Monelle suomalaiselle vermutti on kuitenkin vieraampi juoma, tuskin vähiten siksi että alkon valikoima tässä kategoriassa on liki olematon. Tunnetuimpia ja suomalaisillekin tuttuja vermutteja ovat italialaiset Martini ja Cinzano.
Vermutti saa nimensä koiruohosta (wormwood), joka oli oleellinen osa alkuperäisten alppien eteläpuolella (Sardinian kuningaskunnan manteereenpuolisilla maa-alueilla Piemontessa ja Savoijin alueella) syntyneiden vermuttien valmistuksessa. Kaupallinen vermutinvalmistus alkoi Torinossa 1700-luvun lopulla, jolloin syntyi klassinen punainen makean vermutin tyyli. Välimeren satamakaupungit kuten Genova, Venetsia ja Ranskan puolella Marseille olivat tärkeässä osassa, koska niiden kautta saatiin eksoottisia mausteita viinien aromatisoimiseen. Näiden satamien kautta saatiin myös vietyä vermuttia ulkomaille, erityisesti amerikkaan. Väkevöidyt vermutit kestivät merimatkaa paljon paremmin kuin kuivat viinit, mikä varmasti edisti näiden kaupallisen valmistuksen yleistymistä. Vermuttien kulta-aikaa oli 1800-luvun loppupuoli, jolloin ne olivat Amerikassa hyvin suosittuja.
Alkuperäisen makean tyylin lisäksi kehittyi erityisesti Ranskassa Marseillen alueella kuiva vermutti (dry vermouth), joka on väriltään vaaleaa. Italialaiset saivat sitten tästä idean kehittää oma vaalea vermuttinsa, jota nimitetään biancoksi ja joka on selvästi makeampaa kuin ranskalaisten vaalea vermutti. Italian ja Ranskan lisäksi vermuttikeskittymä löytyy Kataloniasta reusin alueen ympäriltä, jossa valmistetut vermutit ovat kenties hieman vähemmän bitterisiä/herbaalisia kuin alppialueiden vermutit.
Vermutti valmistetaan viinistä lisäämällä siihen makeutta (sokeria tai rypälemehua), tislattua alkoholia ja aromaattisia kasveja, juuria, kuoria tms. Usein nämä aromaatit tuovat aromien ohella makuun bitterisyyttä, joka määrittää vermutin tasapainoa yhdessä makeuden ja viinistä tulevan hapokkuuden kanssa.
Viininä käytetään valkoviiniä, jota on usein ikäännytetty jotta siihen saadaan hieman pähkinäisiä vivahteita. Italiassa yleisesti käytettyjä rypäleitä perusviiniin ovat Trebbiano ja muscat, Ranskassa käytetään usein ugni blancia, clairettea tai colombardia. Punainen vermuttikin on valmistettu valkoviinipohjaan: Väri saadaan lisäämällä joko karamellisoitua sokeria tai keitettyä rypälesiirappia. Ranskalaisessa tyylissä aromaatit uutetaan perinteisesti viiniin, Torinon seudulla usein uutetaan nämä väkevöimiseen käytettävään alkoholiin. (Samaan tapaan kuin me valmistamme joka vuosi glögiä uuttamalla mausteita viinaan ja sekoittamalla tämän liemen sitten viiniin yhdessä sokerin kanssa. Glögiä voidaan siis pitää yhtenä vermuttityylinä.) Aineiden yhdistämisen jälkeen seoksen annetaan vielä tasoittua ennen pullotusta ja markkinoillelaskua.
Sitten vielä joitakin maistamistamme vermuteista, joita on rahdattu mukana reissuista ja tilattu nimeltä mainitsemattomista nettikaupoista.
Antica Formula: Erittäin klassinen torino-tyylin vermutti: Vaniljaa, runsasta medisinaalista mausteisuutta. Melko makea. Tämä löytyy alkostakin, tilausvalikoimasta tosin!
Yzaquirre tulee Kataloniasta Tarragonan alueelta. Tyyli on hedelmäisempi ja ehken hieman makeampi kuin italialaisissa tyypillisesti. Vähemmän bitterinen, enemmän tynnyrikypsytetyn vaniljainen. Hyvä coctailpohjaksi.
Lustau rojo sherryalueelta: Yzaguirrea vähemmän hedelmäinen, enemmän pähkinäinen ja jopa siirappisen makea, vähän turhan hapoton. Drinkkeihin ok, ei kovin mielenkiintoinen sellaisenaan.
Noilly Prat Original Dry: Klassikko Marseillesta. Tammitetun pähkinäinen, yrttinen ja sopivan bitterinen, kuivahko.
La Quintinye Royal Rouge: 2013 alkunsa saanut brändi. Pohjaviininä on makea Pineau de Chanteres-viini, joka maustetaan muun muassa koiruoholla, kiniininkuorella, lakritsilla ja leivontamausteilla. Kiniini tuo oman arominsa, josta pidämme kovasti. Erittäin hyvä sellaisenaan jäiden kera.
Muntaner negre: Mallorcalainen vermutti, joka selkeä bitterinen ja sitruksinen. Miellyttävä jäiden kera sellaisenaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti