Joulukuun maa taitaa olla Espanjan naapurimaa Portugali ja joulukuussa on tulossa jo 5 kertaa Pullon henkien perinteinen herkuttelijan joulukalenteri. Ensimmäinen luukku aukeaa taas 1.12.
Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!
sunnuntai 26. marraskuuta 2017
Maailman ympäri marraskuussa Kataloniassa
Vuoden toiseksi viimeinen maa oli tutun Espanjan sisällä sijaitseva Katalonian maakunta, joka on ollut koko syksyn uutisissa itsenäistymispyrkimysten takia. Katalonia on meille ehkä tutuin matkakohde, koska olemme vierailleet kumpikin siellä yli 10 kertaa. Vitsailemmekin aina, että jos ei muualle innosta matkustaa niin Kataloniassa voi aina käydä. Tällä kertaa teimme herkullisen kolmen ruokalajin menun alueen ruokakulttuurin ympärille, joka sopii mainiosti vaikka pikkujoulujen herkkutteluun.
sunnuntai 19. marraskuuta 2017
Maailman ympäri Kataloniassa: Suklaa-oliiviöljykakku
Söimme tällaista kakkua ensimmäisellä Priorin reissullamme ravintola Celler de l'Aspicissa Falsetissa. Kakku on täyttä suklaata, ja sen päälle ripotellaan suokakiteitä ja lorotellaan reilulla kädellä oliiviöljyä.
Suklaakakku
100 + 50 g suklaata (80 %)
3/4 + 1/4 dl oliiviöljyä
3 munaa
1 dl sokeria
50 + 20 g mantelijauhoa
1 oksa tuoretta rosmariinia
Sormisuolaa
Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Erota keltuaiset valkuaisista. Laita kastikekattilaan 3/4vdl oliiviöljyä ja 100 g suklaata, lämmitä matalalla lämmöllä levyllä kunnes suklaaon sulanut. Laita sivuun jäähtymään hieman. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. (Laita ripaus suolaa ja tippa etikkaa joukkoon niin saat kovemman vaahdon.) Vatkaa sitten keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Valuta suklaa-öljyseos keltuaisvaahtoon jatkuvasti vatkaten. Sekoita joukkoon mantelijauho ja pieneksi hakattu rosmariini. Kääntele lopuksi valkuaisvaahto seokseen. Voitele 18 cm irtopohjavuoka oliiviöljyllä ja jauhota mantelijauholla. Kaada kakkutaikina vuokaan ja paista noin 40 min uunin alatasolla. Jäähdytä, irrota vuuasta. Tee kuorrute sulattamalla 50 g suklaata ja loppu oliiviöljy. Kaada kakun päälle. Ripottele päälle reilusti sormisuolaa.
Leikkaa kakku annospaloiksi, kaada juuri ennen tarjoamista päälle oliiviöljyä.
Koska olemme ihastuneet kakkuun Prioratin Falsetissa, on enemmän kuin sopivaa suositella viiniksi Agricola Falset-Marçan valmistamaa makeaa Garnacha-viiniä, Etim verema tardanaa. Rypäle on sama kuin Banyulsin päälajike, mutta tätä viiniä ei ole väkevöity vaan makeus tulee osin kuinvatuista, konsentroituneista rypäleistä. Viini on makea, mausteinen, tummamarjainen ja se on kuin tehty suklaan pariksi!

sunnuntai 12. marraskuuta 2017
Maailman ympäri Kataloniassa: Suquet de peix i marisc
Katalonialla on pitkä pätkä välimeren rantaviivaa, ja siksi mereneläviä on tarjolla varsin kattavasti. Vierailut rannikon kaupunkien ja kylien aamuisille kalatoreille ovat olleet upea kokemus, joka kaikkien kalan ystävien pitäisi kokea. Tuoreista raaka-aineista syntyy yksinkertaisia mutta uskomattoman maukkaita ruokia, joita voisi syödä niin paljon että napa repeää. Nyt esittelemme Katalonialaisen version yhdestä pitkäaikaisesta suosikistamme, tomaattisesta kalakeitosta.
500 g kiinteitä perunoita
3 sipulia silputtuna
7 kynttä valkosipulia
4 tomaattia
3 rkl tomaattipyrettä
3 laakerinlehteä
hyppynen saharmia
fenkolinsiemeniä
1 dl persiljasilppua
10 valkopippuria
2 dl valkoviiniä
litra kalalientä
0,5 dl siiderietikka tai 2 dl viiniä
1 dl oliiviöljyä
500 g vaaleaa kalaa kuten kuhaa, seitä tai turskaa
500 g sinisimpukoita
10 jättirapua
Silppua sipulit ja valkosipulit. Laita 1 sipuli ja 2 valkosipulinkyttä toiseen kattilaa, lisää litra vettä, 1 tl suolaa ja etikka tai 2 dl viiniä ja 1 tl fenkolinsiemeniä ja valkopippurit. Laita tämä simpukankeittoliemi porsemaan.
Laita toiseen suureen kattilaan 2 sipulia ja oliisiöljy. Kuullota pari minuuttia, lisää 5 kyttä valkosipulia ja jatka kuullotusta pari minuuttia. Kaada sekaan viini, lisää tomaattipyre. Keitä minuutti. Lisää kalaliemi ja 5 dl vettä. Lisää pilkotut tomaatit ja perunat sekä laakerinlehdet ja sahrami ja 1 tl suolaa. Keittele tunti hiljaisella lämmöllä.
Koputtele simpukat läpi ja heitä pois sellaiset, jotka eivät sulkeudu. Heitä simpukat keittoliemeen ja laita kuumalle levylle kunnes liemi kiehahtaa. Ravistele, laita levylle ja toista ravistelu. Lisää lopuksi ravut sekaan ja anna olla kunnes ravut punertuvat. (Jos käytät valmiiksi kypsiä rapuja, voit lisätä ne lopussa suoraan keittoon.) Nostele simpukat liemestä, jätä 10 simpukkaa koristeeksi ja ota muista lihat erilleen.
Pilko kala, lisää keittoon kalanpalat, simpukat ja ravut. Anna kiehua kovalla lämmöllä 5 minuuttia. Kauho lautaselle, lisää päälle persiljasilppua ja tarjoa leivän kanssa.
Viiniksi suosittelemme hieman runsaampaa viiniä Montsantista. Celler del Masroig on laadukkaita viinejä tuottava, 1917 perustettu satavuotias ko-operatiivi. Sola Fred Blanc on sekoite macabeoa ja garnacha blancaa. Viini on raikas, kohtalasen hedelmäinen, valkokukkainen ja yrttinen. Suussa viini on melko täyteläinen, tässä riittää runkoa runsaan keiton pariksi.
Suquet de peix i marisc

Juomasuositus

perjantai 10. marraskuuta 2017
Jermann Vinnae Ribolla Gialla
kuva: www.jermann.it/en/ |
Ribolla Gialla on alueen perinteinen lajike, ja sen viljelystä on merkintöjä jo 1200-luvulta. Lajikkeen juuret ovat mahdollisesti Kefalonian saarella kreikassa, missä sitä kutsutaan Robolaksi. Lajike on aromeiltaan sitruksinen ja kukkainen, ja se tuottaa varsin hapokkaita ja raikkaita keskitäyteläsiä viinejä.
Vinnae on pääasiassa Ribolla Giallaa, mausteena Tocai Friulianoa ja Risling Renanoa. Rypäleet kasvavat Collion alueella hiekkakiven ja rapautuneen kalkkikiven seosta. Alue sijaitsee kukkuloilla Alppien juurella melko lähellä Adrianmeren rannikkoa, josta puhaltavat viileät tuulet auttavat säilyttämään rypäleissä hyvän hapokkuuden. Osa viinistä kypsyy puoli vuotta Slavonialaisessa tammessa.
Väriltään viini on kullankeltainen ja keskisyvä+. Tuoksussa savuisuutta, vihreää yrttisyyttä ja kukkaisuutta, hentoa melonia ja eksoottista sitrushedelmää. Maku on melko täyteläinen, hunajameloni nousee makupaletilla ensin selvemmin esiin. Retronasaalisesti vihreä yrttisyys nousee hallitsevaksi aromiksi, ja jälkimaussa edellämainitut komponentin muodostavat harmonisen kokonaisuuden. Jälkimaussa on aistivinaan myös makeutta, joka lienee todellisuudessa viinin alkoholin ja hedelmäisten aromien aikaansaama harha, jäännössokeria tässä tuskin on.
Nauttisin tätä mieluusti vaaleiden kalojen tai äyriäisten kanssa. Muistutti hieman nuorta, kuivaa ja hieman runsaampaa rieslingiä. Kokonaisuudessaan hyvä ja tasapainoinen, mineraalinen ja rakkaan hapokas viini.
Tunnisteet:
collio,
friuli,
giulia,
italia,
jermann,
ribolla gialla,
valkoviini,
venezia,
viiniarvio,
viiniblogi,
vinnae
sunnuntai 5. marraskuuta 2017
Maailman ympäri ajankohtaisesti Kataloniassa!
Myönnetään, nyt mennään siitä missä aita on matalin. Aloitimme maailmanympärimatkan Espanjasta, koska sen ruokakulttuuri on italialaisen ohella meille kaikkein tutuin. Nyt kun olemme saaneet seurata uutisia Kalalonian kenties brexitiäkin sekasortoisemmaksi äityneestä itsenäisyyspyrkimyksestä, huomasimme että tosiasiassa meille tutuin "espanjalainen" ruokakulttuuri onkin itse asiassa katalonialaista: Olemme vierailleet alueella liki kymmenen kertaa ja syöneet kaikilla matkoilla mitä erilaisimmissa paikoissa loistavaa ruokaa. Niinpä päätimme esitellä marraskuussa 3 ruokaa, jotka ovat mielestämme erittäin tyypillisiä Katalonialle.
Alkuun: Pa amb tomaquet!
4 siivua maalaisleipää
2 kuorittua valkosipulinkynttä
2 mehukasta tomaattia
oliiviöljyä
merisuolaa
Paahda leivänsiivuja niin, että pinta saa aivan aavistuksen väriä. Leipien ei pitäisi tummua. Raavi sitten leipien pintaan makua valkosipulinkynnellä. Leikkaa tomaatit puoliksi, hiero reilusti sisustaa leivän pintaan. Valuta päälle vielä oliviöljyä ja ripottele halutessasi merisuolaa. Nauti alkupalana Cavan tai rosadon kanssa.
Juomasuositus
Viiniksi suosittelemme timantinkovan hinta-laatusuhteen omaavaa Juvé y Campsin Gran Reserva Brut Naturea alkon tilausvalikoimasta. Kyseinen viini on täysin kuiva, mutta siinä on cavalle tyypillistä runsasta hedelmäisyyttä joka yhdistyy hienosti pitkän pullokypsytyksen tuomaan paahteisuuteen. Tämä on meidän luottocavamme jota voimme suositella! Muita hyvinä pitämiämme katalonialaisia cava-tuottajia ovat Raventós i Blanc, Gramona, Agusti Torello-Mata ja etenkin Recaredo, jonka Turo d'en Mota on yksi upeimmista koskaan maistamistamme cavoista. Valitsetpa minkä tahansa näiden tuottajien viineistä et tule pettymään!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)