Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


Näytetään tekstit, joissa on tunniste alko uutuudet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste alko uutuudet. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Santorinin assyrtiko, ikivanhojen köynnösten taikaa

Santorinin tuliperäinen saari on Kreikan kenties arvostetuimman valkoisen rypäleen koti. Assyrtikoa tiedetään viljellyn jo vuosisatoja ennen ajanlaskun alkua, ja kysessä on yksi maailman vanhimmista rypälelajikkeista.

Santorini on siitä erikoinen paikka, että valtaosa saaren köynnöksistä kasvaa alkuperäisillä juurillaan. Saaren maaperä on puhtaan tuliperäinen, eikä viinikirva säily hengissa maassa, jossa ei ole lainkaan savea. Siten varttamista ei tarvita. Saarella käytetään lisäksi perinteistä tapaa uudistaa vanhat köynnökset leikkaamalla ne lähes maanpinnan tasoon, jolloin vanha juurakko kasvattaa uuden köynnöksen. Tämä voidaan tehdä juurakolle viisikin kertaa, ja koska köynnösten elinvoima hiipuu usein vasta lähempänä 100 vuoden ikää voi kukin itse laskea kuinka vanhoja nämä köynnösten juuret todella ovat. Harvalta muulta alueelta voimme maistaa viiniä 500-vuotiailta juurilta.

Santorinin ilmasto on hyvin kuuma ja kesällä äärimmäisen vähäsateinen. Köynnökset kasvatetaan matalina, lähes maata pitkin jotta ne kestävät kovat pohjoisesta puhaltavat, viilentävät tuulet. Matala kasvutapa myös mahdollistaa sen, että yöllä kertyvä kaste jää paremmin köynnöksen käyttöön lehtikatteen alle.

Gaia on perustettu 1994, ja sillä on viininvalmistamot (Mikä on winery suomeksi, prkl) Santorinilla ja Nemeassa. Santorinilla viini valmistetaan vanhassa -70-luvulla suljetussa tomaattisäilyketehtaassa, johon on kunnostettu moderni laitos viinintekoon. Kaikki talon Santorinilla tuottamat viinit ovat assyrtiko-lajikeviinejä. Suomesta saatava Thalassitis on tammittamaton, eikä se ole läpikäynyt malolaktista käymistä. Muut assyrtikot ovat wild ferment thalassitis ja oak aged thalassitis, joita olisi myös hyvin mielenkiintoista päästä maistamaan tämän rinnalla.

Viinin tuoksussa on vihreää yrttisyyttä, suolaisuutta, vaaleita kukkia ja hillittyä sitruksista hedelmäisyyttä. Suussa viini jatkaa aromipaletiltaan moniulotteisena, ja luo hyvän tasapainon merenrannan kiville kuivuneen suolan kaltaisen mineraalisuuden ja hedelmä-aromien välille. Tuntumaltaan viini on hyvin hapokas ja melko konsentroitunut, maku on pitkä ja aromikirjo elää suussa tämän pitkään tuntuvan makuaistimuksen aikana.

Thalassitis on loistava esimerkki nousevasta kreikkalaisesta laatuviinituotannosta. Tämän maistamista voi erittäin lämpimästi kaikille suositella.

torstai 9. huhtikuuta 2015

Cantina Terlan Terlaner Classico 2013

Kuva:alko.fi
Cantina Terlan on tuottanut viiniä Italian Alto Adigessa jo yli sata vuotta, joten talolla on ainakin kokemusta laadukkaiden viinien tuottamisesta. Nyt maistamamme Terlaner on talon ensimmäinen cuvee, jota on tehty samantyyppisellä blendillä jo vuodesta 1893. Viinissä on 60 % pinot biancoa, joka on alueelle varsin tyypillinen hapokasta viiniä tuottava rypäle. Mukana on 30 % chardonnayta, joka tuo blendiin täyteläisyyttä. Loppusilauksena on haettu vielä rikasta aromikkuutta lisäämällä 10  % SB:a.

Tuoksu on varsin täyteläinen. Siinä on keltaita luumuisuutta, sitruksista raikkautta ja jopa basilikan henkistä vihreää yrttisyyttä. Tuoksun täyteläisyys tulee esiin myös lievänä briossisuutena, joka lienee peruja pitkästä kypsyttelystä sakkojen päällä. Maku on täyteläinen, ja siinä on täyteläisen hedelmäisyyden ja aavistuksen vihertävän yrttisyyden vastapainona mineraalisuutta, joka yhdessä oivallisten happojen kanssa kutittelee kielesivuja vielä pitkään siemauksen jälkeen.

Kyseessä on varsin moniulotteinen blendi, jossa on mielestäni onnistuneesti yhdistelty toisiaan täydentäviä rypälelajikkeita harmoniseksi kokonaisuudeksi. Tämä viini on siinä määrin täyteläinen ja toisaalta hapokas, että voisin helposti lähteä tarjoamaan sitä esimerkiksi possun tai makkaran kaverina. Toki tämä komppaa hyvin myös lohta tai muuta raskaampaa kalaa.

tiistai 11. marraskuuta 2014

Mustiquillo Finca Terrazo 2011


Levantin aueen viinit espanjasta ovat olleet nosteessa, etenkin Jumillan Mencia-viinit ovat olleet kova hitti. Samalta alueelta, Alicanten takaiselta ylängöltä on kotoisin myös toinen voimakaspiirteinen rypäle, Bobal. Me törmäsimme rypäleen nimeen ensi kertaa keväällä ilmestyneessä Decanterissa, jossa kehuttiin kovasti näitä Levantin alueen perinteisiä rypäleitä. Joukossa oli tämä Bodegas Mustiquillon Finca Terrazo, puhdas bobal D.O.-alueelta, joka kattaa vain kyseisen viinitarhan.

Bodegas Mustiquillo on todellinen Bobal-viinien uranuurtaja. Ennenkö tila perustettiin vuonna 1999, bobalia oli käytetty vain sekoiterypäleenä tuomaan runkoa ja väriä kevyempiin viineihin. Bobal-köynnöksistä ei tosin ollut puutetta, se on Espanjan 3.viljellyin rypäle, jota on suosittu bulkkiviinituotannossa korkean satoisuutensa vuoksi.  Siitä tehtyä viiniä laivattiin tankeissa muualle sekoiteviiniksi, mutta paikallisesti puhtaita laadukkaita bobaleja ei tuotettu.

Finca Terrazo sijaitsee 800 m korkeudessa. Köynnökset ovat peräisin vuosilta 1945 ja 1970. Rypäleet on kerätty pieniin laatikoihin käsin, lajiteltu kahdesti ennen kevyttä murskausta. Viini on käynyt puusammioissa 8-10 päivää ja saanut maseroitua vielä käymisen jälkeen 2 viikkoa. 4 viikon malolaktinen käyminen, 21 kuukautta ranskalaista tammea jonka ikää ei kerrota.

Tuoksussa on reippaasti tummia marjoja kuten karhunvatukkaa, mutta toisaalta tuoksu on myös appelsiininkukkaisen aromaattinen. Siinä on myös nahkaisuutta ja eläimellisyyttä kuin mourvedressä ikään. Tuoksu ei ole lainkaan tunkkaisen tamminen. Viinissä on raikas hapokkuus. Tanniinia löytyy kyllä varsin reippaasti, eli rakenteen puolesta tämä menee enemmän ruokaviiniksi, ainakin tällä hetkellä. Maussa marjaisuus ja nahkaisuus ovat hyvässä tasapainossa. Rakenteesta tekee miellyttävän tuo pehmeähköjen tanniinien ja loistavan, kalkkisesta maaperästä nousevan mineraalisuuden liitto, joka tekee jälkimausta mehevän raikkaan.

Viini sopii hyvin selkeänmakuisille liharuuille, myös riistalle. Kovin voimakkaalla pippurilla näitä ruokia ei kannata maustaa, tanniinisuus korostuu ja viinistä tulee polttava. Täyteläisen kastikkeen tämä selättää hapokkaalla niskalenkillä helposti. Jamon iberico esimerkiksi pizzan päällä on myös oiva pari.

Me tilasimme tämän ja muita espanjalaisia Decantalosta, mutta viini on hiljaittain tullut myös Alkon valikoimaan.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Saget Petite Perriere Sauvignon Blanc 2012

Saget on vanha Keski-Loiren tuottaja, jolla on tarhoja sekä Sancerressä että Pouilly-Fumessa. Lisäksi talo ostaa rypäleitä muilta viljelijöiltä. Alueelle tyypillisesti he ovat keskittyneet täysin Sauvignon Blanciin ja sen eri tyyleihin.

La Petite Perriere on AOC Loire, joten todennäköisesti tähän on käytetty myös niitä kumppaneiden kasvattamia rypäleitä. Rypäleet on kerätty mekaanisesti, ja viiniä on käytetty 8 päivää lämpökontrolloidusti 20 asteessa. Käytössä olivat teolliset, sauvignonin aromeja voimistavat hiivakannat. Viini saa kypsyä sakkojen päällä tankeissa muutaman kuukauden ennen pullotusta, joka tapahtui jo alkutalvesta 2013.

Keskisyvä, enemmän kullankeltainen kuin sitruunainen väri. Tuoksussa ensin kohtalaisen reipas eksoottisten hedelmien kuten melonin ja persikan aromi. Tämän jälkeen nousee esiin SB:lle tyypillinen herukanlehti. Mineraalisuutta ei tuoksussa ole kovinkaan selvästi aistittavissa. Suutuntuma on alkuun aavistuksen vetinen. Mineraalisuus nousee suussa selkeämmin esiin, ja keskivaihella myös persikkainen ja keltaluumuinen hedelmäisyys tuntuu. Hapokkuus alkaa jännästi lyödä läpi vasta jälkimaussa yhdessä mineraalien ja kohtalaisen runsaalta tuntuvan lämmittävän alkoholisuuden kanssa.

Kokonaisuutena viini tuntuu olevan jossakin Uuden-Seelannin ja Sancerre-Pouilly-Fumen välimaastossa. Kokonaisuus on aivan mukiinmenevä, joskin suutuntumaan jää tuo pieni vetinen aukko. Ruuan kanssa tämä toimii sinänsä ihan kohtalaisen hyvin, ruuan maku korvautuu hitaasti mineraaliaromisella viinillä ilman terävää rajapintaa. Selvästi hyötyi siis ruuasta, joka tällä kerralla oli meillä suht ronskilla kädellä maustettua currya. Viini on tullut hiljan alkon valikoimaan hieman reilun kympin hintaan, ja se on mielestämme melko lailla tämän hinnan arvoinen -ei löytö, mutta ei ryöstökään.

Maistamamme pullo saatiin näytteenä maahantuojalta.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Recaredo relats 2010 ja kookos-kurpitsakeittoa paahdettujen kampasimpukoiden kera

Toissa viikonloppuna herkuttelimme Katrin perheen kanssa huolella. Ohjelmassa oli 4 ruokalajin menu Katrin veljen syntymäpäivän kunniaksi. Alkuun tarjosimme Kookoksella ja chilillä maustettua kurpitsakeittoa ja vaniljassa paistettuja kampasimpukoita. Resepti on meistä semmoinen takuuvarma hitti. Helppo tehdä eikä petä koskaan.Viininä tarjottiin espanjalaista cavaa recaredolta. Ihastuimme tilan tuotteisiin parin vuoden takaisella lomareissulla. Tällä kertaa maistelussa oli alkon tilausvalikoiman uutuus Relats de recaredo Gran Reserva Brut Nature 2010.

Viini on Recaredollekin uutuustuote  ja saimme tiedon viinin saapumisesta Alkoon tilalta. Tilasimmekin tätä heti pari kappaletta kotiin. Yhden heti nautittavaksi ja toisen kypsymään. Ihan putkeen ei mennyt alkon nettisivuilta tilaaminen, mutta myymälässä käynnin jälkeen saimme kuin saimmekin tilauksen tehtyä... 

Cavassa on käytetty kahta kolmesta cava-rypäleestä, macabeuta ja xarel-loa. Rypäleet tulevat täysin biodynaamiselta tarhoilta sant-sadurni di Anoain lähettyviltä.Viini on viettänyt 36 kuukautta pullossa sakkoineen, ja cava on uudelleen korkitettu toukokuussa 2014. Tilalla suosittelivat, että hiljalleen korkitettujen pullojen kannattaa antaa levätä pullossa 2-3 kuukautta ennen avaamista. Viini on myös Brut Nature eli uudelleen korkituksen yhteydessä viiniin ei ole lisätty sokeria. 

Lasissa cava on kullankeltainen ja siinä on terhakkaat pienet kuplat. Tuoksussa oli sitrushedelmiä, mineraalisuutta ja aavistus mausteisuutta. Maku oli erittäin kuiva, hyvin hapokas, mutta ei mitenkään kovin paahteinen. Maussa myös mineraalisuus ja sitrushedelmät nousivat hyvin esiin. Ennen kaikkea hyvin tasapainoinen ja miellyttä esitys. Vaikka odotukset cavalle olivat kovat, viini täytti ne hyvin ja sai kehuja koko pöytäseurueelta. Viini ja keitto toimivat myös mainiosti yhteen ja täydensivät hienosti toistensa makumaailmoja. Ehdottomasti hintansa (25.90) arvoinen. Toivottavasti saamme piakkoin recaredon tuotteita myös alkon vakiovalikoimaan. 

Kookos-kurpitsakeitto

1 sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
1 pieni butternut-kurpitsa
1 punainen chili(ilman siemeniä)
1 sentin pala inkivääriä
2 limen mehu
2 prk kookoskermaa
1 l vettä
suolaa, mustapippuria, sokeria

Kuori kurpitsa ja poista siitä siemenet. Pilko kurpitsa reiluksi paloiksi ja paahda 250-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Kurpitsan paahtuessa pilko sipuli ja valkosipuli pieniksi paloiksi. Hienonna chili ja kuorittu inkivääri. Kuullota sipuleita öljyssä, kunnes ne ovat hieman pehmenneet. Lisää joukkoon chilit ja inkivääri. Kuullota hetki. Lisää kattilaan paahdetut kurpitsat ja vesi. Mausta suolalla, sokerilla ja mustalla pippurilla. Keitä raaka-aineet kypsäksi. Kaada osa nesteestä pois ja aja keitto tasaiseksi sauvasekoittemalla. Lisää soseutetun keiton joukkoon kookoskerma ja kahden limen mehu. Tarkista maku ja tarjoa kampasimpukoiden kera. 

Vaniljassa paahdetut kampasimpukat 

1 kampasimpukka/syöjä
tuoretta vaniljaa
öljyä
voita
suolaa, mustapippuria 

Jos ostat pakkasesta kampasimpukoita, anna niiden sulaa rauhassa. Kuivaa kampasimpukat ennen paistamista. Laita kuumalle pannulle sekä öljyä että voita. Lisää joukkoon myös vaniljarouhe. Kun voi on sulanut lisää pannulle kampasimpukat. Niitä kannattaa heilutella hieman heti pannulle laittamisen jälkeen, jotta saat simpukat myöhemmin pannusta kauniisti irti. Paista kampasimpukoita 1-1 1/2 per puoli ja mausta ne suolalla ja pippurilla. Kampasimpukat kannattaa jättää keskeltä hieman raaaksi, jotta ne eivät ole sitkeitä syötäessä. Tarjoa heti kookos-kurpitsakeiton kanssa. 


lauantai 31. toukokuuta 2014

Domaines Bunan Mas de la Rouvière Rosé 2013

Viime viikolla Suomessa oli todella miellyttävät kesäkelit, joista voi vaan haaveilla helatorstain tihkusateessa. Onneksi tämänkertainen rosé Provencesta Bandolin alueelta tuli testattua helteisen mökkipäivän jälkeen. Tihkusateisen kolean päivän juomaksi roséesta ei oikein ole.

Viini tulee Domaine Bunanilta, joka on ilmeisesti yksi alueen parhaista tuottajista. Tuottaa laajalla skaalalla niin punaista,valkoista kuin rosétakin.

Viinin väri oli kaunis haalean lohenpunainen. Tuoksussa päällimmäisenä tuli esiin punaherukkaa, metsämansikkaa ja villiä vadelmaa. Tuoksussa oli myös yrttisyyttä ja herukan lehtiä, ehkä jopa aavistus sitruunaa. Miellyttävä tuoksu, joka johdatteli hyvin viinin makumaailmaan.

Maussa tulee ensin esiin viinin hyvät hapot yhdistettynä punaherukkaan ja vadelmaan. Viinin maussa on myös loistavavasti mineraalisuutta, joka taittaa marjojen aromeita mukavasti. Pitkä ja tasapainoinen jälkimaku, joka houkuttelee ottamaan toisenkin suullisen viiniä.

Mielestämme erittäin monipuolinen ja mielenkiintoinen rosé. Ehdottomasti tämän kesän valikoimien parhaimmistoa Alkossa, mutta hinta on hieman korkeahko. Suosittelemme  silti lämpimästi tutustumaan tähän Bandolin herkkuun. Muista myös käydä hakemassa alkosta viime vuotista Bandolin alueen roséeta, jos sitä vielä satut löytämään.