Kävimme kevätreissussa Portugalissa, tarkemmin sanottuna Lissabonissa ja läheisessä Sintran kaupungissa. Reissu opetti paljon uutta Portugalin viineistä ja ruokakulttuurista ja oli tervetullut aurinkoinen tauko Suomen hitaasti etenevässä keväässä. Reissu venähti aiottua pidemmäksi, kun lauantai-illan paluulento peruuntui viime hetkellä lakon vuoksi ja paluu siirtyi tiistaille. Alkuun harmitti, mutta päätimme ottaa jatkopäivistä kaiken irti kun muutakaan emme voineet. Seuraavassa jutussa vinkkimme Sintraan ja Lissaboniin suutaaville ruuan ja viinin ystäville.
Vietimme siis ensin 6 päivää pienessä Sintran kaupungissa noin 40 km Lissabonin länsipuolella. Koko kaupungin vanha keskusta on unescon maailmanperintökohde, ja kaupungin liepeillä on lukuisia upeita palatseja puutarhoineen. Nämä ovat aikaan olleet kuninkaallisten ja aatelisten 'kesämökkejä' joille on paettu Lissabonin tukahduttavaa hellettä. Niistä kuuluisin, Penan palatsi sijaitsee korkealla vuorella Sintran kaupungin ja meren välissä, missä Atlantilta puhaltelevat tuulet tarjoavat kesäisin viilennystä. Näin keväällä tuuli oli lähinnä miinus, mutta näköalat rannikon suuntaan olivat kyllä upeat.
Sintrasta löytyy siis nähtävyyksiä enemmän kuin laki sallii. Näiden katselu ei kuitenkaan ollut meille ykkösprioriteetti, vaan reissun paras anti löytyi ravintoloista ja viinibaareista. Yleisesti ottaen voisimme sanoa, että kannattaa suosia ravintoloita joissa tarjotaan simppeleitä ja perinteisiä annoksia: Parhaat syömämme ruuat olivat juuri tällaisia, kun taas osa modernimpaa kosketusta ja fuusiokeittiötä hakeneista ravintoloista oli lieviä pettymyksiä. Eivät nämäkään huonoja olleet, mutta etenkin kalan ja merenelävien suhteen Portugalin rannikolla on niin paljon tarjota että kikkailu on tarpeetonta.
Sintrassa ehkäpä parhaat annokset söimme ravintola
Metamorphosiksessa. Ravintola sijaitsee aivan Sintran rautatieasemaa vastapäätä raiteiden toisella puolella, joten jos saavut kaupunkiin päiväretkelle junalla on tämä varsin kätevästi saavutettavissa. Annoksista ehdoton suositus mustekala-annokselle: Täydellisesti grillattu mustekala, vähän perunaa ja kasviksia sekä oliiviöljyä ja lasi viileää vinho verdeä. That's all you need. Yksi parhaista annoksista koko reissussa.
Toinen vinkki Sintraan on ravintola
Incomum by Luis Santos, joka sijaitsee myös aivan lähellä rautatieasemaa. Ruoka tässä ravintolassa oli hyvää joskaan ei erityistä. Suositus tulee viinilistan perusteella: Täältä saa todella mielenkiintoisia viinejä, joista henkilökunta osaa kertoa asiantuntevasti. Ravintolan vieressä on viinibaari, jonka listalta löytyy yli sata laseittain tarjoiltavaa viiniä kohtuullisesti hinnoiteltuna. Kyseiseltä listalta löytyy muun muassa miltei legendaarinen Viuva Gomezin punainen Colares.Valitettavasti laseittain tarjoillaan vain nuorta vuosikertaa -69, parempaan ikään ehtinyt -38 myydään vain pulloittain.
Jos suuntaat Sintraan päiväretkelle Lissabonista (junalla 40 min), suosittelemme ateriaa metamorphosiksessa ja tämän päälle viininmaistelua Incomumin baarissa. Ja kyllä niillä palatseillakin kannattaa käydä...
Lissabonista löytyykin sitten luonnollisesti ravintoloita vaikka millä mitoin. Kävimme Lissabonissa Sintrasta käsin parina päivänä, ja lisäksi jouduimme odottelemaan lentoamme kaupungissa 3 päivää. Osuimme näiden päivien muutamaan suosituksen arvoiseen paikkaan.
Nopea läpileikkaus portugalilaisista viineistä syntyi
Lisbon Wineryssä Bairro Altossa. Viinibaari tarjoaa viinitastingeja, joihin sisältyy myös tutustuminen portugalilaisiin juustoihin ja leikkeleisiin. 5 viinin tastingin hinta 60 e on kalliihko, mutta saimme tuplattua maistettujen viinien määrän pyytämällä kaatamaan molemmille eri viinit. Juomat, viinialueet, juustot ja leikkeleet sekä oliiviöljyt esiteltiin asiantuntevasti ja parin tunnin tasting on helppo tapa aloittaa tutustuminen portugalilaisiin viineihin.
Lounaspaikkavinkkinä heitämme Ribeiran kauppahallin Cais de Sodren aseman kupeessa. Kauppahallin keskellä on suuri alue pöytiä, joihin saa kantaa annoksia seinustalla sijaitsevista ravintoloista. Vilisevässä hallissa on tunnelmaa ja ravintoloita löytyy joka makuun. Suosittelemme hallin pöytien sijaan hakeutumista sivukäytävälle, josta löytyy paikkoja ravintoloiden tiskiltä. Ainakin nyt pariin kertaan vieraillessamme tämä sivukäytävä oli rauhallisempi ja tiskillä syödessä oli mukava seurata keittiön kiirettä. Ja helppo tilata lisää ruokia tai juomia.
Kauppahallin läheltä löytyy myös mielenkiintoinen viinibaari The Wine Cellar, joka sijaitsee
R. Sao Paulolla pari korttelia Ribeiran hallista ylöspäin. Kävimme täällä kerran lasillisella, ja henkilökunta oli asiantuntevaa ja palvelu luontevaa. Listalata löytyi useampi sata viiniä, ja coravinin ansiosta kaikkia sai laseittain. Baarista saa myös ruokaa, ja toista kertaa yrittäessämme paikka oli lounsaikaan tupaten täynnä.
Hyvä ruokapaikka löytyi
Rua Santa Martalta. Sabor a Lisboa on pieni intiimi paikka, jonka listalta löytyi hyviä jaettavia annoksia sekä muutama varsinainen pääruoka-annos. Hyvä palvelu, hyvä fiilis ja loistavat maut. Sopii hyvin isommalle seurueelle, jolloin voi tilata koko jaettavien annosten listan pöytään maisteltavaksi.
Honorato on portugilainen burgerketju, joka tarjoaa artesaaniburgereita ja giniä. Burgerit olivat hyviä ja erityistä plussaa siitä, että kaikki burgerit sai tilata joko isona tai pienenä. Me kävimme muutamaan kertaa Santa Martan alueella sijaitsevassa mestassa, koska hotellimme oli siinä vieressä. Gin-pohjaiset drinkit joita ravintola tarjosi burgereiden kanssa olivat todella hyviä ja heidän ginivalikoimansa oli pienen kirjan kokoinen. Jos siis kaipaat reissussa hyvää G&T:tä niin suosittelemme tätä paikka lämpimästi.
Viinituliaset kannattaa ostaa Garraffeira Nationalista, josta löytyy käsittämätön valikoima portugalilaisia viinejä. Kaikki tuotteet löytyvät myös liikkeen
nettisivuilta, joten tuliaisjuomansa voi halutessaan valita rauhassa jo etukäteen. Liikkeitä on Lissabonissa kolme, suurin näistä
Rua Santa Justalla aivan Baixan ytimessä.
Tässä siis joitakin vinkkejä Lissaboniin ja Sintraan reissaaville. Portugalin viineistä sanottakoon, että etenkin pohjoisen ja Keski-Portugalin rannikkoseudun valkoviinit yllättivät erittäin positiivisesti. Viineistä kuitenkin jatkossa lisää.