Viuva Gomes Branco: Atlanttia pullossa

Ostimme keväiseltä Portugalin reissulta mukaan muutamia viinejä, joista muutama oli Colaresin pieneltä viinialueelta majapaikkamme Sintran läheltä. Viininviljely Colaresissa Atlantin rannikolla vaikuttaa lähinnä hullun puuhalta: Köynnökset täytyy kaivaa rannikon hiekkamaahan kuoppiin, jotta merituuli ei veisi rypäleitä mennessään ja että köynnöksillä on mahdollisuus saada juurensa ulottumaan hiekan alla kosteutta pidättävään savikerrokseen. Kaiken lisäksi tarhat sijaitsevat varsin lähellä Lissabonia rannikkokukkuloilla, joilta maasta saisi melko kovan hinnan tontteinakin.

Alueella tuotetaan -hieman yllättäen- enemmän puna- kuin valkoviinejä. Alueen punainen tähti on ramisco, joka tuottaa hapokkaita ja äärimmäisen pitkäikäisiä viinejä. Valkoisista päälajike on malvasia de Colares, jota valkoviineissä on oletava vähintään 80 %. Tämä malvasia EI ole sukua muille Etelä-Euroopassa viljellyille malvasia-lajikkeille. Lijike on varsin hankala viljeltävä: Alueen muiden haasteiden lisäksi malvasia de Colares-köynnösten rypäleet ovat erittäin herkkiä palamaan auringossa, joten maata pitkin (tuulen vuoksi) kasvavien köynnösten tertut täytyy ennen sadonkorjuuta peittää oljilla jotta rypäleet eivät pala. Kuten sanottua, vaikuttaa hullun hommalta.

Colaresin viinituotanto on sikäli niukkaa, että viinit pullotetaan 500 ml pulloihin jotta niitä riittäisi paremmin markkinoille. Kuluttajalle tästä on se hyöty, että pienempi pullo on kahden hengen perjantaisen simpukka-aterian kyytipoikaa juuri sopivan kokoinen!

Alueen punaiset ramisco-viinit ovat sikäli villejä tapauksia, että niitä on parempi kesyttää pullossa vähintään parikymmentä vuotta. Valkoiset antautuvat helpommin, vaikka niissäkin toki riittää potentiaalia ikääntyä. Nautimme nyt tämän Viuva Gomes Branco 2015 varsin nuorena, mutta se toimi jo aivan  mainiosti etenkin ruuan kanssa.

Viini on väriltään hyvin hailakka, vaalean sitruunankeltainen.

Tuoksussa on vaaleita kukkia ja keltaista luumua sekä olkisuutta. Suussa viini on kepeä, korkeintaan keskitäyteläinen. Kokonaistuntuma on soljuvan linjakas, hienostuneella tavalla ohut ja puhdas. Keskipaletilla tuntuu ohimennen hieman vahamaisuutta, joka tuo alun jälkeen aavistuksen lisää rakennetta. Happoa viinissä riittää vaikka muille jakaa. Jälkimaku on suolaisen mineraalinen, varsin merellinen. Mukana aavistus yrttisyyttä ja haipuvaa keltaista hedelmää.

Nautimme tätä sipuli-fenkoliliemessä keitettyjen simpukoiden kanssa, ja viini toimi tässä yhdistelmässä erittäin hyvin. Merelliset simpukat korostivat viinin hedelmäisiä piirteitä mukavasti. Ohuehko viini ei toisaalta dominoinut herkkiä mereneläviä, joten kombo oli tasapainoinen ja elegantti.

Hieno kokemus, joskia aavistuksen jäi harmittamaan kun nautittu pullo oli se kaapin ainoa. Onneksi odottamassa on vielä saman tuottajan vuoden -68 ramisco.

Colares: Viinejä atlantin rannan hiekkadyyneiltä

Colares on yksi laajemman Lissabonin viinialuuen yhdeksästä ala-alueesta. Se sijaitsee Atlantin rannalla noin 40 kilometriä Lissabonista luoteeseen Sintra-Cascais'n luonnonpuiston alueella. Kyseessä on Euroopan mantereen läntisin viinialue, jonka ilmastoa määrittää vahvasti viereinen valtameri ja sen tuomat voimakkaat tuulet ja viilentävä vaikutus.

Colaresin maaperä on helposti vettä läpäisevää hiekkaa, minkä vuoksi viiniköynnökset voivat kasvaa omilla juurillaan; 1800-luvun lopulla eurooppalaisen viininviljelyn mullistanut viinikirva ei menesty hiekkamaassa, joten Colaresin alueella köynnöksiä ei tarvitse varttaa amerikkalaisiin juurakoihin. Tällaisia alueita on Euroopassa harvassa.

Atlantin tuulet pakottavat alueen viljelijät erityisiin viljelymenelmiin: Köynnökset istutetaan hiekkamaahan kuoppiin, jotta niiden juuret yltävät hiekan alla olevaan kovempaan savimaahan joka pitää köynnökset paikoillaan ja toisaalta pidättää hiekkaa paremmin vettä köynnöksen käyttöön kuivina kesäkuukausina. Köynnökset suojataan vielä tuulelta kivivalleilla ja ne kasvavat hiekassa maanmyötäisinä. Viimeksimainittu takaa rypäleiden optimaalisen kypsymisen, sillä hiekka pidättää lämpöä mikä on tarpeen viileällä ja tuulisella rannnalla.

Alueen punaviineissä käytetään rypäleenä paikallista ramisco-lajiketta, jota täytyy DOC-viineissä olla vähintään 80 %. Viinit ovat nuorina hyvin hapokkaita ja tanniinisia ja niiden alkoholipitoisuus on matalahko, usein alle 12 %. Viinien ikääntymispotentiaali on miltei käsittämätön, tällä hetkellä alueen kuuluisimman tuottajan Viúva Gomes'n vuosikerroista parhaassa tikissä ovat 1930-luvun viinit. Viinien aromimaailma on napankan punamarjainen, kukkainen ja juuri sopivasti funkki.

Valkoisissa päärypäle on malvasia de colares, jota tulee olla viineissä vähintään 80 %. Malvasia on tunnettu varsin aromaattisena lajikeena, mutta Colaresin alueella trooppinen aromaattisuus jää vähäisemmäksi, viineissä on runsaasti happoa ja niiden jälkimaussa on jopa fino-sherrystä muistuttavaa suolaista mineraalisuutta.

Maistoimme reissulla Viúva Gomesin turhan nuorta viiniä 1990-luvulta. Sen aromimaailma oli floraalinen ja kirpakan punamarjainen. Se toimi kohtalaisen hyvin kovan juuston kanssa, mutta pelkältään nautittuna hapokkuus ja tanniinit olivat kyllä melko epämiellyttävät.

Kotiin ostimme paikallisesta marketista  Antonio Bernardino Paulo Da Silvan Azenhas do Mar-tilan Colares Chitas 2008. Tämä viini oli Viúva Gomesia helpommin lähestyttävä kenties siksi, että tässä on ramiscon ohella pieni määrä malvasiaa. Väriltään viini on syvän tiilenpunainen. Sen tuoksussa
on freesiä punaista marjaa, aavistus asetonia (joka syystä tai toisesta nostaa marjaisuutta enemmän esiin), lyijykynää. Hentoa tallintaustaa Suussa hyvin hapokas, kohtalaisen runsas mutta happo huomioiden yllättävän hienojakoinen tanniinisuus. Maussa punaiset marjat saavat parikseen pippurista mausteisuutta. Sellaisenaa aavistusken raaka suutuntuma, mutta yhdistettynä aavistuksen karsinogeenillä silattuun grillattuun loheen viini on aivan mahtava!

Colaresin alue on mielenkiintoinen vierailukohde Lissaboniin suuntaaville: Viinit ja etenkin viljelymenetelmät ovat aivan omanlaisiaan. Jos alueen viinejä saa käsiinsä, ne kannattaa (ainakin vaihtelua hakevien sommelierien) pitää mielessä kalaruuille yhdistettävinä punaviineinä.