2011-->2012

Vuoden viimeinen päivä. 2011 on takana, ja nyt aika muistella ja suunnitella tulevaa.

Pullon henki aloitti kevättalvella helmikuun alussa. Blogiin on kirjoitettu sekavia sepustuksia viinistä ja ruuasta. Joitakin lukijoita näyttää silloin tällöin sivulla käyneen. Kommentteja ei ole teksteihin juuri sadellut, myötähäpeä on tainnut hiljentää lukijakunnan.

Tekstien katselumääristä päätellen ihmiset ovat olleet pääasiassa kiinnostuneita eri viinien -etenkin alkon valikoimaan kuuluvien- arvosteluista tai luonnehdinnoista. Myös eri viinialueiden kuvaukset ovat kiinnostaneet. Näitä yritetäänkin sitten tuottaa lisää ensi vuonna, joskin ongelmana on hieman se, että viinikaapin sisällöstä suurin osa on tuotu ulkomailta eikä ole alkon valikoimassa.

Itse asiassa vuosi päättyy sikäli onnekkaasti, että hovihankkijamme Gourmondo toimitti taas (postin ansiosta melkoisten mutkien kautta) laatikon. Kuvassa Selvarossa Salento, Panamera Chardonnay, Nino Negri Valtellina Superiore, Skottiviskiä, vanhaa rommia, Panamera California Cuvee, Brillecart-Salmon Brut... Kyseinen nettikauppa ei voi ylpeillä harvinaisten viinien valikoimalla, mutta useita mielenkiintoisia viinejä löytyy, ja monet niistä ovat hinta-laatusuhteeltaan loistavia. Yli 100e tilauksista Gourmondo ei peri kuljetuskustannuksia, joten hinnat jäävät edullisiksi. Etenkin Nino Negriä kannattaa kokeilla, jos kyseisestä kaupasta tilaa.

Viime vuoden kohokohtia oli pullon hengen päämajan muutto takaisin vanhaan kotipaikkaan Tampereen Kalevaan. Täällä ollaan ja pysytään toistaiseksi. Hieman muuton jälkeen järjestettiin Kalevan Viiniklubin kesäjuhlat, josta teksti löytyy kesältä. Muitakin juhlia ja bakkanaaleja on järjestetty pitkin vuotta, ja pari kertaa kuussa on syöty sunnuntaipäivällisiä sukulaisten ja ystävien vaihtelevassa seurassa.

Ensi vuodelle on taas uudet kujeet. Viikon päästä tehdään parin päivän pikavisiitti Kööpenhaminaan, joka on tätä nykyä tiettävästi kulinaristin taivas. Viini saattaa tosin jäädä sivuosaan, pohjoismaiseen tapaan keskityttäneen oluisiin. Etenkin kun pöytävaraus on Norrebron panimon ravinteliin, jossa tarjolla 9 ruokalajin olut-menu. Ruuille tarjoillaan kullekin desin annos sopivaa olutta. Tätä visiittiä pullonhenkelä odotelee jo kovasti. Viinejä tullaan varmasti maistelemaan ensi vuonnakin. Kaapissa on kypsymässä 18 pulloa Haut-Medocia 20 pisteen vuodelta 2009. Tähän ei kylläkään vielä pariin vuoteen kosketa, ensimmäiset maistettaneen vasta 2015. Sen sijaan 9 pullon rosso di Montalcino-erästä saatetaan jo testipullo availla. Muitakin mielenkiintoisia kypsyttelyprojekteja on käynnissä ja toisia suunnitteilla. Päälimäisenä tällä hetkellä olisi NV-shampanjalaatikon hankinta ja kypsytys 10-20v tasaisesti maistellen. Jos vain voittaisi lotossa...



Tänään kuitenkin juhlistetaan vuoden vaihtumista! Aluksi suunnataan keskustaan katselemaan kello kymmeneksi aikaistettua ilotulitusta, sen jälkeen palaillaan kotiin ystävien kanssa uuden vuoden saunaan. Ja Louis-Massing on kylmässä jo! 2012 may come, We're well prepared!

Joulu. Mikä ihana tekosyy

Joulu on kaukana takana, ja uusi vuosi jo pian käsillä. Joulusta jäi lämpimiä muistoja yhdessäolosta ja hyvästä ruuasta, mihin viiitaa otsikkokin: joulu on ihana tekosyy syödä ja juoda hyvin tai jopa paremmin. Tästäkin joulusta jäi muistoihin monta upeaa makua, joista osa ruokia ja osa juomia, parhaat niiden yhdistelmiä.

Joulua vietettiin melempien pullonhenkeläisten perheiden parissa, joulu kun on mielestämme ennen kaikkea perhejuhla. Silloin on tarkoitus rauhoittua, aikaa olla läsnä laajemmankin läheisjoukon elämässä. Ja tähän yhdessäoloon kuuluu tietysti jaettu ruoka, joka on tuonut ihmisiä yhteen kautta aikain. 

Aatto aloitettiin Tanniinin perheen luona iltapäivällä, ja siellä syötiin joulun ensimmäinen ja perinteisin ateria. Kalapöydälle tuotiin tuliaisiksi Mummin Cordon Rouge. Se kaadettin laseihin ennenkö todettiin että kalapöydän perunat ovat raakoja. Tämän onnekkaan sattuman vuoksi shamppis nautittiin alkumaljana, ja tähän tarkoitukseen se sopikin huomattavasti paremminkuin suolaisen ja mausteisen joulukalapöydän juomaksi. 

Mummo oli varsin helppo kuiva shampanja, tuoksun paahteisuus melko heikko. Maku ei ollut kovin intensiivinen, pikemminkin kevyenlainen ja 'helppo'. Siten tämä olisi todennäköisesti hukkunut kalojen aromimaailmaan täysin. 

Pääruuan kanssa juotiin yhtä joulun parhaista viineistä. Se oli jostakin aikanaan viinikaappiin siunaantunut Amarone I Castei 2006. Tämä viini oli miltei tajunnanräjäyttävän hyvää.  Tuoksusssa oli voimakasta mausteisuutta, raikasta kirsikkaa ja maan aromeja. Viini oli suussa hyvin täyteläinen ja pehmeä, kuitenkin samalla kirsikkaisuuden ja happojen ansiosta raikas. Tämä oli ainakin Tanniinin suuhun paras tähän mennessä maistettu amarone.

Ruuan jälkeen siirryttiin Kuplan perheen pariin, ja ajonakkinsa suorittanut  (arpaonni ei suosinut, nomen est omen...) kuplakin pääsi nauttimaan viinistä. Ja ennenkaikkea juustoista, joita napsittiin pitkälle iltan seurustelun lomassa. Täällä maistettiin toista amaronea, Masin costasera amarone vuodelta 2007. Tämäkin oli mausteinen ja täyteläinen, mutta edellä mainitun raikkautta ja tasapainoa tämä viini ei aivan saavuttanut. Tarjolla oli kuitenkin Tanniinin ikiaikaista suosikkijuustoa, espanjalaista Cabrales-sinihomejuustoa joka on niin ytyä, että moni saa siitä päänsäryn. Tanniini on kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että tämä on herkkua. Etenkin portviinin kanssa, ja pieni pullo Ferreiran nektaria löytyikin piiloista. Juolu on täydellinen.

Joulupäivää vietettiin pullonhenkelässä kuplan perheen kanssa. Perinteisiä jouluruokia vältellen syötiin blinejä alkuruuaksi ennen poron sisäfilettä. Blinien kanssa Kuplan äiti vaati ehdottomasti saada suosikkipäällysteyhdistelmänsä: Suolakurkkua, smetanaa ja hunajaa. Hyvä että vaati, sillä tuo happaman, suolaisen ja makean yhdistelmä oli loistava. Kokeilkaa, vaikka! Blinien kanssa juotiin toinen pullo edellä mainittua Mummia, joka kyllä hieman hukkui sipulisilpun ja suolakurkkujen alle. Mutta shampanja ja blinit, se on perinne. 

Kupla taituroi pääruuan porosta taivaallista. Se tarjottiin palsternakka-perunapyreen ja suikalejuuresten kera punaviinikastikkeella. Poro oli lähes raakaa, siihen oli otettu nopea väri, ja se jätettiin sisältä hieman alle 40- asteiseksi. Poro oli mureaa kuin mikä, suorastaan suli suuhun. Viineinä ruualla tarjottiin isolle joukolle kahtakin italialaista. Näistä toinen on jo pitkän linjan tuttu, Nino Negrin Sassella Valtellina Superiore. Tätä on jo useita kertoja tilattu Gourmondo.de:n kautta saksasta. Viini on sekoite nebbiolosta (95%) ja paikallisista Lombardialaisista rypäleistä. Se on huomattavasti baroloa kevyempi tanniineiltaan, enemmän hapokas. Aromeissa on nebbiolon kukkaisuutta ja marjaisuutta, mutta myös paahteisuutta ja mausteita. Toinen pääruuan viini oli Il Grigio San Felice 2006, puhdas Sangiovese Chiantista. Tässä oli jälleen italialaista kirsikkaa, maata ja pientä tallintaustaakin. Hapot olivat raikkaat, tanniinit tässä hyvän vuoden viinissä melko talttuneet. Molemmat viinit sopivat porolle hyvin, Il Grigio ehken paremmin. 

Illan mittaan nautittin vielä juustoja, jälleen pitkälle yöhön. Niiden kassa kului vielä Chilen Maipo Valleysta Vina Chocalan sekoiteviini, jossa mausta päätellen oli todennäköisesti Carmenerea ja CS:a.Vahva viini, hyvä juusto.

Sellaisia joulumuisteluita siis. Seuraavaksi alkaa uusi vuosi, joka tulee perinteen mukaan ottaa vastaan kuohuen. Kuten tiedetään, Titanic oli ensimmäinen laiva jota ei kastettu shampanjalla. Eli kaikkea uutta tervehdittäköön kyseisellä juomalla nyt ja vasta.

Uusiin kujeisiin.

Pikkujoulut kahdelle

Ulkona on satanut viimeaikoina paljon räntää, kuten varmaan kaikki ovat huomanneet. Sää on siten tarjonnut usein hyvän tekosyyn möllöttää kotona kynttilänvalossa viiniä nauttien.

Eilen päätettiin iltapäivällä räntäsateen jälleen alkaessa, että pidetään kahden hengen pikkujoulut pullon hengessä. Iltapäivän joululahjanostoreissu muutti luonnettaan suuntautuessaan Kauppahalliin, Stockmanin herkkuun ja A-markettiin.

Hallissa Nygreniltä hankittiin muutama kampasimpukka ja jättikatkarapuja. Juustosopista  tartttui myös mukaan pieni pussukka. Keittiöelämästä haettiin Puljonkin Demi-glasea, Stockalla hyödynnettiin HeVi-osastoa rankalla kädellä, ja lisäksi bongattiin pakkasaltaasta ankan rintafile. Alkosta hankittiin tällä kertaa vain B-in-B glögiä varten (josta lisää myöhemmin), sillä viinikaapin uumenissa muistettiin olevan illaksi juuri sopivat emmeet iltaa varten.

Ennen iltaa ehdittiin vielä kävelyttää sekarotuista kellarinvartijaamme tihenevässä räntätuiskussa tunti, ja sitten oltiinkin valmiita kunnon kokkailu- ja herkuttelusessioon.

Kupla keitteli pari tuntia salaisella ohjeella punaviinisoosia tähteeksi jääneestä pullonpohjasta ja Puljonkista. Sillä aikaa Tanniini panosti omaan erikoisalaansa eli Thai-henkisen wokkipohjan laatimiseen alkuruualle. Makumaailmana tässä oli tällä kertaa limetti, sitrunaruoho, chilli, valkosipuli ja inkivääri säväytettynä kiinalaishenkisellä tähtianiksella. Wokkipohjana käytettiin porkkanaa, sipulia ja keräkaalia pienellä paprikalla lisättynä.

Kupla sulatteli pannulla ankasta hiljakseen rasvat pois, paahtoi sitten kuumemmalla pannulla odottamaan loppukypsennystä uunissa. Samalla syntyi uuniin kypsymään bataatti-vuohenjuustotorneja ja ratatouille kattilaan kypsymään. Tällä välin tanniini ehti rakennella pienen amusen viikunasta ja Roquefortista, paistella valmiiksi wokin. Kampasimpukat ja ravut paistettiin vasta juuri ennen tarjoamista. Uuniin livahti tässä vaiheessa myös jälkiruoka, punaviinipäärynät.

Sitten aloitettiin yksi  nautinnollisimmista illoista aikoihin. Aluksi syötiin amuse Tanniinin (vielä) salaisella reseptillä laaditum glögin kanssa. Alkuruuan kanssa tarjottavaksi löytyi kaapista Alsacen matkalta hankittu domaine Jean Sippin Trotacker Pinot Gris (Ribeauvillen kylästä). Viini oli persikkaisen mineraalinen tuoksultaan, alsacen pinot grisien tapaan vienosti makea ja hapokas. Makeuden ansiosta viini ei hukkunut mausteisen wokin alle, vaan täydensi makua varsin miellyttävästi. Pullosta säästeltiin puolet juustojen kanssa kokeiltavaksi.

Pääruoka oli kypsynyt uunissa juuri sopivan mediumiksi alkuruuan aikana. Annoksen bataattitornit jäivät hieman al denteäkin raaemmiksi, mikä ei ollut lainkaan huono asia. Bataatti ei mössööntynyt vaan oli kuivunut varsin rapsakaksi, eikä maku ollut liian makea. Ankka oli loistavaa, ja Kuplan kastike aivan taivaallista.

Vielä jumalaisempaa oli viini. Pääruualla tarjottiin vuosi sitten alkon lippulaivasta hankittua Te Kairanga runholder Pinot Noiria Martinboroughsta. Viini oli jotain aivan muuta kuin halvemmat uuden seelannin pinotit tyypiä Matua ja Vicarage lane. Ei puhettakaan vaniljaisesta puolukkahillosta! Tässä viinissä oli hennon marjainen tuoksu, jonka ohessa paahdetta, maata, nahkaa ja lyijykynää. Rakenne oli suussa loistava. Alussa kohtalaisen vahvan happoinen. Tanniinit rauhalliset. Jälkimaku oli pitkä nautinto. Ja etenkin makean punaviinikastikkeen ja mediumiksi jääneen ankanrinnan kanssa tämä oli omillaan. Kuten kupla totesi: "onneksi ollaan kaksistaan, tätä olisi häpeä tarjota kellekään joka ei osaisi arvostaa".

Jälkiruokapäärynät syötiin pikkiriikkisen Baileys-tilkan kera. Sitten nautittiin vielä juustosopin pussukan sisältöä valkoviinin kanssa.

Lopulta oli mukava kellahtaa vierekkäin mahojensa kanssa nukkumaan.

Tällaiset pikkujoulut siis. Suosittelen kokeilemaan!

Carmeneret maistettu

Eilen maistettiin siis 3 viiniä: Yali reserva national Carmenere, Arboleda Carmenere ja Mayu carmenere. Kaksi ensimmäistä tulevat Rapelin alueen eteläisemmästä laaksosta, Colhaguasta. Mayu sen sijaan on peräisin pohjoiselta Elguin laakson alueelta.

Yali maistettiin ensimmäisenä. Väri oli hyvin syvä purppura, kuten kaikissa muissakin maistetuissa viineissä. Tuoksussa oli mausteisuutta, mutta selkeimpänä nenään tunki voimakas vaniljan aromi. Viinissä oli kohtalainen tanniinirakenne, ilmeisimmin tammesta peräisi. Hapokkuus oli melko matala. Suussa maistuivat mausteet ja melko taka-alalle jäävänä tummat marjat. Lievää paprika-aromiakin oli aistittavissa, mutta häiritseväksi asti se ei yltänyt. Kokonaisuutena viini oli aivan passeli, etenkin hintaansa nähden.

Seuraava maistettu oli Mayu, jonka tuoksu oli selvästi edellistä lihaisampi. Aromi oli hivenen marjaisampi ja mausteisempi, eikä tammi ollut etualalla. Jo tuoksu oli hyvin lämmin, ja maussa 15% alkoholi toi rakenteeseen täyteläisyyttä. Viini oli kuitenkin aluksi varsin hapottoman tuntuinen, ja soljui suussa liiankin helposti. Suutuntuma oli aluksi mitäänsanomaton, ja ehdimme jo pettyä viiniin. Kuitenkin auettuaan tämä näytti kyntensä ja muuttuui ruuan aikana varsin mukavaksi siemailtavaksi: Mausteisuus pääsi oikeuksiinsa, ja lämmittävä alkoholi toimi pieniä siemauksia ottaessa suuntäyttäjänä. Ei välttämättä paras ruokaviini, sillä korkea alkoholipitoisuus rajoittaa käytettävyyttä mausteisten ruokien kanssa, ja toisaalta pihvi peittäisi koko viinin.

Viimeisenä maistettu Arboleda oli kaikkien suosikki. Tuoksussa oli selvää herukkaa, maustetta, hentoa tammea. Tässä oli selvästi paras happorakenne, ja tanniinit olivat tasapainoiset. Tämä viini sopi hyvin illan ruuan, mausteisten tortillojen, seuraan. Tätä voin suositella ruokaviiniksi, vaikkakin hinta-laatusuhde menee tällä yli 16 euron viinillä jokseenkin tasoihin Yalin kanssa.

Kaiken kaikkiaan Carmenere toi mukavaa vaihtelua viiniklubin maisteluihin, jotka ovat tähän saakka kiertäneet pääosin vanhan maailman rypäleitä ja alueita.

Chile ja Carmenere

Tänään Kalevan Viiniklubin tarkoituksena on maistaa pitkästä aikaa Uuden maailman viinejä. Kohteena on suomalaisten ylivoimainen suosikkimaa Chile, ja ennen kaikkea chileläisten kansallisrypäleekseen omima Carmenere.

Carmenere on yksi Bordeaux:n perinteisistä rypäleistä, jota viljeltiin ennen Phylloxera-katastrofia erityisesti Médocissa. Se on tiettävästi Cabernet Francin ja (jo kadonneen) Cabernet Grosin risteymä. Sitä kutsuttiin aikanaan myös nimellä Grand Vidure (kun taas CS on pelkkä "Vidure"). Parhaina vuosina se monipuolisti viinien aromimaailmaa mausteisuudellaan ja yrttisyydellään.

Jo ennen viinikirvan saapumista lajike oli kuitenkin hankala viljeltävä Bordeaux:n viileähkössä ja merellisen kosteassa ilmastossa. Rypäle kukkii aikaisin ja kypsyy myöhään, ja se on varsin herkkä kylmälle, ja viileinä vuosina viiniin jää raakoja metoksipyratsiinin tuottamia paprika-aromeja.

Kun Phylloxera sitten tuli ja köynnökset menivät (Carmenere oli erityisen herkkä kirvalle), niin Bordeaux:n viljelijät eivät vaivautuneet varttamaan tätä lajiketta uuden maailman juuriin. Koko lajikkeen ajateltiin kadonneen, kunnes käsitys osoittautui vääräksi 1990-luvulla.

Chileen muuttaneet siirtolaiset olivat kuljettaneet mukanaan Bordeaux:n köynnösten taimia, mielestään Merlot:a ja CS:a. Näitä he istuttivat Santiagon eteläpuoliseen Maipon laaksoon, jossa molemmat lajikkeet ovatkin menestyneet varsin mainiosti. Joukossa oli kuitenkin kummallisia punertavalehtisiä, myöhään marjansa kypsyttäviä merlot-köynnöksiä. Tai sitten ei, kuten DNA-testi osoitti viime vuosituhannen lopulla. Carmenere 'The Lost Grape of Bordeaux' oli palannut.

Carmenere sopii Chilen ilmastoon kuin nenu päähän. Keskuslaaksossa on varsin kuivaa, kasvukausi on pitkä ja aurinkoinen. Maaperä on pääosin köyhää, ja tästä Carmenere tykkää. Täällä marjat kypsyvät luotettavasti vuodesta toiseen, eikä viineihin pääosin jää paprika-ongelmaa kuten viileämmässä ilmastossa.

Chilen viininviljely keskittyy alueelle, joka sijaitsee pääkaupungin ympärillä. Pääkaupungista luoteeseen rypäleitä kasvatetaan matalahkoilla rannikkovuorilla, jossa meren viilentävä vaikutus on lähellä. Chilen rannikolla kulkee viileä Humboldtin virta, jonka ansiosta ilma meren läheisyydessä on huomattavasti viileämpää kuin leveysasteet antaisivat olettaa. Tämän vuoksi jopa Sauvignon Blanc tuottaa aivan laadukkaita viinejä Coastal Rangen korkeammilla rinteillä. Chile sijaitsee päivätasaajan eteläpuolella, joten kuumimmat (ja kuivimmat) alueet sijaitsevat aivan Atacaman autiomaan eteläpuolella maan pohjoisemmassa osassa. Täällä ovat rannikon läheisyydessä Elguin ja Límarin laaksot. Límarista tulee yksi tänään maistettavista viineistä, Mayu Carmenere.

Etelämpänä rannikkovyöhykkeellä on Aconcaguan laakso Santiagon pohjoispuolella, San Antonio ja Leyda pääkaupungista luoteeseen ja Casablanca näiden välissä.

Keskuslaaksossa Santiagosta etelään, rannikkovuorten ja Andien välissä sijaitsevat 4 laaksoa, pohjoisesta alkaen Maipo, Rapel (cachapoal ja colchagua), Curico ja Maule. Tästä etelämpänä ovat vilä Itatan ja Bio Bion laaksot, joissa ilmasto on jo varsin viileä ja sopii pinot noirille, SB:lle ja jopa Rieslingille. Yrityksiä levittää viininviljelyä tästäkin etelään on ilmeisesti vireillä.


Chile on pitkä maa, joten mahdollisuuksia eri rypäleille on. Tämä on etu Chilen voimakkaasti vientiin suuntautuneelle (60%) viiniteollisuudelle, joka voi tarjota markkinoille kaikkea laidasta laitaan. Viljelykustannukset ovat keskulaaksossa kohtalaiset, andien sulamisvedet tarjoavat varsin varman kastelujärjestelmän ja aurinkoisiin päiviin voi luottaa.

Mielenkiinnolla siis odottelemme, mitä tällä Merlot:n mausteisemmalla ja edes hivenen terhakammalla pikkuveljellä on tarjota.

Spotify ja viinisuositus

Pinot Noir Alsacen reissulla kuvattuna

Allekirjoittanut ei voi elää ilman musiikkia ja musiikkia kuunnellaan meillä kotona rasittavuuteen asti. Tanniini väittää kovasti, että on tottunut kymmenen vuoden aikana Kuplan pakonomaiseen tarpeeseen kuunnella musiikkia...Kai se on pakko, kun ei ole vaihtoehtoja. Allekirjoittaneella musiikki on keino nauttia elämästä, ja niin kuin hyvä ruoka ja viini niin myös musiikki kuuluu mukavaan illanviettoon. Tällä hetkellä Pullon henkelässä eletään punaviinien aikaa ja musiikki on samalla vaihtunut mollivoittoisemmaksi. Suuressa kuuntelussa tällä hetkellä on Spotify-lista nimeltä Dark days,darker nights. Spotify-lista löytyi http://rosvot.fi/-palvelusta, joka kartoittaa kätevästi mitä musablogeissa puhutaan.

Mun mielestäni musiikkinautintoa on kiva täydentää hyvällä juomalla. Näin syksyn pimetessä olen löytänyt punaviinit taas uudestaan, kun valkoviinit alkavat pikku hiljaa pursuilla korvista. Mollivoittoisen musiikin kanssa suosittelen lämpimästi edellisessä postauksessa testattuja Iberian serkuksia ja lisäksi toimivan yhdistelmän olen löytänyt myös Uuden-Seelannin Pinot Noireista, joista yksi suurimmista suosikeistani on   Vicarage Lanen Pinot Noir 2010, joka tulee Canterbyryn viinialueelta. Viinissä tuoksuu mukavasti nuoren Pinot Noirin tuoksu: punaisia marjoja, kuten karhunvatukkaa, mustikkaa ja mansikkaa. Maku jatkaa tuoksun maailmaa, samoja punaisia marjoja, hieman tanniinia ja keskitäyteläinen ja mausteinen pitkä maku, joka täyttää mukavasti suun. Tästä punaviinistä on mielestäni mukava aloittaa talven punaviinien tutustuminen, kohtuullisen kevyestä viinistä voidaan siirtyä sitten aste asteelta tummempaan makumaailmaan. Vielä, kun hyvän musiikkiin ja viiniin yhdistää hyvän seuran tai hyvän kirjan, voidaan puhua lähes täydellisestä illasta.

-Enjoy the dark

-kupla & tanniini-

Iberian serkukset

Viikonloppuna maistettiin pitkästä aikaa taas Iberian viinejä. Kuten aiemmin on todettu, sekä kupla että tanniini ovat onnistuneesti juoneet itsensä ulos espanjalaisista punaviineistä, vaikka molempien viiniharrastus niistä onkin aikanaan alkunsa saanut. Jossain vaiheessa Tempranillo alkoi maistua yksitoikkoiselta, etenkin Riojalaisittain tammilankulla höystettynä. Portugalilaisita on toisaalta löydetty tähän saakka hinta-laatusuhteeltaan varsin laadukkaita tuotteita kuten Quinta das Setencostas ja Fonte de Beco, joitakin mainitakseni.

