Kanttarelli on siitä mukava sieni, että se on varsin paikkauskollinen ja nostaa itiöemiään vuodesta toiseen samaan paikkaan. Se on siten otollinen kohde ajallisesti tehokkaalle täsmäsienestykselle ts. ajetaan pyörällä paikalle, noukitaan vartissa ateria-ainekset ja ajetaan kotiin. Kanttarellien löytöpaikat kannattaa siis painaa mieleen tai tallentaa linkkeinä esim googlen karttaan.
Kanttarelli on maultaan tunnistettavan aromaattinen, tavallaan hedelmäinen ja yrttinen. Kanttarellissa ei ole kitkeryyttä, joten se on helppokäyttöinen. Kanttarellin rakenne on säikeinen, eikä se murennu haperoiden tapana, mutta se pehmenee kypsennettäessä suutuntumaltaan mukavaksi.
Kanttarelli rakastaa jostakin syystä maitotuotteiden tuomaa pehmeyttä, ja siksi kermainen kattarellikastike onkin takuuvarma klassikko. Tänä kesänä teimme useamman kerran kanttarellikastiketta kahviin tarkoittuun kauramaitoon, ja tämä toimi varsin hyvin. Muskottipähkinä voimistaa kanttarellin makua, ja yrteistä kanttarellille sopii erityisen hyvin rakuuna, mutta myös basilika tai tuore timjami toimivat. Valkopippuriripaus tuo pikantin säväyksen kastikkeeseen, mutta sen kanssa pitää olla varovainen. Ensimmäiset kattarellit parhaaseen siiklisesonkiin, ja kanttarellikastike sopii hyvin ihan vain uusien perunoiden ja vaikkapa silvottujen palkoherneiden kanssa nautittavaksi.
Viinivalinnat kanttarelliruokien pariksi ovat vaaleita. Jos kanttarellikastike menee ihan perunoiden ja herneiden kanssa, niin valitsisimme viiniksi hedelmäisen ja hapokkaan mineraalisen rieslingin. Alkuperän suhteen suosisimme Saksaa, kunhan viini on kuiva; Alsacelaisissa rieslingeissä on tähän pariin jopa hieman liikaa runkoa ja konsistenssia. Tilausvalikoimasta löytyvä Winter on oivallinen, mutta vakiovalikoimasta löytyvä Kendemannin Vom Kalkstein on myös varsin mukava ja mineraalinen viini.
Jos kastikkeen ja perunoiden kanssa on tarjolla kalaa, riippuu viinivalinta hieman kalan laadusta: Lohikaloille runsaampaa kuten alsacelaista Pinot Gris'ta tai saksalaisia burgundereja. Näistä tilausvalikoimasta löytyvä Dautelin Weissburgunder on hieno, mutta vakiovalikoimasta löytyy Trimbachin PG Reserve joka on myös tyylikäs ja monista muista alsacelaisista pinot griseista poiketen täysin kuiva. Vaaleille kaloille kepeämpää kuten edellä mainittua saksalaista rieslingiä, mutta myös Loiren muscadet toiminee hyvin. Vakiovalikoimassa alkolla on yksi tuote, tilausvalikoimasta sen sijaan löytyy ikääntynyt ja mukavasti kehittynyt Chateau Thébaud 2012, joka on maistamisen arvoinen.
Kastikkeen lisäksi kanttarelli taipuu myös piirakkaan, Klassinen paté brise toimii aina, ja ohjeenkin olemme näköjään aikanaan kirjoittaneet. Jos haluaa juurevamman pohjan, voi osan vehnäjauhoista korvata ruis- tai ohrajauholla. Pohja kaulitaan, nostetaan vuokaan ja esipaistetaan 225 asteessa kymmenisen minuuttia. Kanttarellitäyte syntyy sipulista, valkosipulista, kanttarelleista jotka kuullotetaan öljyssä pehmeiksi. 5 min kuullottelun jälkeen kaadetaan pannuun desi valkoviiniä (tai vielä parempi jos löytyy fino-sherryä), jonka annetaan haihtua. Lopussa lisätään haluttuja yrttejä, muskottia ja valkopippuria. Seos pois lämmöltä, ja lopussa sekaan sotketaan purkki creme fraichea ja pari munaa. Täyte esipaistettuun pohjaan, päälle juustoa kuten gruyereä ja uuniin 200 asteeseen kunnes pinta saa väriä ja täyte kiinteytyy.
Kanttarellipiirakan voinen pohja kaipaa hyvää hapokkuutta, jota löytyy chablista. Vakiovalikoimasta löytyy Larochen perus-chablis, joka on linjakas valinta kanttarellipiirakan kaveriksi. Toinen vaihtoehto runsaammaksi mutta silti lineaarisen mineraaliseksi viiniksi on itävaltalainen Grüner. Domäne Wachau on luotettava ja tasaisen hyvä valinta. Toimii etenkin, jos piirakkaan on piilotettu hiukan kinkkua tai päälle ripoteltu paahdettua pekonia.
Piirakan erilainen versio on lähempänä pizzaa, nimittäin kanttarelleilla höystetty tarte flambé. Tutustuimme tähän ohutpohjaiseen herkkuun Alsacen reissulla kymmenisen vuotta sitten, ja sen jälkeen olemme tasaisin välein korvanneet sillä sunnuntaipizzaa. Tarte flambén teemme ihan tavallisesta hapanjuurupizzataikinasta, joka kaulitaan vain vielä normipizzaa ohuemmaksi. Pohjalle levitetään tomaattikastikkeen sijaan creme fraichea (jonka voi maustaa dijon-sinapilla, antaa mukavan säväyksen). Perinteiset päällysteet ovat sipuli ja pekoni, mutta todella maistuvan vegeversion saa siis korvaamalla pekonin pilkotulla tai revityllä kanttarellilla. Eikä mikään estä käyttämästä molempia.
Tarte flamben kanssa viiniksi voi valita aivan mainiosti edellä mainitun alsacelaisen pinot gris'n. Jos kuitenkin sattuu kuplatuulelle, niin tälle sopii mainiosti jokin perinteisellä menetelmällä valmistettu crémant. Alkosta löytyy esimerkiksi Wolfbergerin pinot blanc-pohjainen, kuiva Crémant joka huuhtelee kanttarelliflambén alas varsin mukavasti.
 |
| Eilen löytyi syyssienten ohella puoli korillista kanttarelleja, vaikka YLE:n mukaan metsissä ei ole sienen sientä. |
Jos kanttarelleja tulee paljon, on niiden säilöminen haastavaa: Pakastaessa kanttikset tuppaavat muuttumaan kitkeriksi, eikä kuivaaminenkaan tuota sen parempaa tulosta. Me olemme tavanneet tehdä pikkelöytyjä kanttarelleja, sillä näin sienet säilyvät parhaiten ja ovat niin hyviä etteivät jää lojuman jääkaapin perälle. Pikkelöimme kanttarellit noin 2 % suolattuun 1:1:3 (etikka-sokeri-vesi) liemeen, jonka maustamme laakerinlehdellä, maustepippurilla ja tähtianiksella. Tulos on hieman jouluinen, ja usein nämä pikkelikanttarellit ovatkin päässeet tarjolle joulun kalapöytään. Nämä toimivat muuten erittäin hyvin myös blinien täytteenä, sillä smetana ja pikkelöity kanttarelli toimivat yhdessä kerrassaan upeasti.
Viiniä tuskin kukaan valitsee yksin pikkelöidyille kanttarelleille, joten blineille suosittelemme luonnollisesti kuohuvaa. Vaihtoehtona toki jokin aavistuksen makea riesling, joka toimii suolakalojen, mädin ja suolakurkkujenkin kanssa. Esimerkkinä vaikkapa aina luotettava Barthin Fructus Riesling, joka ei ole lainkaan tyypillinen Rheingaun viini mutta mitäs siitä kun kerran on maistuva!
Kuten alussa totesimme, on kanttarellin satokausi pitkä: Juuri eilen metsästä löytyi kolmisen litraa hyviä, suuria kanttarelleja jotka ovat ilmeisesti ryöpsähtäneet esiin nyt hieman myöhässä kuivan kesän jälkeen. Eli kuten aiemminkin todettu: Metsään mars!
