Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosi vaihtuu, *poks!*

Vuosi 2014 lähestyy vääjäämätöntä loppuaan. Takana on lukuisia maistettuja viinejä, joiden joukossa joitakin uskomattomiä ihanuuksia ja toisaalta runsaasti tasapaksuja tapauksia, joista ei ole jäänyt minkäänlaista muistijälkeä. Kuitenkin nuo huippulöydöt kannustavat meitä edelleen tutkimaan uusia alueita ja tuottajia.

Vuoden huippuviineistä mainittakoon ensin vaikkapa kevään samppnajamarkkinoilla maistetut La Grande Dame sekä Clouetin Cuvée Un Jour de 1911. Kesällä tutustuimme Muscadetin huippuihin, Luneau-Papiniin ja Le Briseau:n sekä aivan mahtavaan Juran savagniniin. Syksyltä jäivät mieleen ikääntynyt Faustino I sorsan seurassa, Emilio Moron Ribera del Dueron punaiset sekä tietysti viinibloggareiden kokoontumisajot Tampereella.

Ravintolavierailut jäivät viime vuonna vähemmälle, mutta elokuun Goto-visiitti Raumalla oli miellyttävä. Mainittakoon myös Tampereen Pispalaan auennut Cafe Pispala, jossa olemme käyneet säännöllisesti sunnuntaibrunsseille.

Ensi vuonna suunnitteilla on ainakin pääsiäiseen osuva viikon reissu Pohjois-Italiaan, lennot Bergamoon on jo varattu. Tarkoitus on vierailla ainakin Fraciacortassa ja Veneton alueella sekä mahdollisesti Alto-Adigessa. Syksylle olemme kaavailleet pidempää Espanjan-kiertomatkaa, mikäli lomapolitiikka saadaan suotuisasti hoidettua. Alustavana suunnitelmana 2-3 viikon aikana kierros Madrid-Ribera del Duero-Bilbao & San Sebastian - Rioja - Madrid.

Blogin puolella pyrimme lisäämään viini ja ruoka- parien suosituksia ja kehittelemään taas uusia outoja reseptejä iloksenne. Hyvänä tarkoituksena on (jälleen) tutustua paremmin uuden maailman viineihin. Stuart Pigottin riesling-kirjan innoittamana aiomme ainakin tilailla 'riesling around the world'-paketin vinexukselta...

Lopuksi vielä kiitos lukijoille viime vuodesta. Nauttikoot kaikki tänään kuohuvaa vuoden 2015 kunniaksi, kohtuudella tietysti. Meidän vuotemme vaihtuu Juvé y Campsin tahdissa!

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Joulukalenterin 24.luukku: Hyvää ja rauhallista joulua kaikille


Hyvää ja rauhallista joulua kaikille blogin lukijoille. Me olemme siirtyneet pikkuhiljaa joulun viettoon perheidemme pariin. Tänä jouluna suurimman show:n taitaa pitää talouden pienin neiti, joka pääsee nauttimaan joululahjoista ja ruuista nyt toisen kerran elämänsä aikana. Samalla myös meidän aikuisten jouluun on palannut se lapsen joulumieli, ja onhan nyt saanut itsekin hyvän syyn rakentaa tunnelmallista joulua sekä kotiin että perheidemme luokse. On siis aika rauhoittua ja nauttia joulun tunnelmasta.

Me nautimme tänä vuonna ainakin Katrin 30-vuotislahjaksi saamasta portviinistä  ja muista viineistä, joista taatusti lisää myöhemmin. Joulun jälkeen sitten palaamme blogin pariin, ja eiköhän luvassa ole meidän suosituksemme uuden vuoden kuohuviksi. Nauttikaa joulusta ja läheisten seurasta. Ihanaa joulua kaikille!

tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulukalenterin 23.luukku: Kuohuvaa läpi jouluaterian

Tämän vuoden aikaisemmissa luukuissa on suositeltu laajakattaus joululle sopivia viinejä kuin muitakin juomia. Jos mikään edellä mainituista ei vielä kolahtanut sinun makuhermoosi, niin aina voi juoda samppanjaa läpi aterian. Jouluateria nousee ihan uusiin ulottovuuksiin, kun katat pöytään samppanjacoolerin ja samppanjalasit. Mikäs sen parempi tapa juhlistaa vapahtajamme syntymää, kun nostaa hänelle malja jos toinenkin samppanjalla.

Ensinmäisenä samppanjana suosittelemme ruotsissakin suurta suosiota nauttivaa Andre Clouetin Grande Reserve Blanc de Noirsia, jos et tiedä haluatko juoda ruuan kanssa punaista vai valkoista. Valitse silloin punaisista rypäleistä tehty samppanja. Viini ei ole todellakaan hinnalla pilattu.

Toisena suosittelemme Feuillatten Millessime Chardonnay Brut 200:sta Jos edellinen oli punaisista rypäleistä tehty viini niin tämä on puhtaasti samppanja-blendin ainoasta vaaleasta rypälestä tehty viini. Mainio kumppani kaloille ja mädille, mutta ei potki vastaan kinkunkaan kanssa.

Viimeisenä vinkkinä täsmäjuoma juustojen ja miksei makeidenkin jouluherkkujen kanssa. Yleensä tykkäämme erittäin kuivista tai kuivista samppanjoista, mutta Mumm Le Demi-Sec yllätti viini, ruoka ja hyvä elämä-messuilla äärinmäisen positiivisesti. Tätä ja pehmeätä valkohomejuustoa niin jouluaaton ilta on pelastettu. Täytyykin ehkä huomenna vierailla Alkossa, vaikka talouden joulujuomat onkin jo hankittu.

Kuva@alko.fi

maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulukalenterin 22.luukku: Saaristolaisleipää joulun kaloille

Saaristolaisleivästä on tullut jokavuotinen jouluperinne. Sen teko on helppoa, ja se säilyy pitkään. Ainakin ensimmäisen viikon ajan leipä vain paranee viileässä säilyttäen. Se on oivallinen kalapöydän kaveri, ja sopii myös juustojen kanssa nautittavaksi. Ohje menee seuraavasti:

3 dl siirappia
3 dl vehnäleseitä
3 dl kaljamaltaita
1 l piimää
50 g hiivaa
12 dl vehnäjauhoa.
20 g suolaa (2 rkl?)

lämmitä piimä kädenlämpöiseksi. Liota siihen hiiva. Lisää leseet, siirappi ja maltaat. Anna liota puolen tuntia. Lisää sitten suola ja lopuksi vehnäjauhot, sekoita tasaiseksi vaikkapa lastalla. Ei tarvitse vaivata. Anna nousta pari tuntia. Kaada taikina haluamasi kokoisiin vuokiin. Itse teemme leivän pieniin alumiinivuokiin, jolloin pikkuleipiä on helppo antaa myös lahjaksi. Tästä taikinasta tulee 6 maksalaatikko-kokoista vuokaleipää.

Anna taikinan nousta vielä vuuissa tunti. Paista sitten 175-asteisessa uunissa tunti, voitele leivän pintaa paiston aikana siirappi-vesiseoksella toistuvasti. Kokeile lopuksi leivän kypsyys vielä tikulla kuin kakun konsanaan. Kääri ilmatiiviisti ja säilytä viileässä.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulukalenterin 21.luukku:Joulun pyhien nautiskeluviinit

Joulun pitkinä pyhinä ja varsinkin tänä vuonna on hyvää aikaa nauttia viinistä rauhassa. Sen lisäksi, että olemme suositelleet viinejä joulupöytään ja lahjaksi niin suositellemme nauttimaan joulun pyhinä viinistä kaikessa rauhassa. Tässä meidän tämän vuoden valintamme.

Libanonin ylpeys viinimaailmalle on Chateau Musar, joka tekee viiniä Bekaan laaksossa, tällä hetkellä sodan keskellä. Musar tuli viinimaailman tietoisuuteen 1970-luvulla Bristolin viinimessuilla ja sen jälkeen vaan jatkanut vakaata voittokulkuaan. Talon punaviineistä tuntuvat pitävän kaikki, ja talo nauttii suurta arvostusta viinin ystävien keskuudessa. Viinit tuotetaan villihiivoilla ja vuosikertavaihtelut ovat suuria. Me olemme yleensä korkanneet Musarin jouluaaton iltana puhtaasti nautiskeluun ja kertaakaan emme ole joutuneet pettymään.  Hanki Musar, jos haluat nauttia keskitäyteläisestä, aromimaailmaltaan kiehtovasta ja pohdintaa vaativasta viinistä kaikessa rauhassa. Vielä ehdit hakemaan Musarin vuosikerran 2005 kotiin ainakin Arkadian alkosta.

Toinen suosituksemme joulun pyhien nautiskeluviiniksi on myös punaviini, mutta Espanjan Riojasta. Faustino I Gran Reserva 2001 on hinta-laatusuhteeltaan Alkossa huippuluokkaa ja myös vuosikertaa on pidetty erittäin hyvänä. Decanter-viinilehti valitsi viinin vuoden viiniksi 2013. Hanki faustino, jos pidät Old school-Riojan tyylistä ja voimakas aromisesta punaviinistä. Viini on hyvin kehittynyt ja tanniinit ovat onneksi jo tasoittuneet. Jos et kuitenkaan ehdi nauttia viiniä tänä jouluna niin viini kestää hyvin säilytystä 5-10 vuotta.

Kuvat@alko.fi ja viinikartta.fi

lauantai 20. joulukuuta 2014

Joulukalenterin 20.luukku:Joulupöydän punaviinit

Suosittelimme jo joulupöytään valkoviinejä, ja nyt on punaisten vuoro. Punaviinien yhdistämisessä joulupöytään on tärkeää huomioida viinin tanniinisuus. Joululaatikot ovat makeita, ja makea ruuat voimistavat viinin tanniinisuutta saaden sen tuntumaan usein epämiellyttävältä. Myöds korkea alkoholipitoisuus voi korostua.



Ensimmäisenä suositus Italiasta. Piemonten laatutuottajan, Luciano Sandronen Dolcetto d'Alba löytyy alkon tilausvalikoimasta. Tämä matalatanniininen, marjainen viini toimii hyvin jouluruuille.

Toinen suositus tulee yllättäen Ranskasta. Gamay on aina hyvä vaihtoehto, kun tarvitaan viiniä 'haasteellisille' ruuille. Alkosta löytyy varsin valitettava valikoima eli Drouhinin Moulin-Á-Vent. Tämän Beuajolais'n voimakkaimmaksi sanotun apellaation viineissä on enemmän rakennetta kuin keskivertobojossa, mutta tanniinisuus on edelleen varsin maltillinen. Marjapuolelta löytyvät varmat mansikat ja vadelmat, sopivan mausteisuuden saattelemana. Toimii takuulla.

Kolmantena vielä suositus pinot noirin ystäville. Drouhin tuottaa viiniä laajalti pitkin Bourgognea, ja Rully 2012 on kohtalaisen hyvä viini hintaansa nähden. Tässä tanniinia on aavistuksen enemmän, ja tätä kannattaa hetki dekantoida ennen jouluateriaa. Aromit ovat tässä melko syksymarjaisia yhdistettynä hentoon kukkaisuuteen ja mausteisuuteen. Toiminee hyvin tämäkin.

Jos jouluviinit olivat vielä hakusessa, niin tästäpä vinkkejä alkon valikoimaan turvautuville!

perjantai 19. joulukuuta 2014

Joulukalenterin 19.luukku: Muutama jouluolut suositus

Vaikka suuria viinin ystäviä olemmekin niin kyllä huolella tehty olut maistuu meille aina silloin tällöin. Jouluna makujen kirjoon on ehkä helpompikin valita ruokajuomaksi olut viinin sijaan ja olemme mekin valinneet muutaman oluen joulun pyhille.

Maitokauppavahvuisista tänä vuonna meidän joulupöytään tiensä ovat löytäneet ainakin ihanan savuinen vaalea savuolut  Vakka-Suomen panimolta ja Malmgårdin jouluolut 2014, jossa maistuu mukavasti speltti ja tumma paahteisuus.

Alkon valikoimasta valitsimme ainakin tutun ja turvallisen Brewdogin Hoppy Christmasin, joka ei ole pettänyt kahtena edellisenä vuonnakaan niin miksi pettäisi nyt. Taattua Brewdog laatua humaloidun oluen ystäville. Nautiskeluun tai kalojen kanssa voisi pelittää mukavasti. Uutena tuttavuutena valitsimme yhdysvaltalaisen Widmer Brothersin Brr Seasonal Alen, kun halusimme jonkin jenkkivahvistuksen myös jouluoluisiin. Nautiskeluolut reilun jouluaterian jälkeen.
Viimeisenä suosituksena on belgialainen Liefmans Cuvee-Brut, jonka suosittelemme nauttimaan hieman lämmitettynä glögin tapaan. Me ihastuimme olueeseen muutama vuosi sitten jouluisella Berliinin reissulla ja onneksi saamme nauttia oluesta myös tänä jouluna.