Perjantaina pitkän viikon jälkeen nautittiin pitsan kanssa Alentejon alueelta Etelä-Portugalista tulevaa Carmim Alicante Bouchet:a. Vuosikerta oli 2009. Viini oli sinänsä tyyppilisen portugalilainen, hedelmäinen ja täyteläinen. Kuitenkin se poikkesi maan valtasvirrasta siinä, että tavallisesti näistä löytyvää hyvin voimakasta maanläheisyyttä ja 'jalkahikeä' ei ollut tässä viinissä niin voimakkaasti aistittavissa, vaan maku oli puhtaamman marjainen ja mausteinen. Pimenevään iltaan varsin miellyttävä viini kuitenkin.

Toinen maistettu viini tänä viikonloppuna tuli Espanjasta, cigalesin viinialueelta Keski-Espanjasta. Viini on puhdas Tempranillo (eli paikallisittain Tinta de pais). Vuosikerta oli 2005, eli tynnyri- ja pullokypsytystä oli periespanjalaiseen tapaan reippasti takana. Ja se tuntui maussakin, Tempranillon tanniinit olivat tallella, mutta pehmentyneet ja leventyneet varsin miellyttävästi. Tuoksussa oli kuitenkin jotakin hiukan epämiellyttävää, jollain tavalla likaista aromia. Hieman ilmaannuttuaan tuoksu kuitenkin muuttin lähinnä lääkeyrttiseksi, ja tämä korostui myös maussa punaisen marjaisuuden ohella. Viini poikkesi kuitenkin voimakkasti esimerkiksi Riberan marjaisista tempranilloista, ja oli hieman erilainen tuttavuus. Ei huono, mutta kenties tänä viikonloppuna Portugali vei voiton isoveljestään.

Näin tälläkertaa, rauhallisen viikonlopun jälkeen on hyvä aloitella reippain mielin työviikkoa. Talviaika tuli, ulkona on pimeää. Kohta alkaa glögiaika. JEI!

Soppaa sunnuntaihin

Pullonhenkeläisillä on Tampereelle muuton jälkeen ollut tapana kutsua muutamana sunnuntaina kuukaudesta perhettä ja ystäviä sunnuntaipäivälliselle. Ajatuksena on ollut se, että isollekin porukalle tekee ruuan lähes samalla vaivalla kuin pienemmälle, ja ruoka maistuu isossa seurassa parhaalta. Ennen kaikkea kyse on arkisesta yhteydenpidosta perheisiin ja ystäviin, mitä suomalaisessa nyky-yhteiskunnassa mielestämme tarvittaisiin enemmänkin.

Systeemi on toiminut niin, että alkuviikosta luodaan facebookiin tapahtuma "sunnuntaina syödään". Ryhmään kuuluu noin 10 ystävää, joista halukkaat saavat ilmoittautua mukaan. Facebookia ymmärtämättömät vanhemmat kutsutaan puhelimitse erikseen. Useimmiten ihmisiä on kertynyt kuudesta kymmeneen, ja seurueen kokoonpanot ovat olleet varsin sekalaisia. Juuri tämä seurueen vaihtuvuus pitää homman mielenkiintoisena: saatetaan yhteen eri ikäpolvien ihmisiä, joilla on erilaisia taustoja ja siten erilaisia näkemyksiä asioista. Keskustelut ovat olleet valtavan antoisia ja keskimäärin kaikki tuntuvat viihtyvän hienosti.

Viime sunnuntaina vieraita oli kuusi, ja lisäksi tietysti pullon henget. Ruuaksi Kupla oli toivonut bouillabaissea, joten saamansa piti aamun työvuorossa viettäneen. Tanniini hankki ainekset fuusiokeittoon: kirjolohta ja haukea Nygreniltä ja kilon mustekalaa East Asia marketista. Vähän vielä tomaatteja, fenkolia ja porkkanaa maustettuna reippaalla valkosipulilla (ja tietysti viinillä), ja hyvää tuli. Alkuruuaksi pastanjauhantaa-blogin innoittamana salaatti marinoidusta kurpitsasta ja porkkanasta kera itse paistellun sekaleivän. Nälkä ei tuntunut kelleen jäävän.

Viiniksi Tanniini kaiveli kaapin kätköistä keväällä tilatun Raccolta Massachio Verdiccio di castelli di Jesin, joka oli vanhahkoa vuosikertaa 2007. Viiniä oli maistettu kesällä ihan lipittelymielessä, eikä se siinä tarkoituksessa oikein toiminut jälkimaussa tuntuvan reippaan katkeruuden vuoksi. Sinänsä maku ja tuoksuaromi oli kyllä miellyttävän omena-päärynäinen ja suutuntuma raikashappoinen. Pulloa avattiin siis hivenen jännityksellä, koska pelkältään nautittuna viinissä oli epämiellyttävä jälkimaku. Mutta tällä kertaa osui ja upposi: valkosipulinen ja hapokas keitto pehmensi viinin katkeran jälkimaun täysin, ja toi esiin viinin raikkautta entisestään. Tämä toimi, ja oli taas hyvä esimerkki siitä että osa viineistä vain yksinkertaisesti tarvitsee kaverikseen ruokaa. Ja sehän viinin toisaalta kuuluisikin olla, ruokajuoma. Ja juuri tämä makujen muuttuminen ja yhdisteleminen on viiniharrastuksen suola!

Shiraz/syrah maistelussa

Viiniklubi aktivoitui kesän kiireiden jälkeen viime lauantaina ja tällä kertaa päästiin jo punaisten rypäleiden pariin. Ensimmäisen punaisen horisontaali-maistelun avasi Syrah/shiraz-rypäle. Maistelussa oli tällä kerta poikkeuksellisesti 2 puhdasta syrah-viiniä ja 3 sekoitetta, joissa pääosassa syrah. Syynä tähän oli se, että allekirjoittaineiden mielestä syrah-rypäleestä puhutessa ei saa unohtaa juuria ja sitä, että klassisesti syrah-rypälettä on sekoitettu muiden rypäleiden kanssa. Syrah-rypäle valikoitui maisteluun siksi, että Kupla aloitti punaisten viinien maistelun Espanjasta ja siirtyi pikkuhiljaa Uuden-Maailman Shiraz-rypäleiden kimppuun ja joi klassissesti liikaa Uuden Maailman punaisia ja kyllästyi. Nyt rypäle sai uuden mahdollisuuden ja osoitti hampaansa.

Maistelussa oli puolisokkona Alkon valikoimasta valitut Chateau Cesseras 2007 ( Syrah 70%, Grenache 10%, Mourvedre 10&, Garignan 10%), Yalumba Hand-picked Shiraz-viognier 2005( Syrah 95%, Viognier 5%), Bellingham Shiraz 2008, Maycas del Limari Reserva Especial Syrah 2009 ja Chateau Ste Michelle Syrah 2007(Syrah 99%, Viognier 1%).

Maistelussa oli helppo erottaa toisistaan puhtaat Syrah-viinit ja sekoiteviinit, mutta sen jälkeen järjestykseen laittaminen olikin vaikeampaa. Allekirjoittanut veikkaisi 3/5 viinistä oikein ja ainut syy miksi niin tapahtui oli, että tunnistin viineistä Viognierin kukkaisen aromin ja Etelä-Afrikan viinejä leimaavan piki-aromin. Jokaisesta viinistä tunnisti Syrahin ominaispiirteet tummat marjat, vahvat tanniinit, mausteisuuden ja Uuden maailman viineissä oli myös hyvin esillä nahkaa ja lakritsia.

Parhaimmaksi viiniklubin jäsenet rankkasivat Yhdysvalloista Washingtonin osavaltiosta tulevan Ste Michelle Syrahin, jota kuvailtiin sanoin miellyttävä kokonaisuus, tanniinit tasapainossa, Viognier tuo mukavan omaleimaisuuden viiniin, voisin ostaa vielä toisenkin kerran. Toinen suosikki oli Ranskasta Pohjois-Rhonesta tuleva Chateu Cesseras, jonka tasapainoista makua kiiteltiin ja kehuttiin, että viini sopi hyvin myös tarjolla olevien sienipiirakoiden kyytipojaksi. Eniten mielipiteitä jakoi Yalumban Shiraz-Viognier, joka ei meidän mielestämme vastannut hinta-laatusuhdettaan. Viini oli mielenkiintoinen, mutta varsinkin aluksi suun täyttävä hillomaisuus häiritsi makunautintoa. Viini parani selvästi, kun sai happea ja makunystyrät turtuivat nautittujen lasien jälkeen.

Kupla jää jännityksellä odottamaan seuraavia viini-iltoja, jossa jatkamme horisontaalimaistelun teemoissa ja tutkimme tarkemmin muita punaisia rypäleitä.

-Kupla-

Vaellus alkaa!

Ensimmäinen vaelluspäivä, sunnuntai.

pyökkimetsää Belfortin ulkopuolella

Eilisiltainen myrsky oli onneksi ohi ja sää oli aamulla taas selkeä. Nousin aikaisin ja hiippailin alakertaan aamiaiselle. Aamiainen oli hotellin ravintolassa, jossa oli sunnuntaiaamiaisella näemmä myös kaupunkilaisia sankoin joukoin. Hotellin asiakkaat kuitenkin ohjattiin ravintolan sivuhuoneeseen keittiön viereen.

Heti ensimmäisellä aamiaisella pääsin tutustumaan kahviautomaattiin, josta tunnutaan innostuneen kovasti kaikissa ranskan hotelleissa. Laite jauhoi pavut ja keitti napin painalluksella haluamasi kahvia espressosta latteen. -Jos sattui toimimaan. Ensimmäisellä aamiaisella nelinkertainen espresso täytti yhden tavallisen kahvikupin ja käynnisti päivän reippaasti. Paikalliset tuntuivat ihmettelevän suomalaista tapaa laittaa juustoa leivän päälle aamiaisella, he söivät juuston vasta makean aamiaisen jälkiruuaksi. Suomalainen vatsa ei kakkupöydän antimiin taipunut ennen aamuyhdeksää.

Rinkka siis selkään ja menoksi. Ensin tietä, sitten metsäpolkua. Salbertin kylän ympärillä oli pieniä järviä, joiden rannoilla oli ihmisiä kalassa.  Käytännössä jokainen rantametri oli varattu, ja ilmeisesti suuri osa oli teltoista päätellen ollut rannalla yön oli. Kaloja ei näkynyt.

ranskalaiset kalassa lammikolla

Salbertista oli melkoinen matka seuraavaan kylään, etenkin kun onnistuin hukkaamaan reitin jossain matkan varrella. Pääosin GR5-reitti oli selvästi merkitty, mutta paikoin viitat olivat niin pusikoiden peitossa, ettei niitä näkynyt. Kierrosta tuli kuitenkin vain kilometri tai pari...

Seuraavan kylän kohdalla alkoi sataa. Kävin pitsalla, koska mikään muu ruokapaikka ei ollut sunnuntain vuoksi auki. Jatkoin matkaa sateessa seuraavat 4 tuntia. Koko loppumatka oli nousua, jota päivälle kertyi noin 1000 metriä. Kun lopulta pääsin sumussa ja sateessa Ballon d' Alsacen huipulle, olin läpimärkä ja läpipuhki. Olin kävellyt noin 35 kilometriä, ja ensimmäinen päivä tuntui jaloissa.

lampi ja laidunta

Olin hotellin ainoa asiakas, ja tunnelma oli jotenkin hohto-henkinen. Suihkun jälkeen lähdin hotellilta vielä lasilliselle paikalliseen Aubergeen eli majataloon. Onnistuin saamaan lasillisen punaviiniä huolimatta täydellisestä kielimuurista. Sen maksaminen oli kuitenkin tuottaa vaikeuksia, kukaan ei halunnut ottaa rahaa vaikka selvästi tein lähtöä. Oliko tämä jonkinlainen kohteliaisuus vai kaikkialla muuallakin kohdattua ranskalaista palveluhaluttomuutta, se ei koskaan selvinnyt. Jätin listan mukaisen hinnan baaritiskille ja palailin hotellille syömään.

Ballon d'Alsace

Ruokalista oli miellyttävä, 3 ruokalajin ateria oli edullinen eikä jättänyt nälkäiseksi. Ainoastaan paikallinen jälkiruokaerikoisuus oli pettymys. Voisivat tulla Suomeen mummujen oppiin aiheesta miten valmistetaan mustikkapiirakka, sillä ainakin hotellin versio oli melko mauton lätkyrä. Voi tietysti olla, että paikalliset mustikat eivät ole kotoisten veroisia, vastaava on toistuvasti ainakin mansikoiden kohdalla huomattu.

Ruuan jälkeen uni vei voiton sekunneissa.

Pilvet viipyilivät laaksoissa aamulla

Seuraavana päivänä kävelin metsäpolkuja pitkin Thanniin, Alsacen viinialueen eteläisimpään kaupunkiin. Reitti kulki siis koko päivän vuorenrinteitä upeissa lehtimetsissä sukeltaen välillä pimeisiin kuusikoihin. Ajoittain kallionkielekkeiltä avautui mahtavia näköaloja laaksoihin, joissa vielä viipyili sumua eilisen sateen jäljiltä. Sade oli lakannut yöllä, keli oli viileän tuulinen mutta kirkas. Tästä päivästä  kuvat kertovat enemmän kuin sanat.

Thannissa kävelin turistitoimistoon, josta osasivat varata minulle hotellin. Käytäntö osoittautui jatkossa kin tehokkaaksi, ei tarvinnut etsiskellä vapaita hotelleja ympäri kaupunkia painava rinkka selässä. Kävelin siis suoraan hotellille, jossa kävin suihkussa. Kello oli vasta neljä, joten lähdin kiertelemään kylää.

Thann, rinteillä Rangenin viinitarhat

Jo saapuessani olin kiinnittänyt huomiota jyrkkiin viinitarhoihin kylän länsipuolella joen takana. Rinteet olivat todella jyrkkiä, ja kyseessä on ilmeisesti Alsacen alueen ainoa vulkaanisella maaperällä sijaitseva tarha. Pitkän päivän jälkeen en kuitenkaan enää jaksanut lähteä tarhalle kiipeilemään, vaan etsin sen sijaan viinituvan ja tilasin lasin paikallista pinot grisiä. Viini oli hienoisesti makeaa, mutta erittäin hedelmäistä ja silti sopivan hapokasta. Vuosikertaa en muista, sillä tuolloin en vielä ollut oppinut miten radikaalisti eri vuosien viinit alueella eroavat. Pubissa oli hauska vanha setä, joka puhui toisen maailmansodan peruina muutaman sanan englantia. Kovasti kyseli mistä olen ja miksi olen Alsacessa. Oli sitä mieltä että minun on pakko olla työmatkalla, koska lomat olivat jo ohi. Yritin selittää että olen vaeltamassa ja maistelemassa viinejä, ja setä katseli minua vähän kuin hullua. Tämän jälkeen hän palasi kyselelmään, että millä alalla olen ja mikä työmatkani tarkoitus oli...

Päivä oli siis maanantai, eikä Ranskan pikkukylissä yksikään ravintola ole parin viikon kokemuksen perusteella auki maanantaisin. Onneksi hotellilla oli ravintola, joka olikin lähes täynnä. Pääosa asiakkaista tuntui olevan paikallisia, ilmeisesti siis maanantaisin ovensa auki pitävälle ravintolalle voisi olla tilausta. Söin jälleen hyvän aterian, jonka jälkeen painelin nukkumaan,

Alsace 1/?

Lähtö kotoa aamuyöllä kello 2:30, parin kymmenen minuutin kävely linja-autoasemalle ja kohti Helsinki-Vantaata. Matka meni umpiunessa, heräsin kelloon kehä III:lle käännyttäessä. Lähtöselvittelyt sujuivat aamukoomassa, ja kentällä odotteluaikaa oli juuri kahvin verran.

Lento Frankfurtin kentälle kesti parisen tuntia. Lufthansa tarjoili herkkuaamiaisen, säpylä 'juustolla' ja sentin kinkunsiivulla. Syömättä jäi vegetaristilta. Kyselin kyllä kinkutonta vaihtoehtoa, mutta eipä löytynyt.

Frankfurtissa oli onneksi hyvin odotteluaikaa ennen bussin lähtöä kohti Strasbourgia, ja kentän kahvilavalikoima oli laadukas (joskin kaikkien kenttien tapaan törkyhintainen). Muutoin kenttä oli saksalaisen tehokas: ei penkkejä, vaan parin sadan metrin mittainen käytävä kentän etuosassa ja bussi- ja taksipysäkit ulkopuolella.

Näkymä hotellin ikkunasta 

Löysin Lufthansan 'jatkolentobussin' Strassbourgiin. Systeemi oli kätevä, 2,5 h puolitorkkeessa ja pääsin suoraan Strassbourgin rautatieasemalle. Sää oli tuolloin lauantaina loistava, aurinko paistoi ja lämmintä oli liki hellelukemiin saakka.

Bussin tullessa perille kello oli kaksi. Hyppäsin suoraan etelään menevään junaan, sillä olin varannut itselleni hotellin Belfortista, Alsacen alueen eteläpuolelta. Junalla matka-aika oli kolmisen tuntia, mutta se sisälsi usean tunnin vaihto-odottelun Mulhousessa. Odotusaikana ehdin hankkia sandaalit, joita en ollut mukaan pakannut ajatellessani että keli on viileämpi. Ja niinhän se sitten olikin, tuo lauantai oli ainoa päivä jolloin noita sandaaleja käytin. Sainpahan uusista kengistä hiertymät varpaiden päälle, pieni lisämauste ensimmäisille vaelluspäiville.

Belfortin keskustaa

Lopulta pääsin ensimmäiseen etappiini, Belfortiin ja hotelliin. Ihme kyllä hotellin henkilökunta puhui auttavaa englantia. Pääsin huoneeseen, siistiydyin ja laittauduin illalliselle kaupungille. Aurinko paistoi vielä lähtiessäni, mutta pilviä kertyi jo hieman uhkaavasti. Kiipesin ennen ruokailua vielä kaupungin yläpuolella olevalle linnoitukselle, josta näki hienosti etäiset Vogeesien vuoret kaupungin takana. Ja välissä valtavaa teollisuusaluetta, jolla sijaitsivat esimerkiksi Peugeotin tehtaat. Onneksi lähtisin huomenna eri suuntaan enkä siis joutuisi tuon tehdashelvetin läpi kulkemaan.

Näkymä Belfortin linnoitukselta kaupungin yli

Ravintolaan kävellessäni satoi jo tihuttamalla. Nälkä oli kova, koska en ollut mitään syönyt Frankfurtin lentokentän jälkeen. 3 Ruokalajia upposi helposti. Maalaissalaatti, lohifile upposivat helposti. Juustolautasen jouduin jakamaan naapuripöydässä istuneen juttukumppanin kanssa. Kaveri oli meribiologi, joka työskenteli pääasiassa Kielin kanavalla tutkimuslaitoksessa, mutta oli ollut työmatkalla Nizzassa ja nyt paluumatkalla. Tämä olikin ainoa kerta kun törmäsin keskustelun mahdollistavaa englantia osaavaan raskalaiseen, jos ei lasketa viinitilojen esittelijöitä.



Ruokailun aikana oli puhjennut kunnon myrsky, ja kun tuuli alkoi puhaltaa vettä terassin katoksen allekin niin tunsin että on aika lähteä nukkumaan. Juoksin sateessa hotellille. Unta ei juuri tarvinnut odotella pitkän reissupäivän jälkeen

Alsacen jälkipyykki osa 1/?

Alsacen loma on ohitse ja aurinkoisesta Ranskasta on palattu sateiseen Suomeen. Tanniini vietti reissussa 2 viikkoa, vaeltaen Belfortista-Molsheimin kautta Colmariin. Kupla liittyi seuraan Molsheimin kohdalla. Yhteissaldo vaelluskilometrejä oli Tanniinille n.300 kilsaa ja Kuplalle n.120 kilsaa. Päällimäinen fiilis matkasta on erittäin positiivinen ja kävely viinitarhoilla opetti arvostomaan viinintekoa entistä enemmän. Vaellusreitit olivat myös todella upeita ja hyvin merkittyjä. Maisemat ja kylät sanoinkuvaamattoman kauniita ja lomalta palasi taatusti kaksi rentoutunutta viini-intoilijaa.

Matkan aikana vierailimme yhteensä n.20 tilalla maistelemassa viinejä ja löysimme Alsacen alueilta uusiksi suosikeiksi Rieslingin jälkeen myös Pinot Grisin ja hieman makeahkon Gewurztraminerin. Maisteluiden suurinta antia oli myös uusiin viinitiloihin tutustuminen ja useiden vuosikertojen maistaminen samasta rypäleestä. Tulemme kertomaan reissusta tarkemmin seuraavissa postauksissa, joissa avaamme reissua tarkemmin ja kerromme tarkemmin viinitiloista, ravintoloista ja kylistä, joissa ehdimme reissun aikana vierailla. Jos, joku kaipaa majoitusvinkkejä Alsaceen niin meillä on kokemusta yhteensä 13 eri hotellista/hostellista:)

-Kupla-

Alsacen reissu lähenee!

Moi taas!

Työelämä on tehokkaasti vienyt mukanaan viime viikkojen aikana ja blogi on jäänyt taustalle. Taatusti enemmän päivityksiä on tulossa syyskuun puolen välin jälkeen, kun aloitamme raportoinnin Tanniinin kahden viikon ja Kuplan yhden viikon pituisesta Alsace-vaelluksesta.

Tanniini on tälläkin hetkellä Alsacessa ja parin ensimmäisen päivän kommentit ovat olleet erittäin positiivisia. Ruoka on halvempaa ja parempaa kuin kotipuolessa. Viinit loistavia ja kelikin on vaihtelevasti suosinut.Kupla liittyy seuraan onneksi jo perjantaina, jolloin loma aloitetaan maistelulla Molsheimissa Gerard Neumeierin tilalla. Matkan suunnitelusta kertoo paljon se, että viikkoa ennen Tanniinin lähtöä varattu oli kyllä 4 viinitilavierailua, mutta majapaikka puuttui vielä 3:lta yöltä:) Tällä hetkellä viinitilavierailujen lisäksi on varattu ravintola Colmarista Winstub Brenneristä, joka on saanut suosituksia niin Michelin-oppaassa kuin muissakin ravintola-oppaissa. Jos lukijoilla on vinkkejä, missä kannattaa syödä niin laittakaa niitä tulemaan.

Vaikka töissä on mennyt pitkälti koko elokuu on onneksi muutama viini ehditty maistelemaan. Kuplan veljen maailmanympärimatkan kunniaksi avattiin David Ermelin Cremant d'alsace Millesime, joka ei tälläkään kertaa pettänyt. Tuoksussa oli miellyttävästi omenaa, sitrusta ja paahteisuutta. Maku oli miellyttävän omenainen ja kuiva , jota paahteisuus täydensi mahtavasti. Kuplarakenne oli hyvä ja kuohuva kesti hyvin myös hieman lämpiämistä ilman, että makunautinto olisi kärsinyt. Tämä viini oli mielestäni taas oikein hyvä osoitus, siitä kuinka alsacen cremantit ovat hinta-laatusuhteeltaan hyvää luokkaa. Viini oli hyvin tehty ja voisin hyvinkin kuvitella tilaavani toiset kuusi pulloa kyseistä tuotetta.

Ystäväpariskunnan kanssa maistettiin syksyn tattisadon kanssa Tenuta Roveglian Lugana Limne 2010. Viini tulee Garda-järven eteläpuolelta Italiasta ja on tehty italialaisten omasta Lugana-rypäleestä. Rypäleeseen Pullon hengen väki ihastui ensimmäisen kerran vajaa puolitoista vuotta sitten, kun Italian viinit veivät ensimmäisen kerran sydämen. Viinissä oli miellytävä vahvan omenainen ja sitruunainen tuoksu. Maku oli kuiva, omenan ja sitruunan lisäksi mausta löytyi aavistus mausteisuutta, joka sopi hyvin yhteen tomaattisen tattipiirakan kanssa. Viinin maku täytti mukavasti suun ja kesti suhteellisen pitkään. Viinin paremmuudesta kertoi ystävämme mielipide tätähän voit kaataa mulle lisää, tämähän oli yllättävän hyvää. Italialaiset eivät jälleen kerran pettäneet 10 euron hintaluokassa vaan jälleen voisin tilata tätä lisää, jos viinikaappiin vielä jotain mahtuisi.

Pullon henki hiljenee varmaan reiluksi viikoksi tämän jälkeen, mutta palaa asiaan taas kuin hurmaavasta Alsacen viinireitistä on selvitty hengissä.

-Kupla-

Shampanjaa ja baroloa

Viime viikko oli taasen mielenkiintoinen joskin melko raskas maisteluviikko. Keskiviikkona oli Tampereen viiniklubin Riesling-tasting teemalla Alsace vs. muu maailma. Rieslingit ovat sekä kuplan että meikäläisen suosikkiviinejä, joten teema oli meille mieluinen. Ajankohtakin oli kuukautta ennen Alsacen matkaa varsin passeli.

Maistettavina viineinä oli kaksi alsacelaista rieslingiä (Le kottabe 2008, Muenschberg Cran cru riesling 2008), yksi saksalainen laaturiesling (Hochheim Domdechaney Riesling Erstes Gewächs
Cabinetkeller 2009), itävaltalainen (chloss Gobelsburg Riesling Heiligenstein 2008 Kamptal) ja yllätyksenäaustralialainen Eden valleyn Gun metal riesling. Näistä yllätyksen tuottivat lähinnä Le kottabe, joka oli tuoksultaan lähes rusinainen ja toi mieleen italialaisen recieton. Maku oli kuitenkin mineraalinen ja 'rieslinginen'. Toinen yllätys oli gun metal. Viinissä eli korostettu rieslingin petroliaromi niin yliampuvaksi, että viini oli hyvin epämiellyttävä. Jäi juomatta, ja se kertoo jotain se.

Perjantaina tuli kuluneeksi 10 vuotta Kuplan ja Tanniinin yhteistä taivalta, ja sen kunniaksi maistettiin Jacquartin rutikuivaa Rose-shampanjaa. Molemmilla on varautunut suhde kaikenlaisiin rosé-viineihin, mutta tämä oli varsin mukava tuttavuus. Viinissä oli hyvässä tasapainossa pinot noirin kuorikontaktista saatua marjaisaa aromia, paahtoleipäisyyttä ja mineraalisuutta. Kuplat tosin olivat shampanjaksi suurehkot. Maku oli kuitenkin raikas ja tasapainoinen, ja puolikas pullo

sopi kahden hengen juhlaan!

Shampanjan maistelun jälkeen lähdettiin syömään Ravinteli Berthaan, mutta koska pöytävaraukseen oli aikaa käytiin matkalla toisessa tamperelaisessa suosikkiravintolassa -Vinoteca del Piemontessa- lasillisella. Lasiin eksyi hiljan markkinoille saatu Jyrki ja Riikka Sukulan Barolo Meriame 2007. Nuoresta barolosta odotin lähinnä takaraivolle asti ulottuvaa tanniinihyökkäystä, mitä ei kuitenkaan koskaan tullut. Tuoksu viinissä oli hennon marjaisa, toi mieleeni vanhan kunnon kettukarkin. Maku oli näin nuoreksi baroloksi varsin pehmeä, tanniinia toki oli mutta jollakin taikakonstilla enologi on saanut tanniinit pehmenemään uskomattoman nopeasti. Sopivan ruuan kanssa tämä viini olisi täysin valmista nautittavaksi.

Samaa ei voi sanoa saman ikäluokan nebbioloista, joita maistettiin pari viikkoa takaperin Gajan tastingissa samaisessa ravintolassa. Mutta Meriame oli todellinen ylläys, ilmeisesti tilan ensimmäinen barolo on haluttu juomakuntoon nopeasti ja valmistusmenetelmät valittu sitä silmälläpitäen. Piemonten henkilökunnan mukaan Sukulan enologeilla oli apunaan Spinettan ammattilaisia, jotka takuulla tietävät kaikki niksit.

Ilta jatkui Ravinteli Berhassa, ja kokemus oli mahtava. Ruoka oli hyvää, mutta ennen kaikkea tarjoilun ammattimaisuus ja luonnollisuus tekivät illasta miellyttävän. Kiitokset vielä Berhan pojille, jos tänne sattuvat! Suosittelen kaikille, sijainti on Tampereella helppo, rautatieaseman ovelta oikealle etuviistoon. Vanhan Suleima kebabin naapurissa, jos tuo paljasjalkaisia helpottaa...

Suunnitelmia kuukautta ennen reissua

cdcd

Eli kuukausi aikaa tehdä suunnitelmia, sitten koittaa odotettu reissu. Alsacen vaelluksen alkupään reitti alkaa olla suunniteltu. Kävely alkaa Molsheimista Alsacen alueen pohjoisosassa. Siellä on sovittu tilavierailu

Gerard Neumeierin tilalle. Mielenkiinnolla odotetaan. Seuraavana päivänä olisi tarkoitus kävellä monte st. Odilelle pitkin GR 53-vaellusreittiä, joka on olkuosa Santiago De Compostelan tiestä. Tätä reittiä seurailemme suunnitelman mukaan kolme ensimmäistä päivää.

St. Odilelta on varattu huone luostarin hotellista. Erinäisten blogien ja kuvine perusteella paikka on varsin upea, joskaan viinitarhoja ei aivan niin korkealta löydykään. Hotellin ravintolan pitäisi kuitenkin olla varsin kohtalainen.

Seuraavana päivänä on edessä lyhyehkö 15 km kävely Andlauhun. Andlaussa sijaitsevat Kastelbergin ja Wiebelsbergin Cra Cru-tarhat. Molemmilla tarhoilla kasvatetaan Rieslingiä, jonka sanotaan olevan erityisen hyvin ikääntyvää. Näitä viinejä siis täytynee hankkia viinikaapin pohjalle jemmaan vuosien päästä löydettäväksi.

Andlausta matka jatkuu todennäköisesti Chatenois:n, sieltä Ribéauvilleen. Ribeauvillestä olemme varanneet yöpaikan Jean Sippin viinitilalta, jossa on myös mahdollisuus maistaa tilan tuotteita.

Tästä eteenpäin reitti on vielä tässä vaiheessa hieman avoin. Colmariin on kuitenkin tarkoitus edetä Ribéauvillestä muutamassa päivässä tiloja kierrellen. Ainakin Hunawihrissä sijaitseva Ermelin tila olisi tavoitteena käydä katsastamassa, koska kyseisen tilan viinejä on maistettu ja niistä pidetty.

Muutamia pulmia liittyy vaelluksen ja kulinarismin yhdistämiseen. Yksi näistä on vaatetus: Alsacessa olisi runsaasti loistavia ravintoloita, mutta ainakin osa vaatii asiallista pukeutumista. Ei siis vaelluskenkiä... Ongelmaan olisi tietysti ratkaisuna suorien housujen ja kakkoskenkien raahaaminen mukana, mutta se ei oikein innosta. Sikälikin ylimääräinen tavara on haitta, että tarkoituksena on lähteä mahdollisimman tyhjällä rinkalla ja palata rinkka mahdollisimman täynnä kiliseviä tuliaisia. Tähän mennessä kaikista reissuista on saatu pullot ehjänä kotiin, toivon mukaan nytkin.

Lisää suunnitelmia seuraa. Vielä kuva Monte st. Odilelta

Viinimarjat ovat kypsiä - Sauvignon Blac- horisontaalitasting

Perjantaina jatkettiin Kalevan viiniklubin horisontaalitastingien sarjaa hyvän Riesling-kokemuksen jälkeen. Tänään vuorossa oli kesäisesti Sauvignon Blanc, tuo maailman vallannut villi valkoinen ranskalainen.

Sauvignon blanc lienee kotoisin Bordeaux:sta, jossa rypälettä edelleen viljelään sekoitettavaksi Semillonin kanssa Bordeaux Blanciksi. Kuuluisimpia raskalaisia lajikeviinejä Sauvignon Blancista tuotetaan kuitenkin Loiren yläjuoksun Sancerressä ja Pouillyssä, jossa kalkkikivinen maaperä yhdessä Kimmelridge-kalkin ja sopivan ilmaston kanssa tuottavat varsin mineraalisia ja hapokkaita Sauvignoneja.

Rypäle on kuitenkin levinnyt ympäri maailman. Ranskassa rypäleitä ei etiketissä mainita, joten rypäleen nimi tuli suuren yleisän tietoisuuteen vasta Uuden-Seelannin kulttituotteen, Marlboroughn alueella eteläsaarella tuotetun Cloudy Bayn myötä. Kyseinen viini esitteli ensimmäisenä aivan uudentyylisen Sauvignon Blancin, joka saavutti välittömän menestyksen. Tähän kuului matalammassa käymislämpötilassa puhtaan reduktiivisen käymisen avulla tuotettu viini, jossa hedelmäiset aromit korostuavat huippuunsa hapokkuuden kärsimättä. Lopputuloksena saadaan intensiivisen hedelmäinen mutta raikkaan hapokas viini, joka sopii laajalle kattaukselle erilaisia ruokia. Nykyisin tämä tyyli on vallitseva lähes kautta maailman lukuunottamatta klassisia raskalaisia Pouilly-Fumea ja Sancerreä. Uudesta seelannista rypäle on kaupallisen menestyksen myötä levinnyt laajalti, ja hyviä Sauvignoneja tulee nykyyän etenkin Kaliforniasta, Chilen viileämmiltä alueilta, Etelä-Australiasta ja Italian Alto Adigesta ja Friulista.

Perjantaina maistettiin 5 viiniä:

Kalifornialainen Concannon (9,99e, tottakai!), espanjalainen Mocén (11,58e), Uuden-seelannin Mud House (13,04e), Nepenthe (13,98e) Australiasta ja Sancerre La Chatellenie (17,44e) Ranskan Loiresta.

Aromimaailmasta löydettiin mustaherukkaa, mineraalisuutta, hikeä, treenikassia, kissanpissaa, ruohoa, nokkosta, limettimansikkamehua, passionhedelmää, nokkosta ja tomaattia. Tässä joitakin kuvauksia. Ranskalaisessa kivinen mineraalisuus oli selkein. Kaikki muut viinit paitsi espanjalainen Mocén olivat hyvähappoisen pirteitä, tuosta mainitusta happoa puuttui ja se olikin kaikkien mielestä tympeähkön makuinen. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun lähes koko pullo oli vielä illan jälkeen juomatta, vain maistiaiset kaadettiin. Hedelmäisin oli Mud house, mutta siinä hedelmäisyyden tasapainona oli hyvä hapokkuus. Positiivisin yllätys oli Concannon, jossa oli selkeä hedelmäisyys ja hapokkuus, mutta myös tuntuvaa mineraalisuutta. Tämä tuomittiin hinta-laatusuhteeltaan ehdottomaksi voittajaksi.

Ilta opetti ainakin sen, että SB viihtyy viileässä, eikä Espanjassa ilmeisesti tällaista ole. Kaikissa viineissä toistuivat samat perusaromit, mutta eri suhteissa. Tämän jälkeen eri alueiden Saukkareiden yhdistäminen ruualle tarkentunee ainakin allekirjoittaneella. Ja mainittakoon vielä, että lähes pullolisen Sauvignonia juotuani tunsin tuoksuvani tuolle iki-ihanalle metoksipyratsiinille koko seuraavan päivän 50km hikisen pyörälenkin. Aromi todella puskee kehosta ulos varsin voimakkaana. Kokeilkaa jos ette usko.

Gaja Piemontesta Piemontessa

Toissapäivänä päästiin Tampereella maistamaan harvinaista herkkua, kun Piemonten kenties kuuluisimman viinitalon -Gajan- pääenologi Guido Rivella jalkautui kaupunkiin esittelemään ja maistattamaan talon viinejä.

Gajan viinitalo on kotoisin Piemonten Barbarescon kylästä, tuon Barolon 'pikkusiskon' kotipaikasta. Giovanni Gaja pullotti ensimmäiset viininsä omalla nimellään 1839, joten talo viettää vielä tällä vuosikymmenellä 150-vuotisjuhliaan. Nykyinen omistaja on Angelo Gaja, viininviljelijä neljännessä sukupolvessa. Angelolla ei ole poikaa, joten tilanne vaikutti nimen säilymisen kannalta uhkaavalta. Siksi herra Angelo onkin nimennyt toisen tyttärensä Gajaksi. Nimen säilyminen on siis turvattu. (Gaja Gaja on muuten huhujen mukaan sinkku, eli ei muuta kuin viininviljelijöiksi mielivät miehet yritystä kehiin!)

Gajan kuuluisimmat viinit ovat Nebbiolo-rypäleestä valmistettuja barbarescoja ja baroloita, mutta talo on hankkinut maita myös Toscanasta Maremman alueelta. Siellä viljellään, -Sassicaian ja Ornellaian naapurissa- Sangioveseä ja kansainvälisiä rypäleitä Cabernet sauvignonia, Merlota ja Cabernet Francia. Talon linja on, että se käyttää viineihinsä vain itse kasvattamiaan rypäleitä, joten kun Angelo Gaja päätti aikanaan monipuolistaa ja "pehmentää" talon viinivalikoimaa paremmin kansainvälistä kysyntää vastaavaksi, tarvittiin maita joilla viljellä kansainvälisiä rypäleitä sekoitettavaksi kuningas Nebbiolon kanssa.

Maistetut viinit olivat mielenkiintoisia. Piemontesta oli maistettavana 4 viiniä, Toscanasta kaksi.

Ensimmäinen maistettu viini oli Sito Moresco 2005, jossa oli sekoitettuna Nebbioloa, Merlot:a ja CS:a. Viini on tehty nuorehkona nautittavaksi, mutta se oli kuitenkin edelleen hieman raaka. Sinänsä aromeissa sekottuivat hienosti Nebbiolon eteerinen orvokkisuus ja CS:n herukkaisuus. Mielestämme viini olisi hyötynyt parista lisävuodesta kellarissa.

Seuraavana maistettiin vuoden 2000 Barbaresco, puhdas Nebbiolo-viini siis. Viinissä oli melko vieno tuoksu, jossa oli tunnettavissa nahkaa ja kukkaisuutta. Rakenne oli hyvä, hapokkus riitti. Tanniinit olivat varsin vahvat mutta eivät kuitenkaan enää hyökänneet korviin saakka. Vuosi 2000 oli piemontessa ennätyslämmin, ja enologi Rivellan mukaan kyseisen vuoden viinit kehittyvät siksi nopeammin kuin viileämpien vuosien tuotteet.

Kolmas piemontelainen oli Dagromis Barolola Morra, joka on myös puhdas nebbiolo mutta tällä kertaa naapurikylästä. Vuosikerta oli 2005, ja viini oli vielä selvästi raaka. Tanniinisuus peitti kaiken alleen, pöytäseuran kommentti oli, että kuin nahkasaapasta pureskelisi. Varsin osuva kuvaus...

Viimeisenä Nebbiolona oli Conteisa 2000. Viini on perinteisen tyylin Barolo, jossa on barbera-rypälettä 5% eikä sitä saa sen vuoksi DOCG-säädösten mukaan kutsua Baroloksi. Enologin mukaan tämä on kuitenkin vuosisatainen Barolo-resepti, jolla viiniä on saatu hieman pehmitettyä. Kyseessä oli taas tuon kuuman kesän tuote, ja edellisen tanniinipommin jälkeen se maistuikin varsin miellytävältä. Tuoksu oli maan, nahan, hennon marjaisuuden ja kukkaisuuden yhdistelmä, ja suutuntuma miellyttävä. Tätä kissa ostaisi, jos sillä olisi lottovoitto takataskussa...

Toscanalaiset Promis- ja Magari- viinit olivat Nebbiolojen jälkeen kuin silkkiä kitalaelle. Magarissa on Sangioveseä, cabernet Francia ja Merlot:a, ja jäölimmäinen on puhdas bordeaux-sekoitus. Magari vei aromimaailman suoraan Toscanalaisen tallin taa, ja jälkimmäinen oli miellyttävästi ikääntynyt bordeaux-tyyppinen viini. Näiden hintakin taitaa olla jossakin meikäläisen kipukynnyksen ylärajan tuntumassa, joten tällaisia saattaa joskus tilaisuuden tullen eksyä esimerkiksi reissulta kaappiin.

Maistelu oli hieno kokemus, joka avarsi näkökulmaa etenkin piemonten viineihin. Näitä viinejä ei tiettävästi suomessa ole juuri tarjolla, joten tilaisuus oli sikälikin ainutlaatuinen. Tosin Rivella lupaili, että talon viinejä pyritään jatkossa tuomaan paremmin tarjolle myös täällä. Toivotaan sitä ja lottovoittoa. Tai ainakin palkankorotusta.

Poikkeuksellisen aktiivinen maisteluviikko

Hei!

Tällä viikolla pullon henki aktivoituu maistamisen saralla, koska ohjelmassa on normaalin kesähengailun, työn teon ja treenaamisen lisäksi myös kaksi maistelua. Torstaina me osallistutaan Ravintola Piemontessa Angelo Gajan enologin Guido Rivellan pitämään maisteluun. Perjantaina maistetellaan sitten Tanniinin johdolla viiniklubin kanssa Sauvingnon Blanceja ympäri maailman. Tanniini varmaan myös tekee oman postauksen SB-horisontaalista. Kupla odottaa aikas paljon Gaja-maistelua, koska ainakin edellin kokemus Piemonten järjestämästä maistelusta oli varsin positiivinen http://pullonhenki.blogspot.com/2011_04_01_archive.html kokemus. Gajan maistelusta tulee varmasti myös oma postaus, koska Kuplalle tuotteet ovat uusi tuttavuus, vaikka nimi on tuttu ja viinitilan maine on myös tuttu. Mielenkiinnolla siis odotetellaan mitä huomenna saadaan maistella. Varmasti ainakin punaisia italiasta...

Piemonte on muutenkin yksi pullon hengen jäsenten suosikkiravintoloista Tampereen suunnalla, koska harvoin on täytynyt lähteä kotiin tyytymättömänä. Ruoka on todella hyvää ja henkilökunnan viinituntemus saa myös positiivisen arvion. Lisäksi tunnelma pienessä Piemonten alueen viineihin ja ruokiin keskittyvässä ravintolassa on aina yhtä mukava ja rento. Jos lukijat eksyvät Tampereen suuntaan niin lämpimästi voin suositella Piemontea rentona ruokailupaikkana, jossa hinta-laatusuhde on kohdallaan.