Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


lauantai 31. joulukuuta 2011

2011-->2012

Vuoden viimeinen päivä. 2011 on takana, ja nyt aika muistella ja suunnitella tulevaa.

Pullon henki aloitti kevättalvella helmikuun alussa. Blogiin on kirjoitettu sekavia sepustuksia viinistä ja ruuasta. Joitakin lukijoita näyttää silloin tällöin sivulla käyneen. Kommentteja ei ole teksteihin juuri sadellut, myötähäpeä on tainnut hiljentää lukijakunnan.

Tekstien katselumääristä päätellen ihmiset ovat olleet pääasiassa kiinnostuneita eri viinien -etenkin alkon valikoimaan kuuluvien- arvosteluista tai luonnehdinnoista. Myös eri viinialueiden kuvaukset ovat kiinnostaneet. Näitä yritetäänkin sitten tuottaa lisää ensi vuonna, joskin ongelmana on hieman se, että viinikaapin sisällöstä suurin osa on tuotu ulkomailta eikä ole alkon valikoimassa.

Itse asiassa vuosi päättyy sikäli onnekkaasti, että hovihankkijamme Gourmondo toimitti taas (postin ansiosta melkoisten mutkien kautta) laatikon. Kuvassa Selvarossa Salento, Panamera Chardonnay, Nino Negri Valtellina Superiore, Skottiviskiä, vanhaa rommia, Panamera California Cuvee, Brillecart-Salmon Brut... Kyseinen nettikauppa ei voi ylpeillä harvinaisten viinien valikoimalla, mutta useita mielenkiintoisia viinejä löytyy, ja monet niistä ovat hinta-laatusuhteeltaan loistavia. Yli 100e tilauksista Gourmondo ei peri kuljetuskustannuksia, joten hinnat jäävät edullisiksi. Etenkin Nino Negriä kannattaa kokeilla, jos kyseisestä kaupasta tilaa.

Viime vuoden kohokohtia oli pullon hengen päämajan muutto takaisin vanhaan kotipaikkaan Tampereen Kalevaan. Täällä ollaan ja pysytään toistaiseksi. Hieman muuton jälkeen järjestettiin Kalevan Viiniklubin kesäjuhlat, josta teksti löytyy kesältä. Muitakin juhlia ja bakkanaaleja on järjestetty pitkin vuotta, ja pari kertaa kuussa on syöty sunnuntaipäivällisiä sukulaisten ja ystävien vaihtelevassa seurassa.

Ensi vuodelle on taas uudet kujeet. Viikon päästä tehdään parin päivän pikavisiitti Kööpenhaminaan, joka on tätä nykyä tiettävästi kulinaristin taivas. Viini saattaa tosin jäädä sivuosaan, pohjoismaiseen tapaan keskityttäneen oluisiin. Etenkin kun pöytävaraus on Norrebron panimon ravinteliin, jossa tarjolla 9 ruokalajin olut-menu. Ruuille tarjoillaan kullekin desin annos sopivaa olutta. Tätä visiittiä pullonhenkelä odotelee jo kovasti. Viinejä tullaan varmasti maistelemaan ensi vuonnakin. Kaapissa on kypsymässä 18 pulloa Haut-Medocia 20 pisteen vuodelta 2009. Tähän ei kylläkään vielä pariin vuoteen kosketa, ensimmäiset maistettaneen vasta 2015. Sen sijaan 9 pullon rosso di Montalcino-erästä saatetaan jo testipullo availla. Muitakin mielenkiintoisia kypsyttelyprojekteja on käynnissä ja toisia suunnitteilla. Päälimäisenä tällä hetkellä olisi NV-shampanjalaatikon hankinta ja kypsytys 10-20v tasaisesti maistellen. Jos vain voittaisi lotossa...



Tänään kuitenkin juhlistetaan vuoden vaihtumista! Aluksi suunnataan keskustaan katselemaan kello kymmeneksi aikaistettua ilotulitusta, sen jälkeen palaillaan kotiin ystävien kanssa uuden vuoden saunaan. Ja Louis-Massing on kylmässä jo! 2012 may come, We're well prepared!

2 kommenttia:

  1. Heitetäänhän ansaitusti kommenttia kun tulee jatkuvasti seilattua teidän blogissa uusien artikkeleiden perässä. Alkon valikoima alkaa olla viiniharrastajalle jo riittävän koluttu aihe eli on vain positiivista kuulla mietteitä muun maailman mielenkiintoisemmasta tarjonnasta. Rohkeasti siis kohti uutta vuotta ja uusia kokemuksia jaettavaksi edelleen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Ville kommentista ja vinkistä myös mielenkiintoiseen blogiisi. Harmi, kun ei asuta enää jyväskylässä olisi ollut mielenkiintoista päästä keskustelmaan jopa naamatusten viineistä.

    Uskon vahvasti, että jatketaan samalla linjalla kuin aiemminkin. Tanniini kovasti uhkaili, että päivitystahti kiihtyy, katotaan sitä sitten vuonna 2013 toteutuko lupaus:) Viinit ovat vieneet mennessään ja tämä on hyvä keino pitää kirjaa siitä, mitä elämässä on tapahtunut viinien merkeissä.

    VastaaPoista