Dani Sánchez Azul y Garanza

Viime torstaina Tapas Bar Inezissä oli vieraana espanjalainen viinintekijä Dani Sánchez. Mies ona Navarralaisen Azul y Garanzan viinien takana, ja kyseisen tuottajan viinejä oli maistettavana myös Inezissä. (Kyseisiä viinejä on myös ravintolan listalla, joten maistelemaan voi mennä edelleen jos mielenkiinto tämän perusteella herää.)

Tilan vanhat viinitarhat sijaitsevat Navarran viinialueella pohjoisessa Espanjassa. Navarra sijaitsee ylänköalueella San Sebastianista etelään, noin 100 km Pyreneiden länsipäästä lounaaseen. Tarhat ovatvarsin aavikkoisella alueella, jossa on suuret vuorokautiset lämpötilanvaihtelut ja minimaalinen sademäärä. Täällä viineihin kehittyy aivan omintakeinen aromi.

Näiden vanhojen tarhojen lisäksi tilalla on uudempia viinitarhoja Montserratissa Terra Altassa, Barcelonan eteläpuolella. Näillä tarhoilla tuotetaan Cabirol-nimisiä viinejä, joista oli maistettavana punainen ja valkoinen versio.

Sánchezin ideologiana on luomutuotanto. Viinit tuotetaan ilman torjunta-aineita tai teollisia hiivoja. Miehen mukana 'commercial agriculture serves the chemical industry not the consumer'. Niinpä hänen viininsä tuotetaan ilman kemikaaleja, hyönteisten torjunnassa käytetään mm. tuholaisten luonnollisia saalistajalajeja ja feromoniharhautusta. Rikkiä käytetään mahdollisimman vähän, sen tarve minimoidaan mm. käyttämällä rypälemehun pumppauksessa mahdollisimman ohuita letkuja, jotta happikontaktia tulee mahdollisimman vähän.

Maistettavia viinejä oli 5, joista kaksi Terra Altasta ja 3 Navarrasta. Ensimmäisenä maistettiin valkoinen Cabirol Blanc Terra Altasta. Viinissä on 50/50 suhteessa Garnacha blanca ja macabeo-rypäleitä. Viini oli tuoksultaan mineraalinen ja hennon päärynäinen. Suussa mineraalisuus korostui, ja maku oli jopa hivenen 'hikisen' mineraalinen. Suutuntuma oli täyteläinen. Pelkältään maistettuna viini ei ollut kaksinen, mutta varsinaisen maistelun jälkeen ruuan (kanankoiven ja tortilla de patataksen) kanssa maistettuna toimi huomattavasti paremmin.

Seuraava viini oli Rosé de Azul Navarrasta. Viinissä on rypäleinä 50/50 Garnacha ja Tempranillo. Perusviinit käytetään erillään. Garnacha viiniytetään ilman maseraatiota, jotta vältetään kyseisen rypäleen voimakkaat tanniinit. Tempranilloa maseroidaan kuorikontaktissa noin 12 tuntia. Käymisen jälkeen viinit yhdistetään ja kypsytetään. Rose oli punaisen marjainen, tempranillon pitkähkön kuorikontaktin ansiosta melko roteva. Happoa oli garnachasta melko runsaasti, joten suutuntuma oli raikas. Miellyttävimmästä päästä maistamiani rosé-viinejä, kehotan testaamaan.

Punaisista maistettiin Cabirol (Garnacha ja Tempranillo) Terra Altasta, Seis de Azul (Merlot & CS) ja Desierto (CS) Navarrasta. Näistä Cabirol (2010) oli selvästi raaka, Garnachan tanniinit pureskelivat ikeniä puoli minuuttia. Viinissä oli hyvä hapokkuus tanniinisuuden ohella, marjainen aromi oli vielä varsin voimakas. Tammea oli käytetty kohtuudella, ja viinissä on todennäköisesti hyvää kypsymispotentiaalia useammaksi vuodeksi.

Seis De Azul oli kohtalaisen voimakkaasti tammitettu, hyvin maanläheisen ja jopa lantaisen tuoksuinen viini. Tuoksu oli enemmän merlot-vetoisen maanläheinen, CS:n herukkaisuus antoi hyvää taustatukea. Suussa viini oli pehmeän täyteläinen. Hyvä siemailuviini, joka kesti toisaalta ruokaakin.

Todellinen herkku oli jätetty viimeiseksi: Desierton rypäleet tulevat nimen mukaisesti aivan aavikon laidassa sijaitsevalta viinitarhalta, jossa köynnökset juuri ja juuri pysyvät hengissä. Sadot ovat hyvin pieniä, rypäleet kuulemma 'real tiny and thick skinned'. Koskaan ennen en ole yhtä selvästi voinut kuvitella kasvupaikkaa mielessäni viiniä maistaessani: Tuoksu oli selvä CS, mutta mineraalisuus tuntui tuoksussakin. Kun viinitilkan kaatoi suuhun, tunkui kuin olisi puraissut aavikon kiveä: Mineraalisuus oli voimakkaampi kuin missään aiemmin maistamassani punaviinissä. Tätä tuki Cabernetin marjaisuus ja tanniinisuus, joka oli kuitenkin kesytetty pitkällä tynnyrikypsytyksellä. Viiniä on Inezissä saatavilla, ja suosittelenkin kaikkia baarissa vierailevia ehdottomasti tätä maistamaan. Tämä oli loistavaa.

Ilta pääyttyi neljän ruokalajin illalliseen, jonka kanssa viinien lisäkaatoja vielä maisteltiin. Ilta oli mielenkiintoinen, oli hienoa kuulla viinintekijän näkemyksiä ja mielipiteitä. Ineziin pyritään jatkossa saamaan viinintekijöitä vierailulle kerran kuukaudessa-kahdessa, ja ainakin tämän kirjoittajat tulevat olemaan mukana aina, kun aikataulut sen sallivat.

Ruokaa viinille helmikuun pakkasissa

Viikonloppuna oli tanniinin tarkoitus mennä lankomiähen kanssa pilkille. Pakkasta oli kuitenkin niin että kossupullo olisi kylässä aitassa jäätynyt, ja kuten sananalaskussa sanotaan niin silloin on helevetti lähellä. Eli ei menty pilkille, vaan pysyttiin visusti kaupungissa. Samalla päätettiin tehdä helmikuun ruokaa viinille-menu.

Viineiksi Tanniini valitsi tällä kertaa yhden vanhan tutun valkoisen , viime vuoden punaviinin ja yllätyksenä kuivan madeiran. Madeiravalinta johtui lähinnä mielenkiinnosta, sillä moista juomaa ei ollut aiemmin vielä maistettu. Viinit olivat Bellinghamin the whole bunch grenache blanc viognier 2009, Leyda las Brisas pinot noir 2009 ja Cossart Cordon 5 years old madeira. Näille sai Kupla suunnitella menun, joka yhteistuumin toteutettiin.

Alkuruokana valkoviinin kanssa söimme itämaishenkistä salaattia, joka sai makunsa etikka-limemarinadista ja chilistä. Kruununa tässä oli paistettuja jättikatkarapuja ja kuhacheviceä.

Salaatti sopi viinille mainiosti, siinä oli juuri sopivaa makeutta mangosta ja sweet chilli saucesta. Grenache blanc - viognier oli tuoksultaan hyvin aromaattinen, appelsiininkukkainen ja melko mineraalinen. Suutuntuma oli hyvin täyteläinen ja jopa öljyinenkin. Happoja viinissä oli melko vähän. Tämä muodostikin pienen ongelman etenkin jättikatkarapujen kanssa, sillä niiden seuraan raikastavaa hapokkuutta olisi kaivannut enemmänkin.

Kuhachevicen suolaisuus taittui viinillä melko mukavasti. Viini oli alkuun hieman turhan kylmää, mutta lämmettyään se alkoi riittää myös ravunpyrstöille.

Kokonaisuutena alkuruoka ja viini täydensivät hyvinkin toisiaan ja tällä kertaa päädyttiin onnistumisen puolelle viinin ja ruuan yhdistämisessä. Itämäishenkisestä salaatista tuli ainakin Kuplan suosikki kesäisiin illanistujaisiin ja myös erilaisten salaattien pohjaksi.

Pääruokana oli Karamellisoitua sorsan rintafilettä lakritsikastikkeen kera, lisäkkeenään spagettikasviksia. Alkuun ilmassa leijui pelko Pinot noirin ja lakritsikastikkeen yhdistelmästä, viinin pelättiin olevan liian kevyt voimakasmakuiselle sorsalle ja kastikkeelle. Pelko osoittautui kuitenkin turhaksi.

Las Brisas oli Pinot Noiriksi voimakas viini, ilmeisesti pitkähkön tynnyröinnin vaikutuksesta. Aromeissa oli puolukkaa, vadelmaa mutta myös paahteisuutta ja savuisuutta, joka loppujen lopuksi oli täydessä sopusoinnussa villin makuisen sorsanrinnan ja etenkin lakritsisen kastikkeen kanssa.

Viini oli melko tanniininen ja sopivan hapokas, eikä voimakasmakuinen ruoka jyrännyt viiniä lainkaan alleen. Marjaisuus maussa toi toisaalta melko raskaaseen annokseen kaivattua keveyttä. Yhdistelmä kaiken kaikkiaan oli mielestämme varsin onnistunut.

Raskaahkon pääruuan jälkeen nautittiin keventäjänä raikas mandariinisorbetti. Tämän kanssa maisteltiin vielä viimeiset tipat Bellinghamin valkoviinistä, ja tämä yhdistelmä toimi myös varsin mukavasti.

Illan päätteeksi maisteltiin vielä madeiraa juustotarjottimen ohella. Tarjottimella oli Italialaista kypsytettyä goudaa, provolone piquant-juustoa samasta maasta, Itävaltalaista guyerere-tyyppistä juustoa ja suomalaista punahomejuustoa. Kuiva madeira toimi hyvin suolaisten kovien juustojen kanssa, mutta ei niinkään punahomejuuston tai hyvin kermaisen provolonen kanssa.