Viikon valinta: M.Chapoteurien punainen ja valkoinen

Menneellä viikolla maisteltiin kahta ranskalaista viiniä, punaista ja valkoista. Molemmat viinit olivat saman tuottajan, Etelä-Ranskan jättiläisen Michael Chapoutierin tuotantoa.

Valkoinen viini oli Rhonelainen VDP ardeche Granges de MirabelVDP Ardèche Granges de Mirabel, joka on tullut uutuutena myös alkon valikoimaan. Meille pullo oli kulkeutunut Vinatikselta, jonka valikoimissa viini oli vielä viime kesänä.

Puhtaasti viognierista tehdyn viini rypäleet ovat kasvaneet 350m korkeudessa vulkaanisessa maaperässä, mikä arvatenkin on takana viinin voimakkaassa mineraalisuudessa.

Viini on väriltään syvän sitruunankeltainen. Liike lasissa on melko paksu. Tuoksussa tuntuu kukkaisuutta, aprikoosia ja varsin voimakasta mineraalisuutta. Mineraalisuus korostuu erityisesti maussa. Rakenne on voimakas. Hedelmäisyys jää aluksi hapokkaan ja mineraalisen perusnuotin varjoon, mutta hieman avauduttuaan viini antaa myös aprikoosin, luumun ja jopa appelsiininkuoren aromia. Tätä pitäisin ehdottomasti ruokaviininä. Sopii hyvin melko raskaillekin ruuille voimakkaan rakenteensa vuoksi. Hapokkuus on sopivan terhakka tasapainottaman ruuassa olevaa kermaisuuttakin rasvakalvon räjäyttävällä voimallaan. Vinatiksen hintaan nähden kelpo viini. Alkon hinta 17.04 on aika kova hinta viinistä, mutta suosittelen silti tutustumaan.


Toinen Chapoutierin viini oli Domaine Bila-Haut Occultum Labidem Roussillonista. Viini on sekoite Syrah-grenache-carignan. Tumman purppurainen viini. Tuoksussa rippuisen pippuria, hyvin tummasävytteistä marjaa, tammea varsin selkeänä. Maku varsin pureksittava, tanniinit voimissaan. Maussa nousee varsin maanläheistäkin aromia esiin, sieniä kenties? Maanläheisiä aromeja pitää raamissaan sopiva hapokkuus, tanniinit eivät kiristele kovinkaan pahoin. Hyötyi kuitenkin tunnin istuskelusta lasin äärellä, pehmenee ja syvenee. Maku ei ole ylettömän pitkä, mutta hyvä vinkku silti. Tätä kyllä mieluusti naulkkailisi esimerkiksi lihapadan tai vaikkapa hyvin haudutellun lampaanpotkan seurassa. Tai sitten ihan itsenään, whatever happens to be. Viini tilattiin, kun sitä oli moni kehunut positiiviksi yllätykseksi viiniwebin vinantis-ketjussa.



Tällaisia ranskiksia tällä erää. Valkoinen ehken persoonallisempi, punainen... no, punaisempi.  Chapoutierin viiniskaala on siinä määrin laaja, että herran tuotteisiin vielä aikanaan palattaneen...

-Heikki

Viikonlopun viini: Juno 2011

Maistettua tuli viikonloppuna tällä kertaa eteläafrikkalainen punaviini. Juno-viinit ovat neljän  naisviinintekijän projekti, jolla halutaan kunnioittaa viiniä ja naisia. Alkon valikoimassa heidän viineistään on Shiraz-Mourvedre-Viognier-sekoitus. Pullon henget tykästyivät Austraalialaisiin Yalumban Shiraz-Viogniereihin viime talvena, ja siksi tämä valikoitui maistettavaksi.

Viini on väriltään syvän purppurainen. Tuoksu on mausteinen, tamminen, hieman pippurinen ja kypsän marjainen. Näiden tummien tuoksujen lisäksi on aistittavissa varsin selkeänä viognierin tuoma kukkainen raikkaus, joka virvoittaa tuoksua. Viinin hieman seistyä lasissa tuoksuun alkaa kuitenkin ilmaantua myös eteläafrikkalaista asvalttityömaata, mikä tekee tuo tuoksuun epämielyttävän vivahteen.

Maku on täyteläinen, hapot ja tanniinit kohtalaiset. Makuaromeina mausteisuus, hento lakritsi ja punaiset marjat. Alkuun tuntuu myös tuo kukkaisuus, joka tuo makuun raikkautta. Maku keskipitkä. Maku kärsii ilmaantumisesta tuoksua enemmän, pikisyys korostuu epämiellyttäväksi.

Viini oli avoinna seuraavaan päivään, ja tällöin se oli jo lähes juomakelvotonta. Verrattuna viime aikoina juotuihin italialaisiin, jotka ovat kestäneet avoinna ainakin kolme vuorokautta maun kärsimättä tämä oli hieman yllättävää.

Viini oli siis vasta avattuna aivan miellyttävä ja nautittava, mutta dekantoida sitä ei kannata. Kenties tämä kannattaakin nauttia heti avaamisen jälkeen, hieman viilennettynä reippaaseen tahtiin hyvässä seurassa. Hinta-laatusuhteeltaan mielestämme perushyviä Alkon löytöjä seurusteluviiniksi.

-Tanniini-

Ruokaa viinille helmikuun pakkasissa

Viikonloppuna oli tanniinin tarkoitus mennä lankomiähen kanssa pilkille. Pakkasta oli kuitenkin niin että kossupullo olisi kylässä aitassa jäätynyt, ja kuten sananalaskussa sanotaan niin silloin on helevetti lähellä. Eli ei menty pilkille, vaan pysyttiin visusti kaupungissa. Samalla päätettiin tehdä helmikuun ruokaa viinille-menu.

Viineiksi Tanniini valitsi tällä kertaa yhden vanhan tutun valkoisen , viime vuoden punaviinin ja yllätyksenä kuivan madeiran. Madeiravalinta johtui lähinnä mielenkiinnosta, sillä moista juomaa ei ollut aiemmin vielä maistettu. Viinit olivat Bellinghamin the whole bunch grenache blanc viognier 2009, Leyda las Brisas pinot noir 2009 ja Cossart Cordon 5 years old madeira. Näille sai Kupla suunnitella menun, joka yhteistuumin toteutettiin.

Alkuruokana valkoviinin kanssa söimme itämaishenkistä salaattia, joka sai makunsa etikka-limemarinadista ja chilistä. Kruununa tässä oli paistettuja jättikatkarapuja ja kuhacheviceä.

Salaatti sopi viinille mainiosti, siinä oli juuri sopivaa makeutta mangosta ja sweet chilli saucesta. Grenache blanc - viognier oli tuoksultaan hyvin aromaattinen, appelsiininkukkainen ja melko mineraalinen. Suutuntuma oli hyvin täyteläinen ja jopa öljyinenkin. Happoja viinissä oli melko vähän. Tämä muodostikin pienen ongelman etenkin jättikatkarapujen kanssa, sillä niiden seuraan raikastavaa hapokkuutta olisi kaivannut enemmänkin.

Kuhachevicen suolaisuus taittui viinillä melko mukavasti. Viini oli alkuun hieman turhan kylmää, mutta lämmettyään se alkoi riittää myös ravunpyrstöille.

Kokonaisuutena alkuruoka ja viini täydensivät hyvinkin toisiaan ja tällä kertaa päädyttiin onnistumisen puolelle viinin ja ruuan yhdistämisessä. Itämäishenkisestä salaatista tuli ainakin Kuplan suosikki kesäisiin illanistujaisiin ja myös erilaisten salaattien pohjaksi.

Pääruokana oli Karamellisoitua sorsan rintafilettä lakritsikastikkeen kera, lisäkkeenään spagettikasviksia. Alkuun ilmassa leijui pelko Pinot noirin ja lakritsikastikkeen yhdistelmästä, viinin pelättiin olevan liian kevyt voimakasmakuiselle sorsalle ja kastikkeelle. Pelko osoittautui kuitenkin turhaksi.

Las Brisas oli Pinot Noiriksi voimakas viini, ilmeisesti pitkähkön tynnyröinnin vaikutuksesta. Aromeissa oli puolukkaa, vadelmaa mutta myös paahteisuutta ja savuisuutta, joka loppujen lopuksi oli täydessä sopusoinnussa villin makuisen sorsanrinnan ja etenkin lakritsisen kastikkeen kanssa.

Viini oli melko tanniininen ja sopivan hapokas, eikä voimakasmakuinen ruoka jyrännyt viiniä lainkaan alleen. Marjaisuus maussa toi toisaalta melko raskaaseen annokseen kaivattua keveyttä. Yhdistelmä kaiken kaikkiaan oli mielestämme varsin onnistunut.

Raskaahkon pääruuan jälkeen nautittiin keventäjänä raikas mandariinisorbetti. Tämän kanssa maisteltiin vielä viimeiset tipat Bellinghamin valkoviinistä, ja tämä yhdistelmä toimi myös varsin mukavasti.

Illan päätteeksi maisteltiin vielä madeiraa juustotarjottimen ohella. Tarjottimella oli Italialaista kypsytettyä goudaa, provolone piquant-juustoa samasta maasta, Itävaltalaista guyerere-tyyppistä juustoa ja suomalaista punahomejuustoa. Kuiva madeira toimi hyvin suolaisten kovien juustojen kanssa, mutta ei niinkään punahomejuuston tai hyvin kermaisen provolonen kanssa.