Ei brettiä tässä Bretissä

kuva: Bretbrothers.com

Tilasin vinatikselta vahingossa hyvin miellyttävän Maconnais:n valkkarin. En tilausta tehdessäni tiennyt mitään Bretin veljesten Jean-Guilliaumen ja Jean-Philippen toiminnasta, mutta myöhemmin myöhemmin heidän viinejään on arvioitu suotuisasti mm Decanterissa.

Veljeksillä on vain pieni sukutiala  La Soufrandiére Vinzellesissä Maconissa, mutta he ostavat rypäleitä laajemmin ympäri Maconin alueen. Kaikki heidän viininsä ovat tarhachardonnayta, ja he ovat tiviisti mukana yhteistyöviljelijöidensä toiminnassa. Tällainen recoltant-negociant-toiminta on viime vuosina yleistynyt Burgundissa myös pienten artesaanituottajien keskuudessa.

Nyt maistettu viini oli Saint-Véran Cuvée Rôtie vuodelta 2012. Kyseiset tarhat ovat jyrkillä itärinteillä, ja maaperä on saven ja kalkkikiven seosta 250 m korkeudella. Tarhan ala on vain 0.2 ha, köynnökset iältään yli 50 v. Viini on kypsynyt tammessa 11 kuukautta.

Väri on tammikypsytyksen myötä kullankeltainen ja melko syvä.
Tuoksu on klassisen chardonnaymainen: Kypsää omenaa, hillottua sitruunaa, kosteiden kivien mineraalintuoksua, kukkaisuutta. Tammi on tuoksussa hienovaraisesti mukana täyteläisenä voisuutena, joka täydentää kokonaisuutta. Suussa tammen ruskistetun voin kaltainen aromi on voimakkaampi, mutta se ei jyrää alleen hedelmäisyyttä, joka myös voimistuu paletilla. Hillotun sitruunan aromit nousevat yhdessä mineraalisuuden ja yrttisyyden kanssa hienolla tavalla kokonaisuudeksi, joka on erittäin nautittava sellaisenaakin, mutta toimii mahtavasti ruuan kanssa.

Nautimme viiniä kymäsavulohikääreessä grillatun parsan kanssa, ja nämä sopivat oivallisesti yhteen. Muutenkin kuvittelisin savukalan olevan tämän viinin oiva pari, sillä tammen tuoma täyteläisyys sekä hieman paahtunutkin aromimaailma ja rasvaisen kalan savustuspöntöstä saama aromi passaavat yhteen.

Viini oli mielestämme hintaansa nähden oivallinen, ja jos sitä olisi ollut vinatiksella vielä valikoimassa niin uusi tilaus olisi ollut varma. Harmi vain, että erä oli myyty loppuun. Vuoden 2013 viiniä odolellessa...

Vinkkejä Bergamon kaupunkiin

Jotain suomalaisessa hinnoittelussa on pielessä, jos Italiaan asti lentää Tampereelta parhaimpien tarjousten aikaan halvemmalla kuin junalla Helsinkiin, puhumattakaan lapinlomasta. Miksi siis lähteä kotimaan lomalle, jos mailmallekin pääsee samaan hintaan. Tampereella, Helsingissä ja Turussa olisi yhteensä monta kymmentä hyvää ravintolaa, jossa olisi mukava vierailla. Harmin paikka vain, että Suomessa verotuksen ja muiden sivukulujen takia ravintolassa syönti on niin pirun kallista.

Kaikille pirkanmaalaisille voimme lämpimästi suositella Bergamoa ja sen ympäristöä, jos pitää hyvästä ruuasta ja viinistä. Itse kaupungissa on ainakin muutama varsin mielenkiintoinen ravintola, tuhkatiheässä kahviloita ja aperetiivipaikkoja, runsaasti mahtavia herkkukauppoja ja kauniita vanhoja rakennuksia. Franciacortan viinialueelle on autolla puolen tunnin ajomatka.

Kaupungista vinkkeinä voisimme heittä vaikkapa alakaupungin viinibaari M1lle:n, josta saa muun muassa Dom Perignonia laseittain. Yläkaupungissa oli loistava viinikellari-ravintola Cocci, joka on toiminut samalla paikalla vuodesta 1848. Loistavia vinkkuja edullisesti, ja viinikaupan viinit olivat nautittavissa ravintolassa 8 e korkkausmaksua vastaan. Sapuska oli myös oivaa.

Yläkaupunkiin vievän funicolaren yläasemalta lähtevän kadun varressa oli herkkukauppoja joka lähtöön: Juustoja, leikkeleitä, artesaanileipää, leivoksia, suklaata, säilykkeitä...

Näköalojen takia kannattaa kiivetä vielä seuraavalle kukkulalle San Viglioon, josta on upeat näköalat alapuolelle Bergamon vanhaan kaupunkiin. Luonnosta pitäville vinkkinä, että San Viglion takaa alkaa Colli Bergamascan luonnonpuisto, jossa kulkee helppokulkuisia reittejä kauniissa lehtomaisessa, purojen halkomassa lehtimetsässä.

Ja majoitukseksi suosittelemme Airbnb:tä, saimme viikoksi suuren kolmion aivan keskustasta 800 eurolla. Tänne olisi mahtunut hyvin 6 henkeä.

Loma, mikä ihana tekosyy lähteä räntää pakoon Bergamoon, Italiaan.

Vietimme pääsiäisen pyhät ja muutaman arkipäivän niiden jälkeen Italiassa Bergamossa. Valitsimme kohteen sen perusteella, että Ryanair lentää suoraan sinne Tampereelta. Koska kyseessä oli perheen pienimmän ensimmäinen lentomatka, emme halunneet lentää minnekään kovin kauas. 3 tuntia melkein kotiovelta halpaan hintaan sinetöi lomapäätöksen helposti. Olimme aikaisemmin vierailleet Italiassa Como-järvellä viitisen vuotta sitten, mutta Bergamo ei ollut meille tuttu.

Vuokrasimme asunnon uuden kaupungin 3 minuutin kävelymatkan päästä pääkadusta. Kämppä oli loistava valinta seurueellemme, johon kuului kolmen aikuisen lisäksi yksi 1.5-vuotias pikkuneiti. Olemme ennenkin vuokranneet asunnon hotellin sijaan, ja lapsen kanssa asunnon vuokraus oli todella kätevää. Aamu-ja iltapalat sai tehdä kämpillä ja lapsella oli tilaa touhottaa melkein 100 neliöisessä asunnossa. Lisäksi tälläkin kertaa kämpän vuokraaminen oli halvempaa kuin hotellissa olo, joten suosimme vaihtoehtoa jatkossakin.

Koska lensimme bergamoon pitkänäperjantaina, vietimme pääsiäisen pyhät Bergamossa ja lähialuiella. Vanhassa kaupungissa Citta Altassa vierailimme loman aikana melkein joka päivä, koska autottoman keskustan vanhoilla kujilla oli mukava haahuilla lapsenkin kanssa. Lisäksi kaupungin mielenkiintoisimmat kaupat ja ravintolat löytyivät vanhasta kaupungista upeiden maisemien kera.

Yhtenä iltapäivänä ajalimme tutustumaan San pellegrinon veden alkulähteille pieneen vuoristokylään, jonka kujilla sai helposti kulumaan muutaman tunnin. Erityisesti kaupungin kuuluisat kylpylät ovat kuulemma testaamisen arvoisia, mutta harmiksemme kylpylät olivat kiinni pääsiäissunnuntaina.

Auringon ja lämmön vihdoin saapuessa myös Pohjois-Italiaan otimme suunnaksi Iseo-järven, joka on vähiten tunnetuin Pohjois-Italian järvistä. Paikallisilla on tapana käydä pääsiäismaanantaina piknikillä vuorilla ja me otimme myös neuvosta vaarin. Bergamosta ajaa Iseolle vajaassa tunnissa moottoritietä pitkin. Järven itärannalla kulkee vanha roomalainen tie, jota vaellusreitit noudattavat.

Me löysimme ensimmäisenä päivänä helposti reitille ja kävelimme muutaman tunnin aikana upeiden maisemien ympäröivänä kohtuullisen helppoa reittiä vajaat 10 kilometriä. Toisella kerralla eksyimme reitiltä ensimmäisen mutkan jälkeen ja nousimme vajaassa tunnissa 400 metriä ylös vuoristoon ja tulimme sitten myös samaa reittiä alas, kun roomalainen tie ei todellakaan kulkenut niin korkealla. Nousun rankkuudesta huolimatta maisemien takia kannatti kiivetä hieman vaikeatakin reittiä. Onneksi olut oli alhaalla kahvilassa kylmää ja mukaan pakatut eväät hyviä.

Alunperin tarkoituksena oli vierailla myös Venetsiassa tai Venetossa, mutta yleinen hengailu Bergamossa vei voiton alkuperäisiltä suunnitelmilta. Onneksi vei, koska lomalla tuli kerrankin levättyä.

Vuoden viini 2015: Durius tempranillo 2011

Kuva:alko.fi

Vuoden viinit valitse muutama viikko vuoden 2015 viiniksi Durius Tempranillo 2011. Olimme kyllä pistäneet viinin alkossa merkille, mutta viimeinen sysäys maisteluun oli palkintojen kahmiminen eri viini kilpailusta.

Katri kävi hakemassa pullon kotiin lähialkosta ja tarjosi viiniä sokkona Heikille. Annetaan miehen itse kertoa maistuiko viini.

Tuoksu on kirsikkainen ja hieman mansikkanuottisenkin marjaisa. Siinä tuntuu myös makea, tammikypsytyksen tuoma mausteisuus. Tuoksu ei ole järjettömän moniulotteinen, mutta toisaalta se on miellyttävän raikas. Maun perusteella arvelin ensin viinin olevan garnacha-blendi, koska siinä on melko hyväkin hapokkuus. Marjaisuus toimii tämänkin vuoksi oivallisesti tehden kokonaisuudesta miellyttävän freesin. Loppupuolella reippaanlainen tanniinisuus iskee kuitenkin kehiin, ja se tuo suutuntumaan pituutta ja särmää.

Viini ei siis ole moniulotteisuudessaan Espanjan terävintä kärkeä, mutta edulliseksi viiniksi se on tehty tasapainoiseksi. Halvat tempranillot tuppaavat olemaan hapokkuudeltaan melko fletkuja tapauksia, ja juuri tässä Durius mielestäni erottuu edukseen: Freesi viini, jossa tempranillon aromimaailma tarjoillaan rapsakassa paketissa.

Cantina Terlan Terlaner Classico 2013

Kuva:alko.fi

Cantina Terlan on tuottanut viiniä Italian Alto Adigessa jo yli sata vuotta, joten talolla on ainakin kokemusta laadukkaiden viinien tuottamisesta. Nyt maistamamme Terlaner on talon ensimmäinen cuvee, jota on tehty samantyyppisellä blendillä jo vuodesta 1893. Viinissä on 60 % pinot biancoa, joka on alueelle varsin tyypillinen hapokasta viiniä tuottava rypäle. Mukana on 30 % chardonnayta, joka tuo blendiin täyteläisyyttä. Loppusilauksena on haettu vielä rikasta aromikkuutta lisäämällä 10  % SB:a.

Tuoksu on varsin täyteläinen. Siinä on keltaita luumuisuutta, sitruksista raikkautta ja jopa basilikan henkistä vihreää yrttisyyttä. Tuoksun täyteläisyys tulee esiin myös lievänä briossisuutena, joka lienee peruja pitkästä kypsyttelystä sakkojen päällä. Maku on täyteläinen, ja siinä on täyteläisen hedelmäisyyden ja aavistuksen vihertävän yrttisyyden vastapainona mineraalisuutta, joka yhdessä oivallisten happojen kanssa kutittelee kielesivuja vielä pitkään siemauksen jälkeen.

Kyseessä on varsin moniulotteinen blendi, jossa on mielestäni onnistuneesti yhdistelty toisiaan täydentäviä rypälelajikkeita harmoniseksi kokonaisuudeksi. Tämä viini on siinä määrin täyteläinen ja toisaalta hapokas, että voisin helposti lähteä tarjoamaan sitä esimerkiksi possun tai makkaran kaverina. Toki tämä komppaa hyvin myös lohta tai muuta raskaampaa kalaa.

Vanhempaa chileläistä cabernetia

Barossa-Maipo-taiston lopuksi maistettiin vielä eBay:sta huudettu Concha y Toron Marques de Casa Concan vanhempi vuosikerta 1996. Tuohon aikana Chilen viinituotanto ei ollut vielä välttämättä tunnettu korkeasta laadustaan, joten pulloon suhtauduttiin ennen avaamista varauksella. 

Viini kuitnekin yllätti: Väri oli selvästi ohentunut ja rusehtunut. Tuoksu oli kuitenkin edelleen yllättävän herukkaisen marjainen, mutta nyt siihen sekoittui varsin sopivasti pienen brett-infektion merkkejä: vanhaa satulanahkaa ja tallintaustaa. Rakenne oli edelleen nuorekas. Happoja löytyi edelleen, tanniinit olivat pehmenneet mutta eivät lainkaan lätsähtäneet. Verrattuna ruokaa huutaneeseen tuoreeseen vuosikertaan tämä oli varsin miellyttävää jo aivan sellaisenaan nautittuna.

Erittäin positiivinen yllätys! Jos jollakulla lojuu ylimääräisiä vanhoja chileläisiä nurkissa niin kannattaa testailla.

Itävallan Pinot Noir

Kuva:alko.fi

Itävallasta tulevat ensisijaisesti mieleen grüner, riesling ja blaufränkish. Maassa on kuitenkin viljelty pinot noiria vuosisatojen ajan, sen toivat maahan samat sistersiläiset munkit jotka viljelivät sitä menestyksekkäästi Burgundissa. Ilmasto on alppimaassa pinotin kannalta arvaamaton, mutta lämpimämmillä alueilla kuten kaakon Burgenlandissa se tuottaa melko voimakkaitakin viinejä.

Heinrichin tila tuottaa viiniä juuri Burgenlandissa. Tämän viinin rypäleet ovat kasvaneet Nuesiedl-järven rannalla, mikäli tulkitsen oikein saksankielistä factsheetiä. Heidän Dorflagen Pinot Noirinsa vuosikerta on hiljattain tullut A-valikoimaan ja sitä maisteltiin:

Tuoksussa on vihreyttä melko reippaasti, toisaalta myös pinottista karpaloa, syksyisen kostean metsänpohjan tuntua sekä kuivaa mausteisuutta. Maku on korkeintaan keskitäyteläinen. Melko terävä hapokkuus. Vihreät vegetaaliaromit ja mausteisuus korostuvat suussa.tanniinit ovat melko kevyet.

Viini vastaa melko hyvin sitä kuvaa joka allekirjoittaneella on  itävallan pinoteista: Terävä happo, raikkaat marjat ja usein vihreitä aromeja. Jos tyyli on uusi, tämä on hyvä vaihtoehto tutustumiseen. Hintaa kuitenkin löytyy alkon tyyliin.