Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


perjantai 10. kesäkuuta 2016

Kesäkuun kausimenu:Pääruuaksi hevosburgereita, savutomaattimajoneesiaja savustettuja uusia perunoita


Juhannuksena lähes koko Suomi lähtee mökille juhlimaan yötöntä yötä. Meidän mökkiruokarepertuaariin kuuluu ehdottomasti kaikki savustetut jutut. Savukala on nyt itsestäänselvyys, mutta lisäksi olemme tänä kesänä innostuneet savustamaan kasviksia. Tässä burgerissa yhdistyy meistä kesän parhaat maut. Tuoreet hyvänmäkuiset kasvikset, savu ja laadukas liha. Ei paljoa enempää voi burgerilta vaatia.

Heppaburgerit, savutomaattimajoneesia ja savustettuja pottuja

Heppaburgerit

600 g hevosen jauhelihaa
1 iso sipuli
valkosipulia maun mukaan
suolaa, mustapippuria

Silppua sipuli ja valkosipuli hyvin hienoksi. Sekoita jauhelihaan ja vaivaa käsin taikinaa hieman että muodostuu tasaiseksi. Muotoile neljäksi pihviksi.

Sämpylät

Itse sain ensimmäisen kerran burgersämpylät onnistumana juuritaikinasta: Tein ensin tavallisen taikinan, johon tulee 

200 g 50/50 vehnähapanjuurta
400 g jauhoja  
2 dl vettä 
9 g suolaa. 

Annoin taikinan nousta jääkaapissa vuorokauden. Leivontapäivänä otin tästä taikinasta puolet, lisäsin siihen 
munan
20 g voisulaa
pienen lorauksen maitoa. 

Vaivasin tasaiseksi ja annoin kohota viitisen tuntia. Leivoin sämpylöiksi, nostatin tunnin ja paistoin 200-asteisessa uunissa. 

Savutomaattimajoneesi

3 tomaattia
1-2 dl öljyä 
1 keltuainen
suolaa
pippuria
sokeria
sinappia

Savusta tomaatteja kokonaisina n.tunti pienellä tulella (kannattaa laittaa savustuspönttöön ritilälle folio). Soseuta tomaatit ja jäähdytä ne. Laita kulhoon yksi keltuainen, 3-4 rkl savutomaattipyrettä, hieman sinappia, suola ja pippuri. Sekoita seos ja lisää öljy ohuena nauhana joukkoon koko ajan seosta vatkaten. Tarkista maku ja tarjoa heti. Jos haluat oikaista niin voit lisätä tomaattisoseen valmiin majoneesin joukkoon. 

Savustettuja pottuja

1 kg al denteksi keitettyjä uusia perunoita
merisuolaa
rosmariinia

Keitä perunat melkein kypsiksi. Pyörittele perunat merisuola-rosmariiniseoksessa. Laita perunat savustuspönttöön ja savusta miedolla tulella n.20 minuuttia. Tarjoa heti heppaburgereiden kanssa. 

Lisukkeet

100 gr hyvää cheddaria
paahdettuja kesäkurpitsoita
paahdettua sipulia
ketsuppia ja sinappia maun mukaan

Juomasuositukset

Juomaksi tälle sopii vaikkapa pippurisen mausteinen shiraz Pohjois-Rhonesta: Chapoutierin Les Meysonnieres löytyy alkon vakiovalikoimasta. Mikäli haluaa viiniinsä runsaammin hedelmää ja bodya, voi siirtyä etelämmäksi Rhonen laaksossa ja valita vaikkapa kohtuullisesti hinnoitellun Gigondas L'Hallalin, klassisen Etelä-Rhonen Grenache-Syrah-Mourvedre-blendin. 

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti