Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Joulukalenterin 16. luukku: Adventtimenu vol.3

Tässä kolmannessa ja viimeisessä adventtimenussa on varmoja klassikoita, joskin pienellä twistillä. Koska ensimmäisessä menussa pääruoka oli kalaa ja toisessa lihaa, päätimme tällä kertaa tehdä kasvispääruuan. Myös alku- ja pääruoka sopivat kasvisruokalijalle, ja tarvittessa annokset on helppo tehdä myös vegaanisena.
miten sipulikeitosta saa kuvan joka ei näytä
oksennukselta ?
Alkuruuaksi klassinen ranskalainen sipulikeitto

800g sipulia
5 valkosipulinkynttä
50 g voita
1 l kasvislientä
2 dl valkoviiniä
pari timjaminoksaa
2 laakerinlehteä
pari kierrosta mustapippuria
suolaa

Keiton gratinointiin hyvää (mielellään hapanjuuri-) leipää ja voimakkaanmakuista juustoa kuten gruyèreä.

Silppua sipulit ja laita paksupohjaiseen kattilaan voin kanssa. Freesaa miedolla lämmöllä pitkään jotta sipulit alkavat karamellisoitua, noin 15-20 minuuttia vähintään. Varo kuitenkin polttamasta. Kaada päälle viini ja kasvisliemi, lisää laakerinlehdet, timjami ja pippuri. Keittele tunti pari hellästi. Mausta lopussa suolalla.

Ennen tarjoamista laita keitto uuninkestäviin kulhoihin tai syville lautasille, leikkaa päälle siivut leipää ja ripottele päälle raastettua juustoa. Laita uuniin grillivastuksen alle ja anna gratinoitua viitisen minuutia (kunnes juusto ottaa rusehtavaa sävyä). Tarjoa kuumana.

Pääruuaksi punajuuriblinit + härpäkkeet

Blinitaikina:
2 isoa punajuurta keitettynä ja soseutettuna
2 dl bulgarianjogurttia
2 dl tattarijauhoa
1 tl sokeria
1/2 pakettia hiivaa (jos omistat hapanjuuren, voit korvata osan jogurtista aktiivisella hapanjuurella ja nostattaa hieman pidempään viileässä: saat happamampia ja vähemmän hiivaisia blinejä.)
1 muna (eroteltuna)
1 tl suolaa
voita paistamiseen

Keitä kuoritut ja kuutioidut punajuuret kypsäksi ja soseuta sauvasekoittimella. Laita punajuurisoseen sekaan jogurtti, sokeri ja hiiva sekä tattarijauhot. Anna käydä vähintään 2 h hiivalla, taikinajuurta käyttäessä seuraavaan päivään. Kun taikina on käynyt ja kuplii kunnolla, siihen lisätään ennen paistamista suola, keltuainen ja kovaksi vaahdoksi vatkattu valkuainen. Blinit paistetaan kirkastetussa voissa mielellään blinipannussa, mutta koska emme sellaista omista käytimme tavallista 4 pikkuletun pannua.

Tarjoa blinit päälisineen: Punajuuriblineille sopi hyvin sinihomejuusto, mutta perinteiset suolakurkut, sipulisilppu, smetana ja käytännössä kaikki mahdolliset pikkelöidyt kasvikset istuvat makumaailmaan hienosti. Mikään ei myöskään estä tarjoamasta graavikalaa tai mätiä. Suolakurkkujen ja smetanan paras kaveri on tietysti hunaja, etenkin vähemmän makea havumetsähunaja toimi todella hyvin.

Jälkiruuaksi viikunoita viinissä ja riisipuuroa

3 dl ruby portia tai muuta makeaa punaista viiniä
300 g kuivattuja viikunoita
2 tähtianista
1 kanelitanko
(sokeria)

Laita viikunat ja portviini sekä mausteet kattilaan. Keittele kasaan kunnes liemi on siirappimaista. Lisää halutessasi sokeria ja jäähdytä.

1 dl sushiriisiä
2 dl maitoa
suolaa

Huuhtele sushiriisiä juoksevassa vedessä kunnes vesi kirkastuu. Keitä miedolla lämmöllä maidossa kypsäksi, lisää suolaa. Anna jäätyä. Muotoile jäähtyneestä riisistä golfpallon kokoisia pallukoita. Kokoa annos laittamalla pohjalle viikunoita ja portviinisiirappia ja heitä riisipallo päälle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti