Elena Walch Chardonnay

Alto Adigessa tuotetaan mielestämme Italian parhaat raikkaat valkoviinit. Alue sijaitsee aivan Itävallan rajan tuntumassa Alppien etelärinteillä. Alueen perinteisiin rypäleisiin kuuluvat Gewürstraminer joka on saanut nimensä alueella sijaitsevasta Traminin kylästä. Myös rieslingiä, pinot grigiota, sauvignon blancia ja chardonnayta.

Elena Walch on yksi Alto Adigen tunnetuimpia tuottajia. Talo on perheomisteinen, ja naiset ovat aina olleet tärkeässä asemassa viinintekijöinä. Heillä on tarhoja Traminissa ja siitä pohjoiseen sijaitsevassa Caldarossa. Talon filosofiana on tuottaa viinejä, jotka heijastavat viinitarhan maaperää, ilmastoa ja viljelytapaa. Johtava ajatus on, että viinin laatu syntyy tarhalla, ei kellarissa. Tuotannossa pyritään noudattamaan kestävän kehityksen periaatteita viinitarhalta aina pakkauslinjalle saakka.

Maistamamme chardonnay on tammettamaton, raikas valkoviini. Se on väriltään haalean oljenkeltainen. Tuoksussa on eksoottisempia sitrushedelmiä kuten limettiä, kukkaisuutta, hieman vihertävää heinäisyyttä. Viini on suussa melko täyteläisenkin hedelminen. Suutuntuma on yllättävän öljyinen, mutta runsaan hapokkuuden vuoksi viini ei ole raskas. Maussa sitrus-aromit nousevat jopa hieman hillottuina esiin, kukkaisuus alkaa tuoda mieleen vaaleita alppikukkia. Jälkimaussa on hyvää mineraalisuus, joka yhdessä happojen kanssa raikastaa suun ruuan kanssa nautittuna ja saa odottamaan seuraavaa haarukallista ja raikastavaa suullista viiniä.

Oiva viini moneen käyttöön. Runsaahko hedelmäisyys antaa mahdollisuuksia yhdistää tätä esimerkiksi mozzarellasalaatille. Tämä voisi toimia hyvin myös kevyemmän riistan tai porsaan seurassa, etenkin jos näissä on kermainen kastike reippaan hapokkuuden vastapainoksi.

Helmikuun kausimenu kokonaisuudessaan

Niin se on helmikuu kohta eletty ja kevättä kohti mennään kovaa vauhtia. Helmikuun kausimenussa vallan ottivat pääasiassa aasialaiset ruuat fressillä makumaailmallaan. Sesongin kasviksista tuli hyödynnettyä veriappelsiinia, ananasta, salaattisikuria yms. Kaloista made oli sesongissa ja sitä tulikin hyödynnettyä alkuruuassa. Menuissa mukana reseptien lisäksi myös tietenkin juomasuositukset.

Made in Vietnam

Aasialaisia kalapihvejä ja grillattua salaattia

Veriappelsiinia ja kookosjogurttia

Pysy mukana myös maaliskuussa, koska silloin kausimenussa valmistaudutaan pääsiäiseen. Luvassa ainakin sitruunalla maustettua simpukkapastaa ja oliiveilla kuorrutettua karitsankaretta. 

Clos Ouvert La Grande Vie Dure 2013: Chilestä kajahtaa!

Chilen viinit tuntuvat olevan hyvin pikälti samasta puusta veistettyjä: Runsaasti hedelmää, reippaasti tammea, vähän luonnetta. Kyse ei ole siitä, että Chilen maaperä tai ilmasto ei mahdollistaisi upeiden viininen tuottamista vaan ennenkaikkea siitä, että maan viinituotannosta vastaavat pääasiassa teollisen mittaluokan toimijat. Näiden ajattelussa omaperäinen ja luonteikas viini on aina riski.

Myös Burgundista kotoisin oleva Louis-Antoine Luyt pettyi chileläisin viineihin opiskellessan sommelieriksi Santiagossa. Luyt muutti parikymppisenä Chileen kyllästyttyään kotimaahansa. Hän työskenteli ensin ravintolan tiskaajana, eteni sitten pikku hiljaa viinivastaavaksi ja jatkoi sommelier-kouluun. Mies pettyi chileläisten viinien homogeenisuuteen ja alkoi pohtia, voisiko maassa tehdä myös erilaista viiniä.

Niinpä mies palasi Beuneen opiskelemaan enologiaa, tutustui Mathieu Lapierreen, vietti 5 sadonkorjuuta Morgonissa Lapierren Natural Wine-opissa ja palasi Chileen. Hän perusti 2 muun nuoren ranskalaisen kanssa Clos Ouvertin Mauleen, Chilen viininviljelyn ydinalueen eteläosaan.

Vuoden 2010 maanjäristys kuitenkin tuhosi valtaosan edellisvuoden sadosta, jolloin muut kumppanit jättivät Luytin. Tämä jatkoi kuitenkin yksin ja laajensi vielä tuoterapertuaaria vuokrattuaan lisää maata.

Clos Ouvertin viinit ovat sekoitteita lähinnä Chilessä kasvavasta Paìs-rypäleestä ja Rhonelaisista lajikkeista. Vuodesta 2010 Luyt on tuottanut myös Eurooppalaistyyppisiä yhden tarhan terroir-viinejä paìs:sta. Erityistä näissä viineissä on köynnösten ikä: vanhimman tarhan köynnökset kasvavat 300-vuotiailla juurilla.

Kaikki Luytin viinit ovat aloittaneet elämänsä semikarbonisella maseraatiolla ja tietysti käyneet luonnonhiivoilla spontaanisti. Tammen käyttö on hillittyä, jotta se ei peitä rypäleiden ja terroirin ominaispiirteitä

Nyt maistamamme Clos Ouvert La Grande Vie Dure 2013 on puhdas Carmenere, mutta kaukana arkkityyppisestä chileläisestä!

Syvä purppurainen väri. Tuoksussa on karhunvatukkaa ja vadelmaa, jotka tuovat itsensä etualalle äärimäisellä marjaisuudella joka saa veikkailemaan semikarbonista maseraatiota sokkonakin maistaessa. Tuoksusta löytyy myös pippuria ja kuivattujen vihreiden yrttien tuoksua, aavistus eläintä nousee viinin ilmaannuttua. Viini on hyvin hapokas, keskitäyteläinen ja kokonaisuutena raikas. Tanniinit ovat hivenen karvaat. Jälkimaku on marjainen ja keskipitkä.

Erittäin omaperäinen chileläinen! Jakaa mielipiteitä, mutta tämä sentään herättää niitä päinvastoin kuin monet muut etelä-amerikkalaiset. Kokeile: vihastut tai ihastut, mutta olet kokemusta rikkaampi !

Sommelierit esiin! Tuula Tikkanen, Champagne Bar Santé

Tampereella on tunnetusti hyviä olutravintoloita, joista osasta saa myös viiniä. Varsinaisia viinibaareja täältä ei kuitenkaan ole löytynyt ennenkö Tuula Tikkanen perusti Santén Hatanpään valtatien alkuun. Samppanjabaari kaupungin ensimmäiseksi puhtaaksi viinibaariksi kuulostaa rohkealta vedolta ja kuvastaakin hyvin Tuula Tikkasen asennetta.

Tikkanen omaa pitkän uran yrittäjänä. Hän pyöritti Keskustorin Kahvilaa vuodesta 1993, vaihtoi sen salaateistaan ja lounasviineistään tunnettuun Bistro Venlaan 2001. Tämän kanssa päällekkäin hän pyöritti Pirkkalan Golfglubin ravintolaa ja suoritti viinimestaritutkintoa, jolloin aika ei käynyt pitkäksi. Tikkasen energisyydestä kertoo sekin, että yhtä aikaa näiden projektien kanssa hän onnistui treenaamaan maratonille. Ja aikaa jäi vielä rakkaalle golf-harrastuksellekin. Melkoinen suoritus.


Tikkasen peruskoulutus on kaupalliselta alata, ja ruoka- ja juomapuolen koulutusta hän on hakkinut tarpeeseen. Jo keskustorin kahvilalla oli a-oikeudet, ja Venlassa viinit nousivat myös esiin. Tikkanen hakeutui siis viinimestarikoulutukseen, jotta pystyi paremmin ymmärtämään myymiään tuotteita. Koulutus kuitenkin iski sarjayrittäjään kipinän ja haaveen omasta, puhtaasti viineihin keskittyneestä paikasta. Kun hiljaisessa myynnissä olleelle Venlalle ilmaantui kuin tilauksesta ostaja, uuden rakentamista ja suunnittelua rakastava Tikkanen päätti tarttua haasteeseen.

Santén idea oli tarjota Tamperelaisille paikka, johon voi pistäytyä lasilliselle töiden jälkeen, ennen illallista ja sen jälkeen. Tikkanen halusi baaristaan rauhallisen paikan, jossa voi keskustella ja nauttia hyvistä juomista. Samppanja nousi baarin teemaksi osin siksi, että se on viinien valtavassa kirjossa kapeampi, paremmin hallittava kokonaisuus: Asiakkaille on mahdollista tarjota kattavampi kirjo kapeasta sektorista kuin kaikkien viinityylien valtavasta merestä.

Keskustelimme myös siitä, että ravintoloitsijan on vaikea pitää yllä tasoa jos yrittää takoa liian montaa rautaa yhtä aikaa: Tikkanen myi Bistro Venlan ennen Santén perustamista koska koki, että jos jakaa liikaa huomiotaan ei pysty luomaan ja ylläpitämään laatua. Hän katsoo, että ravintolayrittäjien tulee joko keskittyä rajalliseen määrään paikkoja tai vaihtoehtoisesti delegoida vastuuta ja etäännyttää itsensä suorittavasta työstä suunnittelemaan, kehittämään ja valvomaan laatua.

Santé tarjoaa siis ensisijaisesti samppanjaa, joskin myynnissä on myös joitakin muiden alueiden kuohuviinejä ja myös kuplimattomia. Samppanja on sikäli helppo artikkeli, että brändi on hyvin vahva ja viestii asiakkaille vahvasti laadusta. Tämän vuoksi sitä en helpompi myydä hieman peruslasillista kalliimmallakin hinnalla: Esimerkiksi englantilainen kuohuviini on viininystävien keskuudessa vielä sikäli tuntematon, että sitä ei saa myytyä katteella koska ostohinta on samaa luokkaa kuin samppanjassa. Sama pätee myös Franciacortaan, joka sekin on hieman tuntemattomampi laatukuohuva. Samppanjan osuus baarin myynnistä on tällä hetkellä 80 %, mikä on mielestämme Tampereella kunnioitettava luku!

Santén valikoimassa olevat viinit tulevat useammalta eri maahantuojalta: Yksttäisen maahantuojan valikoimana ei useinkaan kovin montaa eri samppanjaa kuulu. Tuotteet Tikkanen valitsee maahantuojien tastingeissa, jotka ovat hänelle ensisijainen tapa pysyä kartalla siitä mitä Suomen viinialalla tapahtuu. Tikkanen harmittelee sitä, että kaikki viinitapahtumat keskittyvät Helsinkiin. Hän toivoisi lisää ammattilaisten maistelutilaisuuksia myös Tampereelle.

Maahantuojien maistelutilaisuuksien lisäksi ravintoloitsija päivittää viinitietämystään alan kotimaisista lehdistä ja samppanja-aiheisista kirjoista. Viimeisimpänä luvussa on ollut Jukka Sinivirran Samppanja. Tikkanen matkustaa golf-harrastuksen ohjaamana ja käy matkoilla maistelemassa myös viinejä, jos sopiva alue sattuu matkakohteen lähistölle. Santélla on maahantuontilupa, mutta toistaiseksi omia hankintamatkoja ei ole vielä tehty. Asia on kuitenkin vireillä, joten ehkäpä saamme jatkossa Santésta myös sellaisia samppanjoita joita ei muualta Suomesta löydä.

Tulevaisuudelta Tuula Tikkanen toivoo ravintolakulttuurin eurooppalaistumista. Hän uskoo, että pieneen kaupunkiimme mahtuu vielä lisää viinibaareja eri teemoilla: Italia, Espanja, valkoviinit tai  punaviinit voivat toimia teemana siinä missä samppanjakin. Hän toivoo myös yleistä tapojen eurooppalaistumista: linja-autossa saalaa kitatun oluen sijaan ihmisten toivoisi löytävän tiensä ravintoloihin, joissa juomasta voi todella nauttiakin. Tätä kulttuurimuutosta Tikkanen toivoisi päättäjien tukevan vaikkapa ravintoloiden maksaman verokannan alennuksella: Jos ravintoloissa tarjoillun alkoholin vero olisi matalampi kuin kaupassa myydyn, kannustaisi tämä ihmisiä nauttimaan juomansa seurassa ja hallitummissa olosuhteissa.

Tikkanen toivoo, että Santén löytäisivät myös ihmiset jotka eivät ole koskaan maistaneet samppanjaa. Hän haluaa tarjota uusia kokemuksia, rikkoa ennakkoluuloja ja laajentaa asiakkaiden makupalettia. Samppanjaan aiemmin tutustumattomille hän lupaa, että sitä omaa lempityyliä voidaan etsiä yhdessä useampia erityylisiä juomia maistellen. Santén filosofiana on jakaa samppanjan ilosanomaa mahdollisimman laajalle yleisölle, ja Tikkanen uskoo että valikoimasta löytyy jokaiseen suuhun sopiva juoma.

Jos siis haluat Tampereella tutustua jaloihin kuohujuomiin, niin suuntaa kulkusi Santé:n!

Helmikuun kausimenu: Veriappelsiinia!

Helmikuu on veriappelsiinien lyhyen sesongin huippua. Jälkiruuassa yhdistämme tämän sesonkihedelmän aasialaisiin makuihin.

Veriappelsiinia, kookosjogurttia ja pistaasipähkinää

4 Veriappelsiinia

Kuori veriappelsiinit veitsen kanssa niin, että yhtään valkoista kuorta ei jää näkyviin. Leikkaa veriappelsiinit siivuiksi.

Kookosjogurttia:
5 dl turkkilaista jogurttia valutettuna 5 tuntia suodatinpussissa siivilässä.
50 g kookoshiutaleita

25 gr kuorittuja pistaasipähkinöitä hienonnettuna.

Kookoskeksiä: 
1 muna
2 tl vettä
50 g kookoshiutaleita
50 g jauhoja
0,5 dl sokeria
0,5 tl leivinjauhetta

Sekoita aineet, paista lusikalla pellille roiskittuja keksejä 175-asteisessa uunssa noin 10 min kunnes ovat hieman rusehtuneet.

Kokoa annos esimerkiksi kuvan mallin mukaan.

Viiniksi ehdotamme tälle ei-niin-makelle jälkiruualle hieman kuivempaa viiniäkin: Alsacelainen Gisslebrechtin Gewürztraminer on aromimaailmaltaan eksoottinen, hieman makea ja täyteläinen viini, joka toimii kookoksen ja happamien appelsiinien kanssa.

Marselania ? Brasiliasta ?

Normaalisti kirjoitamme vain viineistä, jotka herättävät tunteita suuntaan tai toiseen ja ovat kiinnostavia. Nyt maistamamme Casa Valdugan Marselan 2008 oli kiinnostava, mutta ei välttämättä sellainen viini jonka ostaisin uudelleen.

Ensinnä Brasiliasta: Olemme tienneet, että maassa viljellään viiniä. Olemme kuitenkin ajatelleet, että se on vastaavaa kuin esimerkiksi Vietnamissa tuotettava Dalat wine. Tähän lähtöoletukseen nähden maistettu viini oli loistava.

Brasilian viininviljely keskittyy etelässä, Uruguayn rajalla sijaitsevaan Rio Grande do Sulin osavaltioon, Vale Dos Vinhedosin alueella. Alue sijaitsee 29. eteläisellä leveyspiirillä eli aavistuksen lähempänä päiväntasaajaa kuin Capetown (33. leveyspiirillä). Vale dos Vinhedos on melko korkealla, keskimäärin noin 750 m merenpinnasta. Etelä-Afrikasta poiketen Brasilian eteläosaan ei kuitenkaan yllä viilentävää merivirtaa, viileä etelästä tuleva Malvinas-virta törmää lämpimämpään Brasilian virtaan jo etelämpänä. Viininviljelyalueen keskilämpötila on 18 astetta. Alueella viljellään punaisista vinifera-lajikkeista eniten merlot:a, caberneteja franc ja sauvignon, valkoisista lajikekkeista lähinnä chardonnayta. Lisäksi melko suurella alalla viljellään hybridejä, joista ei kuitenkaan tehdä laatuviinejä.

