Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Chateau de Pizay Morgon 2012

Kuva:majetic.co.uk
Sopivaa viiniä etsiskellessäni osui käsi tähän pulloon. Toistaiseksi maistamistamme Beuajolais cru- viineistä Morgonin apellaation pullotteet ovat olleet luotettavinta laatua. Taannoisen Julienas-petttymyksen jälkeen oli siis hyvä pelata varman päälle.

Viini on syvän purppurainen, melko kepeäliikkeinen ja vähäjalkainen. Tuoksussa on vadelmaa, karhunvatukkaa,mansikkaa, selvä 'bojoisuus' jota voi kuvata ehkäpä hieman makeahkoksi mausteisuudeksi yhdistettynä aavistukseen pohjaanpaneeseen, vaniljalla maustettuun hilloon ja jopa hienoiseen banaanisuuteen. Tuoksu on ainakin minulle hankalasti kuvailtava, mutta sen perusteella usein onnistun tunnistamaan bojon bojoksi.

Suussa viini on keskitäyteläinen. Maku toistaa tuoksun aromimaailmaa, vaikkakin tuo banaanisuus tuntuu suussa paljon vähemmän. Pirteä hedelmäisyys saa lisäkerroksia mausteisuudesta. Viinin eri komponentit tuntuvat tasapainoisilta: Hapokkuutta on sopivasti pitämään viini raikkaana. Tanniinit ovat melkoisen kevyet, mutta silti viinin maku kantaa pitkään. Kaikenkaikkiaan aivan oiva tapaus, joskaan ei aivan vedä vertoja huipuille kuten Lapierren Morgonille (jota muuten sai vinatikselta magnumeissa pilkkahintaan).

Tämän voimalla jatkamme edelleen beujolais cru-faneina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti