Kylmän kesän luottopunkut

Kylmä ja sateinen kesä yllätti Vietnamin lämpöisiin keliin tottuneet ja valkoviinien sijaan meillä on viime aikoina juotu punaviiniä. Reissun aikana puhuimme välillä siitä, kuinka kivaa olisi nauttia lasi valkoista tai kuohuvaa kesän kunniaksi omasta viinikaapista, mutta valkoviini-ja kuohuviinihylly jatkaa kasvamistaan ja punaviinivarastoista on tyhjennetty jo pariin kertaan muutama hyväksi havaittu punainen.

Ensimmäinen kesän suosikki on Gourmonde.de-nettikaupasta muutama vuosi sitten löydetty Italiasta Valtellinan alueelta tuleva Nino Negrin Superiore, jota on maisteltu jo aikaisemmin alppiviinien jälkipyykissä ja sillä kertaa testissä oli vuosikerta 2006. Tänä kesänä on maisteltu taas vuosikertaa 2007, joka oli edelleen suutuntumaltaan ja ensipuraisulta aavistuksen mitäänsanomaton, mutta Nebbiolo-rypäleen hienous nousi esiin, kun viini sai aikaa avautua. Miellyttävä kokonaisuus, jossa nebbiolo ei dominoi liikaa, ja mausta tulee mieleen muutakin kuin liian nuori barolo. Maussa hieno marjaisuus yhdistyy sopivaan määrään paahteista tanniinisuutta muodostaen melko tasapainoisen kokonaisuuden. Loistava ruokaviini, joka uppoaa ehdottomasti Kuplan lempiruuan eli pastan kanssa. Sopii loistavasti myös kylmään kesäkuiseen iltaan, jolloin oli mukava katsella sadetta ikkunalasien läpi ja nauttia kivasta punaisesta hyvässä seurassa.

Toinen kesän suosikki on ollut Alkonkin valikoimasta löytyvä Ribeira del duorosta kotoisin oleva Prado Rey roble 2009, johon Kupla tutustui ensimmäistä kertaa työpaikallaan, kun uudelle ruokalistalle testattiin sopivia viinejä. Tinta Fina-rypäleestä tehty viini jätti vuosi sitten jo mukavan muistijäljen ja kun Kupla maistoi viiniä uudestaan Pirkkahallissa järjestetyissä viinimessuilla tuli houkutus ostaa viiniä muutama pullo kotiinkiin. Onneksi ostettiin, koska viini on sopinut loistavasti rankan työputken päälle avattavaksi viiniksi, joka Kuplan mielestä kelpaa mahtavasti pelkäksi juomaviiniksi, mutta sopii myös loistavasti ruuankin kanssa. Viini on täyteläinen, pehmeä ja jopa helposti lähestyttävä. Maku on runsas, paahteinen, paljon tummia marjoja ja ehkä viikunaa. Mielestäni hyvin tehty Ribeira del douron alueen viini, jossa hinta-laatusuhde on ehdottomasti kohdallaan. Hieman viinistä aistii samoja vaikutteita kuin Uuden maailman bulkkiviineistä, mutta kun viini saa happea, maku monipuolistuu ja todella miellyttävä.

Nyt tuntuu kesä lämpiävän, joten ehkäpä pian päästään niiden vaaleampien ja kuohuvampienkin pariin... Toivotaan.

Alppiviinien jälkipyykki

Lauantai tuli ja meni. Viinit vain menivät. Osa meni helpommin, osassa oli kulmia enemmänkin. Tätä ei sinänsä voi Italian pohjoisille viineille pitää kovin yllättävänä, sillä suurin osa niistä on tarkoittettu nautittavaksi raskaiden ruokien ohella.

Viinejä oli siis seitsemän, kuten myös maistajia. Maistingissa oli mukana aivan uusia kasvoja, jotka toivon mukaan viihtyivät ja saivat uusia kokemuksia.

Ilta alkoi kokkailulla, kuten tapana on ollut. Tällä kertaa tarjolle rakentui Italia-hengessä antipasti-tyyppinen kokonaisuus: Crostineja juusto-aurinkokuivattu tomaatti-artisokka-oliivi-parmankinkku-päälisillä. Lisäksi juustoja kertyi jäsenistöltä tuomisina melko liuta. Lisänä oli paahdetuilla punajuurilastuilla, mozarellalla ja saksanpähkinöillä ryyditettyä salaattia. Jälkiruuaksi keiteltiin punaviinipäärynöitä, ja biscotteja oli leivottu myös.

Ja sitten maisteltiin viinit, ensin yksin ja sitten ruokaa kyljessään.

Cantina Terlano: Winkl Sauvignon 2009, (Trentino-Alto Adige)

Väri sitruunankeltainen, keskisyvä. Tuoksussa selvää mineraalisuutta, melko hento mustaherukanlehti. Suutuntuma on yllättävän intensiivinen, antaa enemmän kuin tuoksusta odottaa. Mineraalisuus tuntuu korostuvan edelleen. Maussa on myös jotakin hieman vihertävää, ruohoista kenties. Hapokkuus antaa lopulle pituutta ja rakennetta. Varsin miellyttävä tuttavuus

Zenato: Lugana San Benedetto 2009 (Trebbiano Lugana; Lombardia/Veneto)

Väri sitruunankeltainen, keskisyvä ( hieman edellistä vaaleampi). Tuoksussa on myös mineraalisuutta. Keltaista omenaa, mutta myös jotakin maanläistä: "Märkä puunrunko sateella", kuten eräs kuvailu kuului. Maku on täyteläinen, jopa miltei voinen. Tuoksun aromit toistuvat. Lopussa tuntuu lisäksi jonkinlainen pähkinäinen savuisuus ja ikäänkuin jonkinlaista puun tanniiniakin olisi mukana.

Ca del Baio: Dolcetto d'Alba Lodoli 2009 (Piemonte)

Syvä purppurainen väri. Tuoksussa punaisia marjoja kuten kirsikkaa, puolukkaa, karviaista. Alkoholin tuoksu alSelvä Italialainen maanläheisyys tuntuu myös. Rakenne yllättävän kova odotuksiin nähden. Kulmaa tuntuu olevan, hapot kohtalaisen runsaat ja lopussa hivenen raa'an oloiset tanniinit. Viini pyöristyy selvästi reilun tunnin auki oltuaan. Kelvollinen viini etenkin auettuaan.

Kiola: Barbera D'Asti 2007 (Piemonte)

Väri rubiini, keskisyvä. Tuoksu on hyvin maanläheinen. Siinä tuntuu punaisten marjojen lisäksi selvää vihreyttä. Vieno paprikainen aromi, joka ei oiken tunnu kuuluvan punaviiniin. Tuoksu herättää epäilyksiä, jotka maku vahvistaa: viini on selvästi raaka, kova ja kulmikas. Suoranainen happohyökkäys, johon vielä liittyy yrttisen paprikainen makuaromimaailma, joka peittää tuoksussa tuntuneen marjaisuuden miltei täysin. Jälkimakuun jää lähinnä alkoholin ja happojen polte, ei juuri tanniinia. Aromeja ei jälkimaussa enää juuri ole aistittavissa. Heikkolaatuinen viini.

Cantina Terlano: Lagrein 2009 (Trentino-Alto Adige)

Väri purppurainen, lähes läpinäkymätön. Aromeina tuoksussa Punaisia marjoja, kirsikkaa ja puolukkaa. Voimakas italialainen maanläheisyys ja lyijykynämäinen puun aromi. Mausteisuutta ja lievää yrttisyyttä tuoksussa on aistittavissa myös. Maku toistaa aromeja, mutta loppumakuun tulee selkeä paahteinen, jopa toffeinen aromi. Viinissä on reilusti sekä hapokkuutta että tanniinisuutta, jotka tekevät viinistä aluksi kovan tuntuisen. Se pehmenee kuitenkin happea saatuaan, ja etenkin kovat alppijuustot sopivat tälle viinille kuin nenä päähän

Nino Negri: Sassella Valtellina Superiore 2006 (90% Nebbiolo + 10% ?; Lombardia)

Väri rusehtavaan taittunut rubiini, melko ohut. Tuoksussa on hentoa kukkaisuutta, kirsikkaa, karpaloa ja kentien mansikkaa. Myös märkä maa tuoksuu. Suutuntuma on alkuun melko hienovarainen, mutta kehittyy loppua kohti voimakkaaksi tyypillisten tanniinien ja happojen ansiosta. Jälkimaku on pitkähkö, ja nebbiolomainen eteerisyys tulee selvimmin esiin lopussa.

Fontanafredda: Barolo Serralunga d'Alba 2005 (Piemonte)

Väri rubiini, keskisyvä miinus. Aromeissa punaista marjaa, ruusua, puun aromeja, tallintaustaa ja mausteisuutta. Suutuntuma heti alusta edellistä kovempi, tanniinit ja hapot runsaammat. Makuaromeissa korostuvat puun paahteisuus ja mausteisuus. Pitkään jälkimakuun jää kukkainen häivähdys. Viinissä on potentiaalia, mutta se lie ollut vielä liian nuori. Paksu lihapata olisi tätä voinut kesyttää

Lasiin ei syljetty, ja kun viinit oli juotu ja ruuat syöty, niin tultiin siihen tulokseen että ollaanhan tässä vähän humalassakin. Mutta. Meillä kaikilla oli niin mukavaa, ja toivottavasti kaikki voivat tulla uudestaan. Seuraavasta aamustakin selvittiin kunnialla. Jälkeenpäin on juteltu vielä viiniannista, ja päälimmäiseksi mieleen jäi useimmille positiivisesti yllättäneet valkoiset. Punaisista suosikki tuntui olevan Lagrein toffeisine ja paahteisine aromeineen. Nebbiolojen suhteen tultiin (jälleen kerran), että niitä ei alle kymmenvuotiaina käy avaaminen.

Kattaus oli kuitenkin kaiken kaikkiaan mukava pintaraapaisu pohjoiseen Italiaan. Viineistä löytyi yhdistävänä tekijänä jonkinlainen yrttisyys ja hapokkuus sekä punaisista että valkoisista. Punaisella rintamalla marjakimara painottui tällä kertaa puolukka-karpalolinjalle.