Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


maanantai 25. toukokuuta 2015

Patrick Piuze Chablis 1er montee de tonnerre 2009

Blanc de blancs kirjoitti Patrick Piuzesta blogiinsa marraskuussa 2013, ja kun Piuzen viinit tulivat sopivasti Heikille hääpäivälahjaa viime kesänä miettiessä vastaan Noble winen valikoimaa selatessa oli ostopäätös tehty samalta istumalta. Heikki sai lahjaksi lopulta 12 pullon sekalaisen valikoiman vuoden 2009 viinejä, kun se sattui olemaan meidän häävuotemme. Pulloista on korkattu jo muutama, mutta ensimmäinen Piuzen viini tuli avattua vasta parisen viikkoa sitten. Etsimme kuhalle ja korvasienille viiniä, ja ensin mielessä oli riesling. Lopulta kaapista kylmään päätyi kuitenkin Piuzen viini.

Patrick Piuzea pidetään Chablisin alueella Ranskassa perinteistä poikkeavana tuottajana, koska hän on aloittanut omalla nimellään viininteon vasta vuonna 2008 (toiminut aikaisemmin esim. Jean-marc Brocardin kellarimestarina ja Olivier Leflaiven vastaavana viinintekijänä). Hän ei itse omista viinitarhoja, vaan ostaa kaikki rypäleensä sopimusviljelijöiltä. Kaikki rypäleet tulevat vanhoista köynnöksistä. Hän myös antaa osan viineistään kypsyä vanhassa tammessa, mikä jakaa Chablisin alueen tuottajien mielipiteet kahtia.

Montee de Tonnerre tulee premier cru-tarhalta Serein-joen oikealla rannalla kasvavista 70-vuotiaista viiniköynnöksistä, jotka ovat vastapäätä Grand Cru-tarhoja. 100% on läpikäynyt malolaktisen käyminen ja viini on saanut kypsyä 3 kk vanhoissa tammitynnyreissä.

Viinin tuoksu oli kypsän omenainen, suolainen, sitruksinen ja mineraalinen. Paikoitellen tuoksusta tuli mieleen jopa omenankota ja savusauna. Vahva tuoksu, joka nosti odotuksia maun suhteen. Maku oli kuiva, melko raskasrakenteinen, kypsän punaisen omenan makuinen, mineraalinen ja hyvin moniulotteinen. Pitkä viini, jonka maku jatkui ja jatkui suussa. Mainio kumppani paistetulle kuhalle ja etenkin kermaiselle korvasienimuhennokselle.

Tämä chablis poikkesi melkoisesti niistä, mitä olemme aiemmin maistaneet. Moniuloitteinen, raikas, puhdaspiirteinen ja ennen kaikkea mielenkiintoinen viini. Ymmärrämme tämän jälkeen hyvin, miksi viinintekijästä on kohistu viime vuosina. Onneksi meillä on kaapissa vielä kaksi eri tarhan viiniä vuodelta -09, jotta saamme jatkossakin nauttia Piuzen viineistä. Ehdoton ostosuositus viinintekijän viineille, jos sattuvat tulemaan vastaan nettikaupoissa. Alkosta ei viinejä valitettavasti (yllättäen) löydy, mutta ravintoloista viinejä kannattaa etsiä viinilistoilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti