalaisen voimakkaat tanniinit puraisevat uudelleen. Viini ei tunnu tasapainoiselta, mikä on miellyttävän tuoksun jälkeen pettymys. Ruuan kanssa viini toimi aavistuksen paremmin, mutta jotenkin jää hieman häiritseväksi.
Viini on siis tuoksultaan hyvin miellyttävä, mutta valitettavasti emme pääse yli hiilidioksidin aiheuttamasta epätasapainosta. Pientä hiilidioksidia emme viinissä pidä virheenä. Esimerkiksi Sisilian matkallamme maistoimme ja tilasimme kotiin Bagolaro-tilalla omaan käyttöön ja kavereille tuotettua Malandrino-nimen saanutta natuviiniä, jossa oli enemmänkin kuin aavistus hiilidioksidia. Tässä oli kuitenkin enemmän hedelmärunkoa, joten viini tuntui myös suussa tasapainoiselta. Ainakaan tämä viini ei siis mielestämme ollut kaiken Cornelissen-hehkutuksen arvoinen, mutta kenties emme vain ymmärtäneet. Tuttavuus oli mielenkiintoinen, mutta ei välttämättä mennyt jatkoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti