Klein Constantia: Tyylikäs CS Etelä-Afrikasta

Meillä on ollut ongelmia etelä-afrikkalaisten viinien suhteen:  Alkon valikoimasta löytyvät tuotteet tuppaavat kaikki maistumaan joko tammilastuilta tai eiliseltä tuhkakupilta. Siksi lähestyimme mielenkiinnolla Ebay:sta huudettua Klein Constantian CS-viiniä vuodelta 2001.

Constantia lienee nimi, jonka jokainen Etelä-Afrikan viineistä kiinnostunut tunnistaa. Siirtokunnan ensimmäinen viinitarha sai alkunsa Kapkaupungin eteläpuolella 1658, jolloin Jan van Riebeeck toi köynnöksiä Euroopasta ja istutti niitä Constantian alueelle. Varsinainen tila perustettiin 1684, jolloin Simon Van der Stel osti tilan maat omistukseensa. Ensimmäiset viinit tuotettiin vuonna 1708. 1711 tila jaettiin kolmeen osaan Van der Stelin kuoltua. Yksi kolmesta osasta säilytti nimen Constantia. Se jaettiin vielä edelleen vuonna 1817 Groot Constantiaan ja Klein Constantiaan. 1800-luvun puolivälissä viininvalmistukseen tuli tauko, kun viinikirva saavutti Etelä-Afrikan vuonna 1865. Tämä tauko venyy pitkäksi, ja viininvalmistus alkaa uudelleen vasta vuonna 1985 tilan ostaneen Duggie Joosten toimesta.Nykyisille omistajille tila on siirtynyt vuonna 2011, ja siihen on vielä liittynyt Anwilkan viinitila vuonna 2012.

Constantia sijaitsee siis Kapkaupungin eteläpuolella. Tarhat ovat 70-343 metriä merenpinnan yläpuolella. Koska alue on vain 10 kilometrin päässä merestä, puhaltaa etenkin korkeammilla tarhoilla jatkuva viilentävä merituuli. Valtaosa tarhoista on itään ja etelään viettävillä rinteillä, mikä eteläisellä pallonpuoliskolla on poispäin keskipäivän auringosta. Tämä viillentävä vaikutus auttaa säilyttämään viineissä hapokkuutta.

Cabernet Sauvignon-rypäleet kasvavat tilan matalammalla sijaitsevilla tarhoilla 70-100 m merenpinnasta etelänpuoleisilla rinteillä. Maaperä on rapautunutta graniittia. Viini kävi 26-30 asteen lämpötilassa, minkä jälkeen se läpikävi malolaktisen käymisen. Viiniä on kypsytetty uusissa ranskalaisissa tammitynnyreissä täydet 2 vuotta.

Viini on reunoiltaan rusehtava, keskisyvän granaatinvärinen. Tuoksusta löytyy metsänpohjaa, tallipihaa ja taustalta edelleen hyvä herukkainen marjaisuus. Tuoksussa on myös mukavasti integroitunutta lyijykynäistä tammisuutta. Suussa viini on moniulotteinen, tammen tuoma mausteisuus ja puuaromi on hyvin integroitunut. Tältä osin ikä on tehnyt tehtävänsä, kuvittelisin tämän olleen nuorena melko puiseva tapaus. Myös hapokkuutta löytyy edelleen pitämään kokonaisuuden raikkaana, ja tanniinit ovat pehmenneet silkkisiksi. Viini on kokonaisuudessaan miellyttävä ja tasapainoinen, ja kerrankin taisimme osua avaamaan pullon juuri oikeassa iässä!

Joulukalenterin 22.luukku:Viinillisiä löytöjä eBayn viinihuutokaupoista

Viimeisenä nettiviinikauppana esittelemme Saksan eBayn viinihuutokaupat. Alunperin vinkin eBaysta saimme Rypäleistä viis-blogin Mikolta. Tuolta olemme huutaneet monia kymmeniä pulloja hieman vanhempia viinejä. Me olemme päätelleet, että myyjinä toimivat erilaisia kuolinpesiä ostavat viinikauppiaat. Varmoja emme asiasta ole, mutta löytöjä eBaystä kuitenkin tekee välillä jopa pilkkahintaan. Erityisesti suosittelemme tutustumaan hieman tuntemattomien aluieden iäkkäisiin valkoviineihin, koska niitä sieltä löytää usein. Täältä löytyvät tietenkin myös kaikki viinien klassikot, mutta niistä joutuu maksamaan ja säilytysolosuhteista ei ole takeita.

Ps. Näihin viinihuutokauppohin on helppo jäädä koukkuun ja viinikaappi täyttyy kuin itsestään...

Pullokohtaisten erojen ihmeellinen maailma

Huusin taannoin eBaysta muutamalla eurolla L&B Koxin luxembourgilaista pinot grista:n vuodelta 1999. Idea oli lähinnä maistaa, kuinka överisti yli-ikäinen viini on.

Pulloja oli kolme. Ensimmäisenä avatun korkki oli aivan haperoa ja viini lähinnä etikkaa. Toinen pullo avattiin heti perään. Sen korkki oli kunnossa, mutta viini oli menettänyt hapokkuutensa lähes täysin ja kehittänyt varsin voimakkaan sienimäisen ja käyneen omenamehuisen aromimaailman. Tämä oli kuitenkin juotavaa ja goudan kanssa jopa miellyttävää.

Kolmas pullo jäi pyörimään nurkkaan odottamaan sopivaa kastiketta. Nyt tomaattipastaa tehdessä pullo tuli sitten avattua. Tulin kuitenkin kaataneeksi maistiaisen tästä huoneenlämpöisestä pullosta myös lasiin. Ja yllätyin täysin.

Viini oli hyvin nuorekas: Sen tuoksussa oli päärynää, keltaista omenaa ja kevyttä yrttisyyttä. Rakenne oli pinot gris:lle tyypillisen öljyinen ja hieman pähkinäinenkin, mutta tässä pullossa oli jäljellä juuri sopiva määrä happoja. Viilennettynä viini vielä parani hapokkuuden korostuessa ja pienen jäännössokerimäärän maituessa vähemmän. Tästä kuoriutui pienen ilmaantumisen jälkeen aivan mahtavasti ikääntynyt viini.

Tätä nautittiin mantelirouheella kuorrutetusta sellerinlohkosta paistetun pihvin ja tuon kevyen tomaattikastikkeen kanssa, ja viini sopi etenkin sellerin aromimaailmalle kuin nenä päähän.

Siispä: jos kaapista löytyy useampi pullo iäkästä vuosikertaa, ei yhden perusteella voi tehdä varmoja päätelmiä muita.

Chateau Beau-Site 1988

Katri tilasi sattumaostona tämän viinin eBay:sta sen tarkemmin taustoja selvittelemättä. Kyseessä on kuitenkin Saint Estéphen alueen tila, jolla on yksi medocin vanhimmista kellareista. Tilan tarhat sijaitsevat Calon-Segurin vieressä yhdellä alueen korkeimmista kohdista, joka lienee Bordeaux:n tapauksessa joitakin kymmeniä metrejä merenpinnasta. Talon Cru Bourgeois kuumalta kesältä 1988 oli säilyttänyt kuntonsa yllättävän hyvin.

Väri oli graniitinpunainen, korkeintaan keskisyvä. Tuoksussa oli ilmeistä mustaherukkaa, hyvin selvästi aistittavaa ikääntyneen CS:n tallintaustaa, yrttisyyttä ja setrisyyttä. Suussa herukan aromit nivoutuivat hienosti ikääntyneen viinin maanläheiseen ja seetriseen nuottiin. Hapot olivat jo melkoisesti loiventuneet, mutta viiniä piti upealla tavalla kasassa edelleen melko jykevä tanniinisuus. Kokonaisuus oli monivivahteinen, keskitäyteläinen viini, jota siemaili ilokseen ihan sellaisenaan. Tämä sopinee oivallisesti haudutetummalle lihalle, ei enää aivan puoliraa'alle entrecotelle.

Yllättävän hyvin pintansa pitänyt Saint Estéphe, ehdottomasti peukutettava viini.

Vanhaa Faustinoa ja sorsaa

Viime viikonloppuna askarreltiin pitkästä aikaa vähän parempaa safkaa kotona. Oikeastaan lauantaina oli tarkoitus mennä ystävien tupaantuliaisiin, mutta lapsen flunssaantuminen esti tuo ja ilta kului kotona kokkaillessa.

Ateria rakennettiin viinin ympärille. DPD toi hiljattain Ebaysta huudetun Faustino I:n Riojan ensimmäiseltä DOCa-vuodelta 1991. Otimme tietoisen riskin, sillä Decanterin arvioiden mukaan Faustinon laatu oli kyseisenä vuonna keskimääräistä heikompi.

Alkuruuaksi keitimme mökin kasvimaalta edellisenä päivänä poimittuja leikkopapuja, joita sitten dippailtiin sulaan voihin. Simppeliä ja herkullista.

Toiseksi alkuruuaksi teimme voissa paistettuja ahvenfileitä, jotka tarjottiin pikkelöityjen kanttarellien ja retiisien sekä sinappisen perunasalaatin kanssa ja tillismetanan kanssa. Perunat löytyivät myös omasta maasta: Kylmästä alkukesästä johtuen siiklit olivat edelleen hieman peukalonpäätä suurempia ja suurenmoisen herkullisia.

Alkuruokien kanssa juomana oli Brun de Neuvillen Blanc de Blancs: Selkeästi chardonnaymainen, omenainen ja olkinen tuoksu, jossa varsin hillitty paahteisuus. Mineraalisuutta viinissä oli valtavasti. Hennoille pavuille viini oli liian voimakaspiirteinen, mutta voimakkaammanmakuisen ahvenannoksen kassa se toimi erinomaisesti.

Sitten päästiin käsiksi siihen sorsaan. Annos koostui sorsasta kahdella tavalla, luumukastikkeesta, palsternakkapyreestä ja paistetuista kasviksista. Palsternakat olivat torikauppiaan mukaan syksyn ensimmäiset myyntiin tulleet, ja ne olivatkin upeita.

Sorsasta eroteltiin rintapalat ja koivet. Rintafileet paistettiin roseeksi, koipia haudutettiin muutama tunti luumuista, valkosipulista, rommista ja sokerista koostetussa liemessä. Luumua oli myös kastikkeessa: Luumua, sokeria, mirin-kastiketta, soijaa, riisiviinietikkaa, anista ja lakritsijuurta sekä sopivasti mustapippuria. Keitetty soseeksi ja paseerattu, tämän jälkeen vielä keitely kasaan. Kastikkeen ohje syntyi mielikuvituksen tuotteena, mutta se onnistui aivan yli odotusten.
Annos toimi mauiltaan hyvin. Liian suurista komponenteista johtuen siitä tuli kuitenkin ulkonäöltään epätyydyttävä.

Viininä oli siis tuo edellä mainittu vanha Faustino, joka kaadettiin pari tuntia etukäteen laseihin hengittämään. Avaamisen jälkeen tuoksu oli tunkkaisen tallintakainen, ja pelkäsimme jo että joudumme turvautumaan varapulloon. Annoimme kuitenkin viinin hengittää, ja se kannatti. Parin tunnin jälkeen viinin tuoksu oli marjaisampi ja mausteinen: Luumua, lakritsaa, vaniljaa, nahkaa, eläintä, tallintakaa. Suussa viini oli pyöreä, melko vähähappoinen. Tanniinirakenne oli edelleen kuitenkin oivallinen, eikä viini ollut missään määrin fletku vaan varsin napakka tapaus edelleen. Suussa mausteisuus oli hedelmä-aromia voimakkaampi, mutta toisaalta ruoka nosti viinin hedelmäisyyttäkin esiin. Muutoinkin toimi paremmin ruuan seurassa, jopa hapokkuutta tuli mielestämme esiin sorsan kanssa nauttien. Viini oli avoinna pari päivää ennenkö pullo saatiin loppuun, eikä se suuremmin tuosta lisähapesta enää kärsinyt. Parhaimmillaan oli päivä avaamisen jälkeen.

Jälkiruuaksi söimme vielä kauteen sopien kerrostalomme pihasta poimittuja mustamarja-aronioita jalostettuna mousseksi ja suklaaksi. Näiden seurassa inkivääribiscuit pölynä, muruna ja kokonaisena sekä hieman mesiangervohapankermaa. Makiaa ja hyvää!

Tällaisen aterian ja parin kolmen viinilasin jälkeen pitkä päivä alkoi varsin nopsasti uuvuttaa, ja tähteiden siivoilun jälkeen uinu voitti varsin nopeasti.