Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


tiistai 27. toukokuuta 2014

Suomalaisen viinikulttuurin kevät, onko se tulossa kuitenkin ?

Suomalaisessa viini- ja olutmaailmassa on tapahtunut näin harrastajan näkökulmasta melko suuria muutoksia viimeisten parin vuoden aikana. Tämän perusteella alkon monopoli on ainakin harrastajien keskuudessa murtunut. Tämän lisäksi voimissaan on edelleen vanha kunnon viina- ja kaljaralli, mitä ei todennäköisesti pysty kukaan pysäyttämään. Jos tallinnaan pääsee Tampereeltakin bussimatkalle halvemmalla kuin VR:llä edestakaisin Helsinkiin, niin suuri on monella kiusaus. Myös viiniharrastajana, sillä Tallinnassa on useampikin hyvä viinikauppa joiden tarjonta on vähintään yhtä mielenkiintoinen kuin alkon lippulaivan.

Lisäksi suomalainen alkoholiyrittäjyys ajautuu pois maasta: suomalaiset perustavat pienpanimoita Eestiin, koska kotimaassa rajoittava politiikka tekee liiketoiminnasta mahdotonta. Hyvää työllisyyspolitiikkaa toki tämäkin, etelänaapurin kannalta.

Virossa toimii monia viinikauppoja, jotka toimittavat laatuviinejä Suomeen. Ei siis enää vain viinaranta.ee, vaan mielenkiintoisia pientuottajaviinejä kilpailukykyiseen hintaan esimerkiksi viinitkotiin.com:sta tai viinimestarit.com:sta. Ja alkon kampanjaan vastaten, näistä kaikista maksetaan verot asianmukaisesti. Tilaanko alkon tilausvalikoimasta ja noudan myymälästä vai tilaanko edullisemmin etelänaapurista kotiovelle. Vaikea päätös.

Myös ravintolakentältä kuuluu positiivista: Grotesk siirtyy kiinteäkatteiseen hinnoitteluun, mikä mahdollistaa tavallisellekin tallaajalle laadukkaampien viinien nauttimisen ravintola-olosuhteissa. Toivotaan että viininystävät huomaavat muutoksen ja äänestävät euroillaan paremman viinin puolesta. Groteskissa ehkä on laskeskeltu (toivottavasti oikein), että enemmän voittoa saadaan myymällä enemmän pienemmällä katteella. Laajan viinivalikoiman ylläpito vaatii suuren kellarin, jos sitä domppaa myydään pullo pari vuodessa. Toivottavasti ilmiö leviää joskus Tampereellekin, joskus.

Myös ruoka- ja viinimediassa tapahtuu. Soppa365:sta tulee vielä jotakin jännää, ja ilmeisesti jatkossa myös printtilehti, jos oikein olen lukenut.

Tällainen päivitys. Yhteenvetona todettakoon, että homma etenee. Ja tälle voi ottaa maljan, kun ulkona vallitseva takatalvi väistyy. Joskus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti