Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Korjaamon samppanjamarkkinat Tampereella

Lauantaina kävimme iltapäivävisiitillä Samppanjamarkkinoille, jotka toisena vuotenaan oli tuotu kiertueelle myös Tampereelle. Aivan ensiksi täytyy sanoa, että tapahtumaa ei oltu juuri täällä mainostettu, ja siitä syystä yleisöä oli valitettavan vähän. Toivottavasti markkinointi ja tiedotus on ensi vuonna tehokkaampaa ja paremmin ajoitettua, enemmän pöhinää olisimme kaivanneet paikalle.

Mielenkiintoisia samppiksia kuitenkin pääsimme maistamaan vähäisestä viinikansasta huolimatta.

Aivan ensimmäiseksi Dosnon-Lepage Blanc de Blancs. Viini tulee aivan Champagnen eteläosasta, missä tyypillisesti viljellään pääasiassa pinot noiria. Herrat Dosnon ja Lepage kuitenkin tahkoavat viininsä chardonnaysta, jota viljellään parin hehtaarin alalla. Tuoksussa oli omenaa, hieman olkista henkeä ja vain melko hento hiivaisuus. Mineraalia on kohtalaisen riittävästi, tuoksusta tulee mieleen jopa Chablis. Suussa viini on selvästi keskitäyteläisen plussapuolella. Hedelmä ja mineraalisuus tekevät suutuntumasta miellyttävän kokonaisuuden, ja jälkimaussa sitten nousee enemmän esiin tuo voileipäkeksin tyyppinen shampanjaisuus. Hyvä viini, sopii sellaisenaan maljajuomaksi mutta toisaalta kestää mahtavasti ruokaa laidasta laitaan. Tätä voisin ajatella jopa maalaispateelle tai peräti hanhenmaksalle tms. Jännä samppis, jota saa kotiin viinitkotiin.comin kautta

Seuraava mielenkiintoinen tuttavuus oli Laurent-Perrierin Grand Siècle. Tähän talon lippulaivaan käytetään 11 grand cru-tarhan chardonnay- ja pinot noir-rypäleitä suhteessa 55/45%. Viini ikääntyy sakkojen kanssa 7-8 vuotta peruspullossa, magnumissa jopa 10. Viinissä on tasapainoinen tuoksu: valkoisia kukkia, hento sitruksinen vivahde. Aavistus mausteisuuttakin tulee pinot noirista mukaan. Leivänpaahtimen säädin on jätetty siihen keskivaiheille. Suussa mousse on hienovarainen. Tasapainoinen, edellistä selvästi kevyempi ja hienostuneempi kokonaisuus, jossa kukkaisuus ja mineraalisuus vievät paletilla pääosan. Hento leipäisyys tuntuu. Jälkimaku hienovarainen, mutta pitkä.

Sitten mennään taas hintahaitarin toiseen päähän. Andre Clouetin Grande Réserve on tulossa kesällä alkon valikoimaan hintaan 29,90  Vindirektin maahantuomana. Viini on hyvä hedelmäinen perussamppis, Blanc de Noirs puhtaasta PN:sta. Hyvin selkeästi punaisen marjainen ja kohtalaisen täyteläinen. Maljaviiniksi loistava viini, jota voi kuvailla sanalla vaikkapa maukkaaksi. Suussa edelleen punaisen marjainen, hennosti paahteinen. Mineraalit tässä lähinnä taka-alalla. Tässä viinissä on runkoa varsin hyvin, ja ruoka-asioina nousivat jostain syystä mieleen grillilohet ja toisaalta jännästi myös grillatut ravut. Varmasti tulee testailtua uudelleen kesällä. Löytyy jo nyt viinitkotiin.comin kautta, jos haluat testata ennen kuin viini tulee alkon valikoimaan. Lämpimästi suositellaan.

Jännittävä viini oli myös Clouetin Cuvée Un Jour de 1911. Tämäkin on puhdas pinot noir, mutta tässä tapauksessa hyvin paljon iäkkäämmässä muodossa. Viini on sekoitus vuosikerroista 1995, 1996 ja 1997. Osa viineistä on käynyt ensimmäisen kierroksen vanhoissa tammitynnyreissä, mikä tuo viiniin omanlaisensa nyanssin.  Tuoksussa on monta monessa: Paahteisuus ja paahtoleipä ovat selkeät. Samoin iästä huolimatta tuoksussa on aistittavissa selkeä pinottisuus ja toisaalta myös kypsä omenaisuus. Kenties tynnyrivaikutuksena tulee tuoksuun aavistus (kuorettoman ja paahtamattoman) mantelin henkäystä. Suussa raikas. Mineraalisuus ja hyvä hapokkuus tekevät suutuntumasta intensiivisen mutta keveän. Ikääntymisen huomaa maussa selkeämmin kuin tuoksussa, ja tuo aavistus mantelia ja mausteisuuttakin kurkistelee nurkan takaa. Pitkä ja nautinnollinen jälkimaku. Tätäkin saa viinitkotiin.comista järjellisen rajoissa olevaan hintaan.



Viimeinen mielenkiintoinen tapaus oli Veuve Cliquotin La Grande Dame. Tämä oli varsin erottuva shamppis, ja sinänsä mukavan mieleenpainuva lopetus kierrokselle. Viinissä on mukava helmeilevä kuplarakenne. Viinin tuoksussa on järjettömästi poweria: hedelmäpuolella mennään jossakin perksikka-aprikoosisektorilla. Omintakeisinta on kuitenkin paahteisuus, joka on samppikselle valtaisa: Paahdetun hasselpähkinän ja ruskistetun voin aromit tuovat mieleen jopa (kevyen) Mersaultin, ja se on kyllä samppikselle paljon. Maku seurailee tuoksun voimaa, ja tuo jopa aavistuksen savuinen paahteisuus pysyy johtotähtenä. Suussa hapokkuus pitää kuitenkin voisuuden kurissa, ja huomattavasta täyteläisyydestään huolimatta viini on raikas. Jälkimaku on pitkä, varsin pitkä. Tätä voisin hyvin kuvitella tarjoavani jopa possun tai vastaavamn raskaamman tavaran kyytipoikana: Täyteläisyytensä ansiosta ei jää jalkoihin, mutta happoa piisaa suunpuhdistustarkoitukseen aivan riittämiin.

Tällaiset olivat nuo kiintoisimmat vinkut. Paljon muuta, hieman vähemmän mieleenpainuvaa maistetiin myös, mutta tässä mielestämme oleellisimmat.

PS. Jos olet vailla hyviä samppanjalaseja niin kannattaa vierailla ensi viikonloppuna Korjaamon samppanjamarkkinoilla Turussa. Ceestashop myy omalla pisteellään kerran tastingissa käytettyjä laseja todella kilpailukykyiseen hintaan.

4 kommenttia:

  1. MInäkin arvoin pitkään lähteäkö vai ei ja valitettavasti menot sitten loppujen lopuksi estivät. Olisihan nuo ollut mukava maistaa!

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä mahtava lisäys Tampereen viinitapahtumiin. Samppanjat olivat jälleen kerran maistuvia ja maahantuojat todella mukavia.

    Toivottavasti tapahtuma järjestetään ensi vuonna uudestaan Tampereella. Täällä ei kuitenkaan ole ainakaan ylitarjontaan viinitapahtumista.

    Voithan vielä käydä maistamassa samppanjat Turun samppanjamarkkinoilla ensi viikonloppuna, jos aikataulu vaan antaa periksi :D

    VastaaPoista
  3. Vitsit että harmittaa että jäi noi Tampereen samppismarkkinat väliin Madrid-oleilun vuoksi :/ Mutta joo, Tampereella aika usein tapahtumien markkinointi on kovin puutteellista ja osanottomärät jäävät laihoiksi.. Pakko muuten kysyä, jos olisi ihan pakko valita jompi kumpi: olisiko se LP:n Gran Siecle vai Grand Dame? LP:n tyylistä tykkään enemmän, mutta kuvauksen puolesta veivi kuulostaa herkummalta..

    - Viinillä-Heta

    VastaaPoista
  4. No ehkä Madridin kevät/kesä voitti samppismarkkinat :D. Toivottavasti tapahtuma järjestetään myös ensi vuonna ja markkinointimokista on opittu jotakin.

    Grande Dame olisi kyllä meidän valinta, koska yllätti lopussa todellakin positiivisesti. Etukäteen nautitulla samppanjan määrällä ei tietenkään ole mitään vaikutusta mielipiteeseen...

    VastaaPoista