Karitsanpaistia ja ratatouillea pääsiäiseksi

Keväällä alkaa munakoisojen ja kesäkurpitsoiden sesonki välimeren maissa, joten näitä alkaa saada Suomestakin edullisemmin. Kyseinen aika ei ole aivan vielä, mutta pääsiäisruuan kanssa ajattelimme ottaa vähän ennakkoa ja kokkasimme karitsanpaistia, ratatouillea ja punaviinikastiketta.

Karitsanpaistia ja ratatouillea

4 annosta

600-800 g Karitsan paistia

Marinadi: 

2 dl punaviiniä
0,5 dl oliiviöljyä
0,2 dl punaista balsamicoa
1 pieni valkosipuli (ei siis kynsi vaan sipuli)
1 sitruunan kuoren keltainen osa
3 oksaa tuoretta rosmariinia
2 tl kuivattua timjamia tai reilusti tuoretta
5 laakerinlehteä
10 kokonaista mustapippuria
2 rkl hunajaa
8-10 g suolaa

Ratatouille: 

1 iso munakoiso
3 porkkanaa
2 keskikokoista sipulia
1 iso paprika tai 2 pientä
1 kesäkurpitsa
10 valkosipulin kynttä
400 g kirsikkatomaatteja (tuoreita tai purkista)
0,5 dl oliiviöljyä
0,3 dl valkoista balsamicoa
3 laakerinlehteä morttelissa murskattuna
timjamia, mustapippuria, rosmariinia
3 rkl sokeria
2 tl suolaa

Tee marinadi edellisenä tai sitä edellisenä päivänä:

Kuori valkosipulit, sekoita marinadin aineet ja laita ne karitsan kanssa lasipurkkiin tai muuhun astiaan vähintään vuorokaudeksi, mielellään kahdeksi. Pidä astia tietysti jääkaapissa.

Tarjoilupäivänä voit esikypsentää karitsan halutessasi seuraavasti: Ota mahdollisimman suuri pata ja täytä vedellä. Lämmitä vesi 55-asteiseksi ja laita uuni noin 50 asteeseen. Ota karitsa marinadista, laita se minigrip- tai muuhun pussiin ilman ilmaa, sulje tämä vielä toiseen pussiin ja laita pussit lämpimään veteen. Jätä lämpömittari pataan, laita se uuniin ja pidä uunia säätämällä veden lämpötila noin 55 asteessa. Tällaisessa koti-sous-videssä karitsa saa muhia tunteja.

Tee ratatouille: kuori sipulit ja porkkanat, pilko kasvikset reilunkokoisiksi paloiksi. Silppua valkosipuli hienoksi. Laita muut kasvikset paitsi tomaatit vuokaan, heittele päälle sokeri, suola ja mausteet, kaada mukaan öljy ja etikka, sekoita ja levittele lopuksi tomaatit päälle. Kypsennä uunissa 175 asteessa ainakin tunti, peitä tarvittaessa foliolla lopussa.

Kastike: 

Marinointiliemi
5 dl liha- tai kasvislientä

Sekoita edelliset, keitä puolisen tuntia. Siilaa pois marinadin kiinteät osat.  Keitä kokoon, mausta tarvittaessa etikalla, suolalla tai sokerilla tarpeen mukaan. Lisää lopuksi voita kiilloksi jos haluat.

Kun ratatouille alkaa olla valmis, ota karitsa pois kylvystä. Avaa pussit. Kuumenna valurautapannu niin kuumaksi kuin hellasta lähtee. Lisää pannuun reippaasti oliiviöljyä. Nakkaa karitsat pannuun ja kypsennä käännellen niin, että palaset saavat maillardia ja hieman karsinogeeniä. Leikkaa paistinpalat siivuiksi, kokoa annos laittamalla pohjalle kastiketta, lammikkoon ratatouillea, päälle karitsat ja vielä lopuksi karitsankostukkeeksi hieman kastiketta. Tarjoa esimerkiksi Bandolin puna- tai roséviinin tai Chateauneuf-du-Papen tai paremman sellaisen kanssa .

Lafran-Veyrolles Bandol Rouge 2013

Pari vuotta sitten vietimme viikon Bandolissa, ja reissulla söimme muutaman kerran yrttistä lammasta, joka on enemmän tai vähemmän provencelaisen keittiön ydintä. Tämän kanssa nautimme alueen lihaisia, yrttisiä ja tanninisia mourvedre-viinejä, jotka sopivat tämän ruuan kanssa loistavasti.

Ostimme reissulta useampiakin tuliaispulloja, mutta koska Bandolin punaviinit paranevat vanhetessaan emme ole toistaiseksi näitä availleet. Nyt ikuisesti jatkuvassa talvessa kaipasimme muistoja lämpimästä, joten ensimmäinen tuliaispunkku aukesi.

Lafran-Veyrolles on talo, joka raskankielisten 6 km Bandolin kaupungin pohjoispuolella. Bandolin kenties kuuluisimmat tilat Pibarnon ja Tempier sijaitsevat varsin lähellä. (Näistä enemmän tässä vanhassa jutussa) Köynnöksistä 6 hehtaaria on mourvedreä, loput grenachea, cincault'a ja carignania.
nettisivujen tulkintani perusteella on perustettu 1600-luvulla. Talo viljelee 10 hehtaaria köynnöksiä

Bandol rougessa on 70-80 % mourvedreä, loput cincault'a, vanhojen köynnösten carignania ja grenachea. Viini käy lämpökontrolloidusti 25-31 asteessa 25 päivää. Tämän jälkeen se puristetaan ja siirretään suuriin tammisammioihin 18 kuukaudeksi. Tämän jälkene viini lepää vielä muutaman kuukauden pullossa ennen liikkeellelaskua. Tuottaja suosittelee viinin nauttimista viisivuotiaana, eli tämän mukaan vuosikerta -13 olisi nyt iskussa.

Viini on syvän tiilenpunainen väriltään. Sen tuoksussa yllättävän raikasta punaherukkaista marjaisuutta, hentoa yrttisyyttä, kevyttä lihaisuutta ja pientä vaniljaista mausteisuutta.  Tuoksu on melko hienovarainen. Maku on keskitäyteläinen ja hapokas. Aromimaailma tuntuu suussa hieman tummemman marjaisalta kuin nokassa. Jälkimaussa tanniinit ovat kovat, joten vielä tässä vaiheessa tätä viiniä ei voi varsinaiseksi siemailuviiniksi sanoa. Viini kuitenkin toimi aivan erinomaisesti yrttisen karitsan ja makeahkon ratatouillen kanssa nautittuna: Tanninit saivat purupinnan lihasta, yrttinen ratatouille komppasi viinin aromimaailmaa ja yllättäen kasvisten makeus ja hapokkuus nosti viinin hedelmäisyyttä.

Vuosi 2013 oli viineä ja hankala koko Ranskassa, ja se tuntunee tässä keveytenä ja hapokkuutena. Juuri tämä vuosikerta tuskin olisi kestänyt enää kovin paljon pidempään ilman, että ohuehko hedelmä olisi kadonnut.

Juurihulluus

Olemme useissakin aiemmissa jutuissa sivunneet leipäjuuriasiaa, mutta emme ole tainneet kirjoittaa asiasta koskaan tarkemmin. Ajattelimmekin avata nyt huurihulluuden historiaa ja nykytilaa: Miksi leivomme lähes kaiken leipämme itse ja miten ihmessä se onnistuu kiireisessä lapsiarjessa?

Juurileipäinnostus alkoi siinä viitisen vuotta sitten, kun saimme ystävälliseltä työkaverilta rusinapohjaisen vehnähapanjuuren, joka on siitä alkaen asunut samassa pakasterasiassa jääkaappimme ylähyllyllä. Juuri ei varmastikaan ole enää sama kuin se jonka olemme aikanaan saaneet, sillä jääkaapin mikrobi-ympäristö ja lomareissujen aikana tapahtuneet near-death-eventit ovat varmasti muuttaneet juuren koostumusta. Tämä juuri tuntuu kuitenkin olevan hyvin sitkeä, eikä sitä todellakaan tarvitse ruokkia joka toinen päivä kuten joissakin ohjeissa kerrotaan: Juuri pysyy loistavasti hengissä sillä, että siitä tehdään 800 gramman taikina kerran viikossa jolloin juureen lisätään pois otettu määrä 50/50 vesi-jauhoseosta.

Viikottainen leivontamme kulkee niin, että perjantaina teemme edellä mainitun taikinan, jota käytetään sitten perinteiseen sunnuntaipizzaan. Taikinan ohje on simppeli, siinä käytetään klassista 5+3,5-suhdetta eli 5 osaa jauhoa ja 3,5 osaa vettä (eli 70 % hydraatiota). Koska taikinajuuri on 50/50 vettä ja jauhoja, teemme seuraavasti:

300 g juurta (eli 150 g vettä ja jauhoa)
350 g vehnäjauhoa
200 g (1,5=dl) vettä
11 g suolaa (verenpaine, tiedetään...)
1 rkl oliiviöljyä

Jauhoina käytämme Culinaria keittiöelämää-kaupasta saatavia pitkää kohotusta kestäviä italialaisia Mulino Caputon Manitoba- tai Cuoca-jauhoja, joiden sitko säilyy hyvin pitkään kohotettaessa. Syksyllä uuden viljasadon tullessa käytämme joitakin kuukausia suomalaista vehnää, mutta tällöin kohotusaikoja täytyy hieman lyhentää tai tyytyä vähemmän ilmavaan leipään.

Vesi, juuri ja jauhot sekoitetaan. Tämän jälkeen seoksen annetaan levätä vartista puoleen tuntiin, minkä jälkeen taikinaa vaivataan yleiskoneella 10 min. Sitten lisätään suola, vaivataan se tarvittaessa käsin joukkoon ja jatketaan yleiskoneella veivaamista vielä 5 min. Lopuksi lisätään öljy ja vaivataan se käsin taikinaan. Taikina laitetaan teräskulhoon ja peitetään kelmulla ja kannella.

Taikinasta voi leipoa seuraavana päivänä, jos haluaa kohtalaisen neutraalin makuista leipää. Tällöin leivän osuus tulee ottaa huoneenlämpöön kohoamaan kolmeksi neljäksi tunniksi ennen leivän leipomista. Tämä jälkeen leipää pitää vielä kohottaa parisen tuntia ennen paistoa.

Paras pizza syntyy kokeilujen perusteella 48 tuntia kohonneesta taikinasta. Leivomme pizzojen keskusta läpinäkyvän ohueksi ja jätämme ympärille vajaan sentin reunat. Tämä ohuenohut pohja paistuu ritisevän rapsakaksi kahden päällekkäisen pizzakiven avulla tavallisessa sähköuunissa.

Paras puoli juuritaikinassa on se, että se säilyy leivontakelpoisena huomattavasti hiivataikinaa pidempään. Hiiva syö sitkoverkon varsin nopeasti, mutta juuritaikinasta pystyy (etenkin Caputon Manitoba-jauhoja käyttäessä) leipomaan vielä viikonkin taikinanteon jälkeen. Tuolloin leipä ei enää kohoa aivan samalla tavalla kuin parin-kolmen päivän ikäisestä taikinasta, mutta sen maku korvaa rakenteen: Hapokkuus, vehnän maun syvyys ja kuumassa uunissa pinnastaan hieman kärähtänyt pinta luovat uskomattoman makukokemuksen.

Tässä onkin myös se jokapäiväisen tuoreen leivän salaisuus: Ota valmiista taikinasta pari sämpylänkokoista palloa, pyöritä jauhotetulla laudalla 5 sekuntia, laita leivinpaperille jääkaappiin tunniksi uunin lämmetessä 250 asteeseen, nakkaa uuniin pizzakivelle, heitä uuninpohjalla olevalle pellille muki vettä, paista 8 minuuttia. Aktiivista tekemistä kului alle minuutti.

Vaihtelunhalun iskiessä sekoitamme taikinaan pizzanleivonnan jälkeen siemeniä, yrttejä, aurinkokuivattuja tomaatteja, juustoa, juuresraastetta, jopa keitettyjä kikherneitä tai härkäpapuja. You name it. Osa kokeilusta on toiminut, osa ei.

Jos taikina joskus pääsee menemään yli tai sitä on perjantaina ylimäärin jäljellä teemme useimmiten näkkileipää: Taikinaan sekoitetaan runsaasti siemeniä, se kaulitaan leivinpaperin päällä niin ohueksi kuin mahdollista, vedetään pellille ja paistetaan 200 asteessa keskitasolla happamaksi näkkäriksi, joka säilyy liki ikuisesti (jos ei kerro lapselle missä sitä on).

Vehnäjuuren lisäksi leivomme yli satavuotiaalla ruisjuurella 100 % ruisleipää, mutta se on toisen tarinan aihe.

Scolca Gavi dei Gavi

Tilasimme nimeltämainitsemattomasta nettikaupasta pari kuukautta sitten laatikon, jossa oli pääasiassa puolikkaita viinipulloja: Kyseisellä kaupalla oli laaja valikoima viinejä pikkupulloissa, muun muassa monia italialaisia klassikkoviinejä Piemontesta ja pohjoisen Alto Adigesta.

Pienet pullot ovat käteviä arkikäytössä, kun haluaa ruokansa kanssa vain tilkan viiniä: Pikkupullosta saa neljä pientä lasillista, joten siitä riittää kahdelle hengelle kahdeksi päiväksi. Pikkupullot ovat myös ruuanlaittoviineissä käteviä: Risottoon voi kaataa sen lasillisen, jolloin juomaa jää vielä valmiin ruuan kanssa nautittavaksi. Alkon pienten pullojen valikoiman laatu jätti pitkään huomattavasti toivomisen varaa, mutta viimeisten parin vuoden aikana monopoliinkin on ilmaantunut vallan päteviä viinejä pikkupulloissa. Juuri nyt alkoon tuli erikoiserä puolikkaita pulloja, ja tähän nostettakoon vaikkapa Guigalin Côte-Rôtie, Ettore Germanon Barolo ja Jadot'n Pouilly-Fuisse.

Nyt avasimme paistetun kuhan kaveriksi viinin Piemonten itäkolkasta läheltä Lombardian ja Ligurian rajoja. Gavin alueella tuotetaan Cortese-rypäleestä melko yksinkertaisia ja hinnaltaan kilpailukykyisiä viinejä, joita ei ole tarkoitettu tajuntaa räjäyttäviksi laatuviineiksi. Cortese on rypäleenä samankaltainen kuin esimerkiksi trebbiano ja carganega: vähäarominen ja mineraalinen. Maaperä Gavin alueella on kalkkikivipitoista savea, mikä korostaa rypäleen mineraalisuutta.

Scolca on Gavin alueen suurimpia tuottajia. Nyt maistettu viini on talon perustason Gavi. Se on väriltään haalean sitruunankeltainen. Tuoksussa hento meloni, aavistus yrttisyyttä ja kukkaisuutta. Matala-arominen, hento, hienovarainen tuoksu. Suussa keskitäyteläinen, melko hyvähappoinen. Vihreys hieman korostuu, hedelmäisyys vähäinen. Tekstuuri karkeahko. Hieman bitterinen loppu.

Viini toimi pannussa paistetun kuhan ja erityisesti lisäkkeinä olleiden uunipaahdettujen palsternakkojen ja porkkanoiden kanssa loistavasti. Palsternakan mineraalisuus komppasi viinin bitterisyyttä ja porkkanan makeus sai haposta ja mineraalisuudesta vastaparin. Viini on aromeiltaan melko neutraali, enemmän teksturaalinen kuin aromaattinen. Se toimi hyvin tällaisten yksinkertaisten ja mietojen ruokien kanssa, sillä viini ei peitä esimerkiksi tuoreen vaalean kalan hienovaraisia makuja.

Gavi on hyvä yleisviini, joka kannattaa pitää mielessä. Ja Alkon erikoiserän pikkupullovalikoimaa kannattaa myös vilkaista!

Ravintola LiV: Rennosti retro

Alarantaan entisen Wistub Alsacen tiloihin avautuin reilu kuukausi sitten uusi bistrohenkinen ravintola, jonka salia luotsaavat Tiiliholvista siirtynyt Mika Lintula ja Rosendalissa vaikuttanut Kalle Viljakainen. Keittiötä komentaa monessa liemessä keitetty (liemiä keitellyt) Montgomery Dahl. Salista löytyy siis juomaosaamista ja keittiö on hyvissä käsissä, joten varasimme pöydän Katrin syntymäpäiväksi.

Ravintolan sali on pieni, asiakaspaikkoja on korkeintaa viitisenkymmentä. Vanhan talon pohjakerroksessa sijaitseva tila on tyylikäs ja sopii ravintolan bistrohenkeen teemaan hyvin. Ulkoasu on ajattoman tyylikäs. Saimme tiistai-illan ensimmäisinä asiakkaina paikat ikkunapöydästä. Alkuun tilasimme kuohuvaa, ja crémantin päästyä loppumaan jouduimme tyytymään blanc de noirs-samppanjaan joka ei ollut laikaan huono aloitus illalle.

Listoja silmäiltyämme toinen meistä päätti syödä alku- ja pääruuan sijaan kolme alkuruokaa, koska alkuruuan valinta hyvistä vaihtoehdoista oli haastavaa. Pyysimme ruokien kanssa pieniä kaatoja niille sopivia viinejä jättäen valinnat Lintulalle ja Viljakaiselle. Kaksikko onnistui parituksissa hyvin.

Ensimmäisenä alkuruokana Katri sai häränhäntäkeittoa ranskalaisen sipulikeiton tapaan tarjoiltuna ja Heikki talvisalaattia, jossa oli juuriselleriä, punajuurta, linssejä ja kikherneitä. Häränhäntäkeitto on Tampereella jokseenkin rohkea veto. Esillelaitto ei ollut silmiä hivelevä, mutta kunnioitti kyllä hienosti ranskalaista keittötaidetta ajalta ennen nouvelle cuisinea. Ja se maku! Ensimmäisen lusikallisen jälkeen ulkonäkö unohtui, sillä keiton maku oli uskomattoman syvä. Tämän kanssa oli paritettu CS-merlot-blendi Toscanasta, ja melko runsas ja pehmeä viini toimi hyvin keiton kanssa. Vielä paremmin meidän mielestämme toimi kuitenkin toinen viini, jonka Heikki sai pääruokana syömänsä häränhäntäkeiton kanssa: Ch la Rogue du By on sama blendi Medocista. Tässä oli hieman enemmän kulmikkuutta ja kipakkaa tanniinisuutta, joka tarjosi täyteläisen syvälle keitolle vastusta.

Tavisalaatti oli myös loistava alkuruoka, ja juuriselleri salaatissa on hieman harvinaisempi raaka-aine. Sen yltiöpäinen aromaattisuus oli kuitenkin taltutettu hienosti, ja annoksen maut olivat hyvässä tasapainossa. Tälle paritettu  osin tammitettu Pouilly-Fume oli aivan passeli pari. Tammikypsypsytys oli muuntanut SB:n usein vihertävän aromimaailman enemmän aprikoosiseksi, hunajaiseksi ja hedelmäiseksi, mikä teki siitä hyvän vastakohdan mineraaliselle ja aromaattiselle annokselle.

Toiseksi alkuruuaksi saimme lohitartarin kananmunan ja kaviaarink kera. Esillelaitto oli kenties kultaiselta 80-luvulta, mutta tartar ja sille paritettu saksalainen Paulinshofin Kabinet Trocken olivat makuparina erittäin toimiva yhdistelmä: rasvainen, melko vähäsuolainen tartar nousi hapokkaan, hedelmäisen rieslingin avulla lentoon.

Pääruokana Katri söi nieriää ja kasviksia surf & turf-hengessä valkoviini-chorizo-kastikkeella. Tuore kala oli hyvin paistettu, kasvikset napakoita ja kastike sitoi annoksen hyvin yhteen. Annoksen parina tarjottu Chablis oli varma pari: mineraalia ja napakkaa hapokkuutta sekä lämpimän 2015-vuosikerran viinissä myös riittävää hedelmäisyyttä chorizokastikkeenkin kaveriksi.

Hyvin kypsytetyn Comten jälkeen saimme täydellisen suklaakohokkaan, jonka kaverina oli itse tehtyä Madagaskarin vaniljalla maustettua jäätelöä. Pinnalta rapea, sisältä sula kohokas oli yksinkertaisesti täydellinen.

Kokonaisuudessaa illallinen oli miellyttävä kokemus. Ilmapiiri ravintolassa oli leppoisa, Lintula ja Viljakainen ovat selvästi ravintolasalissa kotonaan ja saavat tämän kotoisuuden tarttumaan myös asiakkaaseen. Tiistai-iltana liki tyhjästä ravintolasalista huolimatta tunnelma ei ollut pönöttävä tai vaivaantunut, vaan hyvällä tavalla intiimi. Palvelu oli luontevaa ja henkilökohtaista, ja siitä paistoi ylpeys omasta ravintolasta ja sen tarjonnasta. Ja tämä on juuri sitä mitä ainakin me ravintolalta haluamme: halua tuottaa hienoja makukokemuksia ja elämyksiä ja ylpeyttä siinä onnistumisesta.

LiVin annokset eivät ole välttämättä kaikkein fotogeenisimpiä, mutta toisaalta tämä on instagram-annosten aikakaudella virkistävää vaihtelua. Dilemmahan on tuttu kotikeittiöstäkin: Maistuvimmat ruuat ovat usein pitkään haudutettuja tai muuten koostumukseltaan esillelaitollisesti haasteellisia. LiVissä maku meni selkeästi ulkonäön edelle klassiseen ranskalaiseen tapaan. Toki annoksen ulkonäkö vaikuttaa myös makukokemukseen, koska ihmisen aistit eivät ole toisistaan eristyksissä. Mutta me ainakin kunnioitamme LiVin liemenkeittelyä siinä määrin, että voisimme syödä häränhäntäkeiton vaikka muovirasiasta.

Pidimme myös siitä, että ravintolan annokset huusivat viiniä kaverikseen. Esimerkiksi lohitartar toimi tuhanesti paremmin rieslingin kanssa kuin ilman. Viinilista ilmentää asiantuntemusta ja se on selkeästi mietitty ravintolan annoksia silmällä pitäen.

Suosittelemme mielellämme kaikille visiittiä LiVissä. Meiltäkin jäi alkuruuista maistamatta loppumaan päässyt kateenkorvacrostini, joten joudumme valitettavasti vierailemaan ravintolassa lähiaikoina uudelleen...

Deli 1909&Wine Bar:laatuviinejä rennolla otteella

Tästä paikasta meidän on ollut tarkoitus kirjoittaa jo vaikka kuinka kauan, mutta emmepä ole saaneet aikaiseksi. Toisaalta, parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan.

Deli 1909 & Winebar on osa tamperelaista Gastropub-ketjua, jonka muita paikkoja ovat mm. laajasta juomavalikoimastaan tunnettu Tuulensuu, sherryn ja siiderin ystäviä ilahduttava Inez, Burger bar Bull ja laadukas lähiöbaari Gastropub Kaleva. (Näistä viimeinen on oma lähikuppilamme, jossa henkilökunta tietää että 4-vuotias tyttömme haluaa omenamehunsa vedellä laimennettuna ja paljon jäitä...) Lappalaisten Gastropub-ketjua on kiittäminen tamperelaisen juomakulttuurin hivuttamisesta kohti laatua ja monipuolisuutta.

Deli 1909 on ketjun uusin paikka lähes Keskustorin laidalla Puutarhakadulla. Ravintola saa nimensä vuodesta, jolloin valmistui Pantin talo jossa ravintola sijaitsee. Kyseisessä liiketilassa toimi omassa nuoruudessamme kahvila Valo, joka oli hivenen boheemi ja ennen kaikkea rento kahvila-baari, jossa vietimme lukioiässä lukuisia iltoja. Deli 1909 onnistuu säilyttämään jotain tuosta rentoudesta tuoden samalla juoma- ja ruokatuotteet 2010-luvulle.

Meille ravintolan vetonaula ovat ehdottomasti sen mielenkiintoiset ja vaihtuvat viinit, joista suuri osa on Gastropub-ketjun omistajien omatuontia. Täältä löytyy siis viinejä, joita ei muualta Suomesta ole saatavissa. Skaala on laaja painottuen eurooppalaisiin viineihin. Naturaaliviinit ovat hyvin edustettuina, mutta valikoima ei ole kuitenkaan fundamentaalisesti tarkoitushakuisesti "erikoinen" vaan kaikessa tunnutaan menevän maku ja laatu edellä. Myös perinteisemmän makupaletin omaaville löytyy varmasti sopivia viinejä, ja tiskin takaa löytyy varmasti apua valintaan. (Usein viinejä kaataa Kirsi Seppänen, josta teimme juttua jo pari vuotta sittten.) Deli 1909:ssä viinilista ei todellakaan ole viinitukkurin sanelemaa tasapaksua standardia, vaan jokainen tuote tuntuu olevan valittu tarkkaan maistellen. Laseittain kaadettavat viinit vaihtuvat jatkuvasti, joten uutta maistettavaa löytyy aina vaikka vierailisi useamman kerran viikossa. Coravinin ansiosta myös arvokkaampia viinejä voi saada laseittain.

Ravintolan nimi kertoo ruokalistasta: Delistä saa tilata tiskistä "delilaudalle" juustoja, marinoituja ja pikkelöityjä kasviksia sekä leikkeleitä, jotka sopivat viinien kanssa nautittaviksi. Ruokalista on hiljattain laajentunut ja nykyisin siltä löytyy myös paahdettuja perunarieskoja eri täytteillä, crostineja,  uuniperunoita täytteineen, salaatteja sekä muutama pataruokakin.

Ravintolan miljöö on vanhan talon historiaa kunnioittava, hieman hämyinen ja lämmin. Etenkin talvella ja syksyn kosteilla keleissä sisään astuessa tulee miellyttävän kotoinen ja lämmin fiilis, joka saa kiireen keskellä levähtämään ja rentoutumaan hetken hyvään viiniin uppoutuen. Paikka toimii meillä useinloistavana levähdyskeitaana perjantai-iltapäivän ostosreissun jälkeen tai keskellä. Täältä on hyvä aloittaa viikonloppu. Ja kesällä Delin terassi vanhan talon sisäpihalla on yksi Tampereen parhaista paikoista viivähtää: Hiljainen, pöytävalinnasta riippuen aurinkoinen tai viileän varjoisa.

Lopuksi mainittakoon vielä Deli 1909:n avoimet viinitastingit torstaisin. Klo 17-18 järjestettäviin tastingeihin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, joten voit vain kävellä paikalle, maksaa parin kympin osallistumismaksun ja maistella tietyn teeman viinejä ohjatusti. Maaliskuun aiheina ovat kuohuviinit, Sauvignon blanc Loire vs. Marlborough ja viimeisenä Finnviini. Näistä ainakin Finnviini-tasting kiinnostaa meitä kovasti.

Deli on mielestämme palvelus tamperelaisille viininystäville, sillä se on mielestämme edelleen kaupungin ainoa todellinen viinibaari, jossa voi nauttia huolella valittuja ja ammattitaidolla tarjoiltuja viinejä ilman pönötystä. Tampereella vieraileville tämä on ehdoton suosituksemme illanaloitus (ja/tai lopetus)paikaksi.

Kiitokset vielä lopuksi Lappalaisille siitä, mitä he ovat tamperelaiselle juomakulttuurille tehneet. Ilman Gastropubeja olisimme jääneet paitsi paljosta.