Iberian serkukset

Viikonloppuna maistettiin pitkästä aikaa taas Iberian viinejä. Kuten aiemmin on todettu, sekä kupla että tanniini ovat onnistuneesti juoneet itsensä ulos espanjalaisista punaviineistä, vaikka molempien viiniharrastus niistä onkin aikanaan alkunsa saanut. Jossain vaiheessa Tempranillo alkoi maistua yksitoikkoiselta, etenkin Riojalaisittain tammilankulla höystettynä. Portugalilaisita on toisaalta löydetty tähän saakka hinta-laatusuhteeltaan varsin laadukkaita tuotteita kuten Quinta das Setencostas ja Fonte de Beco, joitakin mainitakseni.

Perjantaina pitkän viikon jälkeen nautittiin pitsan kanssa Alentejon alueelta Etelä-Portugalista tulevaa Carmim Alicante Bouchet:a. Vuosikerta oli 2009. Viini oli sinänsä tyyppilisen portugalilainen, hedelmäinen ja täyteläinen. Kuitenkin se poikkesi maan valtasvirrasta siinä, että tavallisesti näistä löytyvää hyvin voimakasta maanläheisyyttä ja 'jalkahikeä' ei ollut tässä viinissä niin voimakkaasti aistittavissa, vaan maku oli puhtaamman marjainen ja mausteinen. Pimenevään iltaan varsin miellyttävä viini kuitenkin.

Toinen maistettu viini tänä viikonloppuna tuli Espanjasta, cigalesin viinialueelta Keski-Espanjasta. Viini on puhdas Tempranillo (eli paikallisittain Tinta de pais). Vuosikerta oli 2005, eli tynnyri- ja pullokypsytystä oli periespanjalaiseen tapaan reippasti takana. Ja se tuntui maussakin, Tempranillon tanniinit olivat tallella, mutta pehmentyneet ja leventyneet varsin miellyttävästi. Tuoksussa oli kuitenkin jotakin hiukan epämiellyttävää, jollain tavalla likaista aromia. Hieman ilmaannuttuaan tuoksu kuitenkin muuttin lähinnä lääkeyrttiseksi, ja tämä korostui myös maussa punaisen marjaisuuden ohella. Viini poikkesi kuitenkin voimakkasti esimerkiksi Riberan marjaisista tempranilloista, ja oli hieman erilainen tuttavuus. Ei huono, mutta kenties tänä viikonloppuna Portugali vei voiton isoveljestään.

Näin tälläkertaa, rauhallisen viikonlopun jälkeen on hyvä aloitella reippain mielin työviikkoa. Talviaika tuli, ulkona on pimeää. Kohta alkaa glögiaika. JEI!

Soppaa sunnuntaihin

Pullonhenkeläisillä on Tampereelle muuton jälkeen ollut tapana kutsua muutamana sunnuntaina kuukaudesta perhettä ja ystäviä sunnuntaipäivälliselle. Ajatuksena on ollut se, että isollekin porukalle tekee ruuan lähes samalla vaivalla kuin pienemmälle, ja ruoka maistuu isossa seurassa parhaalta. Ennen kaikkea kyse on arkisesta yhteydenpidosta perheisiin ja ystäviin, mitä suomalaisessa nyky-yhteiskunnassa mielestämme tarvittaisiin enemmänkin.

Systeemi on toiminut niin, että alkuviikosta luodaan facebookiin tapahtuma "sunnuntaina syödään". Ryhmään kuuluu noin 10 ystävää, joista halukkaat saavat ilmoittautua mukaan. Facebookia ymmärtämättömät vanhemmat kutsutaan puhelimitse erikseen. Useimmiten ihmisiä on kertynyt kuudesta kymmeneen, ja seurueen kokoonpanot ovat olleet varsin sekalaisia. Juuri tämä seurueen vaihtuvuus pitää homman mielenkiintoisena: saatetaan yhteen eri ikäpolvien ihmisiä, joilla on erilaisia taustoja ja siten erilaisia näkemyksiä asioista. Keskustelut ovat olleet valtavan antoisia ja keskimäärin kaikki tuntuvat viihtyvän hienosti.

Viime sunnuntaina vieraita oli kuusi, ja lisäksi tietysti pullon henget. Ruuaksi Kupla oli toivonut bouillabaissea, joten saamansa piti aamun työvuorossa viettäneen. Tanniini hankki ainekset fuusiokeittoon: kirjolohta ja haukea Nygreniltä ja kilon mustekalaa East Asia marketista. Vähän vielä tomaatteja, fenkolia ja porkkanaa maustettuna reippaalla valkosipulilla (ja tietysti viinillä), ja hyvää tuli. Alkuruuaksi pastanjauhantaa-blogin innoittamana salaatti marinoidusta kurpitsasta ja porkkanasta kera itse paistellun sekaleivän. Nälkä ei tuntunut kelleen jäävän.

Viiniksi Tanniini kaiveli kaapin kätköistä keväällä tilatun Raccolta Massachio Verdiccio di castelli di Jesin, joka oli vanhahkoa vuosikertaa 2007. Viiniä oli maistettu kesällä ihan lipittelymielessä, eikä se siinä tarkoituksessa oikein toiminut jälkimaussa tuntuvan reippaan katkeruuden vuoksi. Sinänsä maku ja tuoksuaromi oli kyllä miellyttävän omena-päärynäinen ja suutuntuma raikashappoinen. Pulloa avattiin siis hivenen jännityksellä, koska pelkältään nautittuna viinissä oli epämiellyttävä jälkimaku. Mutta tällä kertaa osui ja upposi: valkosipulinen ja hapokas keitto pehmensi viinin katkeran jälkimaun täysin, ja toi esiin viinin raikkautta entisestään. Tämä toimi, ja oli taas hyvä esimerkki siitä että osa viineistä vain yksinkertaisesti tarvitsee kaverikseen ruokaa. Ja sehän viinin toisaalta kuuluisikin olla, ruokajuoma. Ja juuri tämä makujen muuttuminen ja yhdisteleminen on viiniharrastuksen suola!

Shiraz/syrah maistelussa

Viiniklubi aktivoitui kesän kiireiden jälkeen viime lauantaina ja tällä kertaa päästiin jo punaisten rypäleiden pariin. Ensimmäisen punaisen horisontaali-maistelun avasi Syrah/shiraz-rypäle. Maistelussa oli tällä kerta poikkeuksellisesti 2 puhdasta syrah-viiniä ja 3 sekoitetta, joissa pääosassa syrah. Syynä tähän oli se, että allekirjoittaineiden mielestä syrah-rypäleestä puhutessa ei saa unohtaa juuria ja sitä, että klassisesti syrah-rypälettä on sekoitettu muiden rypäleiden kanssa. Syrah-rypäle valikoitui maisteluun siksi, että Kupla aloitti punaisten viinien maistelun Espanjasta ja siirtyi pikkuhiljaa Uuden-Maailman Shiraz-rypäleiden kimppuun ja joi klassissesti liikaa Uuden Maailman punaisia ja kyllästyi. Nyt rypäle sai uuden mahdollisuuden ja osoitti hampaansa.

Maistelussa oli puolisokkona Alkon valikoimasta valitut Chateau Cesseras 2007 ( Syrah 70%, Grenache 10%, Mourvedre 10&, Garignan 10%), Yalumba Hand-picked Shiraz-viognier 2005( Syrah 95%, Viognier 5%), Bellingham Shiraz 2008, Maycas del Limari Reserva Especial Syrah 2009 ja Chateau Ste Michelle Syrah 2007(Syrah 99%, Viognier 1%).

Maistelussa oli helppo erottaa toisistaan puhtaat Syrah-viinit ja sekoiteviinit, mutta sen jälkeen järjestykseen laittaminen olikin vaikeampaa. Allekirjoittanut veikkaisi 3/5 viinistä oikein ja ainut syy miksi niin tapahtui oli, että tunnistin viineistä Viognierin kukkaisen aromin ja Etelä-Afrikan viinejä leimaavan piki-aromin. Jokaisesta viinistä tunnisti Syrahin ominaispiirteet tummat marjat, vahvat tanniinit, mausteisuuden ja Uuden maailman viineissä oli myös hyvin esillä nahkaa ja lakritsia.

Parhaimmaksi viiniklubin jäsenet rankkasivat Yhdysvalloista Washingtonin osavaltiosta tulevan Ste Michelle Syrahin, jota kuvailtiin sanoin miellyttävä kokonaisuus, tanniinit tasapainossa, Viognier tuo mukavan omaleimaisuuden viiniin, voisin ostaa vielä toisenkin kerran. Toinen suosikki oli Ranskasta Pohjois-Rhonesta tuleva Chateu Cesseras, jonka tasapainoista makua kiiteltiin ja kehuttiin, että viini sopi hyvin myös tarjolla olevien sienipiirakoiden kyytipojaksi. Eniten mielipiteitä jakoi Yalumban Shiraz-Viognier, joka ei meidän mielestämme vastannut hinta-laatusuhdettaan. Viini oli mielenkiintoinen, mutta varsinkin aluksi suun täyttävä hillomaisuus häiritsi makunautintoa. Viini parani selvästi, kun sai happea ja makunystyrät turtuivat nautittujen lasien jälkeen.

Kupla jää jännityksellä odottamaan seuraavia viini-iltoja, jossa jatkamme horisontaalimaistelun teemoissa ja tutkimme tarkemmin muita punaisia rypäleitä.

-Kupla-

Vaellus alkaa!

Ensimmäinen vaelluspäivä, sunnuntai.

pyökkimetsää Belfortin ulkopuolella

Eilisiltainen myrsky oli onneksi ohi ja sää oli aamulla taas selkeä. Nousin aikaisin ja hiippailin alakertaan aamiaiselle. Aamiainen oli hotellin ravintolassa, jossa oli sunnuntaiaamiaisella näemmä myös kaupunkilaisia sankoin joukoin. Hotellin asiakkaat kuitenkin ohjattiin ravintolan sivuhuoneeseen keittiön viereen.

Heti ensimmäisellä aamiaisella pääsin tutustumaan kahviautomaattiin, josta tunnutaan innostuneen kovasti kaikissa ranskan hotelleissa. Laite jauhoi pavut ja keitti napin painalluksella haluamasi kahvia espressosta latteen. -Jos sattui toimimaan. Ensimmäisellä aamiaisella nelinkertainen espresso täytti yhden tavallisen kahvikupin ja käynnisti päivän reippaasti. Paikalliset tuntuivat ihmettelevän suomalaista tapaa laittaa juustoa leivän päälle aamiaisella, he söivät juuston vasta makean aamiaisen jälkiruuaksi. Suomalainen vatsa ei kakkupöydän antimiin taipunut ennen aamuyhdeksää.

Rinkka siis selkään ja menoksi. Ensin tietä, sitten metsäpolkua. Salbertin kylän ympärillä oli pieniä järviä, joiden rannoilla oli ihmisiä kalassa.  Käytännössä jokainen rantametri oli varattu, ja ilmeisesti suuri osa oli teltoista päätellen ollut rannalla yön oli. Kaloja ei näkynyt.

ranskalaiset kalassa lammikolla

Salbertista oli melkoinen matka seuraavaan kylään, etenkin kun onnistuin hukkaamaan reitin jossain matkan varrella. Pääosin GR5-reitti oli selvästi merkitty, mutta paikoin viitat olivat niin pusikoiden peitossa, ettei niitä näkynyt. Kierrosta tuli kuitenkin vain kilometri tai pari...

Seuraavan kylän kohdalla alkoi sataa. Kävin pitsalla, koska mikään muu ruokapaikka ei ollut sunnuntain vuoksi auki. Jatkoin matkaa sateessa seuraavat 4 tuntia. Koko loppumatka oli nousua, jota päivälle kertyi noin 1000 metriä. Kun lopulta pääsin sumussa ja sateessa Ballon d' Alsacen huipulle, olin läpimärkä ja läpipuhki. Olin kävellyt noin 35 kilometriä, ja ensimmäinen päivä tuntui jaloissa.

lampi ja laidunta

Olin hotellin ainoa asiakas, ja tunnelma oli jotenkin hohto-henkinen. Suihkun jälkeen lähdin hotellilta vielä lasilliselle paikalliseen Aubergeen eli majataloon. Onnistuin saamaan lasillisen punaviiniä huolimatta täydellisestä kielimuurista. Sen maksaminen oli kuitenkin tuottaa vaikeuksia, kukaan ei halunnut ottaa rahaa vaikka selvästi tein lähtöä. Oliko tämä jonkinlainen kohteliaisuus vai kaikkialla muuallakin kohdattua ranskalaista palveluhaluttomuutta, se ei koskaan selvinnyt. Jätin listan mukaisen hinnan baaritiskille ja palailin hotellille syömään.

Ballon d'Alsace

Ruokalista oli miellyttävä, 3 ruokalajin ateria oli edullinen eikä jättänyt nälkäiseksi. Ainoastaan paikallinen jälkiruokaerikoisuus oli pettymys. Voisivat tulla Suomeen mummujen oppiin aiheesta miten valmistetaan mustikkapiirakka, sillä ainakin hotellin versio oli melko mauton lätkyrä. Voi tietysti olla, että paikalliset mustikat eivät ole kotoisten veroisia, vastaava on toistuvasti ainakin mansikoiden kohdalla huomattu.

Ruuan jälkeen uni vei voiton sekunneissa.

Pilvet viipyilivät laaksoissa aamulla

Seuraavana päivänä kävelin metsäpolkuja pitkin Thanniin, Alsacen viinialueen eteläisimpään kaupunkiin. Reitti kulki siis koko päivän vuorenrinteitä upeissa lehtimetsissä sukeltaen välillä pimeisiin kuusikoihin. Ajoittain kallionkielekkeiltä avautui mahtavia näköaloja laaksoihin, joissa vielä viipyili sumua eilisen sateen jäljiltä. Sade oli lakannut yöllä, keli oli viileän tuulinen mutta kirkas. Tästä päivästä  kuvat kertovat enemmän kuin sanat.

Thannissa kävelin turistitoimistoon, josta osasivat varata minulle hotellin. Käytäntö osoittautui jatkossa kin tehokkaaksi, ei tarvinnut etsiskellä vapaita hotelleja ympäri kaupunkia painava rinkka selässä. Kävelin siis suoraan hotellille, jossa kävin suihkussa. Kello oli vasta neljä, joten lähdin kiertelemään kylää.

Thann, rinteillä Rangenin viinitarhat

Jo saapuessani olin kiinnittänyt huomiota jyrkkiin viinitarhoihin kylän länsipuolella joen takana. Rinteet olivat todella jyrkkiä, ja kyseessä on ilmeisesti Alsacen alueen ainoa vulkaanisella maaperällä sijaitseva tarha. Pitkän päivän jälkeen en kuitenkaan enää jaksanut lähteä tarhalle kiipeilemään, vaan etsin sen sijaan viinituvan ja tilasin lasin paikallista pinot grisiä. Viini oli hienoisesti makeaa, mutta erittäin hedelmäistä ja silti sopivan hapokasta. Vuosikertaa en muista, sillä tuolloin en vielä ollut oppinut miten radikaalisti eri vuosien viinit alueella eroavat. Pubissa oli hauska vanha setä, joka puhui toisen maailmansodan peruina muutaman sanan englantia. Kovasti kyseli mistä olen ja miksi olen Alsacessa. Oli sitä mieltä että minun on pakko olla työmatkalla, koska lomat olivat jo ohi. Yritin selittää että olen vaeltamassa ja maistelemassa viinejä, ja setä katseli minua vähän kuin hullua. Tämän jälkeen hän palasi kyselelmään, että millä alalla olen ja mikä työmatkani tarkoitus oli...

Päivä oli siis maanantai, eikä Ranskan pikkukylissä yksikään ravintola ole parin viikon kokemuksen perusteella auki maanantaisin. Onneksi hotellilla oli ravintola, joka olikin lähes täynnä. Pääosa asiakkaista tuntui olevan paikallisia, ilmeisesti siis maanantaisin ovensa auki pitävälle ravintolalle voisi olla tilausta. Söin jälleen hyvän aterian, jonka jälkeen painelin nukkumaan,

Alsace 1/?

Lähtö kotoa aamuyöllä kello 2:30, parin kymmenen minuutin kävely linja-autoasemalle ja kohti Helsinki-Vantaata. Matka meni umpiunessa, heräsin kelloon kehä III:lle käännyttäessä. Lähtöselvittelyt sujuivat aamukoomassa, ja kentällä odotteluaikaa oli juuri kahvin verran.

Lento Frankfurtin kentälle kesti parisen tuntia. Lufthansa tarjoili herkkuaamiaisen, säpylä 'juustolla' ja sentin kinkunsiivulla. Syömättä jäi vegetaristilta. Kyselin kyllä kinkutonta vaihtoehtoa, mutta eipä löytynyt.

Frankfurtissa oli onneksi hyvin odotteluaikaa ennen bussin lähtöä kohti Strasbourgia, ja kentän kahvilavalikoima oli laadukas (joskin kaikkien kenttien tapaan törkyhintainen). Muutoin kenttä oli saksalaisen tehokas: ei penkkejä, vaan parin sadan metrin mittainen käytävä kentän etuosassa ja bussi- ja taksipysäkit ulkopuolella.

Näkymä hotellin ikkunasta 

Löysin Lufthansan 'jatkolentobussin' Strassbourgiin. Systeemi oli kätevä, 2,5 h puolitorkkeessa ja pääsin suoraan Strassbourgin rautatieasemalle. Sää oli tuolloin lauantaina loistava, aurinko paistoi ja lämmintä oli liki hellelukemiin saakka.

Bussin tullessa perille kello oli kaksi. Hyppäsin suoraan etelään menevään junaan, sillä olin varannut itselleni hotellin Belfortista, Alsacen alueen eteläpuolelta. Junalla matka-aika oli kolmisen tuntia, mutta se sisälsi usean tunnin vaihto-odottelun Mulhousessa. Odotusaikana ehdin hankkia sandaalit, joita en ollut mukaan pakannut ajatellessani että keli on viileämpi. Ja niinhän se sitten olikin, tuo lauantai oli ainoa päivä jolloin noita sandaaleja käytin. Sainpahan uusista kengistä hiertymät varpaiden päälle, pieni lisämauste ensimmäisille vaelluspäiville.

Belfortin keskustaa

Lopulta pääsin ensimmäiseen etappiini, Belfortiin ja hotelliin. Ihme kyllä hotellin henkilökunta puhui auttavaa englantia. Pääsin huoneeseen, siistiydyin ja laittauduin illalliselle kaupungille. Aurinko paistoi vielä lähtiessäni, mutta pilviä kertyi jo hieman uhkaavasti. Kiipesin ennen ruokailua vielä kaupungin yläpuolella olevalle linnoitukselle, josta näki hienosti etäiset Vogeesien vuoret kaupungin takana. Ja välissä valtavaa teollisuusaluetta, jolla sijaitsivat esimerkiksi Peugeotin tehtaat. Onneksi lähtisin huomenna eri suuntaan enkä siis joutuisi tuon tehdashelvetin läpi kulkemaan.

Näkymä Belfortin linnoitukselta kaupungin yli

Ravintolaan kävellessäni satoi jo tihuttamalla. Nälkä oli kova, koska en ollut mitään syönyt Frankfurtin lentokentän jälkeen. 3 Ruokalajia upposi helposti. Maalaissalaatti, lohifile upposivat helposti. Juustolautasen jouduin jakamaan naapuripöydässä istuneen juttukumppanin kanssa. Kaveri oli meribiologi, joka työskenteli pääasiassa Kielin kanavalla tutkimuslaitoksessa, mutta oli ollut työmatkalla Nizzassa ja nyt paluumatkalla. Tämä olikin ainoa kerta kun törmäsin keskustelun mahdollistavaa englantia osaavaan raskalaiseen, jos ei lasketa viinitilojen esittelijöitä.



Ruokailun aikana oli puhjennut kunnon myrsky, ja kun tuuli alkoi puhaltaa vettä terassin katoksen allekin niin tunsin että on aika lähteä nukkumaan. Juoksin sateessa hotellille. Unta ei juuri tarvinnut odotella pitkän reissupäivän jälkeen

Alsacen jälkipyykki osa 1/?

Alsacen loma on ohitse ja aurinkoisesta Ranskasta on palattu sateiseen Suomeen. Tanniini vietti reissussa 2 viikkoa, vaeltaen Belfortista-Molsheimin kautta Colmariin. Kupla liittyi seuraan Molsheimin kohdalla. Yhteissaldo vaelluskilometrejä oli Tanniinille n.300 kilsaa ja Kuplalle n.120 kilsaa. Päällimäinen fiilis matkasta on erittäin positiivinen ja kävely viinitarhoilla opetti arvostomaan viinintekoa entistä enemmän. Vaellusreitit olivat myös todella upeita ja hyvin merkittyjä. Maisemat ja kylät sanoinkuvaamattoman kauniita ja lomalta palasi taatusti kaksi rentoutunutta viini-intoilijaa.

Matkan aikana vierailimme yhteensä n.20 tilalla maistelemassa viinejä ja löysimme Alsacen alueilta uusiksi suosikeiksi Rieslingin jälkeen myös Pinot Grisin ja hieman makeahkon Gewurztraminerin. Maisteluiden suurinta antia oli myös uusiin viinitiloihin tutustuminen ja useiden vuosikertojen maistaminen samasta rypäleestä. Tulemme kertomaan reissusta tarkemmin seuraavissa postauksissa, joissa avaamme reissua tarkemmin ja kerromme tarkemmin viinitiloista, ravintoloista ja kylistä, joissa ehdimme reissun aikana vierailla. Jos, joku kaipaa majoitusvinkkejä Alsaceen niin meillä on kokemusta yhteensä 13 eri hotellista/hostellista:)

-Kupla-

Alsacen reissu lähenee!

Moi taas!

Työelämä on tehokkaasti vienyt mukanaan viime viikkojen aikana ja blogi on jäänyt taustalle. Taatusti enemmän päivityksiä on tulossa syyskuun puolen välin jälkeen, kun aloitamme raportoinnin Tanniinin kahden viikon ja Kuplan yhden viikon pituisesta Alsace-vaelluksesta.

Tanniini on tälläkin hetkellä Alsacessa ja parin ensimmäisen päivän kommentit ovat olleet erittäin positiivisia. Ruoka on halvempaa ja parempaa kuin kotipuolessa. Viinit loistavia ja kelikin on vaihtelevasti suosinut.Kupla liittyy seuraan onneksi jo perjantaina, jolloin loma aloitetaan maistelulla Molsheimissa Gerard Neumeierin tilalla. Matkan suunnitelusta kertoo paljon se, että viikkoa ennen Tanniinin lähtöä varattu oli kyllä 4 viinitilavierailua, mutta majapaikka puuttui vielä 3:lta yöltä:) Tällä hetkellä viinitilavierailujen lisäksi on varattu ravintola Colmarista Winstub Brenneristä, joka on saanut suosituksia niin Michelin-oppaassa kuin muissakin ravintola-oppaissa. Jos lukijoilla on vinkkejä, missä kannattaa syödä niin laittakaa niitä tulemaan.

Vaikka töissä on mennyt pitkälti koko elokuu on onneksi muutama viini ehditty maistelemaan. Kuplan veljen maailmanympärimatkan kunniaksi avattiin David Ermelin Cremant d'alsace Millesime, joka ei tälläkään kertaa pettänyt. Tuoksussa oli miellyttävästi omenaa, sitrusta ja paahteisuutta. Maku oli miellyttävän omenainen ja kuiva , jota paahteisuus täydensi mahtavasti. Kuplarakenne oli hyvä ja kuohuva kesti hyvin myös hieman lämpiämistä ilman, että makunautinto olisi kärsinyt. Tämä viini oli mielestäni taas oikein hyvä osoitus, siitä kuinka alsacen cremantit ovat hinta-laatusuhteeltaan hyvää luokkaa. Viini oli hyvin tehty ja voisin hyvinkin kuvitella tilaavani toiset kuusi pulloa kyseistä tuotetta.

Ystäväpariskunnan kanssa maistettiin syksyn tattisadon kanssa Tenuta Roveglian Lugana Limne 2010. Viini tulee Garda-järven eteläpuolelta Italiasta ja on tehty italialaisten omasta Lugana-rypäleestä. Rypäleeseen Pullon hengen väki ihastui ensimmäisen kerran vajaa puolitoista vuotta sitten, kun Italian viinit veivät ensimmäisen kerran sydämen. Viinissä oli miellytävä vahvan omenainen ja sitruunainen tuoksu. Maku oli kuiva, omenan ja sitruunan lisäksi mausta löytyi aavistus mausteisuutta, joka sopi hyvin yhteen tomaattisen tattipiirakan kanssa. Viinin maku täytti mukavasti suun ja kesti suhteellisen pitkään. Viinin paremmuudesta kertoi ystävämme mielipide tätähän voit kaataa mulle lisää, tämähän oli yllättävän hyvää. Italialaiset eivät jälleen kerran pettäneet 10 euron hintaluokassa vaan jälleen voisin tilata tätä lisää, jos viinikaappiin vielä jotain mahtuisi.

Pullon henki hiljenee varmaan reiluksi viikoksi tämän jälkeen, mutta palaa asiaan taas kuin hurmaavasta Alsacen viinireitistä on selvitty hengissä.

-Kupla-