Mel y mato: Espanjan helpoin jälkiruoka

Tätä jälkiruokaa tarjoillaan Kataloniassa varsin usein lounasmenujen jälkiruokana. Mel y maton raaka-aineet ovat yksinkertaiset: Annos koostuu Mato-tuorejuustosta, hunajasta ja pähkinöistä (perinteisesti saksanpähkinöistä, mutta myö hasselpähkinä toimii hyvin). Perinteinen mato on suolaamatonta ja se valmistetaan joka lehmän tai vuohen maidosta. Suomessa tämän voi korvata hyvin kotijuustolla, mutta jos oikein innostuu niin matoa on kohtalaisen helppo tehdä itse.

Itsetehty mato-tuorejuusto: 
1 litra täysmaitoa
1 sitruuna
juustoharso

Laita maito kattilaan ja kiehauta. Purista joukkoon sitruuna. (Jos haluat juustoon sitrusaromia, raasta maitoon sitruunan kuori ennen kiehutusta.) Anna porists matalalla lämmöllä kunnes sitruunamehu on juoksettanut maidon ja massa on noussut heran pintaan. Kaada kattilan sisältö siivilään nostetun juustoharson läpi. Purista suurimmat nesteet ja laita vielä valumaan jääkaappiin pienen painon alle muutamaksi tunniksi.

Kokoa annos: Jos teit juustomassan itse, saa siitä kauniin keon öljyämällä espressokupin ja painamalla massan siihen. Tämä kumotaan lautaselle, valutetaan päälle haluttu määrä hunajaa ja viimeistellään annos pähkinöillä.

Juomaksi on pakko jälleen suositella sherryä. Jälkiruoka ei ole kovin makea, joten periaatteessa vaikkapa kuivahko oloroso sopii tällä pähkinäiselle jälkiruualle oivallisesti. Alkon valikoima on hieman säälittävä, mutta Merito Oloroso on ihan mukiinmenevää tavaraa. Jos haluaa jälkiruualleen makeampaa sherryä, niin tilausvalikoimasta löytyy Lustaun East India Solera, jossa on sokeria jo varsin reippaasti. Edelleen viinin oksidoitunut pähkinäisyys toimii hyvin jälkiruuan kanssa. Jos haluaa heittäytyä vallan hurjaksi, niin voi kokella korvata jälkiruuan hunajan PX-sherryllä. Lustaun San Emiliossa on sokeria niin paljon että haimaan sattuu. Hapokkuus kuitenkin toiminee hyvin tuorejuuston tasapainona.

Jos et innostu sherrystä, niin hyvin tämän kanssa toiminee myös Don Simonin makea siideri !

Joulukalenterin 21.luukku: Makeat viinit aterin päätteeksi

Hyvään jouluateriaan kuuluu jälkiruoka, ja sille tarvitaan viini. Jos on laiska, niin kannatta hankkia viini, joka on jälkiruoka. Parhaista makeista viineistä löytyy moniulotteisuutta, jota voi ihmetellä pitkin jouluyötä.

Ensimmäisenä vinkkinä on sherry, Don Guidon 20-vuotias Pedro Ximénez. Viini on valmistettu kevyesti aurinkokuivatuista rypäleistä, ja se on kypsynyt solerassa 20 vuotta. Tästä oksidoituneesta viinistä löytyy viikunaisuutta, rusinaaja suklaisia sekä kahvimaisia nuotteja. Sokeria on siinä määrin, että tämä on jälkiruoka sellaisenaan. Jos viiniä haluaa hieman keventää, voi sen seurana nauttia vaikkapa vaniljajäätelöä jouluisella sekametelisopalla.

Toisena viininä raikkaampi vaihtoehto, S.A. Prümin Wehlener Sonnenuhr Riesling Spätlese 2010. Tässä on sokeria vain 110 g/l, ja sitä tasapainottaa huomattava hapokkuus. Tästä viinistä löytyvät klassiset makean rieslingin aromit: Aprikoosia, hunajaa, sitruunaa, mineraalisuutta ja aavistus petroliakin. Tämä viini on aivan huippupari juustopöytään: raikastavaa hapokkuutta ja riittävästi makeutta rasvaisten, suolaisten juustojen vastapariksi.

Ja kolmantena illan nautiskeluviini. Portviini kuuluu jouluun kuin sarvet poron otsaan. Suosittelemme viime vuonna hyväksi havaittua Kopken 20-vuotiasta Tawnya. Tästä löytyy rusinaa, viikunaa ja oksidatiivisen tynnyrikypsytyksen tuomaa pähkinäisyyttä. Tätä voi nauttia mainiositi sellaisenaan, mutta sopii myös koville juustoille. Tawny nautitaan perinteisisti hieman viilennettynä.

Tässä kolme hyvää päätöstä aterialle, valitse näistä mieleisesi. Tai onhan jouluna kolme pyhäpäivää, valkaa vaikka kaikki!

Kuvat: Alko.fi

Ximenez-Spinola Exeptional harvest 2012

Ximez-Spinola on siitä erikoinen sherrytalo, että he tekevät kaikki viininsä puhtaasta Pedro Ximénes-lajikkeesta. Tätä käytetään yleensä vain makeisiin jälkiruokasherryihin, mutta tämän talon repertuaariin kuuluu myös hieman kuivempia viinejä tästä aromaattisesta lajikkeesta. Viiniä ei ole käytetty solerassa, vaan se on kypsynyt 4 kuukautta tavanomaisessa tammitynnyrissä.

Viinion melko syvän kullankeltainen. Tuoksu on todella eksoottinen, siinä on piparminttua, lakritsia, lääkemäisyyttä.Tuoksu on oksidoituneen oloinen, ja  aavistus suolaisuutta siitä löytyy myös. Ei kovinkaan voimakasta hedelmäisyyttä, lähinnä hapettuneen siideristä omenaisuutta. Suussa viini on puolimakea, matalahappoinen. Tuo omena-aromin nousee selkeämmin esiin, mutta eksoottinen mausteisuus näyttelee vahvaa osaa myös. Maku on erittäin pitkä, häipyvän makea ja viekoitteleva. Hitaasti nautiskellen tämä oli parasta.

Viini avattiin bloggareiden kokoontumisessa alkuruoka-annoksen kaveriksi: Lautasella oli sienipiirakkaa ja pateeta pienen salaattilisukkeen kera. Etenkin rasvaisen pateen kanssa viini toimi oivasti, eikä voimakkaan makuinen suppilopiirakkakaan jyräytynyt liiaksi viinin jalkoihin. Suosittelemme nauttimaan tämän hyvin jäähdytettynä, jolloin vähäinen happo pääsee aavistuksen esiin.

Kyseessä on mielestämme mielenkiintoinen, erilainen PX. Itse en ainakaan ennen ole maistanut kyseisestä rypäleestä valmistettua viiniä, jota nauttii mielellään suolaisen alkuruuan kaverina. Viini oli tosin hyvää sellaisenaankin hitaasti naatiskellen, ja se parani pullossa selvästi parin seuraavan päivän aikana (kyllä, sinne pulloon jäi pari tilkkaa). Peukkua tälle, valitettavasti on tällä hetkellä Decantalosta loppu.