Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Meidän suosikkimme maitokauppavahvuisista oluista

Vaikka pääasiassa nautimme viiniä, niin erityisesti Katri tykkää myös hyvin tehdyistä oluista, joiden makuun pääsi työskennellessään panimoravintola Plevnan keittiössä. Kiitokset vaan Samille ja Jukalle, joiden loistavia oluita pääsin työn puitteissa maistelemaan.

Olut on meille enemmänkin janojuoma kesällä, ja saunan jälkeen tulee myös nautittua usein yhdestä hyvästä oluesta. Koska ikinä emme muista ostaa oluita alkosta, ovat maitokauppavahvuiset oluet viime vuosina tulleet tutuiksi. Meidän suosikki-oluemme löytyvät usein IPA/pale ale/red ale-tyyleistä. Heikki tykkää luostarioluista enemmän kuin Katri ja vehnäoluet maistuvat erityisesti kesähelteillä. Saison on myös tyylilaji, joka meitä molempia kiinnostaa.

Onneksi nykyään ei ole enää vaikeaa löytää markettien oluthyllyiltä hyviä oluita. Suurimmat suosikit tällä hetkellä meillä on Brewdogin Dead pony pale ale, Foundersin All day IPA, Pyynikin käsityöläispanimon Kauppa-ipa ja ruby jazz ale. Kaikkia yhdistää hyvä humalointi yhdistettynä miellyttävään makuun. Dead pony ale ja ruby jazz ale ovat selvästi pehmeämpiä ja vähemmän humaloituja kuin IPA:t, mutta yhtä maukkaita. Uusista panimoista Maku Brewing on yllättänyt positiivisesti.

Kevään kunniaksi joimme eilen pullon Hebden´s Wheatia, joka oli perustyyppistä hoegardenia huomattavasti hiivaisempi, paksumpi ja vähemmän sitruksinen. Luonteikas luomuvehnä. Samasta vehnäsarjasta voi tietty suositella myös Pyynikin käsityöläispanimon Simo-Vehnäolutta.

Alkon surkean perusvalikoiman vuoksi olutostokset ovat tosiaan päätyneet marketteihin. Tämän perusteella emme jostain syystä jaksa uskoa pirkaaviinipelotteluun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti