Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


tiistai 15. heinäkuuta 2014

Le Briseau Coteaux-du-Loire 2009

Hiljattaiselta Helsinki-visiitiltä realisoitui viimein kaappiin 9 mielenkiintoista WineBearilta tullutta pulloa. Näiden saapumisen suhteen alkoi jo loppua usko, kun viivästys toisensa jälkeen koetteli hermoja. Lopulta nämä kuitenkin saatiin kotiutettua ja ensimmäinen pullo avattua.

Le Briseau on Christian Chaussardin ja Nathalie Gaubicherin viinitila Loiressa, Tourainen pohjoisosassa. Tarhoja on Jasnieres'n ja Coteux-du-Loiren alueilla. Viinit tuotetaan luomuna ja ilmeisesti myös biodynamiikkaa noudattaen. Viineihin lisätään äärimmäisen vähän rikkiä, ja kaikki valkoiset käyvät läpi malolaktisen käymisen sekä kypsytyksen vanhassa tammessa.

Chaussard toimi ennen viinitilalliseksi ryhtymistä enologian opettajana Amboisen Lycee Viticolessa. Hän perusti Domaine Briseaun yhdessä Gaubicherin kanssa vuonna 2002, ja tila on laajentunut vuosien aikana kattamaan 11 tarhahehtaaria, joilla kasvatetaan pineau de aunista, côt:ia eli malbecia, gamayta ja chenin blancia. Lisäksi talo ostaa rypäleitä muilta kasvattajilta.

Le Briseau on talon perustason valkoinen. Viini on lasissa melko syvä keltainen, kirkas. Liikkeeltään kohtalaisen raskas. Tuoksussa on hyvin kypsää omenaa ja mantelia. Lisäksi saan nokkaani selkeän vaniljaisen aromin, joka muistuttaa jännittävällä tavalla rommia. Suussa viini on melkoisen täyteläinen, jäännössokeriakin löytyy vähäistä enemmän. Happorakenne on hyvä, viini pysyy raikkaana. Mineraalisuudessa on jopa suolainen vivahde.

Viini on selkeästi saanut happea malolaktisen käymisen aikana, ja tämä oksidaatio lienee vastuussa tuosta rommia muistuttavasta aromista.

Aivan huippu Chenin Coteaux-du-Loiresta; Hyvin täyteläinen ja 'iso', mutta silti raikas. Aivan omanlaisensa aromimaailma ja huikea mineraalirunko. Tämä viini kestää roisimpaakin ruokaa. Kohtalainen makeus tuo mieleen ankanmaksan, mutta toisaalta aromimaailma muuten saattaisi mennä paremmin yhteen merenelävien kanssa. Niinpä päädynkin suosittelemaan savustettua mätiä tai savustettua turskanmaksaa: Kesäisesti voit paistaa suolaisia muurikkalettuja, täyttää ne sipulisilpulla, etikkaisilla hölskytyskurkuilla ja edellämainituilla kala-asioilla. Kääri rullalle ja laita lautaselle tarjolle kunnon turaus smetanaa ja valuttele smetanan päälle hiukan hunajaa. Veikkaan että pelittää!

2 kommenttia:

  1. Kiva, että maistui! Briseau ja erityisesti Kharaktêr on mielestäni ollut huikean hieno viini. En muistakaan, että olisin tätä "perusviiniä" juonut, mutta ehkä pitää tätäkin tilata, jos enää viitsii tuolta Englannista tilata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno ja mielenkiintoinen viini oli kyllä kyseessä. Englannin tilaus oli kyllä hermoja koetteleva, mutta tavara oli priimaa. Satutko tietämään saako loiren viinejä laajasti mistään muusta nettikaupasta?

      Poista