Tämä viini on kuitenkin puhdas marselan. Kyseessä on rypäle, joka on risteytetty 1900-luvun puolivälissä cabernet sauvignonista ja grenachesta. Rypäleeseen on pyritty yhdistämään jälkimmäisen hedelmäisyys cabernetin runkoon. Rypäleestä tehdyt viinit ovat aromaattisia, usein floraalisia ja punaisen marjaisia mutta rungoltaan grenachea hapokkaampia ja 'jykevämpiä'.

Nyt maistamamme Casa Valdugan Marselan oli tuoksultaan todella ihastuttava: Heleän punaisen marjainen, orvokkinen ja hennosti mausteinen. Tuoksu oli kohtalaisen moniulotteinen ja nosti kovasti odotuksia. Valitettavasti tässä rakenne petti: Viini oli suussa hyvin ohut ja maultaan lyhyt. Tästä puuttui hedelmä-ekstraktiota. Kenties oli käynyt niin, ikä oli kehittänyt aromirakenteen miellyttäväksi mutta syönyt samalla rungon lahoksi. Harmi. Kenties täytyy yrittää hankkia jostakin saman viinin nuorempi vuosikerta, jotta saa asiasta selkoa.

Ravintola Hella & Huone: Helmikuun herkkuja

Ravintola Hella & Huone on Arto Rastaan lippulaiva Tampereella. Tämän lisäksi ravintoloitsijalla tuntuu olevan jatkuvasti monta rautaa tulessa: Bar Burritot ovat jo parin vuoden ajan tarjonneet laadukasta pikaruokaa, Lempäälän Villa Hakkari on tunnettu loistavana juhlapaikkana ja tilausravintolana. Uusimpana uutena avautui Dining 26 Tampereen Aleksanterinkadulle, josta alkaakin muodostua Tampereen ravintolaskenen ydin.

Saimme Humbertolta, Hellan ja Huoneen sommelierilta, kutsun tulla maistamaan ravintolan uutta ruokalistaa ja sille yhdistettyjä juomia. Menu oli selvästi suunniteltu alkavaa kevättä ajatellen kevyemmäksi, ja viinien lisäksi ruuille oltiin yhdistetty toisena vaihtoehtona olut tai siideri.

Hellan ja Huoneen filosofia on viimeisten vuosien aikana muuttunut klassisen ranskalaisesta lähinnä pohjoismaiseksi. Annoksista löytyy paljon kotimaisia ja lähellä tuotettuja raaka-aineita, vaikka tuontitavaraakin käytetään jos se on laadultaan hyvää. Esimerkkinä tästä listalla ollut lammastartar, joka valmistetaan islantilaisesta lampaasta. Pääkokki Roni Toivarin mukaan islantilainen lammas on laadultaan aivan erilaista kuin suomalainen, koska näitä lampaita laidunnetaan samaan tapaan vapaana luonnossa kuin suomalaisia poroja.

Ateria alkoi keittiön tervehdyksillä: Saimme eteemme kuivatulla etikalla maustettua kanansydänsipsiä sekä perunalettua, mätiä ja smetanaa tillinkukilaa koristettuna. Kanansydänsipsin maku oli erittäin syvä, ja kuivattu etikka toi mukaan kirpakkuutta. Perunalettu-mätisuupala ei jäänyt lainkaan jälkeen: Sopiva suola, sopivassa suhteessa mätiä ja smetanaa. Siianmäti jäi mukavalla tavalla maistumaan suuhun, ja suolaisia mätirapsauksia löytyi suusta pitkään suupalan jälkeen. Vahva avaus ehdottomasti.

Ensimmäinen varsinainen alkuruoka sisälsi simpukkaa, pikkelöityä kyssäkaalia, raakaa omenaa ja sitrunaverbenakastiketta. Kastike oli raikas, ja sen aromimaailma vei ainakin meidän ajatuksemme Kaakkois-Aasiaan. Pikkelöity kyssäkaali istui hyvin mukaan kuvaan, samoin omena.

Viiniksi annokselle oli valittu Eric  Louis:n Sancerre. Sauvignon blancin herukkainen aromi pääsi tässä viinissä esiin juuri sopivasti. Sancerrelle leimallinen tulitikun raapaisua muistuttava rikki-aromi oli taustalla hentona, muttei noussut häiritsevään osaan. Viini oli sauvignonille tyypilliseen tapaa hapokas, ja se tuki hyvin annoksen kirpakkaa kastiketta. Reduktiivinen mineraalisuus pelasi yhteen simpukoiden kanssa, ja herukkainen aromimaailma istui myös hyvin hieman eksoottisen mausteiseen kastikkeeseen.

Olutvaihtoehto oli kuitenkin kenties vielä parempi: Ausmanin Saison on maustettu sitruunaruoholla, jonka aromi osui juuri sopivan lähelle annoksen sitrunaverbenakastikketta. Olut ei ollut pelkältään maistettuna aivan niin hapan kuin olisimme saisonilta toivoneet, mutta yhdessä simpukoiden kanssa maisteltuna hapokuus oluessa korostui ja se alkoi maistua juuri siltä, miltä saisonin pitää: Hiivaiselta, hapokkaalta ja aavistuksen tallintakuiselta.

Toisena alkuruokana sitä islantilaista lammasta tartarina. Lisänä tässä oli muun muassa savustettua keltuaista ja mukulaselleriä. Tartar oli pilkottu juuri sopivaksi, se oli täydellisen mureaa ja maku oli tosiaan aivan erityinen. Savun maku annoksessa oli melko voimakas, ja sellerin syvä maku riitti hyvin tartarin pariksi. Mahtava annos!

Tälle alkuruualle tarjottiin viinipariksi taattua laatua Beaujolais:sta. Pironin Chenas Quarz on hiilihappokäymisen ansiosta hyvin marjainen, raikas ja hieman hiiva-arominen. Makuprofiilin kuvailu lainkaan asiaa kaunistelematta suoraan muistiinpanoista: Helvetin hapokas ja sopivasti mineraalinen. Juuri tämän hapokkuuden ansiosta viini toimii tartarille kuin porkkana lumiukon nenäksi. Happo raikastaa suun niin upeasti, että seuraavaa suupalaa odottaa kuin kuuta nousevaa. Jostain syystä hiilihappokäyminen tuntuu tuottavan aromimaailman, joka sopii todella hyvin yhteen annoksen savuisen aromin kanssa. Tätä yhdistelmää tulemme varmasti kokeilemaan kotona muilla viineillä ja ruuilla.

Ensimmäisenä pääruokana täydellistä turskaa, lisäkkeenään punajuurta,persiljapuuroa ja mantelia. Turska on haudutettu upeaan kypsyyteen, sen rakenne on liki täydellinen. Punajuuri tuntuu aluksi erikoiselta lisäkkeeltä vaalealle kalalle, mutta se toimii kuitenkin hienosti. Manteli kalan päällä tuo annokseen täyteläisyyttä samoin kuin tuhti mutta raikas kastike.

Viiniksi tälle oli valittu takuuvarma Matteo Corregian roero arneis Piemontesta. Viinissä  on vaaleaa kukkaisuutta, pähkinäisyyttä ja päärynää. Viini on melko täyteläinen ja hieman öljyinen. Hieman yllättäen viini sopii erityisen hyvin yhteen annoksessa olevan punajuuren kassa, ja se sitookin annoksen upeaksi kokonaisuudeksi. Pähkinäisyys ja manteli pelittävät myös hyvin yhteen.Humberto olikin lähtenyt etsimään ensisijaisesti viini-ruokaparia annoksessa punajuurelle, koska punajuuri oli annoksessa dominoivin.

Toinen pääruoka on haudutettua possunniskaa, sipulia eri muodoissaan sekä sinapinsiemen-siiderikastiketta. Täydellisen mureaa possua ja kirpakaa kastiketta täydennettynä sipulin hieman karamelisilla syvillä aromeilla. Hienona yksityiskohtana pääkokki Toivari oli piilottanut sipulikeittoa perunakroketin sisään. Tässä ensimmäisen päivän versiossa keitto oli tiivistynyt hieman liikaa eikä valahtanut kroketista ulos kuten oli tarkoitus, mutta asia hioutunee täydelliseksi varsin nopeasti.

Viininä Piemonten alkuperäislajikkeesta nascettasta valmistettu viini. Braidan Nascetta 2014 on päärynäinen, omenainen viini, jonka aromit ovat melko hentoisia. Viini on kuitenkin tasapainoinen ja annokselle riittävän hapokas, joten yhdistelmä on harmoninen.

Parempi kombo syntyi kuitenkin annokselle yhdistetystä siideristä: Pierre Huetin Pays d'Augen aromimaailmassa oli (kuten muistiinpanoissamme lukee) "lantaa, hiivaa, omenaa ja sen kotaa". Siiderinen kastike, murea possu ja syvä sipuli veivät sideristä pahimman lantaisuuden, ja yhdistelmä toimi kuin kone. Hiilihappoinen siideri raikasti suun hieman liiankin nopeasti jos haarukassa oli vain sipulia ja lihaa, mutta kun annospalaan lisäsi hieman perunaa niin elämys oli täydellinen.

Välijuustona Juustoportin vuohen Gyerere, punasipulihilloketta ja suolaa. Tälle oli yhdistetty osuva olut, islantilainen Einstök Dobbelbock. Karamellinen, pihkainen, siirappinen ja maltainen olut toimi täyteläisen ja umamisen juuston kassa hyvin.

Viinivaihtoehtona juustolle on Chateau Wantzin iäkkäämpi Pinot Gris vuodelta 2008. Viinissä on omenankotaa, siideriomenaa ja hiivaisuutta. Suutuntuma öljyinen, iän vuoksi melko matalahappoinen. Juusto kuitenkin korostaa hapokkuutta, jolloin viinin rakenne tuntuu oikein mukavalta. Viini lisäksi avautui hyvin lasissa ja kehitti uusia aromikerroksia, joten tätä voi jemmailla lasiin ja maistella uudelleen vielä jälkiruuan jälkeen.

Jälkiruoka on suklaan juhlaa: Maitosuklaata, ilmattua suklaata, karamellia ja pronssifenkolia jäätelönä. Kuva kertoo kaiken: Kaunis ja tuhti lopetus aterialle.

Annokselle oli yhdistetty viiniksi hyvin klassisesti Banyuls, eikä tässä luonnollisesti voitu mennä metsään. Banyuls on vin doux naturel Ranskasta Pyreneiden kainalosta. Se on hapokas ja samalla marjainen väkevöity viini, joka on erittäin klassinen pari suklaalle. Toimi.

Oluen kanssa tehtiin täysi kehä, sillä kuten alkuruualle myös jälkiruualle oli tarjolla Ausmanin tuote. Kirsikkaportteri oli aromeiltaan kirsikkainen, suklainen ja mämminen. Se toimi erittäin hyvin annoksessa olleen karamellin kanssa, mutta ei ollut huono pari myöskään suklaakomponenteille.

Kokonaisuutena ateria oli hieno kokonaisuus. Annokset olivat erittäin kauniita kuten kuvat kertovat, Roni Toivarilla on selvästi lahjoja visuaalisesti kauniiden annosten luomiseen. Myös maut olivat jo hyvin kohdallaan, vaikka olimme maistamassa uutta menua ensimmäisessä kattauksessa. Viini- ja olutparit olivat kiinnostavia ja toimivia. Molempia voi suositella!

Pitkä menu maksaa 72€/hlö+juomat. Hinta-laatusuhde oli jo nyt kohdallaan ja hioutuu varmasti vielä paremmaksi, kun kaikki menun osat loksahtavat paikoillee.

Uutta ruokalistaa voi suositella kaikille, jotka nauttivat monipuolisista mauista ja kauniista annoksista!

Kiitos Humberto ja Roni upeasta illallisesta.