Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Viikonlopun viini: Carmim alicante bouchet

Viikonloppuna lasissa: Carmim Alicante bouchet 2009

Viikonloppuna maistettiin Portugalilainen, edullisemman hintaluokan viini Allentejon alueelta. Samaista viiniä on maistetut edellisen kerran noin vuosi sitten, silloin muistaaksemme edellistä vuosikertaa. Sekä Kuplalla että Tanniinilla oli viinistä hyvä mielikuva, ja siksi se sateisen viikon viiniksi valikoitui.

Allentejon alue sijaitsee Portugalin eteläosassa, sisämaassa Lissabonista itään ja kaakkoon. Kyseinen alue on maan nopeimmin kehittyneitä viinialueita, ja nykyään sitä pidetään Douron ohella laadukkaidenkin viinien tuottajana. (mm. Esporãon tila sijaitsee Allentejossa.)  Ilmasto on viininviljelyn kannalta erittäin otollinen, aurinkoa runsaasti, kosteutta sopivasti. Täältä tulee runsaasti suosittuja, helposti lähestyttäviä viinejä, jotka ovat tyyliltään kenties hieman etelä-amerikkalaisen tyyppisiä. Paikallisia alkuperäislajikkeita on aitoon portugalialiseen tapaan runsaasti, mm Trincadeira, Aragonez, Alicante Bouschet, , Touriga Nacional… Lisäksi kansainvälisiä lajikkeita viljellään nykyään yleisesti.

Nyt maistettu viini oli puhdas Alicante Bouchet, tuo punalihainen, hedelmäinen rypäle. Viini oli väriltään keskisyvän purppurainen. Tuoksu oli varsin mausteinen ja tamminen, mutta myös kirsikkaisia ja hennon mustikkaisiakin aromeja oli aistittavissa. Maku oli kuitenkin hivenen pettymys. Marja-aromia ei oikein tahtonut aistia voimakkaan tammisuuden takaa. Hapokkuus oli melko sopiva, mutta hento marjaisuus tallaantui viimeistään voimakkaiden, melkoisen kiristävien tanniinien taakse, eikä niitä jälkimaussa enää ollut aistittavissa.

Tämä viini oli siis yllättävä pettymys, vastoin odotuksia. Muistimme tämän lämmittävän hedelmäiseksi viiniksi, joka oli juuri hyvä nautittuna ikkunaa piiskaavan sateen kera. Tässä ilmeisesti Portugalin vuosikertavaihtelut ovat vielä voimissaan. 2009 oli loisto vuosi bordeauxissa, mutta ilmeisesti ei Carmimin tarhoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti