Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Recaredo relats 2010 ja kookos-kurpitsakeittoa paahdettujen kampasimpukoiden kera

Toissa viikonloppuna herkuttelimme Katrin perheen kanssa huolella. Ohjelmassa oli 4 ruokalajin menu Katrin veljen syntymäpäivän kunniaksi. Alkuun tarjosimme Kookoksella ja chilillä maustettua kurpitsakeittoa ja vaniljassa paistettuja kampasimpukoita. Resepti on meistä semmoinen takuuvarma hitti. Helppo tehdä eikä petä koskaan.Viininä tarjottiin espanjalaista cavaa recaredolta. Ihastuimme tilan tuotteisiin parin vuoden takaisella lomareissulla. Tällä kertaa maistelussa oli alkon tilausvalikoiman uutuus Relats de recaredo Gran Reserva Brut Nature 2010.

Viini on Recaredollekin uutuustuote  ja saimme tiedon viinin saapumisesta Alkoon tilalta. Tilasimmekin tätä heti pari kappaletta kotiin. Yhden heti nautittavaksi ja toisen kypsymään. Ihan putkeen ei mennyt alkon nettisivuilta tilaaminen, mutta myymälässä käynnin jälkeen saimme kuin saimmekin tilauksen tehtyä... 

Cavassa on käytetty kahta kolmesta cava-rypäleestä, macabeuta ja xarel-loa. Rypäleet tulevat täysin biodynaamiselta tarhoilta sant-sadurni di Anoain lähettyviltä.Viini on viettänyt 36 kuukautta pullossa sakkoineen, ja cava on uudelleen korkitettu toukokuussa 2014. Tilalla suosittelivat, että hiljalleen korkitettujen pullojen kannattaa antaa levätä pullossa 2-3 kuukautta ennen avaamista. Viini on myös Brut Nature eli uudelleen korkituksen yhteydessä viiniin ei ole lisätty sokeria. 

Lasissa cava on kullankeltainen ja siinä on terhakkaat pienet kuplat. Tuoksussa oli sitrushedelmiä, mineraalisuutta ja aavistus mausteisuutta. Maku oli erittäin kuiva, hyvin hapokas, mutta ei mitenkään kovin paahteinen. Maussa myös mineraalisuus ja sitrushedelmät nousivat hyvin esiin. Ennen kaikkea hyvin tasapainoinen ja miellyttä esitys. Vaikka odotukset cavalle olivat kovat, viini täytti ne hyvin ja sai kehuja koko pöytäseurueelta. Viini ja keitto toimivat myös mainiosti yhteen ja täydensivät hienosti toistensa makumaailmoja. Ehdottomasti hintansa (25.90) arvoinen. Toivottavasti saamme piakkoin recaredon tuotteita myös alkon vakiovalikoimaan. 

Kookos-kurpitsakeitto

1 sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
1 pieni butternut-kurpitsa
1 punainen chili(ilman siemeniä)
1 sentin pala inkivääriä
2 limen mehu
2 prk kookoskermaa
1 l vettä
suolaa, mustapippuria, sokeria

Kuori kurpitsa ja poista siitä siemenet. Pilko kurpitsa reiluksi paloiksi ja paahda 250-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Kurpitsan paahtuessa pilko sipuli ja valkosipuli pieniksi paloiksi. Hienonna chili ja kuorittu inkivääri. Kuullota sipuleita öljyssä, kunnes ne ovat hieman pehmenneet. Lisää joukkoon chilit ja inkivääri. Kuullota hetki. Lisää kattilaan paahdetut kurpitsat ja vesi. Mausta suolalla, sokerilla ja mustalla pippurilla. Keitä raaka-aineet kypsäksi. Kaada osa nesteestä pois ja aja keitto tasaiseksi sauvasekoittemalla. Lisää soseutetun keiton joukkoon kookoskerma ja kahden limen mehu. Tarkista maku ja tarjoa kampasimpukoiden kera. 

Vaniljassa paahdetut kampasimpukat 

1 kampasimpukka/syöjä
tuoretta vaniljaa
öljyä
voita
suolaa, mustapippuria 

Jos ostat pakkasesta kampasimpukoita, anna niiden sulaa rauhassa. Kuivaa kampasimpukat ennen paistamista. Laita kuumalle pannulle sekä öljyä että voita. Lisää joukkoon myös vaniljarouhe. Kun voi on sulanut lisää pannulle kampasimpukat. Niitä kannattaa heilutella hieman heti pannulle laittamisen jälkeen, jotta saat simpukat myöhemmin pannusta kauniisti irti. Paista kampasimpukoita 1-1 1/2 per puoli ja mausta ne suolalla ja pippurilla. Kampasimpukat kannattaa jättää keskeltä hieman raaaksi, jotta ne eivät ole sitkeitä syötäessä. Tarjoa heti kookos-kurpitsakeiton kanssa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti