Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Terlan lagrein, vanha tuttu


Alto Adigessa Italian Alpeilla viinejä tuottava Cantina Terlan on vanha tuttu. Tämän ko-operatiivin Lagrein on yksi ensimmäsiä viinejä, joita tilasimme eurooppalaisista nettiviinikaupoista, tuolloin 2010-luvun alussa vielä Suomeen toimittaneelta saksalaiselta gourmondolta. Nuo normaalin avotalouden ajat ovat muisto vain, mutta koska nyt satuimme tätä viiniä jälleen saamaan ja maistamaan niin pakkopa siitä on muutama sana kirjoittaa.

Alto Adige on yksi Italian pienimmistä viinintuotantoalueista. Se sijaitsee Adigen laaksossa Alppien juurella aivan Italian ja Itävallan rajan tuntumassa Bolzanon kaupungin ympärillä. Alue on pieni, mutta sen tuottamista viineistä peräti 98 % on DOC-luokiteltuja laatuviinejä. Lajikevalikoima on laaja ja etenkin valkoisissa lajikkeissa heijastaa saksankielisten maiden läheisyyttä: pinot blanc, pinot grigio, sauvignon blanc ja gewürztraminer ovat yleisimmät lajikeet kansainvälisen chardonnayn ohella. Punaviinilajikkeista yleisimmät ovat pinot nero, schiava, lagrein sekä kaikkialle tunkeneet merlot ja cs.

Alto Adigen maaperä on tuliperäistä kvartsiseosta. Maaperä on hyvin vettä läpäisevää ja lämpiää keväällä nopeasti alppien etelärinteille paistavan auringon vaikutuksesta. Rinteillä on runsaasti erilaisia mikroilmastoja riippuen kallistussuunnasta: Etelärinteet soveltuvat hyvin punaisille lajikkeille jotka vaativat enemmän lämpöä. Tarhoja on laajalla korkeusskaalalla 250-900 metriä merenpinnasta, mikä yhdessä eri suuntiin laskevien tarhojen kanssa sallii runsaan lajikekirjon.

Cantina Terlano on 1800-luvun lopussa perustettu ko-operatiivi, johon kuuluu nykyisin 143 viljelijää, jotka yhdessä tuottavat 165 viljelmiltä 1,4 miljoonaa pulloa vuosittain. Kaikki tuotetut viinit ovat DOC-luokiteltuja.

Lagrein on yksi Trentinon ja Alto Adigen alueiden alkuperäislajikkeista. Se on DNA-analyysien perusteella tunnistettu Teroldegon ja tuntemattoman lajikkeen risteymäksi. Paksukuorinen rypäle vaatii lämpimän kasvupaikan ja hyötyy alueen suurista vuorokautisista lämpötilavaihteluista.

Terlan Lagreinin rypäleet on poimittu käsin, rangattu ja käytetty terästankeissa lämpökontrolloidusti. Viini on kypsynyt suurissa puusammiossa 7 kuukautta ennen pullotusta.

Viini on syvän rubiininpunainen. Tuoksussa on runsaasti makeaa punaista marjaisuutta, pippurista mausteisuutta ja laakerinlehdestä muistuttavaa yrttisyyttä. Tuoksussa on mukana edellisten lisäksi varsin runsaasti maanläheistä, hieman likaista rustiikkisuutta joka ei ole täysin miellyttävää. Suussa viini on punamarjainen ja mausteinen. Siinä on hyvä, terävähkö tanniinisuus joka tarraa hanakasti ikeniin ilman ruokaa nautittaessa. Jälkimaku on keskipitkä ja yrttinen. Viini parani selkeästi ilmaannuttuaan, sillä happeutuminen toi esiin makeampaa marjaisuutta ja vei tuoksusta maamaista runstiikkisuutta.

Viini ei ollut aivan niin hyvä kuin muistimme, mutta tämä on varsin edullinen viini joten se on kyllä hintansa väärti. Tämä on mielestämme enemmän ruoka- kuin siemailuviini, ja sopisi rustiikkisena hyvin vastaavalle ruualle. Esimerkkinä tulee mieleen vaikkapa vanha kunnon paistettu maksa yrttisellä kermakastikkeella.



perjantai 23. helmikuuta 2018

Hups, blogin 7-v synttärit menivät täysin ohi ruuhkavuosien keskellä

Kiirettä on pitänyt työelämän ja perhe-elämän keskellä. Blogin seitsenvuotinen taival tuli huomattua Linkedin-onnittelujen myötä. Viimeistä vuotta blogin parissa kuvaa hyvin kiire muussa elämässä ja blogi on jäänyt valitettavasti sivuosaan. Meidän molempien työkiireet ovat verottaneet selkeästi blogiin käytettävää aikaa. Lisäksi perheen pieni tyttö pitää huolen meidän lopusta ajasta ja usein hetki blogin parissa on vasta yömyöhään.

Hyviä viinejä tuli nautittua viime vuonnakin, mutta harva oli niin hyviä, että olisi löytynyt motivaatiota kirjoittaa niistä sen enempää. Upeita ravintolaelämyksiä mahtui myös vuoteen ja saimme koetella omia rajojamme esimerkiksi Hellan ja Huoneen viiniparien kanssa. Paljon olemme myös pohtineet miten yhdistää ruoka blogin sisältöön ja viime vuoden maailman ympärimatka ei sitten lopulta motivoinut meitä tarpeeksi kirjoittamaan reseptejä blogin puolelle muuten. Tänä vuonna olemme päättäneet kirjoittaa niistä resepteistä, jotka saavat meidät iloitsemaan ruuanlaitosta, oli kyseessä sitten veriappelsiinirisotto, kalakeitto tai 72 tuntia kohonnut pizzataikina.

Tänä viikonloppuna nostamme sitten keskenämme hieman myöhässä maljat ekaluokkalaisen ikään ehtineelle blogille ja lupaamme skarpata blogin sisällön kanssa tänä vuonna viime vuotta paremmin.Viimeisenä kysymme teiltä arvon lukijat mitä te haluaisitte lukea blogista? Enemmän viineistä, enemmän reseptejä vai jotakin ihan muuta? Matkoista viinialueille on tänä vuonna tulossa juttua ainakin portugalista, jonne suuntamme pääsiäisen viettoon.

Tästä postauksesta kaikki alkoi: kuka, mitä, häh. Nelivuotisen blogin fiilikset löytyvät tästä postauksesta. 5 vuoden mittari tuli täyteeen meidän esittelyn myötä. 

maanantai 12. helmikuuta 2018

Madekeittoa ja Moserin rieslingiä

Huominen tiistai on tiettävästi julistettu kansalliseksi kalakeittopäiväksi, joten nyt on hyvä aika tehdä kausiraaka-ainetta hyödyntäen madekeitto!

Kermainen madekeitto:


1 pieni nyljetty made
1 iso sipuli
6 puikulaperunaa
2 porkkanaa
2 dl kermaa
2 dl valkoviiniä
suolaa, valkopippuria
tilliä koristeluun

Keitä mateesta lihat irti: laita kattilaan ja laske päälle sen verran vettä että kala peittyy. Keitä kunnes lihat irtoavat ruodoista ja ota lihat talteen. Keitä ruotoja vielä vartti vedessä ja siilaa ne sitten pois tästä kalaliemestä. Kuori perunat ja porkkanat, silppua sipuli. Laita nämä kalaliemeen, lisää viini. Keitä kunnes juurekset ovat kypsyneet kunnolla. Lisää mateen lihat, kerma, suola ja pippuri. Anna porista hetkonen aivan matalalla lämmöllä jotta maut tasaantuvat. Tarjoa ruisleivän kanssa tillillä koristeltuna.

Viiniksi suosittelemme alkon vakkarivalikoimasta löytyvää itävaltalaista Rieslingiä:

Sepp Moserin Riesling vom den Terrassen tulee Itävallasta Kremstalin viileältä alueelta. Tämä Wienistä länteen sijaitseva alue on Kamptalin ja Wachaun välissä Tonavan varrella. Viini tulee Moserin Rohrendorfin kaupungin ympärillä sijaitsevilta tarhoilta. Näitä jyrkkiä terassitarhoja on viljelty vuosisatojen ajan, sillä ne sijaitsevat Itävallan aurinkoisimmalla alueella. Jyrkkien tarhojen viljely on työlästä, mutta lopputulos tuntuu olevan vaivan arvoinen.

Viini on väriltään kypsän sitruunankeltainen. Sen tuoksu on melko runsaan hedelmäinen ja raikas: sitrusta ja persikkaa, hentoa vihreyttä. Suussa täysin kuiva mutta yllättävänkin täyteläinen, etenkin keskipaletilla. Sitrusaromit nousevat suussa esiin samoin kuin vihreä yrttisyys. Loppu on mineraalisen hapokas ja hieman jopa pippurisen pureva.

Viini toimi erittäin hyvin kermaisen madekeiton parina. Runsaahko hedelmäisyys riitti kermaiselle keitolle, mutta toisaalta mineraalinen ja pippurinen jälkimaku yhdessä hapokkuuden kanssa puhdistivat paletin hienosti.

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Tre Monti Campo di Mezzo 2016

Tammikuussa ilmestyneessä Decanterin Italy 2018-liitteessä käytiin läpi italian eri alueiden kiinnostavia viinejä juuri nyt. Yksi silmään osunut artikkeli kehui paitsi Emilia-Romagnan lambrusco-viinejä myös saman alueen kuplimattomia sangiovese-pohjaisia viinejä. Näiden hinta-laatusuhdetta kehuttiin hyväksi, joten tehdessämme tilausta nimeltä mainitsemattomaan nettikauppaan päätimme kokeilla.



Tre Monti on Thea ja Sergio Navacchian 1970-luvulla perustama viinitalo, jota perheen pojat ovat sittemmin jatkaneet. Tila koostuu kahdesta osasta: Imolan kukkuloilla sijaitseva 26 hehtarin Bergullo ja tästä kaakkoon sijaitseva Petrignone. Bergullo sijaitsee 100 metriä meren pinnan yläpuolella, viettää etelään ja sen maaperä on tiivistä savimaata. Petrignone on hieman korkeammalla 150 metrissä ja viettää myös etelään. Maaperä on myös savista mutta seassa on enemmän kiviä ja maaperä on vaihtelevampaa. Petrignonella kasvaa sangioveseä, paikallista albanaa ja trebbianoa, Bergullossa myös kansainvälisiä lajikkeita kuten sauvignon blancia, CS:a ja merlot'a. Molemmat tarhat on sertifioitu luomuksi vuodesta 2014.

Campo di Mezzo tulee Petrignonen tarhalta vuonna 1983 istutetuista sangiovese-köynnöksistä. Tämä viini on puhdas sangiovese, jota ei ole kypsytetty tammessa. Viini maseroituu kuorineen 9 päivää terästankeissa 25 asteen lämmössä. Alkoholikäymisen jälkeen viini käy vielä malolaktisesti. Viiniin jää aavistus jäännössokeria.

Tuoksussa on erittäin runsaasti kypsää kirsikaa ja vienoa orvokin kukkaisuutta. Suussa edelleen erittäin hedelmäinen ja muheva. Pieni jäännössokeri ei tunnu makeutena vaan tuo viiniin runsautta. Tanniinisuus on korkeintaan keskivoimakas, happoja löytyy melko runsaasti. Viini ei ole tajuntaa rääjyttävän kompleksine, mutta se on tasapainoinen ja herkullinen. Viinissä on samaa iloista fiilistä kuin Beaujolais'ssa, mutta tyyli on toki huomattavasti runsaapi ja täyteläisempi.

Campo di Mezzo oli herkullinen viini, joka on simppeli mutta erittäin monikäyttöinen arkiviini. Jos on olemassa 'pizzaviinin' arkkityyppi, niin se on ehkä tämä. Viinin hinta kuljetuskuluineen ja muine suomi-maksuineen on 11 euron tietämissä ja mielestämme tämä oli ehdottomasti sen arvoinen.

torstai 1. helmikuuta 2018

COS cerasuolo di Vittoria

kuva: www.cosvittoria.it
Nimeltä mainitsematon verkkokauppa toimitti vielä syksyllä lastin Suomeen, ja laatikossa oli muun muassa Sisilian Vittoriasta COS:n Cerasuolo di Vittoria Classico 2014. Tämän Vittorian alueen viinituotantoon merkittävästi vaikuttaneen talon viineihin ihastuimme viime syksyn Sisilianmatkalla ja nautimme muutamasta tuliaisena tuodusta vielä syystalvella. Tilasta voit lukea enemmän tästä taannoisesta tekstistä.

Cerasuolo di Vittoria Classico on sekoite Nero d'Avolaa (60 %) ja Frapattoa. Köynnökset kasvavat hiekkakiven ja hiekan sekaisessa punaisessa maaperässä, joka on Vittorian alueelle tyypillistä. Tarhat sijaitsevat 230 metriä merenpinnan yläpuolella ja niitä viljellään luomumenetelmin. Köynnökset ovat keskimäärin 25-vuotiaita.

Rypäleet kerätään käsin. Viini käy spontaanisti sementtitankeissa, joissa frapatto myös kypsyy. Nero d'Avola-viini sen sijaan siirretään kypsymään tammitynnyreihin. Sekoittamisen ja pullottamisen jälkeen viini lepää vielä lasipullossa ennen liikkeeseenlaskua.

Viini on lasissa syvän tiilenpunainen. Sen tuoksu on ensiksikin kypsän tumman kirsikkainen ja jopa hieman luumuun vivahtava, mutta tuosaalta siinä on frapatton tuomaa floraalisuutta ja kevyempää punaista marjaisuutta. Lisäksi löytyy syvää välimerellistä yrttisyyttä ja jopa laakerinlehteen vivahtavaa aromia. Suussa viini on melkoisen täyteläinen. Hienoisena yllätyksenä siinä on runsaahko aavistus hiilidioksidia, joka tuo suutuntumaan omanlaisensa nosteen. Osa pitänee tätä virheenä, mutta toisaalta se tuo muuten runsaaseen viiniin kepeyttä ja toimii erityisen hyvin ruokien kanssa. Viinissä on melko runsaat mutta hienojakoiset tanniinit. Hapokkuus on yhdistelmä hedelmähappoa ja edellä mainittua hiilidioksidia ja raikastaa kivasti.

Kokonaisuudessa muheva, lämpimän välimerellinen viini jossa maistaa kasvualueen ja naturaalissävytteisen valmistusfilosofian. Tämä ei välttämättä ole kaikkien mieleen, mutta oliiviöljyllä kyllästettyjen tomaattisten ruokien kanssa varmasti omiaan. Viini löytyy myös alkon tilausvalikoimasta jokseenkin törkeään hintaan.


sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Celler Piñol winemaker dinner Ravintola C:ssä


Loskaisen perjantain piristykseksi pääsimme osallistumaan Celler Piñolin viinintekijäillalliselle Ravintola C:ssä. Juanjo Piñol oli tuonut mukanaan tilan viinejä Terra Altasta ja C:n väki oli suunnitellut näille viineille sopivat annokset. Ilta oli hieno: ruuat olivat tuttuun tapaan Ilkka Isotalon kunnianosoitus lähiseudun raaka-aineille. Myös Christina Suomisella lienee ollut suuri rooli annosten suunnittelussa, sillä ne toimivat viinien kanssa lähes taianmaisesti. (En sano että "toimivat kuin kone", sillä se ei kuvaa mielestäni Suomisen tapaa yhdistää viiniä ja ruokaa. Taianomainen voi olla ylisana, mutta tavoittaa idean paremmin.)

Piñolin tila sijaitsee siis Batean kylässä Katalonian eteläosassa, viitisenkymmentä kilometriä rannikolta sisämaan vuoristoon. Terra Alta tarkoittaa katalaaniksi "korkeaa maata", mikä kuvannee sijaintia hyvin. Alue on hyvin kuivaa ylänköä noin 500 metriä merenpinnan yläpuolella. Alueella viljellään perinteisesti Garnachaa sekä punaisena että valkoisena versiona, ja etenkin valkoisten garnacha-viinien katsotaan kuuluvan Espanjan parhaimmistoon. Punainen Garnacha on yleinen lajike muillakin Espanjan välimerellisillä viinialueilla kuten läheisissä Prioratissa ja Montsantissa. Sen sijaan Morenillo-lajiketta viljellään vain Terra Altassa ja sielläkin hyvin vähän. Köynnös on hankala viljeltävä, joten lajike oli kuolla sukupuuttoon kunnes sen viljely on viimeisten vuosikymmenten aikana hieman elpynyt.


Ilta alkoi lämmittävällä sipuliöljyllä maustetulla lanttuliemellä, jossa oli varsin syvän juureksinen maku. Tämän jälkeen jatkettiin keittiön tervehdyksillä, joista ensimmäisessä oli Pyhäjärven siikaa, tillinkukintoja, tillimajoneesiä ja keltuaista sekä hieman suomalaista chiliä. Annos oli hienovarainen suupala, joka toimi (kenties chiliä lukuunottamatta) hyvin tämän kanssa tarjotun Portal Blancon kanssa. Viini oli nuorekas, terästankissa käytetty garnacha(85%)-SB(5%)-Viognier(5%)-Macabeo(5%)-sekoite. Aromikas viini, jossa oli runsaasti trooppista hedelmäisyyttä, viognieri kukkeutta ja aavistus mausteisuutta sekä aavistus sauvignonin vihreyttä. Viini oli kohtalaisen runsas mutta silti raikkaan hapokas. Miellyttävä aloitus illalle.


Seuraavassa keittiön tervehdyksessä oli karitsatartaria näkkileivällä, ja tämäkin suupala upposi hienosti.


Seuraavaksi siirryttiin varsinaisiin alkuruokiin, ja ensin saimme savustettua Pyhäjärven kuhaa, sipulia, maitohorsmaa ja peltotaskuruohoa. Kuhassa oli erittäin hienovarainen savu, sen rakenne oli upea ja villiyrtit sekä hiillostettu sipuli tukivat kalan savuisia aromeja hienosti. Viiniksi tälle oli valittu yllättävästi mutta erittäin osuvasti Portal Rosé. Viini on sekoite punaista garnachaa (75%) ja syrah'ta. Väriltään erittäin tummanpunainen, tuoksultaan intensiivisen punamarjainen, aavistuksen pippurinen ja hennosti mineraalinen. Suussa melko täyteläinen, pienen jäännössokerimäärän vuoksi erittäin naukkailtava kohtalaisen korkeasta alkoholipitoisuudesta huolimatta. Viinin aromimaailma toimi savustetun kalan ja villiyrttien kanssa hienosti, etenkin syrah'n tuoma mausteisuus komppasi mielestämme annoksen aromeja mukavasti.


Seuraavaksi viiniksi meille kaadettiin mielestämme illan tähti. L'Avi Arrufí on vanhojen yli 50-vuotiaiden garnacha-köynnösten rypäleistä tehty viini, joka on kypsynyt 7 kuukautta tammessa sakoillaan. Viini on nimetty Juanjo Piñolin isoisän mukaan (myös muilla tilan viineillä on suvun jäsenten nimiä). Viinin tuoksu on erittäin runsaasti kivelisten vaaleiden hedelmien aromeja, kukkaisuutta ja mausteisuutta sekä tammen tuomaa tasapainoista savuisuutta ja voin aromeja. Viinille oli luotu erittäin hieno ruokapari: Villisorsaa, palsteripyrettä, punajuurta ja hapanomenahilloketta sekä hiillostettua punakaalia. Tämä oli illan loistavin viini ja viini-ruokapari. Runsas viini ja riistainen sorsa toimivat yhteen hyvin, mutta suurimmat kicksit löytyivät kun suuhun sai sorsan kanssa hiilollostettua kaalia, joka ei tässä tapauksessa todellakaan ollut viinin vihollinen kuten usein sanotaan. Täydellistä herkkua.

Tämän jälkeen pääsimme maistamaan Finca Morenilloa, joka on tilan kenties omaleimaisin viini: Morenilloa viljellään varsin vähän (10-20 ha) ja puhtaat lajikeviinit ovat vielä harvemmassa, näitä pullottaa vain muutama tuottaja. (harvinaisuudesta kertoo sekin, että sitä ei löydy Jancis Robinsonin Wine Grapes-teoksesta...)  Lajike tuottaa epätasaisen sadon heikon värisiä ja melko matalasokerisia hapokkaita rypäleitä, joten se ei ollut bulkkiviinejä tuottaneiden suosiossa ja siksi oli kadota. Huolella viljeltynä lajikkeesta saadaan kuitenkin runsaan värisiä, punamarjaisia viinejä, joiden runko on melko hento mutta hapokkuus raikas alueen kuumaan ilmastoon nähden. Juanjo Piñol kuvasi morenillon olevan hieman kuin runsas versio Pohjois-Espanjan Menciasta.

Finca Morenillo on 75-vuotiaiden köynnösten tuottama puhdas morenillo, joka on kypsynyt 15 kuukautta suurissa tammitynnyreissä. Viinin tuoksussa on mansikkaa, vadelmaa ja hapanta kirsikkaa  sekä hentoa savuisuutta. Suussa nousee enemmän tammikypsytyksen tuomia savun ja mokan aromeja marjaisuuden oheen. Viini on keskitäyteläinen, sileätanniininen ja lopusta kirpakan hapan. Viiniä pidettiin sikäli omaleimaisena, että sen haluttiin antaa loistaa: Ruokapariksi oli valittu yksinkertaisesti juustoannos, jossa oli Juustoportin vuohen gran reservaa sellaisenaan ja paistettuna. Rasvainen juusto nosti viinin hapokkuutta ja siloitteli tanniineja edelleen, ja viini pääsi todella laulamaan pääosaa.

Pääruuaksi saimme hirveä Hämeenkyröstä, quinoapuuroa, paahdettua porkkanaa ja kuusenkerkkiä. Erittäin voinen quinoapuuro ja vähärasvainen hirvenfile muodostivat lautasella erittin toimivan kokonaisuuden, jonka riistaisia makuja kuusenkerkät korostivat tyylikkäästi. Viiniksi saimme tämän annoksen kanssa Morenilloa runsaamman garnacha-vetoisen Mather Teresina-nimisen viinin. Viinissä on puolet garnachaa, 30 % vanhojen köynnösten cariñenaa ja 20 % morenilloa. Viini on läpikäynyt melko pitkän 20 kuukauden tammikypsytyksen. Sekoite on harmoninen kokonaisuus: hyvin kypsiä punaisia marjoja, jopa hillotun kypsiä nuotteja. Mukana on tuntuvaa mausteisuutta, hienoista savuisuutta ja aavistus (hentoisen brettanomyceksen tuomaa?) balsamisuutta. Suussa viinin runko on runsas, alkoholiakin löytyy liki 15%. Viinissä on kuitenkin sikäli runsas hedelmäaromisuus, että se ei huku alkoholiin. Tanniinit ovat leveät ja huomattavasti morenilloa rakeisemmat, mikä toimii hyvin roséhirven kanssa. Cariñena ja morenillo tuovat sekoitteeseen hyvän hapokkuuden. Viini on annoksen kanssa erittäin miellyttävä pari.

Jälkiruuaksi saimme annoksen, jossa oli miniblinejä, pähkinöityä jäätelöä, pihkasiirappia ja hillottua omenaa. Tämän kanssa tarjottiin vanha tuttumme Josefina Piñol Blanco. Tämä 85-vuotiaiden garnacha blanca-köynnösten rypäleistä valmistettu makea late harvest-viini on aiemminkin todettu hyväksi päätökseksi aterialle. Viinin tuoksussa on hillottua appelsiininkuorta, aprikoosia, makeaa mausteisuutta ja pähkinäisyyttä. Suussa makea mutta silti sopivasti hapokas. Erittäin nautittava viini tarjotun jälkiruuan kera.

Kokonaisuudessan ilta oli upea. Viinit olivat kiinnostavia ja Juanjo Piñol avasi niistä kertoessaan sekä viininvalmistusfilosofiaansa että suvun historiaa, jotka linkittyivät tiiviisti yhteen: Suuri osa viineistä on nimetty suvun henkilöiden mukaan ja pyritty valmistamaan siten, että ne kuvaavat kyseisten henkilöiden luonnetta ja merkitystä perheelle. Myös viineille valmistetut annokset olivat upeita kokemuksia toinen toisensa jälkeen. Ravintola C:n tapa käyttää raaka-aineita on jotakin täysin omanlaistaan. Valmistusmenetelmät voivat olla aikaavieviä ja monimutkaisia, mutta niiden ei koskaan anneta peittää raaka-aineen makua ja luonnetta. Annokset kielivät siitä, että keittiössä osataan nähdä yksinkertaisissa raaka-aineissa sellaisia ominaisuuksi, jotka tavalliselta kotikokkailijalta ja monelta ammattilaiseltakin jäävät piiloon. C on niitä harvoja ravintoloita, josta saa aina uusia inspiraatioita ja näkökulmia. Tuntuu siltä, että vuosien kokemuksella tämän ravintolahelmen keittiössä on opittu tuntemaan sitä kuuluisaa korvasienen sielunelämää.


Loppuun on pakko mainita illan aloittaneesta ikävästä tapauksesta. Pieneen ravintolaan jäi saapumatta varauksen tehnyt 12 hengen seurue, joten neljännes ravintolan asiakaspaikoista jäi käyttämättä. Ilta oli muuten loppuun varattu, joten todennäköisesti moni halukas ei päässyt kuulemaan Piñolia ja nauttimaan illasta. Keittiössä oli luonnollisesti varattu ja valmisteltu raaka-aineet näiden saapumatta jääneiden annoksiin, ja osa näistä meni todennäköisesti haaskuulle. Sanomattakin on selvää, että tällainen toiminta on mielestämme törkeää. Sairastapauksia tai muuta yllättävää voi toki sattua, mutta saapumatta jättäminen ilman minkäänlaista ilmoitusta on hyvin ajattelematonta ja lyhyelläki varoajalla ilmoittaminen on suotavaa. Toivottavasti joku tuntee piston sydämessään. Shame on you.

maanantai 22. tammikuuta 2018

Veriappelsiini tuo etelän lämmön talven keskelle!

Veriappelsiinien sesonki on lyhyt ja se osuu keskelle Suomen kylmintä talvea. Lajikkeita on useita, mutta tavallisimmin meillä vastaantulevat veriappelsiinit ovat Tarocco-lajiketta, joka on veriappelsiineista makein. Sen sanotaan joskus olevan "puoliverinen" koska punainen pigmentti jakautuu hedelmälihaan epätasaisesti. Lajike on kotoisin Sisiliasta Etnan rinteiltä, ja sieltä tulevat myös Suomeen tuotavat veriappelsiinit. Espanjassa viljellään Sanquinello-lajiketta, jonka hedelmäliha on tummemman punainen kuin Taroccon. Kolmas yleinen lajike on Moro, joka on tiettäävästi syntynyt mutaation seurauksena Sanquinellosta. Tämä lajike on tummimman värinen ja muita kitkerämpi.

Veriappelsiinien sesonkin on siis parhaillaan menossa, joten päätimme tehdä alku- pää- ja jälkiruuat käyttäen tätä värikästä ja maukasta talven c-vitamiinipommia.



Alkuun veriappelsiinia, fenkolia ja sardiineja

4 annosta:

Salaatti:
2 porkkanaa
noin 200 g fenkoli
2 veriappelsiinia
1 prk pieniä hyviä sardiineja
pienilehtistä salaattia tai pinaattia
12 kirsikkatomaattia

Kastike:
salaatissa käytettyjen veriappelsiinien kuori
2 valkosipulinkynttä
suolaa
2 tl sokeria
valkoista balsamicoa
oliiviöljyä

Tee ensin kastike: vuole veriappelsiineista kuoren keltainen osa kastikekattilaan ja pilko valkosipuli  joukkoon. Lisää desi vettä, kiehauta ja anna porista viitisentoista minuuttia. Siilaa liemestä pois kuoret ja valkosipulit. Lisää 2 tl sokeria, ripau suolaa, loraus öljyä ja iso loraus etikkaa. Maista ja tuunaa sopivaksi.

Tee salaatti: Kuori porkkanat ja pilko tai vuole kuorimaveitsellä soiroiksi. Höylää mandoliinilla fenkoli ohuiksi siivuiksi. Laita kulhoon ja heittele kirsikkatomaatit sekaan. Kuori veriapppelsiinit veitsellä ja fileoi hedelmäliha kalvojen välistä kulhoon. Purista jäljelle jäävistä roippeista mehut salaatin sekaan. Lisää ripaus suolaa ja sekoita. Anna makujen tasoittua puolisen tuntia. Juuri ennen tarjoamista sekoita joukkoon salaatinlehdet tai pinaatti. Kokoa salaatti lopuksi lautasille: pohjalle salaattisekoitusta ja päälle sardiineja. Valuta vielä kastiketta päälle ja nauti!

Pääruuan reseptiä emme tässä toista, koska se löytyy MTV:n Sivumaku-blogista sellaisenaan. Suosittelemme tämän kokeilemista lämpimästi. Ja mainittakoon vielä, että veriappelsiini maku oli vielä huomattavasti syvempi kun söimme seuraavan päivän lounaaksi jääkaapissa yön viettänyttä risottoa. Minkä rakenteessa menetimme sen saimme maussa takaisin...

Jälkiruuaksi Mascarponea ja veriappelsiinia

1 prk mascarponejuusoa
1 dl turkkilaista joguttia
2 rkl sokeria
2 rkl hunajaa
1/2tl kaardemummaa
1/2 dl rusinoita
2 veriappelsiinia

Sekoita jogurtti ja mascarpone, vatkaa notkeaksi. Mausta kaardemummalla, sokerilla ja hunajalla, sekoita joukkoon rusinat. Fileoi veriappelsiinit. Kokoa annos laseihin: Pohjalle mascarponejogurttia ja päälle veriappelsiininsiivuja. Tarjoa halutessasi makean viini kanssa. (Kukkainen muscat toiminee loistavasti)

Viiniksi suosittelemme alku- ja pääruualle tietenkin Etnan viiniä. Alkosta löytyy kaksi Etna Biacoa, joista suosittelemme Benantia. Myös Tenuta Delle Terre Neren viini on miellyttävä, mutta se on hieman ohuempi kuin Benantin ja saattaisi jäädä veriappelsiinin aromaattisuuden jalkoihin.

Etna biancon johtava rypäle on paikallinen carricante, jota täytyy olla sekoitteessa vähintään 60 %. Lajike on hyvin hapokas ja tuottaa mineraalisia, melko runsaita ja sitruksisen aromikkaita viinejä. Benantin viini on puhdas carricante kun taas Terre Neressä on mukana catarrattoa, inzoliaa ja minellaa.

Viini toimii erittäin hyvin sekä alkusalaatin että risoton kanssa: Sen sitruksiset ja aavistuksen kukkaiset aromit toimivat hyvin veriappelsiinin makumaailman kanssa. Mineraalisuus ja fenkoli komppaavat toisiaan ja hapokkuus tarjoaa vastaparia sekä öljyisille sardiineille että risotolle. Suosittelemme kokeilemaan!