Tamperella asuvat tietävät Niihaman urheilumajan, joka on jo vuosikymmenet tarjoillut trippimehua ja höyrymakkaraa Kaupin urheilupuistossa liikuville. Entäpä jos edellä mainittujen sijaan majalta saisikin huolella valmistettua ruokaa ja omaa maahantuontia olevia laatuviinejä? Kuulostaa haastavalta konseptilta ilman julkista liikennettä ja kaukana kaikesta keskellä metsää.
Juuri tälläaisissa olosuhteissa Mäntänvuoren ulkoilualueella sijaitseva viinitupa Vuorenmaja on kuitenkin onnistunut hankkimaan maineen, joka houkuttelee hankalasti saavutettavaan ravintolaan tuvan täydeltä asiakkaita lähes koko kesäsesongin ajan. Ravintola toimii Serlachiuksen (yllättäen) rakenuttamassa, 1928 valmistuneessa hiihtomajassa, joten miljöö on hyvällä tavalla retro ja sopii ravintolan teemaan. Jo ravintolan yli kymmenen vuoden historia kertoo, että jotain on tehty oikein. Heikkotasoinen ravintola ei tällaisessa syrjäisessä paikassa kauaa pyöri.
Tutustuin Vuorenmajan emäntä Anu Schuoeleriin aikanaan Saksan Viinitiedotuksen järjestämällä matkalla, ja tästä lähtien meidän on pitänyt poiketa vuorenmajalla syömässä. Nyt Serlachius-museon Banksy antoi lisäsyyn läheteä Mänttään, joten kun Anu kutsui niin tartuimme tarjoukseen heti.
Schuoler on asunut asunut pitkään Sveitsissä ennen paluutaan Suomeen. Viiniosaaminen on Keski-Euroopassa vietettyjen vuosien ja WSET-opintojen myötä kohdillaan mikä näkyy ravintolan huolella (ja asiakaskunta huomioiden) kootussa viinilistassa: Järkeväkatteinen, suppeahko mutta keskimääräiseltä tasoltaan korkea ja kiinnostava lista keskittyy saksalaisiin viineihin, mutta pullomyynnistä löytyy "oman rahan viinejä" myös muista klassisista viinimaista. Listan kallein viini on 85 euron Barbaresco -99, mikä kertonee jotain.
Viinituvan ruokalista on viinituvan ruokalista: Leikkele- ja juustolautasia, prezeleitä ja flammküchia. Nyt riesling-viikkojen aikana saatavilla oli lisäksi erikoismenu, jolta maistamamme annokset olivat yksinkertaisia mutta erittäin huolellisesti valmistettuja. Maistelimme hieman flamküchia, riesling-menun sekä riesling-viikkojen ajan tarjolla olevat viininmaistelupaketit: Toinen näistä esitteli kolmen eri laakson kuivia rieslingejä, toinen taas spätburgunderin eri värivariaatioita valkoisesta rosén kautta punaiseen.
Etenkin kolmen laakson rieslingit (Mosel-Nahe-Rheingau) oli kiinnostava paketti, kun harvemmin tulee näin rinnakkain avattua useamman alueen rieslingejä. Viineinä Moselista Prüm Blue (blue slate), Nahesta Rolf Simon ja Rheingausta Weingut Trenz. Näistä Moselilainen oli "arkkityyppinen" alueensa (nuori) edustaja: Vaaleakukkainen, sitruksinen ja hunaijainen, suussa kirpakan hapokas ja aavistuksen makeaan taittuva. Nahe oli viineistä sinällään maistettuna "pliisuin", tuoksu muita matala-aromaattisempi ja hennon päärynäinen ja ruohoinen. Rheingaulainen Trenz oli kolmikon terhakkain, sen tuoksussa ilmeinen päärynäsiideri ja hento yrttisyys, maku säväyttävän hapokas. Tämä oli viini, jota tekisi mieli laittaa laatikko kellariin ja odotella kymmenisen vuotta: Hedelmä oli nyt runsas ja hapokkuus lähes jäätävä, joten kehityspotentiaalia saattaisi löytyä.
Moselilaisesta Spätburgunder-suorasta jäi mieleen etenkin rosén gastronominen potentiaali: Viini oli sinällään maisteltuna ok: Hieman mansikkainen, persikkainen ja mineraalinen, jälkimaultaan selkeän kitkerä kuorikontaktin ansiosta. Ruuan kanssa tämä bitteri kääntyi miellyttäväksi, ja kyseessä olikin selkeä ruokarosé. Myös Moselilaisen Frieden-Bergin punainen spätburgunder oli positiivinen yllätys, sillä kyseessä oli täysverinen ja vakavasti otettava punaviini, jossa ei ollut lainkaan niin monille saksalaisille pinoteille ominaista havupuumaista resiinisyyttä. Mielestämme maistelupaketiti oli koottu osaavasti demonstroimaan saksalaisten rypäleiden kirjoa, ja niitä avattiin myös sanallisesti tarjoilun yhteydessä.
Ruuista täytyy antaa tunnustusta. Maistoimme savulohi-tilli-täytteistä flamküchia, joka olivarsin autenttinen esitys eikä jäänyt jälkeen Alsacessa tai Hampurissa maistamillemme. Pohja oli ohuen ohut, täytettä sopivan niukasti jotta se ei kostuta ja lötkistä pohjaa Jos suomessa haluaa tätä saksankielistä "pizzaa" maistaa, niin Suomesta tuskin löytyy toista yhtä hyvää paikkaa.
Riesling-menun alkuruokana ollut valkoinen parsakeitto oli yksi parhaista maistamistamme: Konstailematon mutta hyvin tasapainoinen keitto oli ennen tarjoamista saanut ison lorauksen sektiä, mika teki keitosta hapokkaan ja kermaisuudestaan huolimatta kepeän kuohkean. Pääruuaksi söimme parsan, hollandaisen ja varhaisperunan kanssa tarjottuna lohta ja schnizeliä. Samojen lisäkkeiden tarjoaminen molemille pääruuille oli fiksu hävikin torjunnan kannalta fiksu veto, siitä kiitokset. Molemmat annokset oli taiten valmistettu (schizelinvalmistuksen äänimaailma täytti aina tilauksen tullen ravintolan, kun lihan nuijimisen ääni kaikui keittiöstä), lohessa kypsyys oli juuri kohdallaan ja hollandaise riittävän hapokasta. Maistelupakettien viinit toimivat annosten kanssa oikein oivallisesti, etenkin Rosé ja yllättäen alkuun pliisulta tuntunut nahelainen riesling osoittautuivat moniottelijoiksi (jälleen kerran osoitus siitä, että viini joka jättää pelkältään maistettuna kylmäksi voi ruuan rinnalla olla se illan paras pullo). Jälkiruuaksi jaoimme vielä palan talon pähkinäpiirakkaa, joka oli siinä määrin tuhti elämys että jakaminen oli erittäin hyvä päätös.
Hyvän aterian ja viinien jälkeen vyöryimme alas (jyrkähköltä) Mäntänvuorelta ja kävelimme kolmisen kilometriä keskustaan. Matkan varrelle osuivat sekä Raittiusseura että Mäntän A-kilta, miksiköhän? Kävely suoraan auringonlaskuun oli häikäisevä kokemus, mutta pääsimme lopulta keskustaan ja hotelliin.
Viinitupa Vuorenmaja on todellakin Pirkanmaan kätketty aarre, jonka onneksi löytää ihan ilman aarrekarttaa google mapsin (tai taksin) pienellä avustuksella. Vaikka tuttu ravintoloitsija ja kutsuttuna syöminen voi toki vaikuttaa mielipiteeseen, voimme vahvasti suositella visiittiä Mänttään yleisesti ja vuorenmajalle erityisesti. Listalta löytyy kiinnostavaa maisteltavaa sekä juoma- että ruokapuolelta, mikä ei Suomen maaseudulla ole kovin tavallista. Mänttään pääseee ainakin Tampereelta autolla alle tunnissa, pyörällä neljässä ja junallakin harvakseltaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti