Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


perjantai 22. heinäkuuta 2011

Viiniklubi 1-v!




Viiniklubin 1-vuotisjuhlat olisi oikeastaan pitää jo kevättalvella, sillä ensimmäisen kerran kokoonnuttiin muistamamme mukaan helmikuussa 2010. Jäsenistö kuitenkin lisääntyi kesällä, ja siksi vuosipäivän ajankohdaksi valittiin lähinnä arpomalla kesäkuu. Ei se liene niin tarkkaa milloin juhlii kunhan juhlii kunnolla. Juhlat päätettiin huumorimielessä pitää puolivakavasti puku päällä pönöttäen. Elämässä ei ole koskaan liikaa kohokohtia, jos ei niitä itse järjestä!






Seura saapui pullonhenkelään iltapäivän helteessä. Aamusta saakka jatkunut kokkaaminen ei ollut varsinaisesti viilentänyt etelänpuoleista residenssiämme, vaan lämpötila lienee ollut kolmenkymmenen paremmalla puolen. Onneksi tuosta pukulinjasta oli joustettu varsin vapaasti, muutoin hikeä olisi saanut kuivailla mopilla lattioilta. Alkutunnelmaa viilennettiin David Ermelin Cremant d'Alsacella, joka olikin jääkaappikylmänä varsin raikas alkumalja.

Kun koko seurue lopulta saatiin paikallepäästiin pöydän ääreen. Eikä siitä sitten aivan heti pääs
tykään pois, sillä Kupla ja sen veli olivat laatineet varsin mittavan menun. Amusena tarjottiin savumuikkumoussea saaristolaisleivältä, ja juomana tämän suupalan painikkeeksi perinteinen ruotsalainen Snällerödsin luomusnapsi, joka oli yhtä pahaa kuin snapsi on. Se tasapainotti hyvin onnistunuttaja maistuvaa amusea mainiosti.Sitten seurasi varsinainen kavalkadi ruokia, menu oli seuraavanlainen:

Alkumaljana

David Ermel Millesime Cremant d'Alcase

Amuse bouche

Snapsi

Creme Ninon shamppanjavaahdolla

Maurice Lassalle Champagne Premier Cru Vintage 2002

Kylmäsavulohta, inkiväärimoussea ja rucolaa

Villa Maria Sauvingnon Blanc 2010

Paahdettua nieriää, nokkos-perunapyreetä, ruohosipulihollandaise

Pisoni Pinot Nero 2009

Valikoima juustoja ja raparperihilloketta

Castano Monastrell Dulce 20

06

Mansikka-trilogia

Yalumba Noble Pick Botrytis Viognier 2006

Petit fours

Syöminen venyi tuntikausien mittaiseksi, ja vatsat venyivät mukana. Vaikka tosiasiassa Kupla onnistui mitoittamaan annoskoon varsin sopivaksi, eikä kukaan ollut ähkyinen ruokailun päättyessä, pienessä sievässä sen sijaan lähes kaikki. Syömistahtikin pidettiin tarkoituksellisen hitaana ruokalaji tunnissa, jolloin keskusteluille jäi runsaasti aikaa. Parhaat keskustelut käydään mielestämme ruokapöydässä, jonka ympärillä on eri taustoja omaavia ihmisiä, jotka jakavat jotakin yhteistä. Tässä tapauksessa tuo yhteinen olivat viinit, joita keskustelu ajoin sivusi ja joista se rönsyili laajalti.

Ilta ei pimentynyt, mutta lopulta koitti väsy ja kukin lähti maksamaan syömisen, juomisen ja valvomisen veroa omaan kaupunginosaansa, toivon mukaan tyytyväisenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti