Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 20. luukku: Pyhien nautiskeluviinit



alkon kuva
Joulun paras osa on ainakin meidän mielestämme mahdollisuus hiljentyä ja rauhoittua. Tällöin on mahdollista keskittyä niihin itseä kiinnostaviin ja elähdyttäviin asioihin. Meidän hiljaisiin iltoihimme kuuluvat perinteisesti joululahjakirjat, rauhallinen musiikki ja ennalta valitut nautiskelu- ja mietiskelyviinit: sellaiset moniulotteiset, lasissa kehittyvät herkut, joita voi vain tuoksutella ja ihmetellä tuntikausia. Näitä löytyy toki viinimaailmasta roppakaupalla, ja tässä muutama suositus myös suomen monopolivalikoimassa:

Monijouluinen perinne on ollut Chateau Musar, josta alkon tilausvalikoimassa tällä hetkellä vuosikerta 2007. Viini on Bordeaux-tyyppinen blendi, jossa on keskimääräistä enemmän brettin tuomaa tallintaustaa, usein lievää volatiliteettia, mausteisuutta ja viikunaista kypsää hedelmäisyyttä. Tämä viini on mielestämme loistava esimerkki siitä, miten viinin perinteisesti 'virheiksi' katsotut ominaisuudet saattavat sopivassa tasapainossa ollessaan tehdä siitä omaleimaisen, moniulotteisen ja herkullisen.
alkon kuva

Portit ovat mahtavia jouluiseen nautiskeluun, koska ne kestävät avattuna viikonkin. Siksi suosittelemme toiseksi nautiskeluviiniksi Graham'sin yhden tarhan portviiniä: Quinta dos Malvedos 2004 on hillottujen hedelmien ja mausteisuuden liitto. Aromeista löytyy punaisten marjojen ja reippaan viikunaisuuden lisäksi kahvin ja suklaan aromeja. Viinissä on erittäin hyvä hapokkuus, eikä tämä ole lainkaan tahmean makea vaan erittäin tasapainoinen kokonaisuus. Hiljaisten iltojen ja takkatulen ääreen mitä upen juoma. Lasilliseen voi uppoutua tuntikausiksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti