Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


tiistai 5. tammikuuta 2016

Mitä jos viettäisit kulinaarisen viikonlopun Tampereella?

Tampere, meidän rakas kotikaupunkimme on nostanut profiiliaan kulinaristisena kohteena viime vuosina. Nykyään voit nauttia todellisesta ruokakulttuurimatkasta Tampereen kahden järven välissä, eikä loistavaa ateriaa ja atmosfääriä tarvitse enää lähteä hakemaan Turusta tai Helsingistä. Tampereella on mielestämme annettavaa myös kulinaristiselle kotimaanmatkailijalle: Varaa aikaa viikonloppu pe-su ja ota mukaan hyvää seuraa. Tässä meidän suosituksemme viikonlopun ohjelmaksi.

Perjantai illansuusta yömyöhään 



Aloita kulinaarimatkasi perjantaina lasillisella Champagne Bar Santessa Tammerkosken rantamaisemissa. Tilaa lasillinen samppanjaa ja nosta malja upealle viikonlopulle.

Kun samppislasi alkaa tyhjentyä, on aika siirtyä hotelliin. Jos tykkäät klassisesta eleganssista, valitse Koskipuistossa sijaitseva Hotelli Tammer. Jos haluat ihailla maisemia hotellihuoneen ikkunasta niin ehdoton valinta on Hotelli Tornin ylimmät kerrokset. Loistavan hinta-laatusuhteen hotellihuoneen löydät Dream Hostellista.
Hotelliin kirjautumisen jälkeen on aika aloittaa ruokakohteisiin tutustuminen.  Jos haluat nauttia viimeisen päälle illallisen viineineen ota suunnaksi rautatienkadulta löytyvä, pohjoismaisesta keittiöstä ja lähiruoka-aatteesta ammentava Ravintola C. Hieman rennompaan illallismenoon suosittelemme Ravinteli Huberia, 2h+k:ta tai Fabricia. Muista tehdä pöytävaraus ajoissa, sillä nämä ovat nämä ovat kaupungin suosituimpia ravintoloita, ja jopa kehä III pohjoispuolella voi nykyään olla ruuhkaa ravintoloihin. Kun toivottavasti loistava illallinen on nautittu ja tekee mieli vielä nauttia iltamyssy, niin ota silloin suunnaksi Aleksanterinkatu ja valitse sieltä joko Minibaari tai Barmacia sen mukaan kummassa on tilaa.

Lauantai aamupäivästä iltamyöhään

Lauantaina suosittelemme aloittamaan aamun joko hotellin aamiaisella tai kauppahallissa aamiaisella. Perinteisen aamiaishetken koet Linkosuon kahvilassa, loistavan amerikkalaisen aamiaisen taas nautit Ohana Lei'Pomo ja Grillessä. Aamiaisen jälkeen voit kierrellä kauppahallissa: Vieraile ainakin Nygreninillä, Juustosopissa ja Mama's Cornerissa. 

Kauppahallikierroksen jälkeen ota suunnaksi Aleksis Kiven katu, josta löydät Tampereen parhaan herkkukaupan: Keittiöelämää-kaupasta löytyy kahveja, suklaita,  italialaisia ja espanjalaisia gourmet-tuotteita sekä astioita ja keittiövälineitä. Osta matkaasi Arcafen kahvia, tatti-tryffelitahnaa, Martellin pastaa tai hyvä keittiöveitsi.   

Louaalle kannattaa ehdottomasti suunnata takaisin kauppahalliin, jossa Ravintola 4 vuodenaikaa tarjoilee ranskalaista bistrolounasta lauantaisin kolmeen saakka. Perinteinen tamperelainen vaihtoehto löytyy alarannasta laukontorilta: Jos et pelkää mörköpötköä, suuntaa Tapolan mustamakkaravaunulle ja tilaa menopaluu puolukkahillolla. Ruokajuomaksi sopii kevytmaito suoraan 2 desin tetrasta. 

Lounasta on hyvä sulatella kävelyllä Pyynikille. Harjulta löytyy näkötorni, johon voit nousta ihailemaan kaupunkia ja sitä ympäröiviä järviä. Jos lounas jäi kevyeksi, nauti näkötornin kahvilassa kuuluista munkki! 
Kävelyn päälle voi tehdä mieli olutta, ja kaupungin länsipuoleleta löytyy oivallisia vaihtoehtoja. Gastropub Tuulensuussa on kiinnostava valikoima omatuontioluita ja -viinejä. Jos haluat maistella oman kaupungin vaihtoehtoja, suuntaa kulkusi perinteikkäälle Finlaysonin alueella ja panimoravintola Plevnaan. Bockia tai Siperia-Stoutia, tarvittaessa molempia.
Hotellilla otetun päivälevon jälkeen alkaa olla illallisaika: Perusteellista nautiskelua varten löytyy vaihtoehdoiksi Ravinteli Bertha tai Hella & Huone, joissa molemmissa saa varmasti upean aterian. Bertha on maanläheisempi, H & H enenmmän klassiseen ranskalaiseen keittiöön nojaava. Rennompaan illastamiseen suosittelemme Pork & Morea burgereineen ja ribseineen. Jos haluat kunnon pizzaa niin vieraile Sitkossa. Yömyssyn saa Gastropub Nordicista tai Hotelli Tornin yläbaarista, jos siellä satut asumaan.

Sunnuntai aamupäivästä iltapäivään

Aloita aamu brunssilla Cafe Pispalassa (3 km kävely kannattaa jo maisemien takia) tai Fazerin kahvilassa tempon talossa Koskenrannalla keskustorin puolela. Myös joen toisella puolella koskipuiston reunassa sijaitseva Pella's Cafe tarjoaa loistavaa brunssia. 
Mikäli muukin kuin ruokakulttuuri kiinnostaa, tee sunnuntaina museokierros: Tampereelta löytyy Sara Hildénin taidemuseo Särkänniemestä, Vapriikki Tampellan alueelta, Finlaysonin tehdasmuseo sekä Tampereen taidemuseo Pyynikintorilta.  
Jos brunssi jäi väliin ja haluat täyttää vatsasi ennen kotiinlähtöä, tee se Marusekin modernissa sushibuffetissa Hämeenkadun ylä(=länsi)päässä tai peritamperelaisesti Ohranjyvässä Näsilinnankadulla (iso peukku maksa-annokselle). Legendraarista! (tiettävästi ainoa tampereenkiälinen sana, jossa on ree).

Vaikka Turusta löytyy kuin löytyykin muutakin hyvää kuin tienviitta Tampereelle, suosittelemme vakavasti kulinaarimatkaa kotikaupunkiimme! Meillä on muutaki kun siipiä ja raipe.

4 kommenttia:

  1. Ihana juttu! Mä en vieläkään ole päässyt tuonne Fabriciin, en todellakaan tiedä miksi. Pitääkin ottaa tämä nyt to do -listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tampere on kehittynyt huimasti ruokakaupunkina viime vuosina.

      Fabric on ainakin meidän kaveripiirissä saanut suitsutusta. Hyvää ruokaa ja palvelu kohdillaan.

      Poista
  2. Ei oo hilloa kuuluisassa munkissa, pelkkä reikä vaan :D

    VastaaPoista