Ensimmäinen näistä oli Domaine Bergeronin Julienas 2013. Väriltään nuoren purppurainen, tuoksultan karkkisen mansikkainen, vaniljainen ja maanläheisen paahteinen. Noveau-banaania aavistus taustalla, eikä tämä oikein istu yhteen tuon paahteisuuden kanssa. Maku on hieman tuoksua parempi, mausteisuutta nousee yllättävän reippaasti esiin. Jälkimaku on pitkä, mutta ei kuitenkaan kovin miellyttävä. Pettymys.
Sitten Bogegas Egon Talento 2012, Syrah-Monastrell-sekoitus Jumillasta. Hyvin tumman purppurainen, erittäin syvä väri. Tuoksussa on vadelmavenettä, pippuria ja yrttisyyttä. Lisänä Etelä-Afrikka-tyyppistä asfalttityömaan paahteisuutta, mikä ei ollut kivaa. Maku mineraalinen, mausteinen. Todella tiukat tanniinit. Paahteinen jötkäle.
Viimeisenä näistä kolmestas paras, Sandronen Barbera d'Alba 2009. Väri läpinäkymätön, lähes mustan purppurainen. Tuoksussa punaisia marjoja, suklaakirsikkaa, melko runsas tammiaromi leivontamausteineen. Maku on mausteinen, hedelmää on tuoksun lupausta vähemmän. Hyvin hapokas ja äärettömän tanniininen. Voimaa löytyy vaikka muille jakaa, tämä oli barberaksi mielestämme turhan 'iso' viini, hieman uuden maailman tyyliin. Jälkimaussa on karvautta, joka ei ole täysin miellyttävä. Tämän puolustukseksi täytyy tosin sanoa, että viini parani päivän aukiololla reippaasti: Marjaisuus nousi paremmin esiin, ja rakenteesta hioutuivat pahimmat kulmat.
Tällaisia tällä kerralla. Onneksi näiden jälkeen avattu Chambollet-Musigny 1994 oli toimivaa tavaraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti