Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


torstai 18. heinäkuuta 2013

Kasvimaan valtiaat eli miten saadaan säkällä satoa...

Tästä se kaikki alkoi keväällä.
Kesäkuun alussa ostimme yhdessä Katrin äidin kanssa vanhan mökin pihapiireineen Tampereen lähistöltä. Heikki innostui täysillä mökistä, kun selvisi, että siellä on mahdollista harjoitella kasvimaanhoitoa. Aiemmat kokemukset meillä on yhdestä kesäpalstasta Jyväskylästä ja kahden vuoden parvekeviljelystä Tampereella, joten aika nollasta lähdettiin. Siksi on suuri ihme, että satoa on tänä vuonna jo saatu nauttia useaan otteeseen.

Suurin kunnia sadon saamisesta ei kuulu meille vaan mökin edellisille omistajille, jotka olivat pitäneet pihaa kuin kukkaa kämmenellä. Sieltä löytyy niin valmiina upeat kukkaistukset kuin marjapensaat ja omenapuutkin. Kaikista parasta oli, että mökin pihassa oli ihana kasvimaan pohja, johon oli suorastaan naurettavan helppo istuttaa tämän kesän yritelmät. Puhumattakaan mansikkamaasta, joka on tuottanut satoa aivan kuin itsestään. Kyllä on kaupunkilaista lellitty, kun on saanut aloittaa viljelyharjoitukset hyvässä maassa.

Mansikatkin kukkivat ilman asianmukaista hoitoa
Tänä vuonna pääsimme kasvimaan kimppuun äitienpäivän jälkeen ja kasvamaan on saatu niin perunaa, sipulia, avomaankurkkuja, kesäkurpitsaa kuin yrttejäkin. Ainoastaan palsternakat, kukkakaali ja ruusukaali eivät ole ottaneet tulta alleen. Tai eihän sitä vielä tiedä, koska satokautta on vielä pitkälti jäljellä.

Juhannuksena mökillä näytti tältä
Mökin muihin hyviin puoliin seuran lisäksi kuuluu myös Näsijärven hyvät kala-ja rapuvedet, joista ollaan päästy nauttimaan jo monta kertaa tuoreen kuhan merkeissä. Ehkä tänä vuonna opettelemme myös ravustamaan, jotta saamme rapujuhlat järjestettyä. Elokuussa rupeaa tulemaan kiire, kun on yhtä aikaa ravustus-ja sienestyskausi päällä ja lisäksi marjat ja kasvimaan sato pitäisi myös kerätä talteen. Ei pidä kuitenkaan valittaa, koska talvella sitten kiitämme, kun sieniä ja marjoja löytyy pakkasesta ja kasvimaan satoa voidaan hyödyntää säilykkeinä.

Kaupunkissa kasvaneelle, mutta lapsuudenkesät Keiteleen rannalla viettäneelle oma mökki kaupungin bussien säteellä on ollut ainakin tänä kesänä kuin pieni lottovoitto. Niin paljon olemme siellä aikaa viettäneet ja mökin pihapiirin hoitoa jälleen opetelleet. Ilmeisesti olemme tulossa vanhaksi, kun mökkielämä kiehtoo monen kesän jälkeen ihan uudella tavalla. Tai sitten asiaa helpoittaa se, että mökiltä pääsee helposti sadetta kaupunkiin karkuun ja tiskitkin voi tarvittaessa kuljettaa kotiin astianpesukoneen pestäväksi, joka ei Keski-Suomessa olevilla sukumökeillämme oikein onnistu pitkän ajomatkan takia. Joka tapauksessa ainakin tämän kesän perusteella ei olleenkaan huonompi ostos.

-Katri-



Oho, kesäkurpitsa kasvaa sittenkin

Kurkku, eihän tätä ollut vaikea taimesta kasvattaa

Eilen kerättiin tälläinen sato mökin pihapiiristä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti