Viuva Gomes Branco: Atlanttia pullossa

Ostimme keväiseltä Portugalin reissulta mukaan muutamia viinejä, joista muutama oli Colaresin pieneltä viinialueelta majapaikkamme Sintran läheltä. Viininviljely Colaresissa Atlantin rannikolla vaikuttaa lähinnä hullun puuhalta: Köynnökset täytyy kaivaa rannikon hiekkamaahan kuoppiin, jotta merituuli ei veisi rypäleitä mennessään ja että köynnöksillä on mahdollisuus saada juurensa ulottumaan hiekan alla kosteutta pidättävään savikerrokseen. Kaiken lisäksi tarhat sijaitsevat varsin lähellä Lissabonia rannikkokukkuloilla, joilta maasta saisi melko kovan hinnan tontteinakin.

Alueella tuotetaan -hieman yllättäen- enemmän puna- kuin valkoviinejä. Alueen punainen tähti on ramisco, joka tuottaa hapokkaita ja äärimmäisen pitkäikäisiä viinejä. Valkoisista päälajike on malvasia de Colares, jota valkoviineissä on oletava vähintään 80 %. Tämä malvasia EI ole sukua muille Etelä-Euroopassa viljellyille malvasia-lajikkeille. Lijike on varsin hankala viljeltävä: Alueen muiden haasteiden lisäksi malvasia de Colares-köynnösten rypäleet ovat erittäin herkkiä palamaan auringossa, joten maata pitkin (tuulen vuoksi) kasvavien köynnösten tertut täytyy ennen sadonkorjuuta peittää oljilla jotta rypäleet eivät pala. Kuten sanottua, vaikuttaa hullun hommalta.

Colaresin viinituotanto on sikäli niukkaa, että viinit pullotetaan 500 ml pulloihin jotta niitä riittäisi paremmin markkinoille. Kuluttajalle tästä on se hyöty, että pienempi pullo on kahden hengen perjantaisen simpukka-aterian kyytipoikaa juuri sopivan kokoinen!

Alueen punaiset ramisco-viinit ovat sikäli villejä tapauksia, että niitä on parempi kesyttää pullossa vähintään parikymmentä vuotta. Valkoiset antautuvat helpommin, vaikka niissäkin toki riittää potentiaalia ikääntyä. Nautimme nyt tämän Viuva Gomes Branco 2015 varsin nuorena, mutta se toimi jo aivan  mainiosti etenkin ruuan kanssa.

Viini on väriltään hyvin hailakka, vaalean sitruunankeltainen.

Tuoksussa on vaaleita kukkia ja keltaista luumua sekä olkisuutta. Suussa viini on kepeä, korkeintaan keskitäyteläinen. Kokonaistuntuma on soljuvan linjakas, hienostuneella tavalla ohut ja puhdas. Keskipaletilla tuntuu ohimennen hieman vahamaisuutta, joka tuo alun jälkeen aavistuksen lisää rakennetta. Happoa viinissä riittää vaikka muille jakaa. Jälkimaku on suolaisen mineraalinen, varsin merellinen. Mukana aavistus yrttisyyttä ja haipuvaa keltaista hedelmää.

Nautimme tätä sipuli-fenkoliliemessä keitettyjen simpukoiden kanssa, ja viini toimi tässä yhdistelmässä erittäin hyvin. Merelliset simpukat korostivat viinin hedelmäisiä piirteitä mukavasti. Ohuehko viini ei toisaalta dominoinut herkkiä mereneläviä, joten kombo oli tasapainoinen ja elegantti.

Hieno kokemus, joskia aavistuksen jäi harmittamaan kun nautittu pullo oli se kaapin ainoa. Onneksi odottamassa on vielä saman tuottajan vuoden -68 ramisco.