Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


maanantai 21. lokakuuta 2019

Terra Alta: Valkoisen Garnachan koti

Kävimme syyslomareissullamme Terra Altassa, jonne olimme jo pidempään suunnitelleet pistäytyvämme. Alueen viinit ovat kiinnostavia, eikä Terra Alta ole mikään varsinainen turistimagneetti joten oletimme löytävämme rauhallisia maalaiskyliä ja lepposaa meininkiä. Löysimme paitsi sitä, myös hyvää ruokaa, kaunista luontoa ja luonnollisesti herkullisia viinejä.

Terra Alta sijaitsee Ebro-joen lounaispuolella, ja sen "pääkaupunki" on Gandesa. Terra Alta jakautuu ilmastollisesti kahteen osaan: Gandesan  ja Corbera de Ebren alueen tasaisempi alanko on välimereltä puhaltavien tuulten ansiosta kosteampi ja lämpötilan vaihtelut ovat pienempiä kuin korkeammalla Bateaa ympäröivillä ylänköseuduilla. Alangolla sijaitsevat tarhat tuottavat yleensä hieman raikkaampia ja hapokkaampia viinejä, sillä näinkin etelässä mantereinen ilmastotyyppi Batean ympäristössä tarkoittaa erittäin kuumia kesiä, mikä voi tuottaa hapokkuuden suhteen ongelma. Kenties ei olekaan yllätys, että Bateassa sijaitseva Piñolin talo on erikoistunut perinteisiin mistela-viineihin ja tuottaa toisaalta laadukkaita punaviinejä.

Pinell de Brain Viinikatedraali

Terra Altan maperä on vanhaa merenpohjaa, ja Panal-maaperä koostuu hienojakoisesta fossiilisesta hiekasta ja sisältää runsaasti kalkkia. Maaperä on hyvin vettä läpäisevää, mikä saattaa olla ongelma kuivina vuosina: tällaisessa maaperässä köynnökset eivät pysty kasvattamaan samanlaisia kymmeniin metreihin yltäviä juuria kuin esimerkiksi Prioratin rapautuvassa liuskeisessa kivessä, mutta vesi kuitenkin pääsee hulahtamaan syvälle juurten ulottumattomiin.

Terra Altan alue on tunnettu erityisesti garnacha blancasta, ja täällä sijaitseekin 75 % Espanjan garnacha-viljelyalasta (1400 ha). Toinen paikallinen, viime aikoina päätään nostanut lajike on punainen Morenillo. Se tuottaa hienostuneita, garnacha tintaa herkempiä ja raikkaampia punaviinejä.
Bàrbara Forésin La Sendroseta-tarha

Garnacha blanca-rypäleet on perinteisesti käytetty viiniksi kuorikontaktissa, koska puristinkapasiteetti on aikanaan ollut rajallinen. Nämä brisado-viinit jäivät välillä pois muodista nykyaikaisen tekniikan yleistyessä, mutta nyt oranssien viinien lisättyä suosiotaan monet tuottajat ovat palanneet vanhaan. Muutoinkin alueen tuottajat tuntuvat olevan kokeiluhenkisiä: Moni käyttää viininsä vanhoissa tammisammioissa, sakkakypsytystä käytetään lisäämään täyteläisyyttä ja moni hakee kompleksisuutta sekoittamalla eri kypsyysasteissa poimittujen rypäleiden viinejä. Perinteiset amforat ovat lisänneet suosiotaan ja kyseinen käymisastia sopiikin ilmeisesti varsin hyvin kuorikontaktikäymiseen.
Pinellin ko-operatiivi tuottaa paitsi viiniä,
myös laadukasta oliiviöljyä

Majapaikkamme Terra Altassa oli Pinel de Brain kylässä, joka sijaitsee Gandesasta kaakkoon vuorijonon toisella puolella. Kylässä toimii vanha ko-operatiivi, joka tuottaa viiniä Pagos de Hibera-tuotemerkillä. Ko-operatiivi toimii edelleen vanhassa César Martinellin suunnittelemassa näyttävässä "viinilinnassa" (Catedral del Vi). Kyseinen herra on muuten suunnitellut valtavasti vastaavia rakennuksia alueelle, muun muassa Gandesaan ja Falsetiin. Tyyli on hyvin tunnistettava.

Tuosta Pinelin ko-operatiivista mainittakoon, että Catedral del Vin yläkerrassa toimii oivallinen ravintola, jossa söimme kuuden annoksen laadukkaan menun viineineen erittäin edulliseen hintaan. Menuun sai laadukkaamman l'India-viinin maksamalla euron enemmän, ja maistettuamme sekä tämän erittäin gastronomisen, pienellä kuorikontaktilla käytetyn viinin ja Pagos de Hiberan perusvalkkarin suosittelemme upgradea lämpimästi.

Varsinainen viinitilavisiitti Terra Altassa suuntautui alueen pioneerille, Celler Bàrbara Forésin tarhoille ja kellariin Gandesassa. Bàrbara Forés saa nimensä rouvalta, joka syntyi vuonna 1828. Hänen kemistin koulutuksen saanut poikansa rakennutti perheen taloon viininvalmistustilat ja -kellarin ja alkoi pullottaa viinejä ensimmäisenä Terra Altassa 1800-luvun lopulla. Tila siirtyi sukupolvelta toiselle, ja nykyisin ruorissa ovat Carmen Ferrer ja Manolo Sanmartin sekä heidän mukaan liittynyt tyttärensä Pili Sanmartin Ferrer.

Suvun tila viljelee 30 tarhahehtaaria Gandesan ympärillä, ja lisäksi heillä on oliivi- ja mantelitarhoja. Viinitarhat sijaitsvat 350-600 metriä merenpinnan yläpuolella. Tarhoja viljellään luomumenetelmin ja osin myös biodynamiikkaa soveltaen. Suurella osalla tarhoista kasvaa maanpeittokasvillisuutta, ja maan muokkausta pyritään välttämään eroosion estämiseksi: Tuulisessa ja kuivassa ilmastossa käännetty maa katoaa helposti. Viljellyt lajikkeet ovat pääosin paikallisia: Punaista ja valkoista Garnachaa ja Morenilloa. Mukana on tosin myös pienellä alalla kasvavia kansaivälisiä lajikkeita.

Pääsimme Pili Sanmartinin opastamana tilan tarhoille, jossa meille avattiin tilan viljely- ja maankäyttöperiaatteita, paikallisia viininvalmistusperinteitä ja myös Pili Sanmartinin omia näkemyksiä viininvalmistuksesta. Kävimme La Sendrosetan hehtaarin kokoisella, 30-vuotilaalla garnacha blanca-tarhalla josta sato oli juuri hiljattain kerätty. Maistoimme tarhan aiempien vuosien viiniä (Abrisa't), joka oli erittäin moniulotteinen viini: Persikkaa, yrttisyyttä, hentoa pähkinäisyyttä tuoksussaan ilmentävä ja suussa täyteläinen, happojen ja kuorten tuoman pienen tanniinisuuden ansiosta rungokas ja pitkän mineraalinen viini.

Pääsimme myös kurkkaamaan tarhan reunalla sijaitsevaan vajaan, jossa oli rypäleterttuja ripustettuna kuivumaan makean viinin valmistusta varten. Tuoksu vajassa oli päätähuimaava.

Tämän jälkeen ajelimme takaisin Gandesaan ja kiersimme varsin pienet viininvalmistustilat sekä kaupungin keskellä sijaitsevan asuin-viinitalon alle kaivetut kellarit. Forésilla on käytössä terästankkien lisäksi viime vuosina hankittuja amforoita, joissa käytetään sekä punaisia että valkoisia viinejä. Pili Sanmartin Ferrer painotti ylpeänä näiden alkuperää, ne nimittäin tulevat naapurikylän Miravetin käsytyöläisten pajoista. Amforoita on kahta eri versiota, huokoisempia ja tiiviimpiä. Näistä huokoinen on kuulemma paras morenillolle ja abrisa´t pitää tiiviimmästä.

Maistoimme rinnakkain kahta punaviiniä, joista Templari on morenillon ja garnacaha tintan sekoitus ja Pili Sanmartinin oman projektin tuote En Moviment 3 taasen puhdas amforassa käytetty ja hetken tammessa kypsynyt morenillo. Näistä Templari on selkeästi leveämpi ja kypsemmän hedelmäinen ja suussa pyöreä siinä missä morenillo-viini on raikkaan punamarjainen, hienovaraisempi, linjakas ja hapokas. Kummallekin on paikkansa, mutta ruokaviininä ensisijainen valinta menisi kyllä movimentin puolelle.



Bàrbara Forés oli ehdottomasti vierailun arvoinen viinitila, ja heidän viininsä vakuuttivat laadullaan. Ilmeisesti heidän viinejään ei tällä hetkellä tule Suomeen, mutta hinta-laatu huomioiden syytä olisi (maahantuojat vinks). Muutoinkin maistelimme alueen viinejä laajalti, ja valkoiset garnachat etenkin abrisat-versiona olivat erittäin vakuuttavia ja ruokaystävällisiä viinejä. Punaiset morenillot tarjoilevat kuumille alueille poikkeuksellista raikkautta, ja niihin kannattaa ehdottomasti tutustua jos jostain saa käsiinsä.

Terra Altassa oli viinin lisäksi paljon näkemistä ja tekimistä etenkin, jossa sattuu pitämään jylhistä vuoristomaisemista ja vaellushommista, sillä vaikuttavia reittejä oli runsaasti. Mekin pääsimme pitkästä aikaa koko porukalla päivävaelluksille, kun nuorimman reissaajan jaloista löytyi yllättää kestävyyttä. Luontokohteita voisi kuvailla vaikka kuinka pitkään, mutta jätetään se toiseen kertaan. Mikäli kuitenkin olet Terra Altaan lähdössä ja kävelyreitit kiinnostavat, niin kysy ihmeessä vinkkejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti