Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ribeauville. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ribeauville. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. tammikuuta 2014

Kaksi vanhempaa alsacelaista

kuva: www.ribeauville-riquewihr.com

Lähiaikoina olemme maistaneet kaksi iäkkäämpää Alsacen rieslingiä, jotka ovat olleet täysin erilaisia. Molemmat viinit tulevat Haut-Rhinin alueelta Alsacen viinillisestä 'ytimestä'. Tarhoilla on itse asiassa välimatkaa vain viisi kilometriä. Tämä on kuitenkin  ratkaiseva, kun ollaan lähellä vuorijonoa. Toisaalta viinit olivat myös eri vuosilta, mikä tuo lisää eroja.

Ensimmäisenä ennen joulua maistettu viini oli Rolly Gassmannin Riesling vuodelta 2000. Rolly Gassmann on siitä erikoinen laatutuottaja, ettei talolla ole lainkaan Grand Cru-luokiteltuja viinejä. Tarhat sijaitsevat Rorschwihrissä, viitisen kilometriä Ribeauvillén pohjoispuolella. Nämä tarhat sijaitsevat hieman etäämpänä vogeeseista kuin valtaosa laatutarhoista. Maaperä on alempana laaksossa rikkaampi, ja siksi köynnökset tuottavatkin herkästi liian runsaita satoja. Tätä kuitenkin rajoitetaan, ja tuotettuihin rypäleisiin kertyy reippaasti sokeria. Ilmeisesti tilalla korjataan sato hieman aiemmin kuin Alsacessa yleensä, ja tällä tavoitellaan hyvää hapokkuutta pitkää kypsytystä varten. Kypsytys ja hapokkuus muovaavat selkeästi makealla puolella olevat rieslingit mahtavan monipuolisiksi ja raikkaiksi. Mainittakoon vielä, että Rolly-Gassmannin viinit tuotetaan biodynaamisesti, kuitenkin ilman sertifikaattia.

kuva: sipp.com
Viini oli tuoksultaan yllättävänkin freesi. Hunaja ja kukkaisuus olivat tuoksussa päälimmäisenä. Myös kivellisten hedelmien aromia tunnettavissa. Petrolin tuoksua oli yllättäen (13 vuoden ikä huomioiden) vain nimeksi. Suussa viini oli raikkaan hapokas, hunajainen ja hieman aavistusta enemmän makea. Konsentraation voi kirjoittaa isolla K:lla muutoinkin kuin lauseen alussa. Loistavasti ikänsä kantava viini vuodelta, joka on ollut Alsacessa luokkaa 'Exeptional'.

Toinen maistettu alsacelainen oli Louis Sippin Riesling Grand Cru de Kirchberg vuodelta 2002. Vuosi ei ollut aivan yhtä loistava kuin 2000, mutta hyvä kuitenkin. Kirchbergin tarhat sijaitsevat Vogeesien ensimmäisillä mäillä Ribeauvillén laitamilla. Näiden tarhojen läpi on aikanaan vaellusreissulla kiipeilty hiki niskassa ja kymmenen kiloa viiniä rinkassa. Olivat juu jyrkät ja etelään viettävät, joten keskipäivän aurinko todellakin tekee tehtävänsä sekä viiniköynnökselle että pienelle vaeltajalle.

Heikki ihailee alsacen maisemia
Sippin viini oli maistettaessa jo selvässä laskussa. Tuoksussa oli petrolia hieman enemmän kuin Gassmannissa. Kukkeus oli jo väistynyt, ja viini oli tuoksultaan mineraalivoittoisempi. Suussa viini on kuiva. Konsetraatio on kohtalainen, joskaan ei Gassmannin veroinen. Mineraaliset piirteet korostuvat. Hapokkuudesta osa on selvästi jo menetetty. Joulukalojen kanssa se kuitenkin hieman nousi esiin, kun viiniä maistoi yhdessä lohen ja muiden rasvaisten meren herkkujen kera. 

Mielenkiintoiset maistettavat joka tapauksessa.

-Heikki-

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Suunnitelmia kuukautta ennen reissua

cdcdAlsace


Eli kuukausi aikaa tehdä suunnitelmia, sitten koittaa odotettu reissu. Alsacen vaelluksen alkupään reitti alkaa olla suunniteltu. Kävely alkaa Molsheimista Alsacen alueen pohjoisosassa. Siellä on sovittu tilavierailu

Gerard Neumeierin tilalle. Mielenkiinnolla odotetaan. Seuraavana päivänä olisi tarkoitus kävellä monte st. Odilelle pitkin GR 53-vaellusreittiä, joka on olkuosa Santiago De Compostelan tiestä. Tätä reittiä seurailemme suunnitelman mukaan kolme ensimmäistä päivää.



St. Odilelta on varattu huone luostarin hotellista. Erinäisten blogien ja kuvine perusteella paikka on varsin upea, joskaan viinitarhoja ei aivan niin korkealta löydykään. Hotellin ravintolan pitäisi kuitenkin olla varsin kohtalainen.



Seuraavana päivänä on edessä lyhyehkö 15 km kävely Andlauhun. Andlaussa sijaitsevat Kastelbergin ja Wiebelsbergin Cra Cru-tarhat. Molemmilla tarhoilla kasvatetaan Rieslingiä, jonka sanotaan olevan erityisen hyvin ikääntyvää. Näitä viinejä siis täytynee hankkia viinikaapin pohjalle jemmaan vuosien päästä löydettäväksi.



Andlausta matka jatkuu todennäköisesti Chatenois:n, sieltä Ribéauvilleen. Ribeauvillestä olemme varanneet yöpaikan Jean Sippin viinitilalta, jossa on myös mahdollisuus maistaa tilan tuotteita.



Tästä eteenpäin reitti on vielä tässä vaiheessa hieman avoin. Colmariin on kuitenkin tarkoitus edetä Ribéauvillestä muutamassa päivässä tiloja kierrellen. Ainakin Hunawihrissä sijaitseva Ermelin tila olisi tavoitteena käydä katsastamassa, koska kyseisen tilan viinejä on maistettu ja niistä pidetty.



Muutamia pulmia liittyy vaelluksen ja kulinarismin yhdistämiseen. Yksi näistä on vaatetus: Alsacessa olisi runsaasti loistavia ravintoloita, mutta ainakin osa vaatii asiallista pukeutumista. Ei siis vaelluskenkiä... Ongelmaan olisi tietysti ratkaisuna suorien housujen ja kakkoskenkien raahaaminen mukana, mutta se ei oikein innosta. Sikälikin ylimääräinen tavara on haitta, että tarkoituksena on lähteä mahdollisimman tyhjällä rinkalla ja palata rinkka mahdollisimman täynnä kiliseviä tuliaisia. Tähän mennessä kaikista reissuista on saatu pullot ehjänä kotiin, toivon mukaan nytkin.



Lisää suunnitelmia seuraa. Vielä kuva Monte st. Odilelta