Tampereen viinimesuilla pääsimme tutustumaan tuoreeltaan Chianti Classicon korkeimman laatuluokituksen viineihin. Tuo Gran Selezione-kategoria on ollut voimassa vasta tämän vuoden helmikuusta. Tätä ennen viinitaloilla on ollut mahdullisuus lähettää kriteerit täyttäviä viinejään konsortion maistettavaksi, ja tämä porukka sitten on lopulta päättänyt, mitkä viinit kategoriaan kelpuutetaan.
Kategorian säännöt eivät poikkea mitenkään kovin radikaalisti Classico Riservasta: Gran Selezioneem ei saa käyttää ostettuja rypäleitä vaan kaikki täytyy tulla omilta tarhoilta. Alkoholia täytyy olla 13 % verrattuna Riservan 12,5 %:n. Ikäännyttämisvaatimus on 30 kuukautta Selezionessa, 25 Riservassa. Ikäännyttämisastiaa ei määritellä, mikä tuo luonnollisesti suuria tyylieroja viineihin valmistajien välille. Kuten Riservassa, minimimäärä Sangiovesea on 80 %.
Viinejä ei sinänsä voi pitää tiettyä tarhaa tai kylää edustavina, sillä suuret valmistajat voivat vapaasti sekoitella eri kylien rypäleitä. Tätä osa tuottajista onkin kritisoinut, sillä heidän mukaansa Chianti Classico olisi tarvinnut tarkempaa apellaatioiden määrittelyä Burgundin tapaan.
Maistetuissa viineissä oli kuitenkin reippaasti eroja
Ensin Colle Bereto 2010 (Raddan kylästä): Tiilenpunainen, syvä väri. Tuoksussa kirsikkaa, tupakkaa, mineraalia. Tupakan tuoksu oli tässä miellyttävä, ei tuhkakuppinen. Suussa raikas, pyöreähkö ensihyökkäys. Hapot tulevat keskinkertaista voimakkaampina. Tanniinit pitkät, voimakkaat. Jälkimaussa maistuu mineraali. Viinin hieman avauduttua alkaa löytyä myös tumman suklaan aromeja.
Seuraavana Lilliano Castellina in Chiantista: Tiilenpunainen, aavistuksen edellistä syvempi. Tuoksussa tupakkaa, mustaaa kirsikkaa, hento tammi. Yrttisyyttä sekä tummempaa, märän maan aromia. Suussa edellistä täyteläisempi. Mineraalisuus on edelleen vahva, mutta erilainen kuin edellä: siinä missä Colle Bereto oli graniittinen, tämä on paremminkin tumman vulkaanisen oloinen.
Sitten Vicciomaggio Greven luoteispuolelta: Tuoksussa paljon edellisiä tummemmat marjat: karhunvatukkaa, luumua. Mineraali tuoksuu edelleen. Suussa tähän mennessä täyteläisin, paksuin. Hapoiltaan aavistuksen kevyempi. Jälkimaku on tähän mennessä hedelmäisin, mutta tupakkaa siinä on edelleen silti aistittavissa.
Neljäntenä maistettiin mielestäni paras viini, Fattoria de Lamolen Vigna Grospoli 2011: Rubiininpunainen syvä väri. Tuoksussa aiemmista poikkeava nuotti: raikkaan kirsikka-aromin lisäksi selkeä kukkainen tuoksu tuoden mieleen orvokin. Lisänä aavistus vihreyttä, joka ei kuitenkaan lainkaan häiritse tässä kombossa. Myös tupakka tuoksuu tuttuun tapaan. Suussa pyöreähkö, mutta aiempia vähemmän hedelmäinen ja enemmän kukkaisella ja mineraalisella puolella. Hieman villiyrtinomainen fiilis. Jälkimaku pitkä. Tanniinit ja hapot vielä varsin napakat, ja hyötyisi takuulla kellaroinnista. Kokonaisuus nytkin jo varsin miellyttävä, ruuan kanssa olisi varmasti omiaan.
Viimeisenä Fontodin Vigna Del Sorbo 2010 Panzanosta, Classicon ytimestä: Väri lähes läpinäkymätön, aavistuksen purppuraan taittava tiilenpunainen. Aiemmista poikkeava tuoksu, mahdollisesti johtuen 10 % CS:sta. Tuoksussa on selkeä vanilja, herukkainen marjaisuus. Myös punaisempia marjoja on tunnettavissa, tupakka-aromin tilalla kuitenkin on tuo edellä mainittu vaniljainen tammisuus. Suussa tämä on täyteläinen, voimakas ja kulmikas. Happoja ja tanniinia löytyy vaikka muille jakaa. Tämä ei ollut meikäläisen suosikki, liian päällekäyvä ainakin toistaiseksi. Rakennetta oli niin runsaasti, että maistaisin tätä mielelläni 10 vuoden kellaroinnin jälkeen uudelleen.Uudesta laatuluokituksesta oli muuten hyvä artikkeli viimeisimmässä Decanterissa, jos ammattimaisemma arviot ja mielipiteet kiinnostavat...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti