Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


tiistai 2. kesäkuuta 2020

Grillattu Ratatouille

Alkukesä on etelämpänä Euroopassa kesäkurpitsoiden ja munakoisojen sesonkiaikaa, ja suomalaiset tomaatitkin alkavat jo pikkuhiljaa saada väriä poskiinsa. Näistä syntyy yksi kesäisistä suosikeistamme, nimittäin Etelä-Ranskaan kuljettava (ja roséta rinnalleen huutava) ratatouille. Tällä kertaa kokeilimme tehdä ratatouillen kypsentämällä kasvikset grillissä, ja tulos oli vähintäänkin onnistunut.

Grillattu Ratatouille

2 keskikokoista munakoisoa
2 kesäkurpitsaa
2 paprikaa
2 isoa sipulia
5 tomaattia
1 valkosipuli
400g tomaattimurskaa
0,5dl vaaleaa balsamicoa
0,5 dl oliiviöljyä
Basilikaa, oreganoa ja timjamia
suolaa
sokeria
(kikherneitä)

Kuumenna kaasugrilli vajaaseen pariinsataan asteeseen. Kuori sipulit. Pistele munakoisoihin, tomaatteihin ja kesäkurpitsoihin reikiä haarukalla. Laita kaikki kasvikset lämmenneeseen grilliin siten, että kesäkurpitsat ja tomaatit saavat eniten lämpöä, sipuilit ja valkosipulit (kuorineen) miedomman lämmön alueelle reunoille pidempään kypsymään ja munakoisot siihen väliin. Grillaa kasviksia kansi kiinni välillä tarkastellen, siirrä tarpeen mukaan viilämpään tai kuumempaan ja ota pois kun pinta kunnolla tummunut ja sisus pehmeä.

Kun kasvikset ovat tulleet grillistä, pilko ne krouveiksi paloiksi. Laita uunivuokaan, puristele valkosipulit kuoristaan joukkoon. Lisää loput aineet, sekoita ja laita uuniin tunniksi 175 asteeseen muhimaan. Tai jos haluaa jatkaa grillillä, niin laske lämpöä ja laita vuoka grilliin epäsuoralle lämmölle (Jos käytätä uunia, grillailun voi hyvin hoitaa edellisänä päivänä ja viimeistellä sitten seuraavana päivänä uunissa.)

Nauti ratatouille hyvän leivän ja provencelaisen (tietysti) rosén kanssa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti