Ravintola LiV: Rennosti retro

Alarantaan entisen Wistub Alsacen tiloihin avautuin reilu kuukausi sitten uusi bistrohenkinen ravintola, jonka salia luotsaavat Tiiliholvista siirtynyt Mika Lintula ja Rosendalissa vaikuttanut Kalle Viljakainen. Keittiötä komentaa monessa liemessä keitetty (liemiä keitellyt) Montgomery Dahl. Salista löytyy siis juomaosaamista ja keittiö on hyvissä käsissä, joten varasimme pöydän Katrin syntymäpäiväksi.

Ravintolan sali on pieni, asiakaspaikkoja on korkeintaa viitisenkymmentä. Vanhan talon pohjakerroksessa sijaitseva tila on tyylikäs ja sopii ravintolan bistrohenkeen teemaan hyvin. Ulkoasu on ajattoman tyylikäs. Saimme tiistai-illan ensimmäisinä asiakkaina paikat ikkunapöydästä. Alkuun tilasimme kuohuvaa, ja crémantin päästyä loppumaan jouduimme tyytymään blanc de noirs-samppanjaan joka ei ollut laikaan huono aloitus illalle.

Listoja silmäiltyämme toinen meistä päätti syödä alku- ja pääruuan sijaan kolme alkuruokaa, koska alkuruuan valinta hyvistä vaihtoehdoista oli haastavaa. Pyysimme ruokien kanssa pieniä kaatoja niille sopivia viinejä jättäen valinnat Lintulalle ja Viljakaiselle. Kaksikko onnistui parituksissa hyvin.

Ensimmäisenä alkuruokana Katri sai häränhäntäkeittoa ranskalaisen sipulikeiton tapaan tarjoiltuna ja Heikki talvisalaattia, jossa oli juuriselleriä, punajuurta, linssejä ja kikherneitä. Häränhäntäkeitto on Tampereella jokseenkin rohkea veto. Esillelaitto ei ollut silmiä hivelevä, mutta kunnioitti kyllä hienosti ranskalaista keittötaidetta ajalta ennen nouvelle cuisinea. Ja se maku! Ensimmäisen lusikallisen jälkeen ulkonäkö unohtui, sillä keiton maku oli uskomattoman syvä. Tämän kanssa oli paritettu CS-merlot-blendi Toscanasta, ja melko runsas ja pehmeä viini toimi hyvin keiton kanssa. Vielä paremmin meidän mielestämme toimi kuitenkin toinen viini, jonka Heikki sai pääruokana syömänsä häränhäntäkeiton kanssa: Ch la Rogue du By on sama blendi Medocista. Tässä oli hieman enemmän kulmikkuutta ja kipakkaa tanniinisuutta, joka tarjosi täyteläisen syvälle keitolle vastusta.

Tavisalaatti oli myös loistava alkuruoka, ja juuriselleri salaatissa on hieman harvinaisempi raaka-aine. Sen yltiöpäinen aromaattisuus oli kuitenkin taltutettu hienosti, ja annoksen maut olivat hyvässä tasapainossa. Tälle paritettu  osin tammitettu Pouilly-Fume oli aivan passeli pari. Tammikypsypsytys oli muuntanut SB:n usein vihertävän aromimaailman enemmän aprikoosiseksi, hunajaiseksi ja hedelmäiseksi, mikä teki siitä hyvän vastakohdan mineraaliselle ja aromaattiselle annokselle.

Toiseksi alkuruuaksi saimme lohitartarin kananmunan ja kaviaarink kera. Esillelaitto oli kenties kultaiselta 80-luvulta, mutta tartar ja sille paritettu saksalainen Paulinshofin Kabinet Trocken olivat makuparina erittäin toimiva yhdistelmä: rasvainen, melko vähäsuolainen tartar nousi hapokkaan, hedelmäisen rieslingin avulla lentoon.

Pääruokana Katri söi nieriää ja kasviksia surf & turf-hengessä valkoviini-chorizo-kastikkeella. Tuore kala oli hyvin paistettu, kasvikset napakoita ja kastike sitoi annoksen hyvin yhteen. Annoksen parina tarjottu Chablis oli varma pari: mineraalia ja napakkaa hapokkuutta sekä lämpimän 2015-vuosikerran viinissä myös riittävää hedelmäisyyttä chorizokastikkeenkin kaveriksi.

Hyvin kypsytetyn Comten jälkeen saimme täydellisen suklaakohokkaan, jonka kaverina oli itse tehtyä Madagaskarin vaniljalla maustettua jäätelöä. Pinnalta rapea, sisältä sula kohokas oli yksinkertaisesti täydellinen.

Kokonaisuudessaa illallinen oli miellyttävä kokemus. Ilmapiiri ravintolassa oli leppoisa, Lintula ja Viljakainen ovat selvästi ravintolasalissa kotonaan ja saavat tämän kotoisuuden tarttumaan myös asiakkaaseen. Tiistai-iltana liki tyhjästä ravintolasalista huolimatta tunnelma ei ollut pönöttävä tai vaivaantunut, vaan hyvällä tavalla intiimi. Palvelu oli luontevaa ja henkilökohtaista, ja siitä paistoi ylpeys omasta ravintolasta ja sen tarjonnasta. Ja tämä on juuri sitä mitä ainakin me ravintolalta haluamme: halua tuottaa hienoja makukokemuksia ja elämyksiä ja ylpeyttä siinä onnistumisesta.

LiVin annokset eivät ole välttämättä kaikkein fotogeenisimpiä, mutta toisaalta tämä on instagram-annosten aikakaudella virkistävää vaihtelua. Dilemmahan on tuttu kotikeittiöstäkin: Maistuvimmat ruuat ovat usein pitkään haudutettuja tai muuten koostumukseltaan esillelaitollisesti haasteellisia. LiVissä maku meni selkeästi ulkonäön edelle klassiseen ranskalaiseen tapaan. Toki annoksen ulkonäkö vaikuttaa myös makukokemukseen, koska ihmisen aistit eivät ole toisistaan eristyksissä. Mutta me ainakin kunnioitamme LiVin liemenkeittelyä siinä määrin, että voisimme syödä häränhäntäkeiton vaikka muovirasiasta.

Pidimme myös siitä, että ravintolan annokset huusivat viiniä kaverikseen. Esimerkiksi lohitartar toimi tuhanesti paremmin rieslingin kanssa kuin ilman. Viinilista ilmentää asiantuntemusta ja se on selkeästi mietitty ravintolan annoksia silmällä pitäen.

Suosittelemme mielellämme kaikille visiittiä LiVissä. Meiltäkin jäi alkuruuista maistamatta loppumaan päässyt kateenkorvacrostini, joten joudumme valitettavasti vierailemaan ravintolassa lähiaikoina uudelleen...