Lajike vai terroir ?

Olemme suhtautuneet Etelä-Amerikan viineihin hieman skeptisesti. Aivan viimeaikoina olemme kuitenkin löytäneet etekin chileläisistä viineistä joitain aiempaa raikkaampia ja omaleimaisia viinejä, jotka ovat herättäneet toivon massatuotannon luvatun maanosan viinitulevaisuuden suhteen. Näitä uuden polven tekemiä viinejä on hehkutettu myös kansainvälisessä viinimediassa. Valitettava tosiasia kuitenkin on se, että näiden uudenlaisten viinien saatavuus Suomeen on varsin rajoitettua: Alkossa on suunnaton määrä chileläisiä ja argentiinalaisia viinejä, mutta tyylillisesti tämä valikoima on varsin monotoninen: Isoa parkermarjaa, sahanpuruista poltettua tammea, olematonta hapokkutta ja pehmenneltyjä tanniineja.

Argentiina on tunnettu malbec-viineistään, jotka ovat isoja ja pehmoisia. Tämä alunperin Bordeaux:sta kotoisin oleva rypäle on löytänyt uuden kodin kuumasta Argentiinasta, jossa siitä tuotetuista viineistä tulee tyylillisesti jotain aivan muuta kuin ranskalaisista malbeceista, joista tunnetuimpia lienevät cahorsin viinit. Tämä ilmentää hyvin sitä tosiasiaa, että viinityylon määrittäjänä rypäle on usein toissijainen tekijä maaperän ja ilmaston jälkeen.

Heikki on ollut ihastunut loiren laakson cabernet franc-viineihin jo pari vuotta. Niissä on raikasta marjaisuutta ja rypälelähtöistä mausteisuutta, ja ne ovat usein viileästä ilmastosta johtuen hapokkaita, kohtuullisen matala-alkoholisia ja siten ruokaystävällisiä viinejä. Toisinaan niitä kuitenkin vaivaa vihreä vegetaalisuus, joka etenkin Katrin mielestä on luotaantyöntävä piirre näissä viineissä. 

Viimeisen vuoden aikana on monessa mediassa kehuttu argentiinalaisia cab franceja: Lämpimämmässä ilmastossa rypäleet saadaan varmasti kypsiksi, eikä tuota vegetaalista aromia kehity. Argentiinassa on toisaalta hyvin korkalla sijaitsevia tarhoja, joilla kasvaneissa rypäleissä säilyy raikkaan viinin tekemiseen tarvittava hapokkuus. 

Kuva:alko.fi

Kun bongasimme rakkaasta monopolistamme argentiinalaisen franc-viinin, halusimme ehdottomasti sitä maistaa. Tämä Luigi Boscan Cabernet Franc 2013 viini tulee Mendozan ala-alueelta Luján de Cuyosta, jossa tarhat sijaitsevat noin kilometrin korkeudessa. Massatuottaja herätti hieman epäilyksiä, mutta pakko oli kotiuttaa tämä pullo. 

Avasimme viinin, joka oli lasiin kaadettaessa tumman purppurainen, hyvin syvä väriltään. Sen tuoksussa ei todellakaan ollut vegetaalisuutta: Tuoksu oli tuttua Etelä-Amerikkaa, siitä lötyi liki hilloista luumua ja karhunvatukkaa, hyvin runsasta tammen tuomaa mausteisuutta. Cabernet francin tunnusomainen mausteisuus hukkui tammen tuomaan paahteisuuteen. Tuoksu sinänsä oli ihan  miellyttävä, mutta se kieli jo siitä minkä suutuntuma vahvisti: Iso, marjainen, mausteinen, matalahappoinen viini tuttuun alko-tyyliin. Sokkona ei cab franc rypäleenä olisi tullut mieleen kymmenen ensimmäisen arvauksen joukossa. Viinin suutuntuma oli fokusoitumaton, makukokemus jäi ikään kuin ilmaan leijailemaan ilman tarttumapintaa. Viini oli hyvin alkoholinen, mikä on ongelma ruokayhdistelmissä, etenkin kun hapokkuus jäi hyvin matalaksi. 

Tämä ensimmäinen argentiinalainen cabernet franc-pettymys ei kuitenkaan vielä vienyt toivoamme parempien suhteen: Tämä oli kenties valuttu 'suomalaiseen makuun', jonka ilmeisesti uskotaan tällaisia suosivan (ainakin alkon valikoimasta päätellen). Kansaivälisessä viinimediassa argentiinan franceja ovat kuitenkin kehuneet myös kriitikot, joiden tiedetään arvostavan viinissä raikkautta ja hapokkuutta. Niinpä tulemme kokeilemaan näitä jatkossakin. 

Wine symposium Tampereella (osa 1)

Kerrankin viinitapahtuma Tampereella! Ja pääpuhujana usein lukemani wineanorak-blogin kirjoittaja, biologi ja viiniasiantuntija Jamie Goode! Järjestäjinä Suomen sommelierien puolesta ravintola C:n Heidi Mäkinen, Matti Kuukkainen ja Christina Suominen. Tänne oli pakko päästä, joten liput hankintaan ja lapselle hoitaja.

Voiko helteistä loppukesän sunnuntaita viettää paremmin kuin kuuntelemalla 6 tuntia luentoja  terroirin käsitteestä, mineraalisuudesta, viinin virheistä, luomu- ja biodynaamisesta viljelystä ja yleisestikin tieteellisestä lähestymistavasta viiniin. Maanantaina vielä osallistuin paneelikeskusteluun aiheesta 'miten puhua viinistä'. Tapahtuma oli vetänyt yllättävän paljon osallistujia tänne kauas pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.

Terroirin käsite on Gooden mukan moninainen: sillä voi käsittää pelkästään viinitarhan vaikutus rypäleisiin tai sana voidaan käsittää laajemmin tietyn alueen viljely- ja viininvalmistuskulttuurin tuottamana 'paikan tuntuna' viinissä. Toisaalta on olemassa mikroterroir, mikä tarkoittaa että jopa saman viinitarhan eri kulmat saattavat tuottaa erilaisia viinejä. Osa viinintekijöistä käyttääkin tätä hyväkseen ja viiniyttää näitä erillään, jolloin niistä parhaiten paikkaa ilmentävät voidaan pullottaa tarhaviineinä ja muut käyttää parhaalla mahdollisella tavalla sekoittamiseen. Makroterroirilla taas tarkoitetaan eri alueiden tai jopa kokonaisten maiden viinityyliä yhdistäviä piirteitä. Goode sanoo, että lähtökohtaiseti kaikilla paikoilla on kyky ilmen tää itseään viinissä, mutta se on herkkä piire joka valitettavan usein onnistutaan peittämään epäonnistuneilla lajikevalinnoilla tai viininvalmistustekniikoilla. Taitava viinintekijä on kuin muusikko, joka tulkitsee terroiria kuten pianisti nuottejaan.

Session päätteeksi maisteltiin viineinä Muscadetia Papíerelta, Deissin Alsace Blancia ja La Gitana Manzanillaa Jerezistä. Näistä kaksi ensimämistä olivat meillekin jo tuttuja, La Gitana oli uusi tuttavuus.

Mineraalisuus-teema oli ajankohtainen, sillä sen merkityksestä on keskusteltu viime vuosina viinipiireissä vilkkaasti. Kyseessä on melko uusi viiniä kuvaileva termi, sillä vielä 80-luvulla sitä ei juuri käytetty. Goode oli jakanut käseitteen kolmeen osaan: Ensinnäkin on mineraalinen tuoksu, joka muistuttaa piikiveä tai raapaistua tulitikkua. näitä löytyy esimerkiksi Ylä-Loiren sauvignoneista, ja niistä ovat vastuussa viineissä esiintyvät merkaptaani-rikkiyhdisteet. Toisaalta on mineraalinen maku, joka saattaa olla kosteiden kivien imeskelyä muistuttavaa, usein hapokkuuden synnyttävä aromi. Maku saattaa olla myös mineraalisen suolainen kuten esimerkiksi albarinossa, ja tämä taas syntyy Gooden mukaan karkasta tekstuurista.

Asiantuntijoiden konsensus on, että mineraalisuus ei synny niin, että maaperästä suoraan siirtyisi aineita rypäleisiin. Toisaalta maaperä kuitenkin kiistatta vaikuttaa siihen, millaista viiniä rypäleistä syntyy. Kokeissa on muun muassa osoitettu, että erilaisiiin maaperiin istutettujen, geneettisesti identtisen köynnöksen kasvinesteet eroavat toisistaan. Viime vuosina on alkanut myös syntyä käsitys siitä, että maaperän eliöstön vaikutus viiniköynnöksen tuottamaan viiniin on huomattavasti aiemmin ajatelua suurempi.

Asiaa kahden päivän aikana oli niin paljon, että jaamme suosiolla raportin tapahtumasta useampaan osaan.