Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


maanantai 8. helmikuuta 2016

Blogi 5-vuotta!

5 vuotta blogin kirjoittamista takana. Aika hieno juttu, vaikka itse sanomme. Opettavaiset viisi vuotta kertakaikkiaan! Edelleen tuntuu siltä, että juuri kun pääsee kartalle viinimaailmasta niin samantien löytää lisää opittavaa. Hauskinta blogin pitämisessä on meistä jatkuva oppiminen ja uusien ihmisten tapaaminen. Ilman viinibloggaajakollegoita ja yhteisiä tapaamisia tämä harrastus olisi huomattavasti tylsempää. Lisäksi olemme viime vuosina päässeet nauttimaan upeista aterioista suomalaisissa ravintoloissa blogin sivujuonteena ja se vasta nastaa onkin. Upea harrastus kerta kaikkiaan.

Ketkä tämän blogin takana sitten ovat ? 5 vuotta sitten aloitimme blogin postauksella kuka, mitä, häh. Kotikaupunki on muuttunut takaisin Tampereeksi sen jälkeen ja perheeseen on tullut yksi jäsen lisää. Ehkä viiden vuoden jälkeen on taas aika päivittää tietoja.

Katri Heikin silmin:


Blogin kirjoittajista sosiaalisempi ja ulospäinsuuntautuneempi, joten Katrille on sälytetty PR-asioiden hoito. Vastaa ruokajuttujen yhteydessä etenkin esillelaitosta ja klassisemmista resepteistä. Katrille ruuan visuaalinen ilme on välillä suurempi juttu kuin se maku: tämän saa kokea arkiruuankin kohdalla ajoin karvaasti, kun liian harmaa ruoka jää syömättä. Palauttelee toisen kirjoittajan lennokkaimpia ruoka-ideoita tehokkaasti maanpinnalle, koska ammattinsa puolesta tietää mitä voi tehdä ja mitä ei. Säästänee paljon toisen osapuolen hermoja, muutoin tulisi yritettyä monia juttuja jotka ovat jo alkuunsa tuhoon tuomittuja.

Katri on myös meistä se, jolla on virallistakin viinikoulutusta. Hän on suorittanut kaksi ensimmäistä WSET-kurssia restonomikoulutuksensa aikana Jyväskylän AMK:ssa.

Katri on myös IT-asioiden kanssa huomattavasti taitavampi ja etenkin pitkäpinnaisempi. Itse kiihdyn nollasta sataan alle viidessä sekunnissa, kun kuvia ei saa liitettyä oikein tai bloggerin pohja muutoin temppuilee.

Täällä hetkellä Katri tuntuu juovan mielellään vanhan maailman raikkaita ja melko selkeitä punaviinejä. Valkoisella puolella maku on viime aikona mennyt ikääntyneemään ja kevyesti tammiseenkin suuntaan eli Chablis:ta kohti eteläisempää Burgundia. Ei välttämättä syty kaikkein oudoimmille viineille. Samppanja on aina ollut Katrin mieleen, niin vieläkin. Katri on enemmän selvillä olutskenestä ja juo sitä meistä enemmän. Viime aikoina mieltymys on siirtynyt IPA:sta saisonin kautta kevyempiin stouteihin.

Ulkomaanreissuilla ravintoloiden valinta (ja etenkin ei-valinta) on Katrin vastuulla, sillä hänellä tuntuu olevan kuudes aisti, joka erottelee hyvät ravintolat syöttölöistä.

Heikki Katrin silmin:

Blogin kirjoittajista se, joka muistaa kaiken lukemansa. Välillä tuntuu, että elän kävelevän Wikipedian kanssa. Asiassa on hyvät ja huonot puolensa, mutta pääasiassa on kätevää, kun faktat voi tarkistaa Heikiltä. Valokuvamuistista on todellakin hyötyä myös blogin kanssa. Haluaa tietää viinistä kaiken tieteellisen puolen ja vielä enemmänkin. Kaikki viinikirjallisuus kiinnostaa, samoin kuin ruokakirjallisuus. Hahmottaa maailmaa hyvinkin paljon tieteellisestä näkökulmasta, osittain tietenkin ammattinsa takia.

Heikki on meistä myös huomattavasti kielellisesti lahjakkaampi, joten Katri jättää suosiolla oikeinkirjoituksen tarkistuksen Heikille. Kirjoittaa blogiin suurimman osan winenoteista, vaikka kaikki viinit ollaankin maistetttu yhdessä. On Katria parempi käyttämään kauniimpaa ja kuvailempaa kieltä kirjoittaessaan.

Ruuanlaittajana kehittynyt huimasti viimeisen viiden vuoden aikana. Vastaa perheen arkiruuista ja kaikista blogin kasvisruuista. Osaa myös mahtavasti käyttää kaiken maailman mausteita ruuanlaitossa. Rakastaa juurileivän leipomista ja vastaa kaikista blogin jälkiruuista. Katri ja kemian opinnot ei vaan kuulu yhteen, joten on parempi, että Heikki tekee jälkiruuat.

Viineistä Heikille paras on vielä maistamaton uusi tuttavuus. Tykkää kaikista oudoista viineistä enemmän kuin Katri. Alkavaa tammiallergiaa on ollut myös huomattavissa viime aikoina. Raikkaan marjaisat punaviinit ovat enemmän Heikin juttu kuin tammilastuissa uitetut ''isot'' punaviinit. Valkoviineistä pitää erityisesti Juran savagnista, Loiren Chenin blanceista ja rutikuivista Saksan rieslingeistä.

Reissun päällä ja myös kotimaassa vastaa reittivalinnoista ja kartan lukemisesta, koska Katri hukkaan useimmiten reitin ja itsensä ensimmäisen käännöksen jälkeen.

Samalla viinin ja ruuan sekamelskalla jatketaan myös tulevaisuudessa! Kiitos, että olette olleet mukana yhden pariskunnan viini-ja ruokamatkalla.

4 kommenttia:

  1. Onnea viisivuotiaalle! Hauska esittely, ihan teidän kuuloinen :)! -Merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viidentoista yhteisen vuoden aikana oppii jo tuntemaan toisen :)

      Poista
  2. Voi miten ihana juttu! Ihan liikutuin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ajateltiin, että tällä tavalla saadaan hieman erilaisempi näkökulma meihin. Oma kumppani kuitenkin tuntee sut välillä jopa paremmin kuin sinä itse.

      Poista